Taas ne kasvaa ja kehittyy

Olen päättänyt tässä blogissa käyttää lapsista yksinkertaisia kutsumanimiä Ykkönen ja Kakkonen. Kyseisellä nimeämiskäytännöllä viittaamme lasten saapumisjärjestykseen. Ykkönen on naaraspuolinen ja Kakkonen on urosversio.  

No, ykkönen on eilen ylittänyt julkisen ja nöyryyttävän ”lasten suusta kuuluu totuus” -kynnyksen. Kyseessä on siis tilanne, millaisista hauskuuksista erilaisista lähteistä luemme ja samalla korvat ristissä toivomme, että oma lapsemme ei ikinä tokaise mitään vastaavaa. Osittain myös pöyristelemme, miten ne muiden mukulat voikin sanoa tai tehdä jotakin niin typerää.

Tilanne. Matkalla perheuintiin avaamme täpötäyden naisten pukuhuoneen oven. Keskellä lattiaa vaatteita pukee alaston rehevä nainen. Seuraa aidosti hämmästyneen Ykkösen kirkkaan kuuluva lause: ”Oho, onpa isot tissit”. Tätä seuraa hiljaisuus ja yksi punainen äiti, joka ei ole se rehevä nainen. Onneksi kohde on joviaali yksilö, hän hörähtelee ja alkaa jutustella tyyliiin ”niinhän ne taitaa olla”. Ykkönen hämmentyy ilmeisesti omaa reaktiotani ja jatkaa hetken päästä painokkaasti: ”Äiti, ei sinulla ole noin isot tissit”. Juu, tiedetään, ei tosiaan ole. Että nyt sinne saunaan kiitos.

Sen lisäksi, että Ykkösen käytöstä pitää selkeästi alkaa varomaan, ehkä jopa lopettaa julkisilla paikoilla liikkuminen, on käsillä toinen kehittymisen ja kasvun myötä seuraava asia. Ykköstä ollaan siirtämässä päiväkodissa vuoden vaihteessa isompien, kolmesta viiteen vuotiaiden ryhmään. Äidin pientä pullanmurua, silkkihapsista tuittupäätä, mitämitä. Totta on, että kolme vee tulee täyteen ja silloin on kai lakisääteisestikin pakko siirtyä, jos vauvaliigaa pukkaa pienten ryhmään eikä lapsen kehityksessä ole tälle esteitä. Toki vastaan saa panna, mutta en ole varmaa, kuunteleeko kukaan. Tässä nyt sitten punnitaan meidän ajatukset, kehitystä tukeva ajattelu ja päiväkodin määräysvalta.

Olimme ajatelleet, että siskon ja sen veljen on hyvä olla samassa ryhmässä ensi kesään, erityisesti Kakkosen hoitopolun aloittamisen, pienuuden ja isosiskon tuoman turvan vuoksi.  Toki ne tässäkin ryhmässä toimivat hieman eri pienryhmissä, koska Ykkönen on iso ja tekee sen ryhmän isojen juttuja. Kakkonen on pieni ja tekee vielä aika vauvajuttuja. Muutenkin olemme ajatelleet, että isoksi ei ole kiirettä. Sitä ehtii kyllä olla ihan liikaakin.

Toinen näkökulma onkin sitten se, että ehkä tuo taitava ja utelias Ykkönen hyötyisi vielä isompien ryhmästä, jossa opetellaan oikeasti häntä kiinnostavia asioita ja jossa hän saisi esim. yhteisleikkeihin oikeasti leikkiseuraa. Pienten ryhmä kun on pääosin vielä rinnakkaisleikkien maailmassa. Pienten ryhmään tulee vuoden vaihteen muutosten myötä entistä pienempää sakkia eli leikkiseura ja koko ryhmän toiminnan taso ”vauvaantuu” entisestään. Pienenä isojen ryhmässä hän saisi myös enemmän hoitajien huomiota kuin isoimpana pienten ryhmässä. Mutta isojen ryhmässä on isoja rajuja poikia ja jo ehkä jo jotakin kiusaamiseen liittyvää. Ryhmäytyminen on jo vakiintunut syksyn aikana, joten jääkö hän ulkopuoliseksi kun kaikilla on jo tuttunsa ja kaverinsa? Entä siirtyäkö ryhmään, jossa on omassa ryhmässä olleita, syksyllä isoille siirtyneitä, mutta aikaisemman vuoden tuttuja lapsia ja yksi tuttu hoitaja vai ryhmään, johon voisi siirtyä nyt omasta ryhmästä toinenkin lapsi samaan aikaan ja jossa kokonaisuutena on enemmän kolmesta neljään vuotiaita.

Taas isoja uusia asioita. Jo sellaisia, että ihan hirvittää, kuinka iso Ykkönen onkaan. Nyt punnitaan eri luokan asioita kuin unirytmi tai ruokailut. En tarkoita vähätellä perusasioiden merkitystä, mutta tällä siirtymisellä ja pärjäämisellä omien taitotaitojen ja sosiaalisten taitojen osalta astetta haasteellisemmassa viidakossa on isosti vaikutusta koko kehittyvään persoonaan. Tällä voi pilata kehityksessä ehkä enemmän kuin syöttämällä pinaattilettuja lapselle kuukauden putkeen. 

Jos vaan heittäisi arvalla kun emme paremmasta tiedä?