tag:blogger.com,1999:blog-43050152927551400652024-03-05T12:59:28.313+02:00ROUVAN RUUHKAVUODETKeski-ikäistyvä lähiöäiti pitää palikoita kasassa (k)uran, kahden lapsen, asuntolainan ja aviomiehen loukussa. Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.comBlogger114125tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-14719131022025574572015-02-28T22:39:00.000+02:002015-02-28T22:39:50.377+02:00Miten puhua lapselle kuolemasta?Tasapainon jälkeen voi siirtyä astetta vakavampaan aiheeseen. Meidän perheestämme on kuollut isomummu. Tärkeä suvun lähes 95-vuotias matriarkka, lasten oman mummun äiti, miehni mummu. Omalla tavallaan läheinen. Hän oli viimeisiin hetkiin asti skarppi ja aikaansa seuraava älykkö, joka vain viimeisen joulun jälkeisen virusinfektion jälkeen päätti, että nyt riittää. Nyt riittää ruoka ja juoma ja hoitavat lääkkeet. Harmillisesti ihminen ei vain kuole omasta päätöksestään, joten tästä kuukauden hivutuksesta ja tahtojen taistelusta tuli kamalaa seurattavaa. Se muutti suhtautumiseni vanhuuden hoitoon, saattohoidoksi tulkittavaan ja kuolemaan pysyvästi. Lapset eivät tietenkään näitä viimeisiä hetkiä nähneet, mutta kyllä he tiesivät mitä on tapahtumassa ja he reagoivat lopulliseen poisnukkumiseen hyvin voimakkaasti. Ja reagoivat edelleen.<br />
<br />
Olemme joutuneet Aviomiehen kanssa pohtimaan rankasti, kuinka paljon lapselle voi kuolemasta kertoa ja mitä siitä ylipäänsä pitää kertoa. Meillä on näitä pitkäikäisen suvun mummon siskoja ja serkkuja menehtynyt Ykkösen aikana useampi ja aiheista on aina puhuttu myös lasten kanssa. Nyt asia tuli ensi kertaa lähelle ja pienen eli tässä tapauksessa yliajattelevan Ykkösen suru on lohdutonta katsottavaa. Hän hoitaa isomummun pehmokissaa kuin oikeaa, hän halusi kaameita käsinmaalattuja kippoja itselleen, hän pohtii, missä mummo nyt on, mitä hautajaisissa tapahtuu ja onko siellä arkussa kylmä. Ykkönen on myös apea, vatsakipuinen, surumielinen ja vetäytyvä. Kun häneltä selvittää syytä, paljastuu lopulta syyksi aina ikävä.<br />
<br />
Jotenkin ihmeellisellä tavalla Ykkönen, ja siskonsa jalanjäljillä myös Kakkonen surevat suoraan, näkyvästi ja isosti. Yhteyteen nähden ehkä enemmän kuin olisi olettanut, mutta ehkä Ykkönen ensimmäistä kertaa jotenkin ymmärtää asiaa nimeltä kuolema ja hän suree enemmän koko lopullisuuden ymmärtämistä kuin itse mummoa.<br />
<br />
Lasten suru kumpuaa yllättäen. Kakkosen leikeissä lego-hahmot kuolevat ja niitä haudataan. Ykkönen tiukkaa, milloin hän kuolee, tai minä tai isi. Että eihän kukaan vaan kuole. Tai jääkö hän sitten yksin, kun me vanhempina kuolemme. Riidan päätteeksi hän saataa juuri nyt huutaa "Nyt minä kyllä kuolen, koska olin niin tuhma!"<br />
<br />
Sydäntäriipivää. Samalla olemme kuitenkin tulleet Armaan Aviomiehen kanssa tulokseen, että tästä puhutaan suoraan ja niissä rajoissa, missä lapsilla on kysyttävää. Kukaan ei vaan mene mihinkään taivaaseen tai nukkumaan vaan ihan oikeasti kuolee. Ja että vanhoille ja sairaille se on ihan hyvä. Ei enää satu. Kysymyksiä on riittänyt. Yleensä aina omassa sängyssä, juuri ennen unta.<br />
<br />
Hautajaiset ovat ensi perjantaina. Hautajaiset ovat - kauniinakin kestämättömiä kaiken sen liikutuksen ja haikeuden vuoksi. Minä suren etukäteen jo eniten lasteni surua. Kun tänäänkin aamu aloitettiin lähes puolen tunnin tuudittelulla sylikkäin kodinhoitohuoneen lattialla istuen pahan mielen ja ikävän iskiessä juuri siinä. Lapsia ei olisi pakko ottaa hautajaisiin. Mutta me päätimme, että kyllä vaan. Kun asioista on puhuttu ja hautausmaallakin monta kertaa käyty, näytetään tämä koko elämän kirjo.<br />
<br />
Onko se oikein vain väärin? Laittaa kolme ja puolivuotias ja viisivuotias näkemään turvallisesti äidin ja isän kanssa tämäkin puoli? Ehtisihän sitä.<br />
<br />Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-46204951943201217852015-02-13T18:37:00.000+02:002015-02-13T18:37:47.568+02:00TasapainoTäällä taas, ihan ruuhkaksi asti. Pari kertaa vuodessa on ihan ok blogin päivitystahti..<br />
<br />
Vietän harvinaista perjantai-iltaa, kotona ja yksin. Apinalauma on siirtynyt mummolaan ja minulla on - aikaa. Mietin tässä mangorapusalaatin äärellä lähinnä lähtisinkö lenkille vai avaisinko kello jo näin 18 kunniaksi valkoviinipullon. Teen molemmat. Mainitussa järjestyksessä. Mutta ensin pitää vähän kirjoittaa. Kun jo viikkoja, ehkä jopa pidempään mielessä on ollut asia, jonka olemassaolon olen ehtinyt pitkäksi aikaa unohtaa. Se on tasapaino.<br />
<br />
Se ei ole mitään vihersmoothieen ja päälläseisontaan hurahtamisen yhteisvaikutuksesta syntynyttä Om-oloa vaan ihan yksinkertainen huomio siitä, että olen tällä hetkellä jär-jet-tö-män onnellinen ja tyytyväinen ihan kaikkeen.<br />
<br />
Mikään ei ole muuttunut varsinaisesti. Tai no, aloitin uudessa työssä, palasin niin sanotusti juurilleni. Se tuntuu hyvältä ja saa siitä kyllä enemmän palkkaakin. Mutta se on sivuseikka. Parasta uudessa-vanhassa on luovuus, monipuolisuus ja vaihtelu. Päätin vaihdosta kolmessa päivässä mahdollisuuden aukeamisesta sopimuksen allekirjoitukseen. Saattoi jäädä joku kulma muutoksesta miettimättä..<br />
<br />
Mutta kotona on samat kaksi lasta ja mies. Ne on vaan kaikki jotenkin ihania. Kolme ja puolivuotias ja viisivuotias on jo mainioita omatoimisia ihmisen alkuja, jotka ei ole enää niin hoidettavia. Vahdittavia ne on kyllä entistä enemmän. Mutta jotenkin tämä vaihe lasten kanssa on ihan selkeästi omaa parasta aikaani äitinä (so far). Pärjään, osaan keksiä luovimiskeinoja, jaksan neuvotella, olla pöhlöjä juttuja keksivä viihdytyskeskus ja ihan vaan seurustella. Nuo sähköjänikset syövät pääsääntöisesti itse, pukevat itse, käyvät vessassa itse, nukkuvat itse, kömpivät meidän sänkyyn itse. Kun monta perushoitotoimenpidettä sujuu, itseltä jää aikaa olla jotenkin enemmän läsnä eikä vain keskittyä siihen "hoitamiseen".<br />
<br />
Ja onhan noiden verbaaliagregaattien jutut ihan päälliköitä.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
"Jos minä kuolen, en minä mene taivaaseen. Minä menen Hop Lopiin." (sääli sinänsä)<br />"Miten niin Jumaloi loi kaikki? Eiks Jumala ole taivaassa? Silloinhan kaikilta ihmisiltä olis luut poikki jos ne vaan tippuis sieltä taivaasta." </blockquote>
<br />
Ei tässä olemisessa tai tavoissa mikään ole muuttunut. Ihan samalla lailla on kiire kuin aikaisemmin. Eineksiä syödään välillä enemmän kuin kehtaan tunnustaa. Olen käytännöllisesti joka aamu myöhässä töistä. Kimpoilen miehen kanssa kotitöiden jakamisesta. Tein muuten excelin, johon listasin arjen perustyöt ja kuinka suuren osan prosentuaalisesti niistä itse hoidan. Vastavetona mies argumentoi, että miksi alan tekemään hommia aina itse enkä anna hänelle tilaa. Touche. (Anteeksi, edellisestä puuttuu se viittä yli tai viittä vaille merkki e:n päältä.). En ehdi liikkumaan tai pitämään huolta itsestäni niin paljon kuin haluaisin. Juoksin kuitenkin lokakuussa 33 kilometrin Pirkan hölkän, joten voin olla vuoteen tekemättä mitään. Nukun liian vähän, koska apinaipanat hyppii meidän sänkyyn harva se yö ja uni on edelleen pätkittäistä. Väsymyksen vuoksi vänkytän miehelle, mutta sepä onkin ihmeellisen kärsivällinen olento. Minkä vuoksi rakastan herraa entistä enemmän. Lähipiirissä on voimia vievää sairastamista. Olen kurkkuani myöten täynnä digiä ja somea ja digitalisaatiota ja tätä 24/7 tavoitettavuutta ja framilla olemista. (Viimeinen on aika paha statement meikäläisen ammatissa). Tulevat vaalit ja asetelmat ärsyttävät jo valmiiksi. Lasten kasvuun liittyy uusia haasteita. Viisivuotiaiden kelpaamis- ja ystäväasiat ovat jo aika raadollisia. Kolmevuotias leikkii vaan pyssyillä. Listaa riittäisi.<br />
<br />
Mutta jotenkin. Ehkä hyväksyn itse paljon laajemmin asioita tai otan löysin rantein. En osaa huolestua asioista, joiden huolehtimiseen käytin vaikkapa vuosi sitten järjettömästi aikaa. Olen oppinut jostain määrittelemättömästä syystä olemaan hetkissä enemmän läsnä. Erityisesti olen oppinut olemaan läsnä lapsille ilman, että yritän tehdä koko ajan samalla jotain muuta. Se näkyy heissäkin.<br />
<br />
En muista näin seesteistä (ja samalla hektistä) ajanjaksoa vuosiin, jos en vuosikymmeniin. On aika jees olla onnellinen ilman jatkuvaa "sitku" moodia. Tilanne on todennäköisesti huomenna jo toinen : )Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-31187735122170457392014-09-13T23:42:00.001+03:002014-09-13T23:43:03.903+03:00Kaboom! She's alive!Kappas, hurahti enemmän kuin puoli vuotta. Näin ei kuulemma pidä todeta eikä ainakaan selitellä, kun on ollut pitkään poissa blogihommista. Ihana, kun olette käynyt jopa huhuilemassa.<br />
<br />
Kevät meni. Kesäkin meni. Maailmalle matkailukin meni. Hyvin menikin, kiitos kysymästä. Lapset kapinoivat kodittomuutta, kielimuuria ja iskän pitkiä päiviä. Tämä äitikin muisti, miksi ei osannut olla pidempään kotiäiti. Mutta iltaisin nukahdimme pilvenpiirtäjien valoihin ja Kakkonen piti niitä tähtinä. Oli avartavaa olla ison kaupungin ytimessä vain huomaamassa, että se on samanlaista kuin täällä lähiössä. Ihan hyvää arkea.<br />
<br />
Tuntuu, että universumin vauhti on kiihtynyt. Meillä asuu kaksi näsäviisasta yhteenhitsautunutta lasta, jotka ovat niin isoja. VAikka senttejä ei venykään, maailman haltuunotto vaan kiihtyy ja taidot karttuvat. Puolessa vuodessa on tapahtunut ihan valtava harppaus osaamisessa, olemissa, tekemisessä ja sitä kautta äidin hermojen kestämisessä. Miten sitä pieni ihminen peilaakin lasten kasvua omaan jaksamiseensa.<br />
<br />
Mutta niin se vaan on, että ensimmäistä kertaa tämän aisaparin syntymän jälkeen voin todeta, että en ole jatkuvasti kroonisen väsynyt ja siitä johtuen kettuuntunut milloin mistäkin syystä. Kun ei väsytä (niin paljon) maailma on oikeasti aika jees paikka ja asiat mallillaan.<br />
<br />
Blogiväärin totean edelleen, että syy hiljaiseloon on ollut se, ettei ole oikein mitään sanottavaa. Koska moni asia on radallaan. Menetän hermoni kotona ja töissä, haikailen olemattomuuksia, tuskailen ipanoille, jätän kesken sataa ja yhtä projektia, mutta siedän kaikkea paremmin ja se vie terän siltä, että tekisi mieli motkottaa.<br />
<br />
On kuitenkin yksi asia - kasvtuksellinen - johon rukoilen apua jo suunilleen Sinkkoselta. Ykkösellä on isoilun mukana tullut ison elkeet ja ongelmat. Tunneherkkä vajaa viisivuotias reagoi kielto- ja pettymystilanteissiin huutamalla (myös julkisesti missä vaan) "Minä olen maailman tyhmin tyttö. Kukaan eri rakasta minua. Äiti ei rakasta minua." Ja muuta yhtä rakentavaa. Mitä ihmettä? Mistä tuo suukkojen ja jopa yliampuvan kannustuksen keskellä kasvanut ipana keksiikään testata moista? Sanokaa nyt joku hyvä ihminen, että tämä on normaali tapa lapsen testata vanhempien rakkauden rajoja pienten rikkeiden kohdalla. On musertavaa kuulla noita sanoja ja samalla ykkösluokan killeri rauhoittaa näitä tilanteita vaikkapa Prismassa. Ehkä se on niin, että kasvun myötä todellakin kasvavat murheet.<br />
<br />
Kakkoselle kuuluu napatyrää ja pyssyjä. Siinä se on kolmevuotias kiteytettynä. Aviomies on oma tyytyväinen itsensä ja minä haikailen tavoitteellisesti kaikkea työssä ja vapaa-ajalla. Mikään ei ole siis muuttunut.<br />
<br />
Ei mulla muuta.Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-45822172793061679872014-02-27T14:26:00.001+02:002014-02-28T09:37:25.143+02:00Kesän hoitojärjestelyt - hoh hoijaaTampereen kaupunki julkisti viime viikolla periaatteet kesän lastenhoidosta ja sulkuajoista. Homman voi tiivistää siihen, että sulkuajat pitenevät merkittävästi (meidän alueellamme päiväkoti on kiinni seitsemän viikkoa) ja päivähoito koko yli 200 000 asukaan kaupungissa keskitetään sulkuajan ajaksi kahdeksaan päiväkotiin. Näihin pitää hakea erikseen huhtikuun aikana. Mitenkään ei määritelty, miten toimitaan tilanteessa, että kaikki Tampereen lapset haluavat heinäkuussa päiväkotiin x.<br />
<br />
Sulkuajan varapäiväkodissa ei voi kuitenkaan olla koko kesän hoitoaikaa vaan sulkuajan alku- ja loppupäässä pitää siirtyä oman alueen osan kesästä auki olevaan päivystyspäiväkotiin. Käytännössä tämä tarkoittaa osalle lapsista jopa kolmea päiväkotia kesän aikana (oma, sulkuajan, oman alueen päivystys). Myös meille.<br />
<br />
Kaupunki perustelee tilannetta aikaisempien kesien kokemuksilla, jolloin 30-50 % kesähoitoon ilmoitetuista lapsista jätti paikan osittain käyttämättä. Osa hoitopaikoista on auki turhaan, hoitajat joutuvat venyttämään omia loma-aikojaan eivätkä saa omia lomatoiveitaan läpi.<br />
<br />
Sinänsä ymmärrettäviä perusteita, jos luku on todellinen ja vuosittain kasvava. Käyttämättä jätettyjen kesäpaikkojen määrän pitäisi nykytilanteen mukaan kasvaa vuosittain, koska sulkuajat ovat pidentyneet vuosi vuodelta. Nimittäin kaksi vuotta sitten sulkuajaksi riitti viisi viikkoa, viime kesänä kuusi. Aikaisempina kesinä omalla alueella on ollut koko kesän avoinna päivystyspäiväkoti.<br />
<br />
Paikallinen valtamedia, Aamulehti, nosti asian esiin kun vinkkipuhelin pamahti kuumaksi. Jutusta tuli pintapuolinen ja asetelma oli perinteinen. Vanhemmat räksyttivät, kaupunki perusteli faktoilla. Syvemmälle aiheeseen ja perusteisiin hoidon todellisesta tarpeesta ei päästy.<br />
<br />
Muuallakin mättää ja osittain perheiden toiminnan johdosta, sillä<a href="http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/281291-espoo-tyrmistyi-yli-600-lasta-jai-tulematta-hoitoon" target="_blank"> Espoossa jymähti pommi kun yli 600 lasta jätti varatun hoitopaikan käyttämättä.</a> <br />
<br />
Minä oletan, että toive jokaisessa perheessä on lapsien ja vanhempien mahdollisimman pitkä yhteinen kesäloma. Näin on ainakin meillä. Jätän tämän pohdinnan perustelujen ulkopuolelle ne melkoisen marginaaliset tapaukset, joissa lapset pidetään hoidossa ja vanhemmat joivat sitä Margaritaa Mallorcalla.<br />
<br />
Kaikille ei ole kuitenkaan työ- tai taloudellisen tilanteen perusteella mahdollista sumplia kesään 7-8 viikon vapaata pätkää.Vanhempien on pidettävä lomat eri aikaan peräkkäin, jos oman loman ajankohtaan ylipäänsä on mahdollista vaikuttaa. Lomarahoja on vaihdettava vapaisiin.. On kitistävä palkatonta. On ylityöllistettävä isovanhemmat – jos heitä on saatavilla tai lähettyvillä. Usein on ainakin luovuttava koko perheen yhteisestä lomasta.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: large;"><em>En tiedä, mikä tällä hetkellä voisi sapettaa enemmän kuin se, että ne perheet jotka ilmeisesti todellakin käyttävät hoitosysteemiä väärin, hankaloittavat kohtuuttomasti niiden perheiden asemaa, joilla hoidon tarve on todellinen eikä mahdollisuuksia muihin järjestelyihin ole.</em></span> </blockquote>
<br />
Vaikka olen sitä mieltä, että systeemin pitää olla olemassa perheitä varten, eikä perheiden pidä alistua systeemin jyräämäksi, on kuitenkin perusteltua toimia reilusti puolin ja toisin. Onhan sekin nyt kestämätän lähtökohta, että palveluja vaaditaan mielivaltaisesti, mutta niitä ei käytetä sen yhteisen sopimuksen mukaisesti, joka vaatimuksen perusteella syntyy. Silloin lopulta kärsijöiksi jäävät vaatijat itse.<br />
<br />
Oli kaupungin perusteet mitkä tahansa, seitsemän viikon loma-ajan järjestäminen tai sen yhdistäminen mahdollisiin maksuttomiin kuukausiin (vaatii kahdeksan viikon poissaoloa tiettyinä ennelta määrättyinä aikoina) on todellinen haaste monessa perheessä.<br />
<br />
Meillä tilanne on se, että lapset toki saavat meidän toukokuulta alkavan reissun aikana tosi pitkän kesäloman, mutta palaamme molemmat töihin tyypillisen loma-ajan eli juuri sulkuajan aikaan. Joudumme ensin viemään lapset paikkaan x ja tämän jälkeen omaan päivystyspäiväkotiin vielä viikoksi. Tässä yhtälössä on jo huomioitu lasten lykkääminen mökille isovanhemmille maksimaaliseksi ajaksi heidän jaksamistaan ajatellen.<br />
<br />
Meillä järjesteltäviä viikkoja on vain muutama, mutta ne ajoittuvat niin, että joudumme kuskaamaan lapsia useampaan päiväkotiin. Pitenevä kuskausmatka tarkoittaa automaattisesti lapsille pitenevää hoitopäivää – tai jatkuvasti työpäivän alku- ja loppupäästä lintsaavaa vanhempaa. Sekä tietenkin totuttelua kahteen kertaan uuteen paikkaan, uusiin lapsiin ja uusiin hoitajiin.<br />
<br />
Ei mahdotonta, mutta todella tylsää. Saavutetuista eduista ja edellisen vuosien kohtuullisemmista järjestelyistä on vaikea luopua. <br />
<br />
Päiväkodit tuntuvat tässä ihan väliinputoajilta. He toimivat kaupungin/kuntien ohjeistuksen mukaan ja käsittääkseni mahdollisuudet vaikuttaa oman päiväkodin aukioloihin ja rooliin kesällä ovat rajalliset. Enkä ainakaan minä tähän suuntaan halua edes huudella. Jokainen hoitaja on lomansa ansainnut ja he joutuvat joka tapauksessa kesän työajoissa kaupungin pelinappuloiksi. Lisäksi he itse vanhempina käyvät saman oman perheensä kesähoidon järjestämiseen liittyvän kamppailun.<br />
<br />
Huolimatta siitä, että ilmeisesti tarkkakaan selvitys perheen hoidon tarpeesta ei ennusta todellista toteutumaa, toivoisin omalta kaupungiltani selkeämpiä perusteita miksi näin massiivisiin muutoksiin ja supistuksiin päädyttiin, jos aikaisempina vuosina on riittänyt toisenlaiset vaihtoehdot.<br />
<br />
Samalla toivon, että kukaan äiskä tai iskä ei enää jätä käyttämättä paikkaa, johon ilmoittautuu tai ainakin peruuttaa varaamansa paikan heti kun etukäteen arvioitu tilanne muuttuu. Kiitos.<br />
<br />
On itseasiassa aika surullista, että kesä, jonka pitäisi olla kaikille loman ja yhdessäolon aikaa on arjen järjestelyjen osalta vuoden stresasavin jakso. Rahasta ja yhteisestä ajansta on tingittävä, työnantajan näkökulmasta pienlapsiperheellisten vaatimukset ovat hankalia ja päivähoidosta saa maksaa mahdollisesti sellaisinakin kuukausina, vaikkei hoitoa käytä. Ainakin täällä se on ihastuttavasti mahdollista. <br />
<br />
<em><span style="font-size: large;">Nyt mie romahan.</span></em>Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-85855980503114764142014-02-18T09:04:00.000+02:002014-03-12T13:19:25.694+02:00 Maailma matkaa radallaan, mutta mutsia ärsyttääYkkönen puhuu sanaväännöksillä ja heittää vitsejä ja tilannehuumoria. ”Apua, turvaan. Täällä on kaasuvuoto. Eikun sehän onkin mun pylly joka vuotaa.” Lisäksi se laulaa pikkuveljensä kanssa Robinia aamulla ekaks, illalla vikaks. Muuten meneillään on terveysintoilukausi yksi. Syötäväksi kelpaa pääosin porkkana, paprika ja omena, koska ne on terveellisiä. Oliskohan mennyt äidin kasvisten tuputtaminen jo överiksi? <br />
<br />
Kakkonen on katsonut pellehyppyjä nyt kaksi kuukautta aamulla ekaks, illalla vikaks. Kotiin tullessa herralle pitää piirtää pellenaama ja talo on rakennettu täyteen erilaisia hyppytorneja Duplo- ja Playmobil-ukkeleille. Jouluaatosta lähtien tuo samainen yksilö on vetänyt päivittäin riisipuuroa. <br />
<br />
Molemmat nukkuvat 75 % yöstä meidän välissä eikä kukaan todennäköisesti halua muuttaa järjestelyä. Onneksi ollaan Aviomiehen kanssa sitä sorttia, että aviolliset ilot ja velvoitteet on hoidettu aina aika lailla muualla kuin sängyssä.. (Maybe too much information..) <br />
<br />
Kakkonen on ottanut Ykkösen pituuskasvussa ja jalan koossa käytännössä kiinni, joten nykyään meillä on kaksoset - ainakin ventovieraiden mielestä. Vuoden ja seitsemän kuukauden ikäeron huomaa viimeistään siitä, että toinen on älykkökeskusteluja (ihanko todella maapallo kiertää aurinkoa? Kuolevatko kaikki? Ketut ja koiratkin? Mitä sitten tapahtuu? Miksi leipä pitää paistaa?) harrastava diplomaatti ja toinen egoisti raivopää. Voishan tuo asetelma olla tosin saman ikäisilläkin.. <br />
<br />
Jos muilla tässä perheessä menee ikäkaudelleen tyypillisesti (Aviomiehellä menee aina, se on niin tyytyväinen ja tasainen, että heikompaa ihan ärsyttää) ja tyytyväisesti, niin äiti on vähän pihalla – taas. <br />
<br />
Enkä olisi yhtään pihalla, jos tyytyisin vain kaikkeen siihen, joka on tosi hyvin. Siviilissä rullaa ja sen pitäisi riittää, mutta kun ei. <br />
<br />
Se on se työ, joka tympii. Tai ei edes työ, koska se on koulutusta vastaavaa, haastavaa ja ihan kivaa. Mutta jos nelikymppisenä edelleen on idealisti organisaatioiden toiminnan tai esimiehen ominaisuuksien suhteen ja esimies ei nyt olekaan "ihan" ideaali, on aika helposti metsikössä. Siellä ollaan. Olen päätynyt yt-prosessin jälkeisen työpaikanvaihdon jälkeen tilanteeseen, jossa on erityisosaamisen rooli on paitsiossa ja kommunikaatiokin piiputtaa. Olen käynyt työpsykologinkin kanssa aiheesta keskusteltavissa ja hänenkin viestinsä oli selvä - seuraa omia toiveitasi ja tavoitteitasi, kaikki asiat eivät ole muutettavissa. Allekirjoitan täysin.<br />
<br />
Kiitos ja hei. On etsittävä jotakin muuta. <br />
<br />
Kun on idealisti ja haluaa tehdä hyviä hommia hyvässä organisaatiossa, voi käydä niin, että päätyy ojasta allikkoon. Ehkä se allikko on kuitenkin eri asia kuin menetetyt yöunet, jatkuva ahdistus, osaamisen suuntaaminen jatkuvaan turhanpäiväiseen varmisteluun ja loputon päivittäisten epäreiluuksien purkaminen ja kaataminen Aviomiehen syliin. <br />
<br />
Jos on lisäksi nelikymppinen pienten lasten äiti ja lähdössä hyvästä työstä vain vuoden työsuhteen jälkeen, voi olla vaikea perustella, miksi. Voi lisäksi olla tässä vaiheessa vuotta vähän vaikea perustella omaa valintaa, jos aikoo samalla vaatia vähintään kuuden viikon kesälomaa perheen irtiottoa varten työsuhteen alkajaisiksi. <br />
<br />
<b>Välillä on vaikea perustella myös itselle sitä, miksi sitä on halunnut niin nopeasti lasten jälkeen takaisin työelämään, jos tulos on tämä</b>.<br />
<br />
Jos joku nyt kuitenkin haluaa palkata lyhyillä yöunilla toimeen tulevan nykyisin hyvinkin joustavan ja sarkastisen viestintäammattilaisen (jep, blogin suhteen suutarin lapsilla ei tosiaan ole kenkiä), joka on hyvä järjestämään bileitä ja leipomaan herkkuja työkavereille, saa ottaa yhteyttä. Palkkaa vaadin paljon ja säännöllisesti, samoin sen kuuden (mielellään seitsemän) viikon kesäloman. Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-19435405859045142252014-01-18T13:14:00.001+02:002014-01-18T18:12:36.805+02:00Viikon katseluvinkitMoni onkin jo varmasti törmännyt tähän tiuhasti SoMe-jaettuun <em><strong>Selma Vilhusen</strong></em> lyhytfilmien sarjan Oscar-ehdokkaaseen. Teemana on kaikkivoipainen äiti.. Nimitys on tietysti hieno juttu sellaisenaankin, mutta entäs sitten itse filmi. No, kyllähän se tässä stereotypisen ruuhkavuosi-käsitteen mukaisessa puristuksessa osui ja upposi. Olipahan muuten todennäköisesti ensimmäinen lyhytfilmi, jonka mieskin kiinnostuneena katsoi. Valitettavasti hän myös allekirjoitti teoksen autenttisen tunnelman.<br />
<br />
On mielenkiintoista nähdä, miten filmi pärjää niissä karkeloissa. En nimittäin jaksa uskoa amerikkalaisten kykyyn tunnustaa aihepiirin realistisuutta saati kykyä lisäksi nauraa itselleen tässä asiassa. Olen erittäin mielelläni väärässä.<br />
<br />
<strong>Selma Vilhunen: "Pitääkö mun kaikki hoitaa"</strong><br />
<br />
<a href="http://areena.yle.fi/tv/2087948">http://areena.yle.fi/tv/2087948</a><br />
<br />
Yritän kuitenkin sitkeästi väittää, että vaikka toimin valitettavan usein filmin sankarittaren tapaan, en korosta (varsinkaan myönnä korostavani) rooliani marttyyrimaisella hokemisella. Itsehän olen ”vankilani” rakentanut, joten tyydyn kohtalooni mukisematta. Miestä kun ei voi valitettavasti syyttää, koska hän osallistuu tekemisen tasolla tasapuolisesti lasten ja kodin hoitoon. Itse minä olen pyytämättä ominut turhan tiukasti perheen projektipäällikön roolin. <br />
<br />
Sanonakaa nyt sekin, että josssain on perhe, jossa nainen ei hoida "automaattisesti" lasten tarhakamoja, ole selvillä jokaisesta puuttuvasta tumpusta, arvioi uusien vaatteiden tarvetta ja toteuta hankintaa, hoida lähipiirin synttäri-/joulu-/häälahjoja, ennakoi partureita, hammaslääkäreitä tai harrastuksia tai tee muuten jatkuvaa alitajuntaista 24/7 organisatoorista työnjohtoa. Olen niin mielelläni tässäkin asiassa väärässä. <br />
<br />
Toinen linkkivinkki on Kakkosen suosikkipätkä. Ukkeli on löytänyt YouTubesta pellehyppääjät ja jumaloi näitä kaikin tavoin. Yllättävän moni tämän alan harrastajista on suomalainen. Menee ehkä samaan hulluuden kategoriaan kuin eukonkanto. Vuoden vaihteessa Jerobeam Salakytästä (The grand guru) ja kumppaneista tuli yllättäen tuore dokumentti ja tätä luukutetaan meillä nyt useita kertoja päivässä. Suosittelen, koska uimahypyt ovat tosi nastaa hupia ipanoille ja suomalainen Osmo Meskanen on vienyt jo käsittämättömät 46 vuotta suomalaista ”osaamista” myös maailmalle. Näkyvissä Areenassa vielä 14 päivää.<br />
<br />
<strong>"Pellehypyn suurlähettiläät"</strong><br />
<br />
<a href="http://areena.yle.fi/tv/1444797">http://areena.yle.fi/tv/1444797</a><br />
<br />Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-28327821111718619922014-01-01T22:31:00.004+02:002014-01-02T12:07:58.233+02:00Vuoden 2014 teema -- Irtiottoja<div class="MsoNormal">
En sitten lupaillut yleviä tälle vuodelle. Ajattelen, että yllätän itseni jossain vaiheessa tekemällä jotakin sellaista, mitä olisin voinut luvata. Lupausten sijaan toiveita
ja konkreettisia suunnitelmia on tälle vuodelle jo läjäpäin.<br />
<br />
Viime vuosi oli
mullistusten vuosi, sellainen tasainen linko. Isoja rankkoja asioita monella rintamalla. Yllätyksiä,
pettymyksiä, selviytymistä, mutta onneksi myös paljon pöhlöilyä, iloa ja onnea.
Erityisesti arjessa. </div>
<div class="MsoNormal">
<o:p></o:p><br /></div>
<div class="MsoNormal">
<b>Tämän vuoden toiveilla ja suunnitelmilla on ihan oikea teema. Sen nimi on irtiottoja. </b><o:p></o:p></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Isoin ja odotetuin asia on koko perheen kuuden viikon
yhteinen irtiotto ja asettautuminen Bostoniin toukokuun puolessa välissä. Lapsilla alkaa reissusta ruhtinaallinen 12 viikon kesäloma! Jonka matkan jälkeiset hoitojärjestelyt ovat vielä hiemen vaiheessa.. JOka tapauksessa reissu ja kesälomat päälle, meillä kaikilla on ruh-ti-naal-li-nen kesä tiedossa.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Irtioton
syy on Aviomiehen työhön liittyvä neljän viikon stipendiaattivierailu paikallisissa lasareteissa- Yhdistämme tähän kaksi lisäviikkoa ja leikimme koko perhe
kosmopoliitteja. Lennot, asunto ja autokin on buukattu, joten tuntuu jo melkein
lähdöltä. <o:p></o:p></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Asunnon varaamisesta <a href="http://www.roomorama.com/">www.roomorama.com</a>
palvelun kautta voisin avautua pidemminkin, mutta todettakoon nyt, että
tahkosimme tänään viisi tuntia, että maksu saatiin läpi. Syytin välityspalvelua, epäpäteviä asiakaspalveluhenkilöitä ja suurin piirtein
kuun asentoakin, ennen kuin paljastui, että ongelmien syynä oli yksi väärä
rasti väärässä paikassa Luottokunnan turvallisuustiedoissa. Että eipä se sitten palvelun vika ollutkaan. ITseasiassa tämä on aika hyvä sivusto etsiä kivoja vuokravaihtoehtoja mistä päin maailmaa tahansa. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Olen ollut Bostonissa pari kertaa työreissulla ja se on kaunis, puistoisa ja ihanan helposti
lähestyttävä kaupunki.<span style="mso-spacerun: yes;"> </span>Eurooppalaisena
sanon tietenkin että eurooppalainen. Kaupungin keskusta on sellainen
ullanlinnamainen ja sieltä ihan keskustasta meille on varattu asunnoksi
tyypillinen ”brownstone.” Siitäkin voisin avautua, mitä kahden makuhuoneen
kalustettu asunto turvallisella alueella leikkipuistojen lähettyvillä Bostonin
keskustassa maksaa. En kuitenkaan avaudu, koska verenpaine nousisi liikaa. <o:p></o:p><br />
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="270" src="//www.youtube.com/embed/Wl7zvB0BoZY" width="480"></iframe>
<br />
<div class="MsoNormal">
<br />
Huvittavaa ja paikan päällä todennäköisesti tragikoomisinta on
se, että lapsiperheily siellä aivan ytimessä tulee vaatimaan vähintään lasten
merkkaamista tunnisterannekkeilla, mutta mahdollisesti myös Flexi-pannoilla. Näin lähiöturvllisuuteen ja lähes autioihin lähikatuihin tottuneen näkökulmasta.<br />
</div>
<div class="MsoNormal">
Ilman näitä sähköjänisten hallintaan liittyviä kauhuskenaarioita odotan
innolla tiivistä yhdessäoloa, aikaa keskittyä vain lapsiin, uusien kortteleiden
ja keskustapuistojen haltuunottoa, sopivien ruokakauppojen löytämistä omilta
kulmilta ja viikonloppujen minilomia lähikohteisiin. Ja viimeisen viikon rantalomaa
Cape Codissa! No ehkä ihan vähän myös shoppailua ja liian suuria amerikkalaisia
ruoka-annoksia. <o:p></o:p></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Odotan myös sitä huoletonta arjen velvollisuuksista
irrottautumisen tunnetta, joita pidemmät reissut aiheuttavat – tai ovat
aiheuttaneet. Voihan se lapsiperheen pidempi lomailu tuntua ihan muulta, normiarjelta, vaikka osoitteena olisikin Garrison Street.</div>
<div class="MsoNormal">
</div>
<div class="MsoNormal">
Tällä matkalla on meikäläiselle myös ”irtiotollinen” merkitys. Se on jonkinlainen vedenjakaja omien
ajatusten selkiyttämiselle. Kevät on aikaa miettiä, kukas minä nyt olinkaan,
mitä osaan ja mitä haluan. Loman jälkeen ja vielä kotimaan kesäloman jälkeen on
sitten mahdollisten muutosten aika. Niin, tämä ajatusleikki käydään pääosin aihepiirissä työelämä. En stressaa mitä tuleman
pitää, hyväksyn vain sen, että suhtautumalla aiheeseen avoimesti, asioilla on
tapana ratketa. Tai sitten takutaan vähän lisää. Kyllä ne siitä. <br />
<br />
Tässä samaa irtiottoteemaa <a href="http://www.hs.fi/elama/Haluatko+pauselle+el%C3%A4m%C3%A4st%C3%A4/a1388543230156" target="_blank">Kirsi Piha kuvaamana vähän laajemmassa kaavassa</a>. Välivuoden sijaan, minulle nyt reilun kuukauden tiivistelmänä. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Onneksi ennen näitä suurempia irtiottoja on aika
pienemmälle. Viiden naisen minilomaan Barcelonassa on vain reilu kuukausi.
Barcelona ja lähikaupungit ovat lempipaikkojani ja taidan suunnata kaupunkiin nyt
seitsemättä kertaa. Mukana on hyviä ystäviäni, mutta jännitysmomenttina kaikki
porukasta eivät varsinaisesti tunne toisiaan. Mukana on vahvoja
ja räväköitä naisia, joten välillä keskushenkilönä hieman hirvittää, tulevatko
kaikki juttuun ja miten ne huonejaot nyt tehdään. Luotan kuitenkin aikuisten naisten solidaarisuuteen ja cavan
keventävään voimaan. Ihanaa. <o:p></o:p></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<!--[if gte mso 9]><xml>
<o:OfficeDocumentSettings>
<o:AllowPNG/>
</o:OfficeDocumentSettings>
</xml><![endif]-->
<!--[if gte mso 9]><xml>
<w:WordDocument>
<w:View>Normal</w:View>
<w:Zoom>0</w:Zoom>
<w:TrackMoves/>
<w:TrackFormatting/>
<w:HyphenationZone>21</w:HyphenationZone>
<w:PunctuationKerning/>
<w:ValidateAgainstSchemas/>
<w:SaveIfXMLInvalid>false</w:SaveIfXMLInvalid>
<w:IgnoreMixedContent>false</w:IgnoreMixedContent>
<w:AlwaysShowPlaceholderText>false</w:AlwaysShowPlaceholderText>
<w:DoNotPromoteQF/>
<w:LidThemeOther>FI</w:LidThemeOther>
<w:LidThemeAsian>JA</w:LidThemeAsian>
<w:LidThemeComplexScript>X-NONE</w:LidThemeComplexScript>
<w:Compatibility>
<w:BreakWrappedTables/>
<w:SnapToGridInCell/>
<w:WrapTextWithPunct/>
<w:UseAsianBreakRules/>
<w:DontGrowAutofit/>
<w:SplitPgBreakAndParaMark/>
<w:EnableOpenTypeKerning/>
<w:DontFlipMirrorIndents/>
<w:OverrideTableStyleHps/>
<w:UseFELayout/>
</w:Compatibility>
<m:mathPr>
<m:mathFont m:val="Cambria Math"/>
<m:brkBin m:val="before"/>
<m:brkBinSub m:val="--"/>
<m:smallFrac m:val="off"/>
<m:dispDef/>
<m:lMargin m:val="0"/>
<m:rMargin m:val="0"/>
<m:defJc m:val="centerGroup"/>
<m:wrapIndent m:val="1440"/>
<m:intLim m:val="subSup"/>
<m:naryLim m:val="undOvr"/>
</m:mathPr></w:WordDocument>
</xml><![endif]--><!--[if gte mso 9]><xml>
<w:LatentStyles DefLockedState="false" DefUnhideWhenUsed="true"
DefSemiHidden="true" DefQFormat="false" DefPriority="99"
LatentStyleCount="276">
<w:LsdException Locked="false" Priority="0" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Normal"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="heading 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 7"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 8"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 9"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 7"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 8"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 9"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="35" QFormat="true" Name="caption"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="10" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Title"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="1" Name="Default Paragraph Font"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="11" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Subtitle"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="22" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Strong"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="20" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="59" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Table Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" UnhideWhenUsed="false" Name="Placeholder Text"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="1" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="No Spacing"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" UnhideWhenUsed="false" Name="Revision"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="34" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="List Paragraph"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="29" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Quote"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="30" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Intense Quote"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="19" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Subtle Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="21" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Intense Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="31" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Subtle Reference"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="32" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Intense Reference"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="33" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Book Title"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="37" Name="Bibliography"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" QFormat="true" Name="TOC Heading"/>
</w:LatentStyles>
</xml><![endif]-->
<!--[if gte mso 10]>
<style>
/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:"Normaali taulukko";
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:"";
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:12.0pt;
font-family:Cambria;
mso-ascii-font-family:Cambria;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Cambria;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;}
</style>
<![endif]-->
<!--StartFragment-->
<!--EndFragment-->Näissä tunnelmissa erittäin hyvää uuttaa vuotta! On mukavaa, kun on paljon mitä odottaa. <o:p></o:p>Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-11614708716473796952013-12-30T21:23:00.002+02:002013-12-31T09:02:05.556+02:00Ääripäiden kasvatuksesta<span style="font-family: inherit;">Jopa minulle on selvää, että kahden erilaisen, eri ikäisen ja kyllä, eri sukupuolisen lapsen kasvattaminen on – erilaista. Tällä kertaa ikään kuin vaivihkaa on päässyt yllättämään se, kuinka erilaista se oleminen ja kasvattaminen todellakin voi välillä olla. Kun noilla lapsilla tuppaa vähän eri ikäisenä olemaan erilaisia vaiheita. Tällä hetkellä meillä asuu käytökseltään kaksi ääripäätä, joista syntyy helposti hyvä ja paha asetelma, mikä ei tietenkään ole hyvä. Eikä helppoa.<br /><br /> Ykkönen, tuo saparopäinen viittä vaille nelivuotias elämän ahmija on nykyisin jumalattoman helppo ja yhteistyökykyinen ihmisen alku. Aloitetaan tärkeimmästä. Toissaviikkoisen joulujuhlan jälkihöyryissä kahviossa Ykkönen kailotti kaikille kovaan ääneen lahkeessani roikkuen </span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-family: inherit;">”Äiti on kaunis, miiinuun äitini on kaikkein kaunein. ”</span></blockquote>
<br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;">Tasapuolisuuden nimissä neiti jakelee vastaavia kohteliaisuuksia luontevasti kaikille kuu-ystävästä lähikaupan tätiin. Tavat, sanat ja taito ilahduttaa ihmisiä on hallussa. <br /><br /> Yltiöpäisen kehumisen lisäksi Ykkönen on pelkkää pelottavan tarkkaa loogista tiedonjanoa, oppimista ja taitojen humisevaa kehittymistä. Muutamassa kuukaudessa jollakin tavalla pienuuden ja isouden rajamailla huuhailijasta on tullut idearikas ja taitava piirtäjä, askeratelijapaskartelija, runojen ja laulujen riimittelijä, tilannekomiikan taitaja, koordinaatiohirmu, apinaan verrattava kiipeilijä ja uskalikko (joo, meillä saa kiivetä, juosta ja hyppiä sisällä..) sekä liikuttavan iso ja näsäviisas maailman haltuun ottaja. Viime aikoina on käyty pelottavan oivaltavia keskusteluja ainakin maapallon reunoista, vanhoista ajoista, kuka on synnyttänyt kaikki hirvet –pohdintoihin ja kuolemasta (<i>kuolevatko kaikki? Hänkin?),</i> siihen kuka mitäkin on tehnyt (<i>kuka keksi liikennemerkit</i>?), miksi aikuiset komentavat, miksi äiti määrää isiä (<i>kysyin, että miten niin ja Ykkönen piti minuutin monologin aiheesta demonstroimalla miten kuljen käsiäni levitellen huoneesta toiseen hokien tee tämä, tee tämä, tee tämä..).</i><br /><br />Hämmästyttävintä minulle on kuitenkin tuon lapsen oikeudentaju ja suurisydämisyys. Hän huolehtii pyytämättä pikkuveljestä ja muista pienistä, puolustaa rohkeasti tarhanahinoissa itseään ja muita paljon isompiaan vastaan. Ykkönen hän hakee ujoimmat mukaan leikkiin ja vaatii perusteita joka kerta, jos komennan häntä tai pikkuveljeä aiheetta. Hän on myös näissä tilanteissa valitettavan usein oikeassa. Tiedän, että osa tästä oksettavasta kehuskelukokoelmasta on ylpeän äidin isottelua (<a href="http://rouvanruuhkavuodet.blogspot.fi/2013/01/kovvoo-hommoo-tama-aitiys.html" target="_blank">ja vuosi sitten mentiin ihan toisissa tunnelmissa hänenkin kanssaan</a>), mutta Ykköselle on annettu näihin taitoihin liittyen virallinen tehtäväkin tällä saralla. Ykkönen toimii tukilapsena (hänelle kyllä asian todellista laitaa kertomatta) juurikin eräälle superujolle ja puhumattomalle ryhmäkaverille, jonka Ykkönen on saanut luonnollisella tasapuolisuudellaan uskaltautumaan ulos kuorestaan ja ottamaan osaa ryhmän toimintaan. Ja puhumaan ensimmäistä kertaa päivähoidossa! Ihan sama, oppiiko Ykkönen puhumaan ranskaa, rakastamaan korkeakulttuuria tai voittaako hän olympia-kultaa purjehduksessa, mutta tämän taidon säilyminen tekisi äidin kaikista onnellisemmaksi.<br /><br /> Kaiken lisäksi Ykkönen on tosi hyvää ja innostunutta seuraa 24/7. Koko yhdessä olemisen muoto on muuttunut viime kuukausina, koska kaikki vaan sujuu ja on positiivista.<br /><br /> Luonnollisesti Ykkönen kerää toiminnallaan ja taidoillaan jatkuvia ansaittuja kehuja. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /> <b><i>Ja sitten on se toinen ääripää, jonka kohdalle osuu komennus.</i></b><br /><br /> Kakkonen on taidollisesti ja tarinoiltaan fiksu ja hurmaava poika, jonka käytös on Vaahteramäen Eemeli potenssiin kymmenen. Nuori herra on pelkkää melskaamista, riehuntaa, puoliväkivaltaista rajojen etsintää ja surutonta liian rajatonta luottoa omiin kykyihin. Minulla ei todellakaan ole mitään vilkkaita lapsia vastaan, mutta jotkut rajat on oltava lyömisellä, karkailuilla, pöytätavoilla, mukahauskalla jekuttamisella, silmittömillä omien vaatimusten korostamisilla ja jatkuvilla useasti toistuvilla ”joskaikkieitapahduminunpillinimukaan” raivonpurkauksilla. Jos kaulimella voi käydä kokeilemassa telkkariruudun kestävyyttä, ruuan saa omalta paikalta osumaan ikkunaan tai yläkerrasta lentää alas kaikki äidin alusvaatevarastosta kirjoihin, on kielto ja toru jos toinenkin ihan aidosti aiheellinen.<br /><br /> <i>Oma suosikkini kategoriassa Jekutus on kyllä ehdottomasti se, kun Kakkonen kävi kähveltämässä pihaliidut ja ”kirjaili” isin Volvon kylkeä.No, lähteehän se liitu pienellä pesulla..</i><br /><br /> Tämä on vaihe, tiedän. Se ei olekaan se ongelma. Nuoren herran saa kyllä kuriin ja hän onkin oppinut paljon. Hän myös ymmärtää todella hyvin, mikä on oikein ja väärin, muttei toimi sen mukaisesti.<br /><br /> Ongelma muodostuu siitä, että Kakkosta on pakko ohjata tällä hetkellä kielloilla ja rajoilla. Välillä <strike>usein</strike> hän saa kuulla olevansa tuhma tai tehneensä väärin. Kun Ykkönen kerää samaan aikaan jatkuvasti pääosin kehuja ja kiitosta, on asetelma lasten ajoittain epäreilu. Keittiöpsykologina voisin päätellä, että ei tee pienen miehen itsetunnolle tämänkään ikäisenä kuulla jatkuvasti olevansa väärillä linjoilla siskon saadessa kehuja. Itseasiassa myös siskon oikeudentajua syö se, kun äiti komentaa niin paljon Kakkosta. Hän tietenkin puolustaa veljeään " <i>Ei Kakkonen tarkoittanut äiti</i>".<br /><br /> Toki pieni pallopää ansaitsee myös kehuja ikätasolleen huikeista kehitysharppauksista ja liikuttavasta maailmaa syleilevästä otteesta elämään. Suuriin tunteisiin on helppo hypätä mukaan, mutta kun ne tunteet ovat välillä niin pirun suuria molemmissa suunnissa.<br /><br /> Enpä tiedä. Oletteko painineet samojen asioiden kanssa? Toisella on helppo vaihe ja toisella haastava? Miten silloin yritätte olla tasapuolisia ja välttää parempi-huonompi asetelman, vaikka tällaisia rinnastuksia ei tietenkään sanallisesti tai millään suosikkijärjestelmällä pönkittäisikään?<br /><br /> Minä aion tutusta aiheeseen nimeltä <a href="http://www.muksuoppi.fi/" target="_blank">muksuoppi</a>. Nopean lehtiartikkeliin pohjautuvan silmäyksen perusteella kyseessä on ”ratkaisukeskeinen” menetelmä ohjata lapsen kehitystä haluttuun suuntaan suuntaamalla katse juurikin sinne hyvään ja kannustavaan oppimiseen kieltämisen sijaan.</span><br />
<br />
Tai en minä oikeasti mihinkään ehdi perehtyä, mutta kuvittelen edes hetken etsiväni oikeasti tietoa siitä, miten voisin tässäkin asiassa olla muuta kuin pelkkää keskisuomalaista maalaisjärkeä käyttävä sinnepäin-mutsi.Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-79666568974468884212013-12-16T10:52:00.002+02:002013-12-19T19:22:14.318+02:00Rehellinen DIY-kateusJoulun alla se viimeistään aina iskee. Tai no, tämä on ympärivuotista ja myönnän sen auliisti. Kyseessä on totaalikateus siitä, että olisi kiva näpräillä ja tehdä itse, mutta <b><i>eijaksaehdiosaa</i></b>. Selaan sillä silmällä sisustusblogeja ja -ehtiä ja mietin, kuinka helppoa tuokin olisi luoda meille. Rakastan yleistä ja sesonkisisustamista, mutta kaikki tällä sektorilla on aina idea-asteella tai odottamissa hyljätyissä pussukoissa inspiraatiota ja ööh, aikaa. <br />
<br />
En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten kotona sähköjänisten nanosekuntiakaan yhtä aikaa hengailevat vanhemmat ompelevat itse joululiinat ja verhot, tuunaavat huonekalut, ompelevat tai kutovat joululahjat koko suvulle, askartelevat koristeet ja leipovat kaiken itse ilman valmistaikinoita. <br />
<br />
Minulla on tällä saralla siis ideoita, mutta ei kompetenssia viedä projekteja loppuun. Lisähaasteen luo se, että olen äärettömän hyvä keräämään kaikkea tauhkaa, (nauhoja, hilavitkuttumia, kankaita, valmiita- ja puolivalmiita koristeita , sisustusjuttuja, joita pitäisi vähän tuunata tai isompia valmiita sisustusjuttuja, jotka jäävät laittamatta sopiville paikoille), mutta kaiken hyödyntäminen jää aina puolitiehen. Tilanteet päätyvät usein selittelyyn, varsinkin kun olen kertonut ideoista vähintäänkin anopille ja ystäville, jotka sitten kyselevät ”milloinkas se tauluhylly-kollaasi-sisustustyyny-viritelmä nyt tuleekaan”. <br />
<br />
Kyllä se tulee. Sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa tai kun jään työttömäksi tai saan vaan muuten kuukausikaupalla täysin vapaata aikaa. <br />
<br />
Tänä jouluna vannoin itse tehtyjen joulukorttien, valmiiksi kehystettyjen ja hyllyille aseteltujen valokuvien, uuden vitriinihyllyn ja lastenhuoneen parin ”pikkujutun” nimeen. Mikään näistä ei ole toteutunut. Sain sentään taas parin puolen yön valvomisella viimeisenä mahdollisena tilauspäivänä valmiiksi meidän perheen vuodesta kertovan valokuvakirjan. Muuhun valokuvien tilaamiseen en vuoden aikana olekaan taipunu ja Kakkosen yksivuotiskuvat, jotka on otettu hänen puolitoistavuotispäivänsä tietämillä, ovat edelleen tilaamatta herran ollessa jo reilusti yli kaksivuotias.. Patologista? <br />
<br />
Olimme eilen ystäväperheen luona kylässä. Meidän kaksi apinaamme vilistivät 300 neliötä ympäri niin, että kahdelle riitti vahtimista perintötaulujen ehjänä pysymisen ja päävammojen varalta. Kolmen alle viisivuotiaan äiti tarjoili kaunisti katettuna useaa sorttia itse leivottuja konditoriatason viritelmiä, imetti & syötti lapset ja vieraat siinä sivussa, piti jöötä kolmelle koiralle (à vähintään 50 kg), neuloi samalla kohtuullisen vaativan näköistä villapaitaa ja onnistui keskustelemaan ilman jatkuvasti katkeavia lauseita. Miten jotkut osaa ja taipuu näihin mun mittakaavassa ylisuorituksiin niin helpon näköisesti? <br />
<br />
<b>Tai vastavuoroisesti: miten minä voin olla näin kädetön?</b><br />
<br />
Nykyisen en kyllä stressaa asialla, vaikka valmistumattomuus edelleen ihmetyttää (siis itseäni, muut ovat jo tottuneet) ja herättää sisäistä hilpeyttä. On jotenkin surkuhupaisan paradoksaalista, että pystyn työssä pyörittämään hyvin ja aikataulussa yhtä aikaa useita useiden ihmisten työpanosta eri aikavyöhykkeilla vaativia projekteja ja tuottamaan niihin mitä tahansa sisältöä missä tahansa formaatissa, mutta kotioloissa en pysty esimerkiksi tekemään itse ruokaa ja kiinnittämään yhtä ainutta taululistaa saman vuorokauden aikana. <br />
<br />
Olin muuten vannonut myös, että teen tänä vuonna itse jonkun kivan oman joulukalenterin. No, sen aika meni. Sitten löysin kaupasta ihastuttavan puisen kalenterin, johon olisi vaan voinut ostaa kivoja ylläreitä luukkuihin. Ne sitten jäi ostamatta, lapset availevat autuaallisena Kakkosen kummitädin tuomia (Tuhannesti kiitos M, pelastit meidät!!) suklaakalentereita ja minä tuijottelen tyhjänpanttina lojuvaa kalenteria (onneksi se on edelleen kaunis) aina ohi mennessäni..<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWCEFcy3fPga4EJ5_yQm31YA-sJyPeguv8DS8twqmA3r-MOSC-916Eeyqho8AXtVhWFbLeSIgUDVfRmkwuhe82fZwo-Ux2_ud2tGsaibKm2V_P0kXEVX5qgxe7NQZDezS9NPWxH35vxMo/s1600/kynttil%C3%A4kuva.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="580" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWCEFcy3fPga4EJ5_yQm31YA-sJyPeguv8DS8twqmA3r-MOSC-916Eeyqho8AXtVhWFbLeSIgUDVfRmkwuhe82fZwo-Ux2_ud2tGsaibKm2V_P0kXEVX5qgxe7NQZDezS9NPWxH35vxMo/s640/kynttil%C3%A4kuva.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Miten se tämäkään ei täyttynyt itse?</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Onneksi menemme jouluksi valmiiseen pöytään. Muuten olisi joulunakin pinaattilettuja. Vannon, että teen anoppilaan kaupasta löytyneet ohjeen mukaisen Royal-suklaakakun ja jonkun graafikalahyydykehässäkän. <br />
<br />
Pitäisiköhän ottaa veto Aviomiehen kanssa näiden valmistumisesta..<br />
<br />
<b>Muut kuulumiset: </b><br />
- Kakkosen ryhmässä on märkärupea - sitä odotellessa.<br />
- Kakkosella on A-luokan uhma, Ykkönen on seesteisessä ja täydellisen aseistariisuvassa uteliaisuuden, oppimishalun ja taitojen kehittymisen symbioosissa. On vähän kasvatuksessa haasteita, kun toiselle <strike>pitää </strike>tekee mieli karjua koko ajan ja toinen ansaitsee aidosti vain kiitosta. <br />
- Pääsen geneetikon juttusille, ei ne suonet nyt selkeät ole vieläkään. Saan kuitenkin juosta, jos jaksaisin.<br />
- Meillä on toukokuulle lentoliput, hotelli, auto ja tsiljoona ideaa - täältä tullaan Boston! Enää puuttuu lomakoti kuudeksi viikoksi.Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-54747558732178519292013-12-01T21:44:00.002+02:002013-12-02T09:57:43.800+02:00Vesirokon keskipitkä oppimäärä<span style="font-family: "Calibri","sans-serif"; line-height: 115%; mso-ansi-language: FI; mso-ascii-theme-font: minor-latin; mso-bidi-font-family: "Times New Roman"; mso-bidi-language: AR-SA; mso-bidi-theme-font: minor-bidi; mso-fareast-font-family: Calibri; mso-fareast-language: EN-US; mso-fareast-theme-font: minor-latin; mso-hansi-theme-font: minor-latin;"><span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit;">Vannoin, etten vatuloisi enää lasten sairastamisesta, mutta jotenkin on vaan pakko tästäkin avautua ihan vaan avautumisen ilosta.</span> </span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;">Marraskuu tuntui tökkivän monilla. Niin täälläkin. Käytännössä meillä sairastettiin koko kuukausi vesirokkoa. Sehän on se harmiton lastentauti, jonka jotkut tarkoituksella vesirokkobileistä hankkivat jotta se on sitten lusittu sopivan ikäisenä. Itse en menisi tautia mistään hakemalla hakemaan, varsinkaan tämän kokemuksen perusteella. Kuka haluaa sairastuttaa lapsensa tarkoituksella?? Että äiti pitää sinusta nyt huolta laittamalla sinut jo tämän ikäisenä kärsimään viikon, ettei sitten tule rajumpaa tautia vanhempana. Ei mene minulla jakeluun alkuunkaan, vaikka varmasti nuorempana sairastamalla helpommalla pääseekin. Kyllä se jostain puun takaa iskee ihan luonnostaankin eikä sen rajuutta voi säädellä hankittuna tai yllärinä. Tavoitteellisesti voi ottaa vaikka rokotuksen.</span><br />
<br />
<span style="font-family: inherit;">Jos vesirokon näppylät eivät tulehdu tai muuten ei tule bonuksena mitään rajua jälkitautia, se voi olla ihan leppoisa lastentauti. Kettumaisinta leppoisessakin versiossa on sen kesto. Kun kaksi ipanaa sairastaa taudin suunnilleen samassa aallossa, ei kuitenkaan yhtä aikaa, vaan tasan kahden viikon itämisajalla, menee arki komeasti perseelleen (taas kerran). </span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;">Kun Ykkösen päiväkotiryhmästä sairastui alkuun pari, oli lähtökohtaisesti hyvin hyvin todennäköistä, että meidän ipana seuraisi kuuliaisesti perässä. Siirtelin valmiiksi tulevien viikkojen kokouksia ja vehtasin pari päivää neitiä päästä varpaisiin. Noin viikon kohdalla tarkkaavaisuus palkittuun.<br /><br /> Miten se ensimmäinen näppylä voikaan olla niin harmittoman pieni? Silloin tuntui, että eihän tämä tästä miksikään rajuksi voi muuttua. Ah, kyllä voi. Kaksi vuorokautta ja silkki-ihoiset ipanat olivat vuorotellen täynnä perunapeltoa muistuttavaa rakkulakudosta. Sitä ihoa ei kärsivä lapsi anna muuten edes koskettaa. Rakot jalkapohjissa haittaavat kävelyä, rakot sieraimissa ja yhtäaikainen räkätauti ovat herkullinen yhdistelmä enkä minäkään söisi päiviin, jos suussa on peukalon pään kokoisia kellukoita. <br /><br /> Ykkönen sairastui sunnuntaina, oli pois päiväkodista kokonaisen viikon ja meni dalmatialaista täplikkäämpänä takaisin. Viikko hengähdettiin ja tasan kahden viikon kuluttua Ykkösen sairastumisesta näpytti itsensä Kakkonen. Tyypillisenä sukupuolensa edustajana hän myös sairasti ja sairastaa edelleen dramaattisesti ja kuuluvasti.<br /><br /> Noin yleisesti taudista voi sanoa, että emme päässet todellakaan helpolla, mutta eipä kumpikaan ole päätynyt teholle kuten serkkupoika. Ykkönen oli kovin kellukkainen, kuume oli pari päivää rajua, mutta neiti ei raapinut näppyjä yhtään ja oli kaiken aikaa reipas. Zyrtex tuntui tehoavan. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;">Kakkosen ihossa tuntuu olevan enemmän näppyjä kuin sileää pinta-alaa ja kuume on jatkunut kovana päiviä. Näppyjä on kaikkialla pilistä (äiti niin sympatiseeraa) korvakäytäviin ja ukkeli on raapinut itseään päivin öin koko viikon. Uutta materiaalia syntyy edelleen. Jatkuvan raapimisen estoroolin omaksuneena en ole juurikaan nukkunut yrittäessäni estää pahimmat tuhot. Ei muuten auta tähän raapijaan vesirokkovoide tai Atarax. Jälkimmäinen luojan kiitos sentään väsyttää. Lopullisesta kuivumisesta ei Kakkosella ole vielä tietoakaan, joten jatkamme Kaapon ja kumppaneiden luukuttamista repeatilla. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;">Kohtalooni alistuneena ostin tummien silmänalusten uutta hittituotetta, Vichyn Liftactiv 10 seerumia. Näin sitä pistetään sairastamisen sivuvaikutuksille kampoihin!<br /><br />Sairastamissa paskinta repukoiden lasten lisäksi on se kärsivä arki. Kaksi täyttä viikkoa ja edelleen jatkuva töiden ja hoitajien järjestely, infernaaliset yövalvomiset ja jatkuva syyllisyys (hei vaan teille jotka ette näistä syyllisty) tekemättömiksi jäävistä asioista saa aikaa erittäin hyvän fiiliksen koko talouteen.<br /><br /> Jos meillä ei olisi ollut mahdollisuutta käyttää <a href="http://www.metsatahti.fi/page.php?id=4&js=1" target="_blank">Karhunpoika-palvelua</a>, olisimme olleet lirissä koko periodin. Nyt työantajamme maksaa sairaalle lapselle hoitajan kotiin. Olemme vaan vedelleet pitkää tikkua, kumpi saa tällä kertaa maksaa kustannukset.. Kun sairauspäivät yhdelle kuukaudelle alkavat lähennellä viittätoista, alkaa kuka tahansa posteljoonista lähtien kelvata pahimman vaiheen taltuttua hoitajaksi. Toki olemme itse olleet poissa molempien lasten surkeimmat päivät. Mutta edelleen näppyläisen, kiukkuisen ja kuumeettoman toipilaan on voinut onneksi huoletta jättää näille palkatuille päteville hoitajille - tai anopille. Niin, anoppi ja appihan ovat tosiaan asuneet meillä marraskuussa 10 päivää. Mahtavaa, että tämäkin järjestely vielä on mahdollinen, vaikka se onkin tarkoittanut jatkuvaa extra ruuanlaittoa ja pakkoa pitää huusholli edes jotenkin ihmismoisessa kuosissa lepäämisen sijaan.<br /><br /> Mutta molemmat on nyt lusittu. Marraskuu ja vesirokko. Ensimmäiseen osaan jo suhtautua huumorilla, toiseen ei tarvitse meidän perheessä enää törmätä!</span><br />
<br />
Anteeksi vaan EmmyAurora. Näissä olosuhteissa en sitten lopulta taipunut viiksihommiin.. Saat ruoskia. Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-57470340400501874832013-11-20T18:15:00.000+02:002013-11-20T19:29:59.085+02:00Jo se on perkele!<span style="font-family: inherit;">Hei, tulitko lukemaan raflaavan otsikon innoittamana? Anteeksi vain, mutta joudut pettymään. Otsikko oli hämäystä, halusin vain saada teidän kaikki houkuteltua tänne lukemaan. Blogitekstejäni lukee keskimäärin yli 400 ihmistä, suosituimpia jopa 1000. Ajattelin, että jos te kaikki lukijat tutustutte <a href="http://uusilastensairaala2017.fi/" target="_blank">Uusi lastensairaala 2017 –hankkeeseen,</a> joku teistä saattaa innostua tukemaan sitä.<br /><br /> Faktaa on se, että Suomen sairaimmat lapset hoidetaan Helsingissä Lastenlklinikalla ja Lastenlinnassa. Nämä sairaalat eivät ole vain pääkaupunkilaisten lasten päivystyspaikka vaan huippuasiantuntijuuden osoite meidän kaikkien lapsille asuinpaikasta riippumatta kaikkein ikävimmissä tilanteissa. Netti ja FB ovat pullollaan liian surkeita ja koskettavia tarinoita pienistä ja isommista sankareista, jotka ovat näihin sairaaloihin päätyneet. En kestä taistelukuvausten osalta yhtään sitä, että jokin olosuhteissa, siis konkreettisesti muutettavissa asioissa, voi vaikuttaa lasten toipumiseen.<br /><br /> Lastenlinna ja -klinikka rapistuvat käsiin. </span><a href="http://uusilastensairaala2017.fi/medialle"><span style="font-family: inherit;">Täästä ”Medialle”osuudesta</span></a><span style="font-family: inherit;"> voit katsoa kuvapaketin paikan nykytilasta. <br /><br /> </span><a href="http://uusilastensairaala2017.fi/tule-talkoisiin"><span style="font-family: inherit;">Täältä löydät monenlaisia vaihtoehtoja, miten voitosallistua.</span></a><span style="font-family: inherit;"><br /><br /> Minä valitsin jäsenyyden ja kuukausilahjoituksen vuoden 2017 loppuun asti. Houkuttelin myös työnantajani mukaan talkoisiin ja siitä lahjoituksessa olen pirun ylpeä! <br /><br /> Toivon, että minun ei ikinä tarvitse kävellä uuteen (tai vanhaan) sairaalaan lasteni asioilla. Maksan mielelläni jostakin, jota en tule (toivottavasti) ikinä käyttämään. <br /><br />Nyt haastan teidät kaikki osallistumaan talkoisiin ja jatkamaan tätä tarinaa. <br /><br /> Ei mulla muuta. <strong>Toimikaa!</strong></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiFLlXlDEtA78x-I085KSn9_PYd3mhHcfWywUmquLHubQfd0qM1kROQwtlPoUACUW4Pk6sIqQ7_KoeS3NVkPqnIbxnu5Moc9imXxc9VW2Ox7u0_GcBpsLjoDu-AyiIcjEU0l4Q6PKI-PEU/s1600/ULS_printti_A5_2013_03_20%5B1%5D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiFLlXlDEtA78x-I085KSn9_PYd3mhHcfWywUmquLHubQfd0qM1kROQwtlPoUACUW4Pk6sIqQ7_KoeS3NVkPqnIbxnu5Moc9imXxc9VW2Ox7u0_GcBpsLjoDu-AyiIcjEU0l4Q6PKI-PEU/s640/ULS_printti_A5_2013_03_20%5B1%5D.jpg" width="450" /></a></div>
Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-47590719142595513872013-11-19T10:29:00.001+02:002013-11-19T15:07:00.942+02:00Elämäni ruuhkaisin vuosi Piti kirjoittaa tasan viikko sitten, että tässä se nyt on paketissa elämäni ruuhkaisin vuosi. Silloin tasan vuosi sitten palasin Kakkosen hoitovapaalta töihin. Äidin vuoden ja kahden kuukauden ikäinen "Dinosaujus" aloitti hoitouransa ja meidän perheellä alkoi erilainen arki. Sanan kaikissa merkityksissä.<br />
<br />
<strong>Vuosi on mennyt suunnilleen näin:</strong><br />
<br />
Palasin töihin 13.11. Alle viikon päästä työpaikallani aloitettiin yt-neuvottelut, joiden irtisanomiset saattoivat kohdistua vain minuun. Sain irtisanomispaperin mukavasti joululahjaksi 21.12. Tästä alkoi ammattiliiton ja työnantajan välinen korvausvaatimus-vastine -ralli. Tämä päättyi tuloksettomana. Kiistan kohteena ollut määräaikainen jatkoi töissä ja minä sain lopulta liiton tuen ja oikeusturvakeskuksen päätöksen asianajokuluihin. Vuoden vatuloinnin jälkeen asian kimpussa jatkaa nappisilmäinen juristi, mutta perusasia ei ole matkan varrella muuttunut. Olen oppinut ihan helvetisti työlainsäädännöstä, juridiikasta noin yleensä ja ihmisistä.<br />
<br />
Sain tammikuun alussa nykyisen paikkani. Aloitin helmikuun lopussa. Paikka vakinaistettiin lokakuun alusta. Olen jälleen oppinut paljon, mutta positiivista alkua on seurannut timoräty -tyyppinen painajainen, koska esimieheni on haasteellisin työurallani tapaamani henkilö. Olin viime viikolla työhaastattelussa. En kylläkään tiedä, mitä haluan.<br />
<br />
Kakkonen sairastui kolmantena tarhapäivänään ripuliin, joka kesti 22 päivää. Vuoteen mahtui yhteensä kuusi korvatulehdusta joihin määrättii 9 antibioottikuuria. Titaanipätkien asennus syyskuussa tuntuu helpottaneen tilannetta. Kop kop, hän koputtaa puuta.<br />
<br />
Kesäkuussa vietin Kakkosen kanssa kolme päivää sairaalassa bronkiittia taltuttaen.<br />
<br />
Ykkösellä on ollut vain napakka noro ja juuri parhaillaan vesirokko. Kakkosella on ollut muistaakseni noron lisäksi kaksi muuta vatsatautia.<br />
<br />
Itse onnistuin tukkimaan molemmat surullisenkuuluisat nikamavaltimoni toukokuussa. Lepäilin sairaalassa muutaman viikon, jonka jälkeen oli useamman viikon sairasloma, jolloin piti ottaa iisisti. Jatkoin lasten retuuttamista ja perheen sisäisenä projektipäällikkönä toimimista ilman muutosta. Jouduin lopettamaan urheilun ja sain tekosyyn velttoilullle. <br />
<br />
Mies päätti tehdä normityön, päivystysten ja yksityisvastaanoton lisäksi lisätöitä. Tai sairaala velvoitti. No comments.<br />
<br />
Olen ollut mukana vanhempainyhdistyksen toiminnassa ja järjestämässä noin viittä erilaista tapahtumaa vuoden aikana. Luulin pääseväni hallitusnakista eroon syyskuussa, mutta poistuin kokouksesta puheenjohtana. What the hell happened?<br />
<br />
Lapin huuman seurauksena mieheni ja hänen perheensä päättivät ostaa eräästä tunturikylästä mökin vastoin minun tahtoani. Käsirahan maksamisen jälkeen mökki osoittautui pommiksi (mitä minä sanoin!). Menetimme osan käsirahasta epäselvien sopimuskuvioiden vuoksi. Minä en saanut kertaakaan sanoa ”mitäs minä sanoin”. Paitsi tässä. <br />
<br />
Olen juhlinut parit häät ja osallistunut veneen ostoon sekä kalastanut paljon.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3DHmXTX3iDpIhfirO_5A0xeYmHbWYsfVADF5HkjsGkA37zlj3RdO9nw5AEk7yNHhKevPE5hv3x8ZSnUrGCVFsWo1-796iWWJckxG9C6K_ywjIyRD4Siz1fqdhc2Zuxl5IP_bj1XPIJI0/s1600/kalan%C3%A4ytt%C3%B6.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="356" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3DHmXTX3iDpIhfirO_5A0xeYmHbWYsfVADF5HkjsGkA37zlj3RdO9nw5AEk7yNHhKevPE5hv3x8ZSnUrGCVFsWo1-796iWWJckxG9C6K_ywjIyRD4Siz1fqdhc2Zuxl5IP_bj1XPIJI0/s640/kalan%C3%A4ytt%C3%B6.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ruuhkaa oli ruudullakin.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Suurin osa ystävistäni puhuu minulle edelleen, vaikka olen ollut em. syistä johtuen luokattoman huono yhteydenpitäjä tai olen jokaisella tapaamiskerralla oksentanut uuvuttavaa valitussoppaa käytännössä muistamatta kysyä ”mitä sulle kuuluu?”<br />
<br />
En ole katsonut vuoden aikana yhtään kokonaista elokuvaa, kokonaista jaksoa lempisarjoista tai noin varttia pidempää pätkää telkkarista. Olen lukenut luokattoman vähän ja olen täysin vieroittunut paikallisesta sanomalehdestä. Jos joutuisin juuri mut sivistystenttiin, pärjäsin huonommin kuin keskimääräinen missi. Sen sijaan tiedän edelleen lähes tapettikuvion tarkkuudella, millaisia taloja tässä kaupungissa ja lähikunnissa on myynnissä.<br />
<br />
Entisenä etuaikailijana olen nykyisin kroonisesti kaikkialta myöhässä. Tästä ja jälleen em. seikasta johtuen osaan pyytää nykyisin erittäin sujuvasti anteeksi käytöstäni – myöhästymistäni – huolimattomuuttani – unohtamistani.<br />
<br />
<em><strong>Noin. Eihän se nyt niin paha ollutkaan!</strong></em>Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com20tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-81467061610522327682013-11-09T14:58:00.000+02:002013-11-09T17:06:01.094+02:00Meillä on ikävä kesää! Suomessa on neljä ihanaa vuodenaikaa. Olen väittänyt aikaisemmin pitäväni niistä kaikista ja odottavani innolla seuraavaa. Not. Nyt marraskuu on niin marraskuu, etten voi sanoa odottavani yhtään mitään muuta kuin täydellistä intiaanikesää. Lämpöä, valoa, värejä, likaisia paljaita varpaita, linnun laulua, loputtoman pituisia päiviä ja mahdollisuutta syödä ulkona. <br />
<br />
Väkertäessäni koneella joululahjakuvakirjoja tuijotan harva se päivä näitä ja montaa muuta viime kesän auringon värittämää muistoa. Mukavuudettomalle mökillekin on jo pirun ikävä!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiJ3IsmgXMox6XMt3V9MAzy62bt3xLTkVXqOR91JrR4VjQDMMvtaC2UuVCrwnx5HCAsPO9VVB5vt-X_i0VLw5k78H9tEPVSpttcGa7FT8VfI2O93qxVQtzP6pY-ztWtB3a8YyjLPWxs3sM/s1600/kes%C3%A41.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiJ3IsmgXMox6XMt3V9MAzy62bt3xLTkVXqOR91JrR4VjQDMMvtaC2UuVCrwnx5HCAsPO9VVB5vt-X_i0VLw5k78H9tEPVSpttcGa7FT8VfI2O93qxVQtzP6pY-ztWtB3a8YyjLPWxs3sM/s640/kes%C3%A41.jpg" width="426" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFhTBiC1ywxFRsthXo45pdF61m_qOFAH8wOkKU39_4BNMAJIm-c6Vj0NwnQmpB0-zUT4bVimk6CSUgjpcXmpHZsK3MxXTrg6exN_JWAdL_AZn-TMAilp2anqLB5ukjY03kehBBq4VIkcM/s1600/kes%C3%A43.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFhTBiC1ywxFRsthXo45pdF61m_qOFAH8wOkKU39_4BNMAJIm-c6Vj0NwnQmpB0-zUT4bVimk6CSUgjpcXmpHZsK3MxXTrg6exN_JWAdL_AZn-TMAilp2anqLB5ukjY03kehBBq4VIkcM/s640/kes%C3%A43.jpg" width="426" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-V6JbyFvZYuo/Un4wWZ3GElI/AAAAAAAAAZw/u1IBgpxJtEs/s1600/kes%C3%A44.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="426" src="http://1.bp.blogspot.com/-V6JbyFvZYuo/Un4wWZ3GElI/AAAAAAAAAZw/u1IBgpxJtEs/s640/kes%C3%A44.jpg" width="640" /></a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhMP5Ncxf_ejwwge5ACCII3ETosqY5l9OurchkgsNLfcO5tPxDtx_I07ZFF88ihMh9IxP1T9HnjOxm1RGQ9P2MuCnO9UkrV4UlPrzhf4-a5qBwPC2MvkhGPwPigqe_VOgyz1-RFzQ4jpe0/s1600/kes%C3%A42.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhMP5Ncxf_ejwwge5ACCII3ETosqY5l9OurchkgsNLfcO5tPxDtx_I07ZFF88ihMh9IxP1T9HnjOxm1RGQ9P2MuCnO9UkrV4UlPrzhf4-a5qBwPC2MvkhGPwPigqe_VOgyz1-RFzQ4jpe0/s640/kes%C3%A42.jpg" width="426" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfxBpUYLntAJnlru6f8_N3OlTTYVJlnohQ4mOHcyPMSKlXQtUlxZOOYL3mep5p4lEZAhgv-7XvOvci42C-y7g8IJOdWhQuokaW2NZS9s7CaTKE-hZ137G624GYtiFwzh3UCpevKlDjbpU/s1600/kes%C3%A45.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfxBpUYLntAJnlru6f8_N3OlTTYVJlnohQ4mOHcyPMSKlXQtUlxZOOYL3mep5p4lEZAhgv-7XvOvci42C-y7g8IJOdWhQuokaW2NZS9s7CaTKE-hZ137G624GYtiFwzh3UCpevKlDjbpU/s640/kes%C3%A45.jpg" width="426" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPze2lIrFr3jaZROYGIHjPA6vs1oRqONfDkrhVWjBM2dCVOLQKw0MByVRlM_6lCAnCcCDgPsbpCAtfLh_ah_4IwrUhh1fuj1zV2J16X7IbNkQXZf2eeiEi4btPuXZE0VfMIzFc3rHTseI/s1600/kes%C3%A46.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPze2lIrFr3jaZROYGIHjPA6vs1oRqONfDkrhVWjBM2dCVOLQKw0MByVRlM_6lCAnCcCDgPsbpCAtfLh_ah_4IwrUhh1fuj1zV2J16X7IbNkQXZf2eeiEi4btPuXZE0VfMIzFc3rHTseI/s640/kes%C3%A46.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjj35G7J5XyTXXMM1FAGNsh2R6_gP_JCCMFDSldBvyfYGdUujSIqg3-zuJlp3PUhO5z0vPvpnradT-TQSU_ez3HWvH-nOKSX1M6oga4JmT7oQjukJSkUxGeN90IoaCs66ks42KnCIibgcw/s1600/kes%C3%A47.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjj35G7J5XyTXXMM1FAGNsh2R6_gP_JCCMFDSldBvyfYGdUujSIqg3-zuJlp3PUhO5z0vPvpnradT-TQSU_ez3HWvH-nOKSX1M6oga4JmT7oQjukJSkUxGeN90IoaCs66ks42KnCIibgcw/s640/kes%C3%A47.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3bqOKXI8MEqUWCt0wvltH8qx3mVShCrukOOhX_1FEXgJNYnUjr9OXMUS0NFJ_61wsf4DhJ8QhaX6Op-UuP0kkLzHKQf4LPsK65GD_o-KYznq6Tb4TLlq-9aCGqnfc6DNE5C2TNP-xDUE/s1600/kes%C3%A48.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3bqOKXI8MEqUWCt0wvltH8qx3mVShCrukOOhX_1FEXgJNYnUjr9OXMUS0NFJ_61wsf4DhJ8QhaX6Op-UuP0kkLzHKQf4LPsK65GD_o-KYznq6Tb4TLlq-9aCGqnfc6DNE5C2TNP-xDUE/s640/kes%C3%A48.jpg" width="426" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDRaxxBuY5xqo3e1n02MbO-24bI9mWxpuegIXKb-boWfVXuWoI8FrNcuW2gtbMv-zpI00QiPAlciEXo-ibLRJHia-hElWT98WFA6AXKd8Gq04kzGcstZXtVucfa_JjDpncuhDyZKMzyBI/s1600/kes%C3%A49.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDRaxxBuY5xqo3e1n02MbO-24bI9mWxpuegIXKb-boWfVXuWoI8FrNcuW2gtbMv-zpI00QiPAlciEXo-ibLRJHia-hElWT98WFA6AXKd8Gq04kzGcstZXtVucfa_JjDpncuhDyZKMzyBI/s640/kes%C3%A49.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-H4Ho-1pKoO4/Un4wVtx5nkI/AAAAAAAAAZc/4aig020pihw/s1600/kes%C3%A410.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="http://1.bp.blogspot.com/-H4Ho-1pKoO4/Un4wVtx5nkI/AAAAAAAAAZc/4aig020pihw/s640/kes%C3%A410.jpg" width="426" /></a></div>
<br />
<br />Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-30800911477757103032013-11-06T10:27:00.001+02:002013-11-06T19:13:16.834+02:00Miksi työn tekeminen tökkii?<div>
Monessa suosikkiblogissa, joita hädin tuskin ehdin nykyisin seuraamaan, on kärvistelty viime aikoina työhön ja työn merkitykseen liittyvistä asioista. Potin räjäytti <a href="http://ylioppilaslehti.fi/2013/11/parempaakin-tekemista/" target="_blank">viime viikon artikkeli Ylioppilaslehdessä</a>, jossa 29-vuotiaana jo vanha työsielu kertoi tarinansa työn merkityksellisyyden löytämisestä. Artikkelin henkilö kirjoittaa myös itse kunnianhimoista blogia<a href="http://www.annunieminen.com/" target="_blank"> ”Making sense since 1984” </a></div>
<div>
</div>
<div>
Aihe ja ”nuorten ” jo kaiken saavuttaneiden idealismi lähes oksettaisi, jos en itse painisi samojen kysymysten äärellä ja jos en allekirjoittaisi oikeastaan jokaisen aihetta pohtineen ajatuksia.<br />
<br />
Käyn tällä hetkellä aika kovalla kädellä läpi ”mitähän sitä elämällään tekisi” vaihetta työn ja itsensä toteuttamisen kannalta. Työ on minulle tärkeää. En osaa tehdä työtä vain siksi, että jotain on pakko tehdä rahaa saadakseen. Olen aina ollut organisaatioidealisti, etsinyt enemmän oikeanlaista tapaa toimia ja organisaation oikeanlaisia arvoja kuin titteleitä ja tavoitteellista etenemistä. Yllätys, ettei niitä yritysmaailmasta ole ihan helpolla löytynyt. Siellä minä olen kuitenkin koko ikäni pyörinyt. <br />
<br />
Töihin paluu Kakkosen äitiysloman ja hoitovapaa jälkeen sekä paluuta välittömästi seurannut laittomuuden kriteerit täyttänyt yt-asetelma viime vuoden lopulta sysäsi todellisen hyökyaallon liikkeelle. Aiheen jatkuvaa ajankohtaisuutta ei vähennä se, että nykyinen työ on kiinnostavuudestaan huolimatta aikamoista tervaa kiitos haasteellisen esimiehen, itselle täysin merkityksettömien tuotteiden kanssa työskentelyn sekä useiden ystävien rohkeiden valintojen, jotka tuntuvat vievät näitä rakkaita ihmisiä lähemmäs jotakin ”oikeampaa” ja sitä, plääh, merkityksellistä. </div>
<div>
<br />
<em><strong>En myöskään haluaisi myöntää äitiyden vaikutusta työminään, mutta kyllä se vaan minulla vaikuttaa paljon suuremmin kuin etukäteen osasin kuvitellakaan.</strong></em> <br />
<br />
Äitiyden merkityksen rinnastaminen työn merkitykseen on aika vaarallinen suo. Harva työ voi olla tai tuntua yhtä merkityksellisestä kuin kahden rimpulapimpulan kasvattaminen. Moni voi olla mukavaa, haastavaa, antavaa, mukaansatempaavaa ja vaikka mitä, mutta onko niillä samanlainen latautunut arvopohja, siinäpä vasta kysymys. Voiko työhön ylipäänsä sellaista liittyäkään? Se on se kysymys, jonka vuoksi tästä koko asiasta on tullut minulle suurempi asia kuin sen tarvitsisi ollakaan. Se, että on kimpassa tyypin kanssa, jonka työllä on todella konkreettinen merkitys muiden ihmisten elämään ja ihan suoranainen "pelastustehtävä", ei auta sekään omassa kriiseilyssä.</div>
<div>
<br />
<strong>Työ voisi olla vain työtä, josta saisi palkkaa, jotta voi viettää hyvää ja onnellista elämää. Piste. Miksi en osaa suhtautua asiaan niin?</strong><br />
<br />
Yksi kappale Ylioppilaslehden artikkelissa kiteyttää omat ajatukseni. Allekirjoitan täysin Niemisen ajatuksen downshiftaamista. </div>
<div>
</div>
<blockquote class="tr_bq">
”En usko downshiftaamiseen. Se on pelkkä paniikkireaktio siihen, että merkityksellisyys on elämästämme hukassa. Lähdetään puuttumaan työn määrään, vaikka pitäisi puuttua laatuun. Pitäisi lopettaa turhien asioiden tekeminen.”</blockquote>
<br />
<strong>Jotain tarttis tehrä vaan mitä?</strong> <br />
<br />
Olen valitettavasti havahtumassa siihen tosiasiaan, että tuskin löydän sitä "oikeaa" etsimällä ja hakeutumalla uusiin tehtäviin. Tiedän, että todennäköisesti jatkossakin alan jossain vaiheessa pohtimaan näitä samoja asioita uudestaan ja uudestaan. <br />
<br />
"<strong>Miksi teen toiselle asioita, jotka eivät kiinnosta, tavoilla, joita en allekirjoita?" </strong><br />
<br />
Vaikka en halua pelastaa koko maailmaa, enkä taida valitettavasti osatakaan, haluan (marraskuun 2013 gallupin mukaan) todennäköisimmin luoda jotakin omaa. En siksi, että tavoittelisin jotakin yltiöpäistä vaan siksi, että voisin tehdä töitä juuri sillä tavoin, mitä itse koen oikeaksi. Toivoisin, että keksisin myös muita työllistävän idean, jotta voisin testata kaikkia organisaation johtamiseen, arvoihin ja toimintatapoihin liittyviä ajatuksiani käytännössä. Että jalat maassa täällä näissä pohdinnoissa..<br />
<br />
Enää pitäisi keksiä, mitähän se "oma" olisi. Toki voisin työllistää itseni oman osaamiseni puitteissa ryhtymällä itselliseksi sekatyönaiseksi. Se on perin trendikästä ja oikeasti kyllä houkuttelevaakin. Valitettavasti juuri nyt sekään ei tunnu oikealta. Haluaisin luoda jotakin ihan muuta. Harmillisesti en osaa koodata hittipeliä, tehdä yhtään mitään käsillä, kirjoittaa riittävän taitavasti enkä konsultoida ketään mistään. En kuitenkaan aio kouluttautua eräoppaaksi tai feng shui –terapeutiksi. Itse asiassa en minä tässä uutta koulutusta tai ammattia olekaan etsimässä. Nykyinen tausta ja osaaminen mahdollistaa paljon asioita. Ehkä juurikin liian paljon. <br />
<br />
<strong>Aika tyhjä on takki ideoiden suhteen.</strong> <br />
<br />
Ehkä tärkein opetus itselleni näissä pohdinnoissa on ollut tosiasioiden myöntäminen. Vaikka minulla ei ole ratkaisua tilanteeseen, tiedän taas vähän aikaisempaa enemmän mitä <strike>luulen haluavani</strike> haluan. Perusasiat elämässäni ovat mallillaan, mahdollinen muutos vaatii vaan vielä enemmän kypsyttelyä ja rohkeutta. <br />
<br />
Niin ja jonkinlaisen taloudellisen turvan. Usein nimittäin näissä downsiftaamis- tai elämänmuutostarinoissa jää vähemmälle huomiolle se, että monella heittäytyjällä on turvanaan jokin taloudellisesti tilanteen ja alusta aloittamisen mahdollistava turva. Minulla ei juuri nyt ole, enkä ajatellut heittäytyä miehen palkan tai puhtaasti omien säästöjen varaan. Pesämunattomuus kyllä vaikuttaa heittäytymishalukkuuteen. Toisaalta hyvä että joku tätä innokkuttaa jarruttaa, muuten tekisin jotakin älytöntä.. <br />
<br />
Ai niin, on minulla yksi ajatus. Se on juurikin työstä ja organisaatioiden toiminnasta bloggaaminen asiantuntija-työntekijän näkökulmasta. Yleensähän näitä pamfletteja kirjoittaa ylin johto. Tästä ei ole ammatiksi, mutta se jäsentänee omia ajatuksia, ihan kuten lapsettomuus-raskaus-äitiys-kasvatus jorina tässä ja edellisissä blogeissa on tehnyt.Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-352379928727991112013-10-21T12:35:00.001+03:002013-10-21T20:53:17.959+03:00Päiväkodin päiväunikäytännötOlen varauksetta kehunut päiväkotia, jossa meidän ipanat päivänsä viettävät. On kuitenkin yksi asia, joka jo nyt kuumentaa monen perheen tunteita ja josta muodostuu mahdollisesti ongelmia meillekin jatkossa. Nimittäin päiväunikäytännöt isompien (3-5 vuotta) ja eskareiden ryhmissä. Olen juuri päässyt jyvälle siitä, että tämä aihe kuuluu kategoriaan "päivähoitoon liittyvät kestonurinat". <br />
<br />
Meidän päiväkodissa kaikki käyvät lepäämään ja pakollinen sängyssäoloaika on lukuhetken jälkeen <u>45 minuuttia</u>. Sitä ennen ei saa nousta eikä sängyssä saa pitää mukana kirjaa tai muuta puuhasteltavaa. Kokonaislepoaika on käytännössä tunti.<br />
<br />
Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että hulinapäivässä lepohetki on isommillekin tarpeen. Ehkä ne tyypit jopa kehittyvät sen tunnin aikana arkisin nukkuessaan. Neljänkymmenen viiden minuutin pakkolepo on kuitenkin myrkkyä niille, jotka pärjäisivät jo hyvin pienellä levolla ilman varsinaisia unia.<br />
<br />
Seurauksenahan tästä on monessa perheessä iltojen venyminen tolkuttoman pitkiksi ja nukkumishetkiin liittyvä kädenvääntö ja kiukuttelu normaalisti helpoillekin nukahtajille. Jos ei päiväunien jälkeen väsytä niin ei väsytä. Kun uni sitten illalla viivästyy, on aamujen aikaiset herätykset ihan hanurista koko perheelle.<br />
<br />
Meillä homma sujuu vielä, vaikka arjessa ja viikonlopuissa jo iso ero. Ykkönen pärjää viikonloput ilman päiväunia hienosti. Hän kuukahtaa seitsemän jälkeen ja vetelee 12 tunnin unet. Toimii. Arkisin Ykkönen nukkuu päiväkodissa (kyllähän paatuneinkin kukkuja 45 minuutissa taintuu) ja illat venyvät puoli kymmeneen, välillä jopa kymmeneen. Siedettävää jotenkin, mutta vielä paremmin homma toimisi, jos neidin ei annettaisi possottaa unta koko uniaikaa.<br />
<br />
Naapurissa, ja aiheeseen perehtymisen perusteella aika monessa perheessä, on menossa aikamoinen ralli kun viisivuotiaat kukkuvat vielä yhdeltätoista jälkeen ja ovat kiukkuväsyneitä aamuisin. Ei taatusti väsytä illalla kun sen ikäinen ottaa mahdollisesti jopa puolentoista tunnin päiväunet. <br />
<br />
Odottelen kauhulla ajan kulumista, kyllä meilläkin ollaan pian samassa tilanteessa kun päiväunen määrä viivästyttää iltaa entisestään. Silloin ei paljon naurata.<br />
<br />
Monet ovat yrittäneet ehdottaa päiväkodille lyhyempää pakollista nukkari-aikaa ja sen jälkeen kaikille yhteistä tilaa, jonne virkuimmat eri tyhmistä voisivat kokoontua. Itse olen yrittänyt ehdottaa, että eikö lapsia voitaisi herätellä lyhyemmän unen jälkeen. Kumpaakaan ei oikein voi. Uniajalla päiväkodin henkilökunnan täytyy hoitaa kaikki suunnittelutehtävät ja koska lapset tarvitsevat lepoa. Ei riitä aika tai paremminkin resurssit herätellä lapsia sopivan yksilöllisesti. Sama meno ja aikarajat jatkuvat myös eskarissa.<br />
<br />
<em>Kuulemma, mahdollisesti, nukkumisen ennen klo 14 ei pitäisi vaikuttaa yöuneen. Tästä tohdin olla suoraan eri mieltä. Meillä jo viidentoista minuutin nukahtaminen päivällä siirtää yöunia vähintään tunnilla usein useammalla. </em><br />
<br />
Ymmärrän hyvin myös päiväkodin näkökulman hommista, jotka pitää hoitaa. Muttta kuitenkin. Miksi joissakin päiväkodeissa pakollinen lepoaika on maksimissaan puoli tuntia, jonka jälkeen lapset voivat kerääntyä hiljaisiin leikkeihin? Miksi sama asia on onnistuttu muualla organisoimaan niin, että ne suunnitteluhommat sujuvat, mutta päiväkodin sinänsä perustellut unikäytännöt eivät suista raiteiltaan perheiden koko vuorokauden unirytmiä? Näin on käsittääkseni onnistuttu toimimaan jopa tässä samassa kaupungissa, jossa kuitenkin heitetään noppaa samoista resursseista päiväkotien välillä. <br />
<br />
Käytännössä kyse on noin viidestätoista minuutista puoleen tuntiin, joka pitäisi organisoida olemassaolevilla resursseilla toisin. Kiertävät vuorot ryhmittäin kokoontumisille, edes joinakin päivinä? Mahdollisuus pitää kirjaa tai leikkiä äänetöntä leikkiä sängyssä? Tuloksena olisi myös aamuisin virkeämpiä ja yhteistyökykyisempiä lapsia - veikkaisin. <br />
<br />
Minua oikeasti kiinnostaisivat muiden käytännöt ja hyvät kultaiset keskitiet tässä asiassa. Ihan rakentavan keskustelun ja vaikuttamisen kannalta. Napsahti nimittäin nakki päiväkodin vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistykseltä on jo vaadittu kannanottoa asiassa. En ajatellut propagandalähettilääksi tässä asiassa ryhtyä, mutta olisi kiva osata linjata jotain mikä perustuu vähintäänkin muualta opittuihin hyviin käytäntöihin.
<br />
<br />
<h4>
Hiertää tämä kestoaihe näin syksyisin muuallakin: </h4>
<a href="http://yle.fi/uutiset/lapsilla_liian_pitkat_paivaunet/6815270" target="_blank">Ylen uutisointia pohjoisesta</a><br />
<br />
<a href="http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/konsultointi/varhaiskasvatus/kysymys/?groupId=3ef9cfd1-6932-4c1d-8090-87ef3c6776ce&announcementId=724f198c-bbc0-48da-a055-bbe1a78ce81a#.UmTzwp3yWUk" target="_blank">Sosiaaliportin vastaukset aiheesta</a><br />
<br />
<a href="http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/521839/Paivaunilla+ei+ole+pakko+nukkua" target="_blank">Päiväkodin täti linjaa mielipidepalstalla</a> Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com59tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-1386036375539357562013-10-19T12:58:00.000+03:002013-10-19T14:47:43.990+03:00Haastavat haasteet, 3x11Olen välillä toivoton näiden haasteiden, oikeasti usein oikein hauskojen, kanssa. Yritän, mutta unohdan. Luulin jo nytkin hautautuvani samaan ”sitku” suohon, mutta mikä onkaan parempi syy paeta viikonlopun yksinhuoltajuuden todellisuutta kuin pohtia haastetta ja minua.. <br />
<blockquote class="tr_bq">
<h4>
Tämä haaste sujuu näin: </h4>
<br />
<em>1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään </em><br />
<em>2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut </em><br />
<em>3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille </em><br />
<em>4. Haastajan tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa </em><br />
<em>5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat </em><br />
<em>6. Eikä takaisin haastamista</em> </blockquote>
<strong>11 kertaa minä</strong> <br />
<br />
<strong>1.</strong> Olen usein pulassa ylisarkastisen huumorintajuni kanssa. Omasta mielestäni olen hauska, monen mielestä joko ärsyttävä tai liian suoraan tilanteeseen nähden. <br />
<strong>2.</strong> Olen löytänyt uudelleen nuoruuteni ensikokeilujen huuman – lonkeron. <br />
<strong>3</strong>. Pidän oikeasti tosi paljon kalastamisesta. Tyynellä järvellä veneessä lillumisesta ja uistinten tuijottelusta. Harjoittaisin tätä toimintoa parhaan kalakaverin, Aviomiehen, kanssa huomattavasti ellei herätys näidenkin iltojen jälkeen olisi se 6.30. <br />
<strong>4.</strong> Olen oman yläasteeni oman vuosiluokkani päässälaskumestari. <br />
<strong>5</strong>. Olen ehdottomasti vasta puhkeamassa kukkaan äitinä. Huomaan jaksavani, sietäväni, ymmärtäväni ja toimivani paremmin näiden 2+ vuotiaiden kuin sitä edeltävien ”ikäluokkien” kanssa. On ihan mahtavaa kun homma ei oikeasti enää juuri koskaan vituta. No niitä ”lapsikarkaailmankalsareitapakkaseen” hetkiä lukuun ottamatta. <br />
<strong>6</strong>. Rakastan ruuanlaittoa ja leipomista. Olen onnellinen kun joku vaivautuu meille kylään. Silmät ristissäkin innostun siitä, että saan tuunata jotain muuta kuin nakkisoppaa. Joka toki on hyvää sekin. Omasta mielestäni bravuureitani ovat risotot eri versioineen. Kokeilkaapa muunnella perusreseptiä päärynällä, gorgonzolalla ja saksanpähkinöillä! Tai chilissä pyöräytetyillä tiikeravuilla. Nyt tuli nälkä! <br />
<strong>7.</strong> Saan edelleen jalat niskan taakse kiitos liikkuvien lonkkien. <br />
<strong>8</strong>. Olen joka kerta ylionnellinen kun minulle ja tyttärelleni todetaan, kuinka samannäköisiä olemme. On jotenkin liikuttavan alkukantaista, että tuo lapsi on niin yksiselitteisen tunnistettavissa minun lapsekseni. <br />
<strong>9.</strong> Selaan edelleen viikoittain oman ja lähikuntien omakotitaloilmoitukset vaikkei meillä ole minkäänlaisia aikeita luopua saavutetuista eduista isossa asunnossa taloyhtiössä, jonka herrat hoitavat pihat, talot ja ympäristön järjettömän hyvin, ammattitaitoisesti ja halvalla. <br />
<strong>10.</strong> Taidan jossain vaiheessa jäädä uudelleen osittaiselle hoitovapaalle. Onneksi on vielä yksi pätkä/ipana käyttämättä. <br />
<strong>11.</strong> Napostelen päivittäin noin viisi Fazerin sinistä konvehtia työpaikkani vierasvaroista – kuten niin moni muukin :) <br />
<br />
<em><strong>Välikevennys. Kakkosen hittibiisi, jonka kaksivuotias vetää asiaankuuluvalla vakavuudella. Sorry, jos jää soimaa..</strong></em> <br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="//www.youtube.com/embed/UiR5VVMTel8" width="560"></iframe>
<br />
<br />
<br />
<h4>
Paulan kysymykset </h4>
1. <strong>Tunnenko minä sinut?</strong> <br />
Miten? Kyllä vähän, näin voi sanoa. Olemme kohdanneet kaksi kertaa ja niinä hetkinä jutustelleet. Mutsien kymppihän se monta bloggaajaa yhteen toi. Oli hauska tutustua! <br />
<strong>2. Oudoin ruoka, jota teillä on tapana syödä?</strong> <br />
Varmaan viime viikkojen velloneen pikaruokakeskustelun myötä kananugetit. Tunnustan. Jos toinen lapsista on ensimmäistäkin ruokarajoittuneempi supermiinuskäyräläinen, on ollut päiviä jolloin olen tyytyväinen että hän syö edes muussattuja kanan verisuonia kuorrutettuna. Onneksi joku valmistaja mainostaa file-versioita. No, Tampereella kun ollaan niin pitää toki sanoa myös Mustamakkara. <br />
<strong>3. Jos saisit valita ammattisi riippumatta koulutuksesta, palkkatasosta ja muista käytännön asioista ja järjestelyistä, niin mitä tekisit?</strong> <br />
Aikaisemmin olisin vastannut tähän, että opettelisin oikeasti kirjoittamaan ja hyödyntämään sitä jotenkin. Juuri tällä hetkellä vastaan, että loisin jotain omaa. Ryhtyisin yrittäjäksi. Life style –kauppiaaksi, joka yhdistäisi tietyn suosikkimaani lastenvaatteet, sisustuksen, designin ja jopa saman maan ruokahommat. Pientä ja omaa. Ei sen korkealentoisempaa. Toisaalta lähestyin jo yhtä paikallista proffaa ja utelin, voisiko suunnittelemastani aiheesta olla väitöskirjaksi – ihan heittämällä työn ohessa. Realismi ei minulla näissä haavehommissa päätä huimaa. <br />
<strong>4.</strong> <strong>Minkä kirjan luit viimeksi (kokonaan)?</strong><br />
Rakkaalta ystävältä saatua iItsesuggestiota 50-60 lukujen taitteesta otsikolla ”The magic of thinking big by Dawid J. Schwartz. Niitä kirjoja, jotka ovat kesken, olisikin aikamoinen lista.. <br />
<strong>5.</strong> <strong>Miksi kirjoitat blogia?</strong> <br />
Lyhin vastaus olisi alun perin kai ahdistuksesta. Tarpeesta ymmärtää itselle vierasta. Tämä on jatkumona kolmas blogini. Ensimmäinen liittyi lapsitoiveen tuskaisuuteen, toinen itselle täysin epätodelliseen raskaus- ja esikoislapsen saamisen ristiriitaisuuteen. Tässä kolmannessa ei varsinaista fokusta olekaan ja sepä muuten nykyään tökkiikin. <br />
<strong>6.</strong> <strong>Mikä on paras asia kotonasi?</strong> <br />
Se on meidän perheen koti, yhdistelmä uutta ja vanhaa, yritystä ja kaaosta, asukkaidensa elämäntilanteen todiste kaikissa muodoissaan. Se on myös tosi sopiva. <br />
<strong>7.</strong> <strong>Mitä asiaa et muuttaisi itsessäsi?</strong> <br />
Fyysisesti paksuja hiuksia. Henkisesti kykyä innostua ja tarttua asioihin, vaikka tämä on samalla myös suurin ristini. <br />
<strong>7</strong>. <strong>Mikä on ollut turhin hankintasi?</strong> <br />
Jos katson vaatekaappiin niin kyllä sinne vikatikkejä mahtuu. Itseasiassa turhin pukeutumishankintani lienevät Uggit. Ne on kyllä ihanat tossukat ja söpöt karvapallerot, mutta jumankauta niitä ei ole tarkoitettu Suomen liukkaille keleille! Mitä järkeä on lämpimissä kengissä, joita ei voi käyttää talvella? Äitiyshommista mieleen tule yksi totaalisen tarpeeton hankinta, vaikkakin halpa. Maidonkerääjä. Kuka säätää ja ehtii värkätä sen muovisen valskaavan ufon oloisen esineen kanssa, joka a) ei pysy paikoillaan ja b) tulee täyteen nanosekunnissa jos maitoa on todella tullakseen.<br />
<strong>9.Mikä on paras ajansäästövinkkisi?</strong> <br />
Siivooja. Säästää myös kaikkien hermoja.<br />
<strong>10.</strong> <strong>Miten rentoudut?</strong> <br />
Tyypillisimmin painelemalla yksin ulos,lenkille. Kaikki tyylit kävelystä juoksuun, hiihtoon ja sauvakävelyyn käyvät. <br />
<strong>11.</strong> <strong>Nouseeko kätesi ylös</strong>, <strong>kun pyydetään vapaaehtoista?</strong> <br />
Pääosin kyllä. Joskus sentään vähän valikoiden kysytyn asian mukaan.<br />
<br />
<h4>
Omat kysymykseni onnekkaille</h4>
1. Mikä äitiydessä on ollut yllättävintä? <br />
2. Voimabiisisi? <br />
3. Minkä elokuvan olet nähnyt useimmin? <br />
4. Jos saisit valita nyt lomakohteen, mikä olisi ensimmäinen spontaani mieleen tuleva vaihtoehto?? <br />
5. Jos mietit lapsesi/lastesi elämää 10 vuottaa eteenpäin, millaisia kuvittelet heidän olevan? <br />
6. Kasvatusgurusi? <br />
7. Miten lapsen saaminen muutti suhdetta omaan äitiisi? <br />
8. Mitä asiaa kadut? <br />
9. Hyväntekeväisyyskohteesi, mihin lahjoitat vai lahjoitatko? <br />
10. Missä tapasit miehesi? <br />
11. Tarpeellisin turhake?<br />
<br />
<strong>Who are the lucky ones?</strong><br />
<strong></strong><br />
Teitä onnekkaita ei ehkä ole vielä haastettu.. Antakaas palaa hyvät: <br />
<br />
<a href="http://sekavuustila.blogspot.com/" target="_blank">Sekavuustila</a> (sorry, sut nakitan aina, mitäs on "tunnettu" niin pitkään)<br />
<a href="http://lupiini.blogspot.com/" target="_blank">Lupiini</a> (samat kuin Hupsille :) ) <br />
<a href="http://maxandmoses.blogspot.fi/" target="_blank">Max and Moses</a> (Hei vaan uusi tuttavuuteni)<br />
<a href="http://leopardikuningatar.blogspot.fi/" target="_blank">Leopardikuningatar</a> (ehkä sulla olikin jo tämä nakki..)<br />
<a href="http://parahdys.blogspot.fi/" target="_blank">Pärähdys</a><br />
<a href="http://leijonalapsi.blogspot.fi/" target="_blank">Leijonalapsen kanssa</a><br />
<a href="http://leluteekki.wordpress.com/" target="_blank">Leluteekki</a><br />
<a href="http://tuuli-lapsi.blogspot.fi/" target="_blank">Näkymätön lapsi</a> <br />
<a href="http://kaksoiselamaa.wordpress.com/" target="_blank">Kaksoielämää</a><br />
<a href="http://sininenkeskitie.blogspot.fi/" target="_blank">Sininen Keskitie</a><br />
<em>Loput tulossa, tai sitten ei. </em><br />
<br />
<br />
Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-2426805303199713542013-10-04T10:45:00.004+03:002013-10-05T22:36:19.704+03:00Isoksi kasvamisen vaikeudesta<span style="font-family: inherit;">
Meillä asuu iso ja ajattelevainen tyttö. Tämä super-kiltti, tunteva ja pohtiva neiti on kasvattanut jälleen äitiään ihan urakalla osoittamalla, kuin jäsenneltyyn ajatteluun ja tunteiden ilmaisuun jo kolme ja puolivuotias pystyy.<br /><br /> Kotona olemme jo jonkin aikaa kiinnittäneet huomiota siihen, että Ykkönen kokee pikkuveljensä uhmakauden purkaukset todella syvästi. Hän ei ymmärrä silmitöntä huutamista ja lelujensa heittelyä – eikä tietysti tarvitsekaan. Ykkönen on kuitenkin kovin kiltti, pahoittaa vain mielensä ja vetäytyy, mutta ei nouse veljeään vastaan. Olemme yrittäneet selittää ja löytää hänelle sopivia tapoja ilmaista sitä, että itseään voi puolustaa reilulla tavalla. Ykkönen kun ei vaan halua huutaa ja raivota vastaan. (Kukahan sitä rakentavaa tapaa muuten opettaisi äidille..) Hän yrittää niin kovasti olla iso ja vain selittämällä rauhallisesti ”Soo soo Kakkonen, ei saa viedä minulta lelua” saada tilanteet ratkeamaan. Kiltin tytön syndrooma?<br /><br /> Tällä viikolla myös päiväkotiin meno on yleisesti niin reipasta lähtijää tökkinyt. Eilen oli kaikin puolin itkuinen päivä muutenkin. Jossakin siellä tihrustamisen keskellä koppasin tytön kainaloon sohvannurkkaan ja aloitin ensimmäisen todellisen äiti-tytär keskustelun aiheesta ”mikä sinun mieltäsi painaa”. Kun tuo todellakin vasta kolme ja puolivuotias vauvanpökäle totesi ”että tämä koko elämä” voin kertoa, että äidin sydän oli surusta rullalla. Miten pieni voikin tuntea niin syvästi ja selvittelyn jälkeen niistä isoista asioista, joita ratkotaan koko loppuelämä. Kyllä meillä harmituksista ja tunteista puhutaan ihan päivittäin, mutta tämä oli ensimmäinen selkeästi pidemmälle viety ” the keskustelu”. Spooky, miten näiden kanssa keskustellaan viidentoista vuoden päästä?<br /><br /> Kävi ilmi, että Ykkönen on syvästi pahoillaan siitä, että hänen tärkein ystävänsä päiväkodissa määräilee häntä ja päättää ”aina” leikin rooleista. Hämmästyttävän tarkkanäköisesti ja ihan aikuisten tilannetajua osoittaen hän analysoi, miksi määräily ei ole kivaa, miten hän sen kokee ja mitä hän voisi tehdä. Mietimme vaihtoehtoja ystävällisestä sanomisesta, vuorojen jakamiseen, leikistä lähtemiseen ja aikuisille kertomiseen. Neiti kyseli todella tarkasti, mitä hän voisi sanoa - ettei toinen vain suutu oikeasti. Vielä illallakin nukkumaan käydessä Ykkönen tarkensi ”Äiti mitä minä voin sitten sanoa, kun minua alkaa harmittamaan?”<br /><br /> Keskustelu oli selkeästi huojentanut mieltä, sillä tänään päiväkotiin lähti reippaasti se äidille tutumpi tyttö. Juttelin vielä ryhmän hoitajien kanssa tilanteesta. He ovat saman suuntaisia merkkejä havainneet, mutta eivät ehkä sitä, että Ykkönen todellakin kokee sen noin voimakkaasti. Hyvää oli myös se, että hyvin samaan tapaan olemme sekä kotona että päiväkodissa tilannetta ratkoneet. Olemme kaikki kannustaneet Ykköstä pitämään puolensa reilulla tavalla.<br /><br /> En usko, että tämä leimaa Ykkösen alistuvaksi ja liian kiltiksi tytöksi edes tarhapolun ajaksi. Hän on kuulemma ryhmässä aina se aremmista huolehtiva ja kaikki mukaan ottava hoivaaja (huoh). Mutta ehkä toisenlaisen luonteen, toisenlaisen tilanteeseen puuttumisen tai tilanteen huomioimattomuuden yhdistelmästä saattaisikin syntyä jo asetelma, joka johtaa alistumiseen, mikä ehkä taas altistaa kiusatuksi tulemiseen tai johonkin peruuttamattomampaan.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /> </span><br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-g5KNY2bmUcU/Uk53woXqkEI/AAAAAAAAAZE/F9yhHd7lDxM/s1600/mutsi+psyykkaa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="384" src="http://1.bp.blogspot.com/-g5KNY2bmUcU/Uk53woXqkEI/AAAAAAAAAZE/F9yhHd7lDxM/s640/mutsi+psyykkaa.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mutsi psyykkaa - eniten itseään.</td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-family: inherit;">Mistä näitä tietää, mutta oli tämä kyllä taas yksi kasvamisen ja kasvatuksellisen havahtumisen paikka, joka pysäytti. Tämän ikäinen ei vain koohota mielivaltaisesti tilanteesta ja leikkikaverista toiseen vaan siellä pienessä päässä on jo kokonainen ei-enää-puhtaasti -impulsiivinen tunnemaailma ja kyky jäsentää ja puhua kokemastaan syys-seuraussuhteiden perusteella.<br /><br /> Tiedostan samalla leijonaemon lailla reagoidessani, etten voi silottaa lapseni polkuja kaikilta iskuilta. Lapset osaavat (kai) ratkoa riitojaan pääasiassa hyvin eikä niihin varmasti pidä liian aikaisessa vaiheessa edes puuttua. Mutta jos asiat eivät ole enää yksittäisiä tilanteita vaan pidempikestoista pahaa mieltä, silloin jotakin varmaan <i>tarttis tehrä</i>.<br /><br /> Toteanpa vaan, että näiden lapsen mielensä pahoittamisten (tuiki tarpeellistenkin) läpi eläminen ja lapsen sosiaaliseen itsensä kokemiseen liittyvät haasteet ovat tsiljoona kertaa rankempaa kuin vauva-ajan alkupaniikin ruokkimiskriisit ainakin tälle äidille. Näissä tilanteissa ja kokemuksissa rakentuu oikeasti lapsen psyyke ja kyky hallita itse elämänsä tärkeitä tilanteita. Voi paniikki minun pientä reipasta lastani!</span><br />
<span style="font-family: inherit;">-- </span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;">Reipas se on tuo vielä toistaiseksi impulsiivisempi Kakkonenkin. Herra sai tiistaina pienet titaaniputket korviinsa. Aika lailla ensimmäisenä heräämisen jälkeen jutellessani pienelle rauhallisesti ihan vierestä Kakkonen totesi "Äiti ei taavi huutaa." Liimakorva toisessa korvassa oli ilmeisesti vienyt jo hyvän osan kuuloa toisesta korvasta. Täytyy toivoa, että putket vaikuttavat merkittävästi myös herran tottelevuuteen. Jos auktoriteettivastaisuus olisikin ollut vain toimimattoman korvan vaikutusta</span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<span style="font-family: inherit;">
</span>Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-60858984968179537002013-09-23T14:36:00.001+03:002013-09-23T15:38:03.549+03:00Mutsi toipuu - toipuuko mutsi?Toukokuun 10. päivä marssin paikalliseen ensiapuun. Aviomies oli lopulta kyllästynyt jatkuvaan valitukseeni pääkivusta ja passitti muutaman puhelinsoiton jälkeen Acutaan. Sovimme, että haetaan sitten sushia kun hän hakee minut lasten kanssa parin tunnin päästä. Visiitti venähti lopulta kahteen viikkoon. Kyseisen perjantain tutkimukset osoittivat nimittäin, että olin onnistunut jollakin mystisellä tavalla tukkimaan neljästä päähän verta kuljettavasta valtimosta kaksi 100%:sti. Niin, niitä valtimoita olikin lopulta tukossa kaksi eikä vain yksi.<br />
<br />
Ihmisellä verta aivoihin kuljettaa neljä valtimoa. Kaksi kaulavaltimoa molemmilla puolilla päätä ovat päänalueen verenkierrosta huolehtivat pääsuonet. Niskan puolella, nikamien välissä luikertelee kaksi nikamavaltimoa, jotka huolehtivat erityisesti pään takakierron verenkierrosta. Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että juuri näissä nikamavaltimoissa oli <a href="http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&frm=1&source=web&cd=1&sqi=2&ved=0CCwQFjAA&url=http%3A%2F%2Fwww.pshp.fi%2Fdownload.aspx%3FID%3D17805%26GUID%3D%257B3631F3C1-95AA-457B-B684-3896D0CA2260%257D&ei=9iVAUpa5GKPg4QTF2YD4Cw&usg=AFQjCNH0tS3YmmHNkis9Bk-PNgT1BsmY3A&sig2=ip7l9rr1xtX8CuQ4WH6TDA" target="_blank">dissekaatio</a>. Vertebralis dissekation kuten hienosti sanotaan. Kyse on valtimoiden tietyn tyyppisestä repeämisestä, liuskoittumisesta. <br />
<br />
Hyvin harva saa suonensa tukittua tällä tavoin (kirjallisuudessa listattu todennäköisyys 1/100 000) ja vielä harvempi kaksi valtimoa yhdellä kertaa. Harva saa suonia tukittua myöskään ilman varsinaisia aivoverenkiertohäiriön oireita kuten halvaantumista, tajunnan menetyksiä, puheen katoamista tai muita elämänlaatua merkittävästi jopa pysyvästi heikentäviä oireita. Harva saa myöskään tämänkaltaista tilannetta aikaiseksi ilman onnettomuutta tai muuta selvää laukaisevaa tekijää. Minä kävin rajussa, väärin tehdyssä niska-hartiaseudun hieronnassa. Se on toistaiseksi ainoa selittävä tekijä. Geneettisesti ilmeisesti paskojen putkien lisäksi..<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaCHPGjT9K1X4qZdlBt82RI3eyIplsAfbKNElh8bkZnOvE5eYNLWkEsKuqnRpA67mE8sqtVHtuNwK5toMVOhiTgacp6j1UhrZ-3ePJ7flzUvj30Q6zsoX9OK5ReMkB4YoXUlTMFuuNEkE/s1600/vertebralis.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="189" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaCHPGjT9K1X4qZdlBt82RI3eyIplsAfbKNElh8bkZnOvE5eYNLWkEsKuqnRpA67mE8sqtVHtuNwK5toMVOhiTgacp6j1UhrZ-3ePJ7flzUvj30Q6zsoX9OK5ReMkB4YoXUlTMFuuNEkE/s320/vertebralis.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vähän anatomiaa kuvitukseksi. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Kun en löytänyt googlettamalla aiheesta minkäänlaista keskustelupalstaketjua ja potilasyhdistyksen tyypit eivät löytäneet minulle lähimainkaan samassa tilanteessa olevaa vertaistukea, tajusin että tämän tilanteen kanssa en pääse varsinaisesti ryhmäytymään. Tässä paatissa matkataan aika yksin. <br />
<br />
Olen opetellut elämään kaksisuoisena ja hyvinhän tämä sujuu. En enää pelkää mennä iltaisin nukkumaan. Alkuun säpsähtelin useita viikkoja hereille nukahtamisen hetkellä. Pelkäsin etten enää herää. En pelkää olla lasten kanssa yksin kotona – edes öitä. Olen kuitenkin säännöllisesti muistuttanut Ykköstä, että jos äidille sattuu jotain niin mene soittamaan naapurin ovikelloa. Että tiedoksi vaan : ) Enkä pelkää jokaista vihlausta päässä. Sitä voi tämänkin jälkeen särkeä ihan normaalisti. <br />
<br />
Selvisin ensimmäisen kuukauden nostelukiellosta nostelemalla lapsia normaalisti – nostamattomuus ei kahden tämän ikäisen lapsen kanssa vaan toimi. Olen oppinut olemaan urheilematta, ja luvan hellittyä urheilematta liian rajusti. Saanpahan löysäillä oikein luvan kanssa. Muistan myös verenohennus- ja verisuonia notkistavan lääkityksen lähes oikeamääräisesti ja lähes joka päivä.<br />
<br />
Mielessä on monta kertaa käynyt, että mitä sitten jos tilanne vielä vakavoituisi – tai jos sattuisi se kaikkein pahin. Alkuun tiukkasin Aviomieheltä vastauksia näihin ”miten sitten toimitaan” pohdintoihin, mutta elämä on kuitenkin jatkunut ja temmannut mukaansa, joten keskustelu on jäänyt. Tai ehkä emme lopulta uskaltaneet nostaa kissaa pöydälle.<br />
<br />
Elokuun lopussa kävin kontrollikuvissa ja täysin kaikkien ammattilaisten veikkauksista poiketen suoneni olivat osittain auenneet. Eivät ne nyt lähimainkaan normaalit ole, mutta niissä on jonkinlainen virtaus ja päähän menee taas verta oikeasta suunnasta ja neljästä rööristä. Periaatteessa olen siis toipumassa - ehkä.<br />
<br />
Suorahko neurologi tosin totesi, ettei pidä edelleenkään ruveta rehkimään, koska selkeästi minulla on taipumus tukkia suoniani näinkin erikoislaatuisella tavalla. Maksimaaliset urheilusuoritukset ja ponnistelut on kuulemma syytä unohtaa loppuelämäksi. Toinen neurologi taas totesi, että kyllä tästä voi toipua ennalleenkin. Elämään ilman lääkitystä ja suonet parantuneina. Kotitohtori oli sitä mieltä, että jos seuraavassa kontrollissa joulukuussa suonet todetaan parantuneiksi, riski saada vastaava tilanne uudelleen on häviävän pieni.<br />
<br />
<em> Ketä pitäisi uskoa? Housea?</em><br />
<br />
On tässä silti ollut opettelua. Kroonistumisessa. Sellaiseksi minä kai kuitenkin jään. Olen päässyt tosi pienin vaikutuksin todella vakavasta tilanteesta. Todennäköisesti syön kuitenkin jotakin verta notkistavaa lopun elämäni ja ruksin tulevaisuudessa papereista kohdan aivoverenkiertohäiriö. Olin oikeasti ajatellut jonkun sortin sairastumisvakuutusta vakavan sairastumisen varalle, mutta sekin juna meni tässä.<br />
<br />
Ehkä opettavaisinta tässä koko sairastamisessa on ollut opetella sietämään epävarmuutta. Tilanteeni on ollut ja on edelleen niin erikoinen, että lääkärikunnan kesken on tosi suuria näkemyseroja diagnoosista ja hoidosta, mutta erityisesti tulevasta ja tilanteen vaikutuksista elämään. On ollut pakko oppia hyväksymään se, että lääkäreillä ei todellakaan ole vastauksia lähimainkaan kaikkeen. Sairastumisessa ei ole varsinaisesti auttanut se, että oma mies on lääkäri ja vielä alalla, joka osittain liittyy omaan tilanteeseeni. Olen saanut kärttämällä toki enemmän vastauksia. Mutta samalla muiden lääkäreiden niskat punoittavat enemmän, kun hoidettavana on kollegan vaimo, eikä heillä ole antaa niitä vastauksia. Outo tapaus on outo tapaus, oli side lääketieteeseen millainen tahansa.<br />
<br />
Oman mieheni käytöksestä lääkärinä tässä tilanteessa olen oppinut myös sen, kuinka paljon lääkärit lopulta jättävät kertomatta. Kun se on potilaalle sekä helpompaa että suojelevampaa niin. Kun kaikkea ei vaan voi ymmärtää. Kun me potilaat nyt nimenomaan mietimme liikaa tilanteessa, jossa ei ole valmiita tai selkeitä vastauksia.<br />
<br />
<em>Jotta jos sairastutte, suosittelen sairastumaan johonkin tyypilliseen ja helposti diagnosoitavaan.</em><br />
<br />
Näin se vaan menee. Arki on arkea. Elämä jatkuu. En todellakaan ole kärsivällisempi. En edelleenkään osaa arvostaa riittävästi niitä asioita, jotka ovat hyvin. En ole varma, osaanko olla edes kiitollinen siitä, kuinka helpolla selvisin. Vakavan sairastumisen jalostava vaikutus on vähän hämärän peitossa. Koen päässeeni niin helpolla näin vakavasta tilanteesta. <br />
<br />
Ehkä syy onkin juuri siinä, etten edelleenkään ymmärrä, kuinka vakava tilanne tosiaan oli. Tai sitten se syy on siinä, etten ehdi miettiä liikaa. Kahden sähköjäniksen kaitsenta on niin 24/7 hommaa ja elämässä kiinni pitävää, ettei tässä liikaa ehdi syvällisiä miettimään. Se on varmaan paras niin. <br />
Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com29tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-70100572812783077032013-09-22T18:00:00.000+03:002013-09-22T18:00:00.413+03:00 Mikä meitä yhdistääTänään klo 18 blogiviidakossa julkaistaan ainekirjoitushaasteen toinen aine <br />
<a href="http://leopardikuningatar.blogspot.fi/2013/09/ainekirjoitus-2-aihe.html" target="_blank">Leopardikuningattaren lanseeraamana</a> aiheesta "Mikä meitä yhdistää". <br />
<br />
Olin tietenkin ensin kirjoittamassa aiheesta maailmaasyleileväncoelhomaisesti ”meitä yhdistää rakkaus, sen hedelmät ja universumin loppumaton yhteenkuuluvuuden tunne” näkökulmasta, mutta muutin mieleni ja otin aiheeseen aavistuksen toisen kannan. Yhteisen. Piti löytää vähän uutta näkökulmaa, koska olin pyöritellyt aihetta jo <a href="http://rouvanruuhkavuodet.blogspot.fi/2012/11/happily-ever-after.html" target="_blank">täällä.</a> <br />
Olen joskus jo aikoja sitten kolunnut pitkät pätkät erään sortin mielen manipulointiin liittyvää NLP-koulutusta. NLP eli Neurolingvistinen ohjelmointi (NLP; engl. neuro-linguistic programming) on <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Neurolingvistinen_ohjelmointi" target="_blank">Wikipedian mukaan</a> sovelletun psykologian suuntaus, jonka tarkoituksena on parantaa ihmisten välistä kommunikaatiota ja oppimista. Tästä kouluttautumispolusta on jäänyt monta mielenkiintoista huuhaa-muistoa sekä nippu toimivia tekniikoita. Terapia-näkökulman lisäksi näitä tekniikoita tai paremminkin ajattelumalleja voi käyttää oman ajattelun kehittämisessä, itsensä johtamisessa, työyhteisössä toimimisessa, lasten kasvatuksessa - ja parisuhteessa. Tai missä tahansa ihmissuhteessa.<br />
<br />
Yksi parhaista oppimistani ratkaisumalleista, ei tosin varsinaisesti NLP-koulukunnan keksimä, on yhteinen käsitteiden määrittely. Tilanteissa, joissa tuntuu että kaksi tai useampi ihmistä on jatkuvasti eri mieltä itsestäänselvistä asioita tai asiat eivät vaan yleisesti suju, kannattaa tarkistaa ihan perusasia. Ymmärtävätkö he keskustelussa tai ongelmana olevan asian edes käsitteenä samoin. Ymmärtämistä voi testata valitsemalla sanan tai käsitteen, joka liittyy käsittelyssä olevaan aiheeseen, ja pyytää henkilöitä kirjoittamaan paperille 10 asiaa, mitä aihe heidän mielestään tarkoittaa. Kun vaikkapa viisi ihmistä kirjoittaa 10 asiaa sanasta ”rakkaus” on hajonta melkoinen, vaikka kaikki varmasti luulevat käsityksen rakkaudesta olevan jotenkin universaali.<br />
<br />
Tältä pohjalta pyysin Aviomiestä kirjoittamaan 10 asiaa aiheesta ”mikä meitä yhdistää”. Sanottakoon nyt vielä, että meillä ei nyt ole parisuhdeongelmia, joita tässä samalla yritän ratkoa. Halusinpa vaan testata olemmeko tästä asiasta alkuunkaan samaa mieltä. Suosittelen tätä yksinkertaista ajatusleikkiä muillekin. Kannattaa testata vaikkapa käsitteitä ”loma”, ”siisteys” tai ”seksi”. Saatatte yllättyä..<br />
<br />
<strong>Sitten tulokset.</strong><br />
<br />
<strong>Aviomies kirjoitti (in random order)</strong><br />
<em>- Lapset<br />- Asuntolaina<br />- Seksi<br />- Huumori<br />- Ystävät<br />- Golf<br />- Kalastus<br />- Hyvä ruoka<br />- Yhteiset tulevaisuudentoiveet<br />- Taloudenpito</em><br />
<strong>Minä kirjoitin (in random order)</strong><br />
<em>- rakkaus<br />- lapset<br />- asuntolaina<br />- leikkimielisyys<br />- Yhteiset ihmiset<br />- Golf<br />- Toiveet ja haaveet<br />- Herkuttelu<br />- Maku eri asioissa (sisustus, tyyli)<br />- Olemisen helppous</em><br />
<br />
Nopsaan laskettuna yhteen osui hieman eri sanoin, mutta samaa tarkoittaen, seitsemän asiaa (lapset, asuntolaina, huumori, ruokaan liittyvät asiat, yhteiset toiveet, golf ja ystävät) Se on minusta ihan pirun hyvin, vaikka mukana on ei-niin-romanttisiakin asioita kuten asuntolaina. Aviomiehen mielestä rakkaus kuuluu automaattisesti listaan, sitä ei tarvitse kuulemma sanoa. Minun mielestäni rakkaus pitää sisällään myös seksin.. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että tarkemman käsitteenmäärittelyn jälkeen molempien mielestä meitä yhdistää kahdeksan asiaa.<br />
<br />
Olen näiden karuhkojen listojen jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä, että yhteen me todella kuulumme yhteen, jos spontaani harjoituksen tulos on näin yhtenevä eikä kumpikaan filosofoi mitään tämän metaforallisempaa. <br />
<br />
Pisteet myös siitä, että Aviomies on katsonut taloudenpidomme olevan yhdistävä tekijä. Tässä kuulemma ajatus menikin niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Thanks honey.Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com21tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-19996306862154724332013-09-20T10:29:00.000+03:002013-09-20T11:01:32.618+03:00Digitodellisuus, mitä teetkään meille? <br />
<div style="line-height: 15pt;">
<span style="color: #333333; font-family: "Calibri","sans-serif"; font-size: 10.5pt; mso-ascii-theme-font: minor-latin; mso-bidi-font-family: Helvetica; mso-hansi-theme-font: minor-latin;"><a href="http://www.net.fujitsu.fi/fi-FI/22013/Susan_Greenfield_ja_kiehtovat_aivot%284686%29" target="_blank">Työkaveri suositteli artikkelia nykymenon vaikutuksesta aivoihin.</a> </span></div>
<div style="line-height: 15pt;">
<span style="color: #333333; font-family: "Calibri","sans-serif"; font-size: 10.5pt; mso-ascii-theme-font: minor-latin; mso-bidi-font-family: Helvetica; mso-hansi-theme-font: minor-latin;"></span> </div>
Se osoittautui aikoihin parhaaksi lukemakseni analyysiksi digitodellisuuden vaikutuksesta ihmisiin – myös lapsiin. Tässä on perusteellisesti pureksittu ja selitetty kaikki se, mitä vaikutuksia digitalisoitumisesta ja perheen digimaailmassa elämisestä mahdollisesti seuraa käyttäytymiseen ja aivojen mukautumiseen asti. Nämä vaikutukset ja perheiden tavat kun ovat myös blogimaailmassa kestoaiheita.<br />
<br />
En itse vatuloi aihetta enempää. Kaikki oleellinen on artikkelissa ja ehkä näissä kappaleissa:<br />
<blockquote class="tr_bq">
”Susan Greenfieldin mukaan on nähtävissä, että diginatiivien, eli 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneiden, persoonallisuus jää aiempia sukupolvia hauraammaksi, pinnallisemmaksi ja riippuvaisemmaksi ulkoisista ärsykkeistä ja palautteesta.<br />
<br />
”Omasta elämästä raportoiminen on tärkeämpää kuin itse elämä”, Greenfield sanoo. Hän nostaa esimerkiksi statussymboleiden merkityksen vähenemisen: sosiaalinen status määräytyy nykyään sen mukaan, kuinka paljon tykkäyksiä saa sosiaalisessa mediassa ja kuinka suosittu on verkossa.”</blockquote>
<em>Osui ja upposi.</em><br />
<br />
<br />
Pohdinnan paikka on myös artikkelin lopussa oleva taulukko aivojen kehityssuunnista:<br />
<strong>Aivojen kaksi kehityssuuntaa</strong><br />
<br />
Aivot jatkuvasti kiinni tietotekniikassa <br />
• Korkea älykkyysosamäärä<br />
• Käsittelee tehokkaasti tietoa<br />
• Lyhytjänteinen, huono keskittymään<br />
• Aistiärsykkeet tärkeitä<br />
• Ottaa riskejä<br />
• Alhainen empatiakyky<br />
• Tarvitsee jatkuvaa ulkopuolista palautetta<br />
<br />
Aivoille monipuolisia virikkeitä <br />
• Ymmärtää jatkuvuutta<br />
• Vahva kyky empatiaan<br />
• Kommunikoi tehokkaasti<br />
• Muuntaa informaation tiedoksi<br />
• Tunnistaa merkitykselliset asiat datavirrasta<br />
• Syvällinen merkitysten tajuaminen, viisaus<br />
<br />
<em><strong>Kumpaan kategoriaan sijoitat itsesi? Kummassa haluat lapsesi olevan?</strong></em><br />
<br />
Asiat eivät tietenkään ole vain joko tai. Mutta on tässä asiaa pureksittavaksi. Jos sille iPadin käytölle asettaisi selkeät rajat.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlkSJosrUCswuD1TUtP-d9OnHhvcijdbcrhwxzwCcZ5dE5H2sHMdnnxGqu9_7eHoeCznAGoazjMLLZyfTt7_eYhTKf0asFd3rNfFbpsDIZ3rKS_lKWOWkAeK4ewyg52Ld2E-98aM_2sGQ/s1600/iPad_lapsi.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="423" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlkSJosrUCswuD1TUtP-d9OnHhvcijdbcrhwxzwCcZ5dE5H2sHMdnnxGqu9_7eHoeCznAGoazjMLLZyfTt7_eYhTKf0asFd3rNfFbpsDIZ3rKS_lKWOWkAeK4ewyg52Ld2E-98aM_2sGQ/s640/iPad_lapsi.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kohtuukäyttäjä?</td></tr>
</tbody></table>
Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-76159953539471547922013-09-18T11:04:00.003+03:002013-09-18T11:04:43.442+03:00Kaverisynttärit - siirtyminen seurapiirielämäänYkkönen visiteerasi eilen ensimmäisillä kaverisynttäreillä. Neiti liihotteli täydessä tällingissä neljän muun tytön kanssa olemaan fiinisti prinsessa. Kakun tilalla oli ollut fiksusti itsetuunattavia jäätelöannoksia ja ohjelmassa aarteen etsintää ja sitä prinsessaa. Hain puoli kahdeksalta kotiin umpityytyväisen neidin, joka käveli kilometrin matkan äidin kanssa käsi kädessä rimpsut heiluen ja totesi:<br /><br /> ”Tällaiset iltakävelyt on ihan parhaita. Mennään äiti joka ilta yhdessä.” Mennään, ehdottomasti.<br /><br /> Mutta itse synttäreihin. Pisteet kotiin eilisille synttäreille siitä, että ymmärtääkseni niissä ei vielä yritetty mitään ihmeellisyyksiä. Nelivuotiaille riitti mainiosti koti, toisen lelut ja kaikkien vieraiden ihasteltavat hepenet. Tarjottavien ei tarvitse tämän ikäisille päätä huimata. Ainakin meidän neiti oli täysin myyty, kun tarjolla oli jäätelöä, johon sai itse ripotella sydänströsseleitä. Ja popcorneja. Vieraat olivat käyttäytyneet kuulemma mallikkaasti ja sopukin oli säilynyt.<br /><br /> Takana on kaikkien osapuolten näkökulmasta hienosti startannut oma sosiaalinen elämä. Tähän uuteen riittiin ja tulevien vastaavien tapahtumien aikakauteen liittyy kuitenkin ainakin yksi pohdinnan paikka – äidille.<br /><br /> <strong>Mikä on sopiva kaverilahja ja paljonko se voi maksaa?</strong><br /><br />En haluaisi olla lietsomassa Kello Hittyyn kulminoituvaa vaaleanpunaista muovista krääsämaailmaa. Enkä haluaisi ostaa jotakin, joka on täysin vastoin juhlakalun perheen arvomaailmaa. Mutta mistäs senkin voi tietää. Haluaisin tietenkin äitinä antaa myös tyttäreni ystäville jotakin kehittävää, kiinnostavaa ja ehkä jopa kestävää. Silleen niinku puuleluja neljävuotiaalle tytölle. Ei toimi – tiedetään. Ne kikattavat saparopäät haluavat pinkkiä ja blingblingiä ja kaikkea sitä, jota itse en kestä. Tytöt muuten saivat aarteenetsinnän palkintoina em. kisulin tarrat käytettäväksi korvakoruina ja sekös oli mahtavaa.<br /><br />No mitä se lahja tosiaan voi maksaa? En kuulu siihen kadehdittavaan laumaan naisia, joka hurauttaa saumurilla syyspipon hauskasta kankaasta lahjaksi, joten kaupan armoilla ollaan. Periaatteesta tämän ikäisen lahjan ei tarvitse eikä pidä maksaa paljon, mutta vitosella ei oikein saa mitään. Paitsi Prinsessa-lehtiä. Tai sitten käyn väärissä kaupoissa. Tein oman henkisen päätöksen, että kymppi on raja ja siinä summassa tullaan pysymään todennäköisesti kaikki kaverisynttärit hamaan tappiin. Muutenhan homma lähtee ihan lapasesta varsinkin, jos lapseni on tulevaisuudessakin sen verran sosiaalinen, että hän saa kutsuja, todennäköisesti jopa useita vuodessa. Tai kun nämä molemmat ovat siinä iässä, että molemmilla on kavereita ja näitä synttäreitä, niin tähänhän saa tuhlattua ihan sievoisen summan vuodessa. Kyseessä on vähän samanlainen ongelma kuin häälahjan kanssa. Paljonko laitetaan.<br /><br />Lopputulos. Ostin 10.90 maksavan Barbie-palapelin. Se oli sentään puinen.. Ykkösen mielestä myös hieno. <br />
<br />
<em>Synttärilahjoista puheenollen. Täytin tänään vuosia. Aviomies ja Ykkönen värkkäsivät eilen yhdessä yli kymmenen korttia periaatteella tarra per kortti. Niiden lisäksi sain aamulla sänkyyn jigi-vavan. How romantic is that..</em>Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-62392262668399548692013-09-14T18:01:00.002+03:002013-09-14T18:01:42.299+03:00Ainekirjoitushaaste, vol. II, deadline 22.9Lupauduin mukaan tähän kutkuttavaan yhteiskirjoittamishaasteeseen - taas. Taas on lauseessa vain siksi, että taaskaan ei ole aikaa. Kirjoittaminen sujuu silloin tällöin ilman varsinaisia deadlineja. aikataulutettuna olen kusessa. Silti, mukana ollaan! <br />
<br />
Tällä kertaa haasteen on heittänyt Leijonakuningatar. Ensi sunnuntaihin mennessä monessa pirtissä pohdintaan <strong><em>"Mikä meitä tosiaan yhdistää?" </em></strong>Hyvä aihe. Tarkemmin haasteeseen ja aiheen määritelmään voi tutustua <a href="http://leopardikuningatar.blogspot.fi/2013/09/ainekirjoitus-2-aihe.html" target="_blank">täällä.</a> <br />
<strong><em></em></strong><br />
Paljastan, että olen jo harjoittanut tutkivaa journalismia aiheesta : ) <br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsvDvt0ysy039wNJv1AlOcGamrYXJuUvadiyqUOhiwyBO9QTQtZnv6pNOSMQ1c6ZPoBbvVWEbDKFE8WVl3SNBy8MKjgk2denObivUPsBkfvUTfxlF_Ks3Wkp8B1acMoNVqPZ9HRINliVM/s1600/Ainekirjoitushaaste.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="167" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsvDvt0ysy039wNJv1AlOcGamrYXJuUvadiyqUOhiwyBO9QTQtZnv6pNOSMQ1c6ZPoBbvVWEbDKFE8WVl3SNBy8MKjgk2denObivUPsBkfvUTfxlF_Ks3Wkp8B1acMoNVqPZ9HRINliVM/s400/Ainekirjoitushaaste.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yhteistuumailun tunnuksen takana on edelleen <a href="http://arjentakaa.blogspot.fi/" target="_blank">Täti-ihminen</a>.</td></tr>
</tbody></table>
Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-14575124203318662442013-09-11T08:33:00.001+03:002013-09-11T09:37:21.722+03:00Kohta ne muuttaa pois kotoa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-q2SKr6q62eM/UjAADYwNTOI/AAAAAAAAAYI/LgJUPc2wYY0/s1600/isojavalmiina.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://4.bp.blogspot.com/-q2SKr6q62eM/UjAADYwNTOI/AAAAAAAAAYI/LgJUPc2wYY0/s400/isojavalmiina.jpg" width="230" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Niin iso ja - pinkki. </td></tr>
</tbody></table>
Olen tietoinen siitä kapeakatseisuuden tilasta, jolla tätä lapsiperhe-elämää tarkastelen. Näkökulmani ulottuu omaan menneisyyteen ja tähän nykyhetkeen. En osaa laittaa asioita hienosti perspektiiviin sen suhteen, mitä tulevaisuus tuo tai kuinka mikroskooppinen ajanjakso kasvavan lapsen aikajanalla on imetys tai kahden vuoden tahtoiän tuoma muka-jatkuva nillitys. Peilaan kaikkea tämänhetkisen kokemusmaailmani kautta ja kaikki on vain tätä, tässä ja nyt Elän todellakin hetkessä.<br />
<br />
<em><strong>Olen kuitenkin saanut viime viikkoina useamman merkin siitä, että tämä kokonaisvaltaisen antoisa ja vaativa pienlapsivaihe ei kestä ikuisuutta.</strong></em><br />
<br />
Ensin luin Perhe-lehden pääkirjoituksen. Siinä pohdittiin, miten äiti tai isä osaavat mukautua siihen, että apset eivät pyörikään koko ajan jaloissa vahdittavina vaan että lenkille voi lähteä tai pyykit silittää silloin kun ne ovat pihalla kavereiden kanssa. Sekin kuulemma vaatii opettelua.<br />
<br />
Pari päivää tämän havahtumisen jälkeen meillä soi ovikello. Alarivin talojen pieni mies tuli hakemaan Ykköstä heille leikkimään äitinsä kanssa. Pahoittelin äidille, että emme ehdi kun pitää valmistella Kakkosen synttäreitä. Toinen äiti totesi tähän, että ei tarvitsekaan. Ykkönen vaan mukaan pojalle kaveriksi niin hänkin pääsee helpommalla. Totta! Sinne meni likka saparot viuhuen. Sain valmistelurauhan ja Ykkönen pääsi trampalle. Kohta ovikello kilkkaa molemmille eivätkä pihaleikit ole vain samaan aikaan puistoon sattuvien lasten kohtaamisia tai vanhempien ystävyyksien sanelemaa. Mahtavuutta! <br />
<br />
Ovikello on muuten soinut joka ilta ekan kerran jälkeen..<br />
<br />
Eilen tarhassa Ykköstä odotti ensimmäinen virallinen kutsu kaverisynttäreille - prinsessa sellaisille. Ja sellaisille, jonne neiti ei mene sukulaisuuden, ystävyyden tai kummiuden vuoksi vaan siksi, että lapsellani on itse solmittu kaverisuhde ja hän menee yksin leikkimään ystäviensä luokse. Mahtavuutta vol. II! <br />
<br />
<a href="http://leijonalapsi.blogspot.fi/2013/09/parisuhteellista.html." target="_blank">Leijonalapsen äiti</a> pohdiskeli blogissaan kaikenkattavasti kahden pienen lapsen äidin riittävyyttä, riittämättömyyttä ja parisuhdetta Tässä elämäntilanteessa eletään tietenkin täysillä lapsille ja lasten kautta, mutta jumankauta, tunnelin päässä on valoa meille kaikille! Lapset kasvavat ja lieka vanhempiin pitenee.<br />
<br />
Kehityssuunta on hyvä. Uskon nimittäin olevani parhaimmillani äitinä kun se lieka lapsiin on vähän pidempi. Silloin minulla on tiiviin perheenkin keskellä enemmän tilaa, ihan vaikka vain kotihommille, ilman että tiskikoneen tyhjentäminen on pois läsnäolosta lasten kanssa. Uskon naivisti, että omat parhaat vuoteni äitinä ovat vasta edessä. Kun saan tehdä lasten kanssa yhdessä enkä vain vahtia vahtimisen takia tai olemiseen mahtuu muutakin kuin huolehtimista perustarpeista. Swot-analyysi tästä äidistä osoittaa, että tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia ja pahimmat uhat on kohta kukistettu.<br />
<br />
<em><strong>Tulevina vuosina voi hämmästyttävästi jäädä aikaa jopa parisuhteelle. Osataankohan me sitten enää olla?</strong></em><br />
<br />
Onhan se samalla myös juuri niin haikeaa kuin moni on sanonut lasten kasvun olevan. Pienet lähtevät miettimättä omiin menoihinsa, syövät itse, kuskaavat itse pottakakkansa pönttöön kaksivuotiaana eivätkä roiku lahkeessa kiinni 24/7. Vauvoja nuo kaksi eivät todellakaan enää ole,se vaihe on meillä lopullisesti ohi. <br />
<br />
<strong><em>Sniff ja skål yhtä aikaa.</em></strong>Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com17tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-46773496523393074562013-09-06T09:04:00.000+03:002013-09-06T09:04:08.628+03:00MIhin tämä kaksi vuotta hujahti?Kaksi vuotta ja tasan yksi vuorokausi sitten punnersin yli neljä ja puolikiloista äijää maailmaan. En olisi muuten punnertanut, jos olisin tiennyt mitä kokoluokkaa on luvassa. Olisin todennäköisesti vaatinut paniikkisektiota.<br /><br /> Joka tapauksessa olin siirtynyt reilussa puolessatoista vuodessa lapsettomasta kipuilijasta kahden lapsen äidiksi. Siihenkin oli totuttelemista, vaikka tilanne oli kuinka toivottu. Toisen lapsen syntymä aikaansai jatkuvan kaaoksen arkeen, joten Kakkosen ristinä on ollut ihan vaan normiväsymyksestä pihalla oleva mutsi, ehkä isäkin, ja vähän sinne päin tehdyt hommat ihan kaikissa yhteyksissä. Silti ukkelista on tullut ihan elinkelpoinen yksilö.<br /><br /> Leppoisa easygoing -jättiläisvauva on kokenut metamorfoosin kaksivuotiaaksi tarmopesäksi, joka pomppii, kiipeä, komentaa, puree ja lyö, inhoaa hammaspesua, rakastaa nestemäistä Panadolia (sitä on tarvittu valitettavan paljon), viskoo ruokaa ja tarinoi päivät läpeensä pikkuvanhoja juttuja kirjakielellä ja yrittää huijata itselleen <em>”domistia”</em> ruuaksi mitä pätevimmillä perusteilla. Hän osaa sanoa ärrän paremmin kuin neljää vuotta lähentelevä siskonsa ja joutuu kolttostensa vuoksi hokemaan <em>”anteeski”</em> päivän mittaan kymmeniä kertoja.<br /><br /> Hän ei syö edelleenkään kuin rajoittunutta määrää ruoka-aineksia, mutta saattaa vetäistä aamupalalla kolme lautasellista puuroa. Onneksi ei ole muuten se keliakia, joka on sekin testattu.<br /><br /> Hauskinta planeetalla on oma isosisko, jota Kakkonen palvoo. Yhdessä niillä on ihan omat juttunsa, painit, rähinät, kotileikit ja hipat. Yhteenhitsautuneita kuin mitkä. Siskonsa kenkäkoon Kakkonen otti kiinni juuri kaksivuotispäivilleen. Nyt menee molemmille 26 ja herra voi huoletta lainailla siskonsa balettitossuja.<br /><br /> Olen havahtunut tässä viime viikkoina siihen, että herra ei näköjään käytä enää tuttia. Isänsä oli kerännyt ne jo viime viikolla kaappiin piiloon. Niitä ei jätetty sorsanpoikasille eikä muillekaan. Se vaan jäi. Itse en ole laittanut tikkuakaan ristiin moisen luopumisen eteen. Ykkösellä tutista vierottaminen oli melkoinen projekti, mutta onneksi Kakkosen kohdalla joku näyttää sentään olevan edelleen easy.<br /><br /> Kakkonen kulkee pääosin päivänsä ilman vaippaa ja selviää. Päiväkodissa paremmin, koska näköjään siellä on aikaa ainakin pottahommien tehokkaaseen opetteluun. Kotona olemme vähän laiskempia.<br /><br /> On se aika ihana, riskaava halipallo, vaikka meneillään on jokseenkin rasittava vaihe.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEielXfshwvk_NjCXWpC1Ur_fMS-gG7_0HKBkPXfJQLq9ekEjzLGDgmI29zalGGb4X5zmngXB1fL-PA3ad2EJRdSXl4XZYJnO4_rKDeFWHPZOI9HfJYCoZI0j-SNmqKK12gVu7F6v1fQ334/s1600/Aapo2vee.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="418" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEielXfshwvk_NjCXWpC1Ur_fMS-gG7_0HKBkPXfJQLq9ekEjzLGDgmI29zalGGb4X5zmngXB1fL-PA3ad2EJRdSXl4XZYJnO4_rKDeFWHPZOI9HfJYCoZI0j-SNmqKK12gVu7F6v1fQ334/s640/Aapo2vee.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Miten musta tuli näin ihana?</td></tr>
</tbody></table>
Ai niin ja se liikuttavin juttu. Nukkuminen. Pieni mies on vaatinut jo jonkun aikaa valtavan leluarsenaalin sänkyynsä. Herra on nukkunut noin parinkymmenen pikkuauton ja pyöräilykypärän kanssa ja se on ihan oolrait. Uusin tärkeä juttu on pussilakanan aukot. Kakkonen rauhoittuu parhaiten, kun käden saa tunkea sinne pieneen koloon, josta peitosta otetaan kiinni laitettaessa pussilakanan sisään. Jos Kakkonen herää öisin, syy on pääsääntöisesti se, että kolo on hukassa ja onhan se nyt haasteellista löytää unessa.<br /><br /><em>Kaksivuotispäiväkseen epeli kehitti syksyn ensimmäisen korvatulehduksen.</em><br /><br /> Mutta hei oikeasti, me olemme selvinneet kahden pienen lapsen kanssa yli kaksi vuotta ilman terapiaa tai parisuhteen rakoilua. Se on jo kilistelyn paikka. Eikös nyt kuulu virallisesti jo helpottaa tämä pienlapsimeno?<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
--<br />Lyhyt päivitys myös Jennijeen osuvasti nimeämään <em><strong>mökki-gateen</strong></em>. Meillä on nyt mökki yhdessä mieheni veljen perheen ja miehen vanhempien kanssa. Kipuilemaani vaihtoehtoa katastrofaalisempi versio, joka vaatii kymmenien tuhansien remontin ja jota kukaan ei ole nähnyt! En ole ihan varma kuka sen remontin suunnittelee ja tekee kun kaikki asianosaiset ovat lähes tuhannen kilometrin päässä kohteesta.<br /><br /> Omistussuhteiden osalta oma kantani on vielä avoin. Annanko homman olla mieheni perheen projektin vai lähdenkö mukaan myös rahallisesti. Tällä hetkellä houkuttaa edelleen pysytellä ulkopuolella, koska remonttisuunnitelma näyttää jo siltä, että homma on pelkkää kompromissia. Päällimmäinen fiilis on, että ei tämä ihan sellaiseksi tule kuin itse haluaisin. <br /><br />Yritän kuitenkin kelpo vaimon tavoin ajatella asiaa niin, että lopputulema on varmasti kiva ja meidänkin perhe tulee viettämään siellä monia ikimuistoisia hetkiä. Paikka, sijainti ja harrastusmahdollisuudet ovat kyllä hyvät. Ykkönenkin kaipaili jo eilen ison tytön laskettelusuksiaan. Äiti kaipaa sitä kivaa pientä vaate-sisustuskauppaa.<br /><br />Taidan buukata itselleni ensimmäisen varauksen pömpeliin ensi kesäksi, eikös Pyhällä svengata joku jazz-happening siellä hienossa kurussa..Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-41617544331416279172013-09-01T21:39:00.001+03:002013-09-02T08:27:41.896+03:00Minusta tulee isona<span style="font-family: inherit;"><strong>Minusta tulee isona täsmällisempi henkilö joka ei lupaa liikoja.</strong><br /><br /> Siinä se on ainekirjoituksen tulos tiivistettynä. Kun olen juhlinut rakkaan ystävän häitä ja kuohuvan lisäksi humaltunut miljööstä, kesän viimeisistä kuulaista illoista ja parhaasta mahdollisesta seurasta kaksi vuorokautta ympäriinsä, ei deadline pysynyt hanskassa. Hanskassa ei pysy tällä hetkellä juuri mikään muukaan.</span><br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbxngOJT9oCfeArEZg7sRlQXvzHtSNh_wjhLG0Mplkx_9M6JfXtie-q2KoqNT3iYvF95b4-PI7z4XETAKeZxg1UKr_7RMgqB7j8ccp4Lf0k8SBKkCUd-LnRLLe5ydajlntqNbNhE3UdRA/s1600/Ainekirjoitushaaste.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbxngOJT9oCfeArEZg7sRlQXvzHtSNh_wjhLG0Mplkx_9M6JfXtie-q2KoqNT3iYvF95b4-PI7z4XETAKeZxg1UKr_7RMgqB7j8ccp4Lf0k8SBKkCUd-LnRLLe5ydajlntqNbNhE3UdRA/s1600/Ainekirjoitushaaste.jpg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mukana! Myöhässä, mutta mukana. </td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-family: inherit;">Olin kuitenkin miettinyt asiaa etukäteen. Luonnollisesti otsikko viittasi pohtimaan aihetta ammatillisen identiteetin näkökulmasta. Muistelin, että ensimmäiset vastaukset Ystäväni-kirjoissa olivat lentoemäntä, eläinlääkäri ja mikätahansa lääkäri. Aika nopeasti ymmärsin, että lentoemäntähommat eivät sovi lentopelkoisille ja sillipurkki kymmenen kilometrin korkeudessa ei ole viihtyisin mahdollinen työympäristö. Lääkärihommat hylkäsin lähinnä pääsykokeisiin vaadittujen aineiden perusteella. Fysiikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Melko lyhytnäköistä toimintaa.<br /><br /> Joskus alkuaikuisuuden kynnyksellä maailman ollessa täynnä mahdollisuuksia romantisoin itseni Karin Blixen -tyyppiseksi itsenäiseksi Minun Afrikkani -seikkailijattareksi kesyttämään leijonia ja leijonamiehiä jonnekin eksoottiseen maailmaan (tosin ilman sitä kuppaan kuolemisen osuutta). Tämä mielikuva rakentui pääosin sen totuuden pohjalle, että seikkailumaailmassa kaikki vastaantulevat miehet olisivat Robert Redford -muotilla kloonattuja maailmanparantajia.<br /><br /> Realiteetit elämän alkuvuosista asti ovat sanelleet ammattiin suuntautumistani sikäli, etten ole missään asiassa erityisen lahjakas. En ole sillä tavalla lahjakas, että olisin voinut rakentaa jonkun erityisominaisuuden tai taidon pohjalle ammatin. Harvalle maksetaan analysoinnista ja jaarittelusta.<br /><br /> Olen kuitenkin aina ihaillut ja ihan avoimesti kadehtinut ihmisiä, joilla on jokin todellinen taito, kuten musiikki, piirtämiseen tai taiteisiin liittyvät asiat eri muodoissaan, urheilu tai mikä tahansa muu taitolaji. Olen aina kuvitellut, että silloin sen elämänpolun valinta on helppoa. Intohimo ja rakas harrastus ohjaavat ammatinvalintaa. Omasta erityisosaamisesta saa ammatin kuten Teemu Selänne tai Mozart.<br /><br /> Koska erityistaitoja ei ollut, minun piti valita ala joka on riittävän yleispätevä ja josta voi luikerrella monenlaisiin määrittelemättömiin tehtäviin. Ymmärtämättä silloin kakskyt’ ja risat ikäisenä mistään mitään kahlasin kaksi tutkintoa läpi ja minusta tuli liiketalouden ja humanismihörhöilyn ristisiitos joka edelleen etsii sitä todellista itseään, ihan juuri niin kuin nelikymppisen kehityksen kyydistä pudonneen pienten lasten äidin kuuluukin.<br /><br /> Koska en kykene tällä hetkellä määrittelemään, mikä minusta ammatillisesti tulee isona, vastaan retoriseen kysymykseen aiheella, johon skumppahuuruissani havahduin.<br /><br /> Viikonlopun juhlahumussa viihtyi monta sukupolvea noin puolivuotiaista yli yhdeksänkymppisiin. Jotenkin siellä perhe- ja ystävätunnelmoinnin keskellä ajattelin kliseisesti monta kertaa, että nämä ovat niitä asioita, jotka ovat oikeasti tärkeitä luki käyntikortissa mitä tahansa. Tärkeää on se, että morsian pitää huolta yhdeksänkymppisestä isoäidistään, jolla on 14 neuletakkia, joita hän kaikkia käyttää. Tärkeää on kaksivuotias siskonpoika frakissaan tai omalla liikutuksellaan koko juhlaväen herkistänyt sulhasen äiti. Tärkeää on perhe tai perheeksi laskettavat ihmiset yhdessä nauttien.<br /><br /> Ensimmäistä kertaa havahduin miettimään perhettämme jatkumona. Ketjuna, joka ei toivottavasti pääty Ykköseen ja Kakkoseen ja jossa on mukana uusia sukupolvia. Tähän asti en ole osannut kuvitella tämän perheen matkaa ja muutosta noin viikkoa pidemmälle. Nyt minä kuitenkin toivon, että joskus kymmenien vuosien päästä voin ostaa itselleni kauniin puuterinvärisen hatun ja juhlia tekonivelet kirskuen lapsenlapseni häitä.<br /><br /> Minusta tulee isona isoäiti. Tekisi mieleni laittaa tähän sana toivottavasti, mutta enpäs laita.<br /><br /><strong> Minusta tulee isona isoäiti.</strong> </span>
Rouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.com17