tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post3267405012393434589..comments2024-03-04T11:56:19.132+02:00Comments on ROUVAN RUUHKAVUODET: Terveisiä parisuhteestaRouva Ruuhkahttp://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.comBlogger6125tag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-63292763180420881502013-04-12T11:43:05.622+03:002013-04-12T11:43:05.622+03:00Sinulla oli taas tosi hyvä näkemys ja kokemus siit...Sinulla oli taas tosi hyvä näkemys ja kokemus siitä yhteen kasvamisesta. Se on mahtavaa. Ehkä jotenkin vaan juuri tänä päivänä korostuu se, että monet eroavat juuri niistä nuoruuden suhteista. Näin omassa tuttavapiirissäni, jossa meitä päälle kolmekymppisinä tavanneita ei montaa ole. <br /><br />Nuo yhdessäpitävät voimat on aika tärkeät :) Rouva Ruuhkahttps://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-58228494500056102992013-04-10T17:52:03.663+03:002013-04-10T17:52:03.663+03:00Mukava kirjoitus. Oli hauska lukea, kun sanoit yhd...Mukava kirjoitus. Oli hauska lukea, kun sanoit yhdeksi hyväksi tekijäksi sen, että olette alkaneet olla yhdessä vähän vanhempana. Meillä taas parisuhdetta on takana jo 26 vuotta, olimme minä 18 ja mies 22, kun aloimme olla yhdessä. Meidän suhteen voimavarana taas pidän yhdessä kasvamista ja ehkä jopa yhdessä aikuistumista. Lohdutuksena voin sanoa, että meilläkin vauvavaiheet olivat todella rankkoja, ja on tähän matkalle muutakin osunut, mutta yhdessä ollaan. Meillä suurimmat yhdessäpitävät voimat ovat olleet se, että olemme olleet aina toistemme parhaat ystävät, sekä edelleen jatkuva seksuaalinen vetovoima toisiimme. Em. ei tarkoita, että se puoli on aina ollut hurjan aktiivista, päinvastoinkin välillä. Mutta sitten kun kipinöi, kipinöi kunnolla ;)Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-38464669958148228922013-04-09T13:20:30.194+03:002013-04-09T13:20:30.194+03:00Ei siitä pidä huolestua. Ei se vahinko kuitenkaan ...Ei siitä pidä huolestua. Ei se vahinko kuitenkaan tule aina kello kaulassa (lohdutan itseäni). Ja jotenkin just noin, että ei kadota toisiltamme kokonaan. TOisenkinlaiset ajat koittaa. Ja itseasiassa miksi sitä aina vertaakaan siihen mitä on ollut ja millainen muka suhteen pitäisi olla. Elämäntilanteet muuttuu ja ehkä me ihmisetkin vähän vaikka kuinka kypsiä muka ollaan. Arvaa vaan kuin me kitistään parinkymmenen vuoden päästä kun sitä aikaa kahdenkesken on liikaa ja niitä lapsia on ikävä ja aina ne on menossa.. Rouva Ruuhkahttps://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-29122172993317855272013-04-09T13:18:00.853+03:002013-04-09T13:18:00.853+03:00Aina kun todetaan aikuiseksi niin olo alkaa olla e...Aina kun todetaan aikuiseksi niin olo alkaa olla eläkeläiseen verrattava :) Mutta hyvä me kun on näin hyvin naitu!<br /><br />Ai hitsi, tosiaan nuo päivitykset näkyy tosiaan sulle ja Hupsillekin! Toi on ihan kiero muoto FB:ssä, että tuntemattomienkin postaukset pääty noin näkyville. Mulle tuli pari kuukautta sitten tieto tuttavan (vaan ei FB-tutun) kaksosvauvojen menehtymisestä kohtuun. Siis tosta noin vaan omalle seinälle ilman varoitusta. Apua. Onhan se toisaalta ihan hyvä, että tätä kautta ihmiset "avautuu" myös kipeistä asiosita, jääpähän sitten kyselyt ja selittelyt todennäköisesti puolitutuille vähemmälle naamatusten. Mutta silti ihan just noin, tässä tapauksessa ja monessa muussa yleinen fb-päivitys on kyllä aika extremeä. Rouva Ruuhkahttps://www.blogger.com/profile/12199446206781945857noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-30693711504268514782013-04-09T12:22:47.130+03:002013-04-09T12:22:47.130+03:00Joo mä näin kans sen, en vaan ehtinyt eilen kommen...Joo mä näin kans sen, en vaan ehtinyt eilen kommentoida!<br /><br />Välillä oon miettinyt, että pitäiskö huolestua, kun kaikesta pikkulapsisäätämisestä huolimatta jotenkin vaan luotan siihen, että me ollaan olemassa myös parisuhdeyksikkönä vielä tän ajan jälkeenkin. Varsinkin kun välillä kuulee noita kauhutarinoita, joissa matto vedetään yhtäkkiä julmasti alta. Mut blogissa kertomani muistikortti-insidentin tyyppiset teot puhuu minusta vahvasti sen paremman vaihtoehdon puolesta. Että kyllä sitä kahdenkeskistä aikaakin vielä tulee, kun vaan yritetään pitää huolta siitä, että ei kadota toisiltamme kokonaan näinä vuosina.Hupshttps://www.blogger.com/profile/00502841654124603093noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4305015292755140065.post-36284263032275674082013-04-08T18:58:58.724+03:002013-04-08T18:58:58.724+03:00Ihana aikuisen rakkauden ja parisuhteen kuvaus. Mu...Ihana aikuisen rakkauden ja parisuhteen kuvaus. Mullakin on kyllä ihan maailmasta paras mies, ihmettelen aina miten niin normaali ja tasapainoinen ja fiksu ihminen onkin mulle siunaantunut :).<br /><br />Tuosta Facebookissa repostelemisesta: Aika hurjaa oli kun eilen aamuna heräämistä pitkittäessäni surffailin Facessa kännykällä. Koska olen sun fb-kamu, tuo kyseinen petosjuttu tuli myös mun nähtäville, siinä se jökötti mun uutisvirrassa. Luin tietysti koko jutun uteliaisuuksissani ja samaan aikaan kelasin että nyt on toimittu niin kaikennielevässä tunnekuohussa, että tunteidenpurkamisen sijaan asiat vaan pahenevat ja rikkuvat lisää. Hurjaa. En osaa yhtään ennustaa miten ite toimisin vastaavassa tilanteessa, jotain draamaelkeitä tulisi kyllä varmaan tehtyä, mutta toi yleinen Facebook-päivitys on tosi extremeä... lupiinihttps://www.blogger.com/profile/07303487262903828829noreply@blogger.com