12.12.2012

YT-aktivisti täällä taas päivää

Seuraa lisää yt-neuvotteluhenkistä paasausta, mutta nyt näkökulma aiheeseen on nainen, äitiys ja työ ja syrjintä. Ensimmäiseksi suosittelen jokaista työssäkäyvää ja lapsia harkitsevaa, äitiys- tai perhelomailevaa tai töihin palaavaa naista lukemaan tämän linkin perhevapaalta palaavan paluusuojasta.

Minä olen siis tilanteessa, jossa työnantajani on kiertänyt perhevapaalta töihin palaavan paluusuojaa odottamalla viikon paluuni jälkeen ennen yt-neuvottelujen käynnistämistä. Tilanteeni menee kaikilta osin oheisen linkin kaltaiseen tilanteeseen, mutta en kuitenkaan ole sellaisenaan paluusuojan piirissä. Onneksi työnantaja on tässä sopassa ryssinyt kuitenkin monta muutakin asiaa, joihin neuvotteluissa ja ehkä lakimiesten jatkokahvitteluissa joudutaan palaamaan. Olen pistänyt niin urakalla kapuloita rattaisiin, että neuvotteluaikaa jouduttiin pidentämään, koska esimieheni eikä yrityksen toimitusjohtaja osaa esittää vastauksia kysymyksiini (lainmukaisiin). He eivät myöskään ole pystyneet esittämään riittäviä perusteita aikomiinsa toimenpiteisiin eli irtisanomiseen tai ulkoistamiseen. Lisäksi työantaja on syyllistynyt töihin paluustani lähtien syrjintään, koska minkään tason esimies ei ole yrittänytkään käydä paluuni jälkeen läpi työtehtäväni tai yrityksen tilannetta, tehtäviä on siirretty määräaikaiselle eikä esimiestä kiinnosta käydä työnjakoa läpi. Sinänsä on ihan kiva hengailla ja hoitaa proggiksia vasemmalla kädellä vähän sen mukaan, mitä sattuu eteen tupsahtamaan. Mutta perhevapaalta palaavan ohittaminen työtehtävissä on syrjintää, jos työantaja ei puutu tilanteeseen eikä pyri löytämään työntekijälle muuta vastaavaa tehtävää.  

Tilanne on siis täysin auki. Ihan leppoisat joulunodotukset tässä. Mutta en valita. Saan ensimmäisen palkkani perjantaina, loma koittaa viikon päästä ja sitten saa ahtaa lisää juustoa ja suklaata. Poikkeuksellisesti en ole joulun aikaan myöskään raskaana (koputan puuta) tai kohtaamassa keskenmenoa, joten voin vetää kaksin käsin myös graavia kalaa ja mätiä. Viinistä nyt puhumattakaan.
Tämän kirjoituksen pointti ei ollut kuitenkaan varsinaisesti edes todeta tätä työtaistelun tilannetta vaan pohtia tätä aiheeseen syntynyttä uutta näkökulmaa. Nimittäin jo mainitsemaani syrjintää. Olen toki ollut tietoinen siitä, että maailma ei ole reilu paikka kaikille. Olen kuitenkin ollut harvinaisen laput silmillä -kulkija, joka ei ole nähnyt tai tunnistanut syrjintää ympäristössään. Nyt olen kuitenkin lain määritelmän (ja todellisen työpaikalla kohtelun) muodossa oppinut ymmärtämään, mitä se on.

Oma tilanteeni ei ole varmastikaan lähelläkään sitä, mitä etnisen taustan, ulkonäön tai vaikkapa vamman vuoksi ihmiset joutuvat kohtaamaan. Mutta nämä viikot ovat osoittaneet, miten syrjintä oikeasti toimii. Miten syrjintään syyllistyvät henkilöt jättävät kertomatta tärkeää tietoa tai kertovat minulle kuuluvat asiat muille. Miten he jättävät vastaamatta yksinkertaisiin maileihin tai selvityspyyntöihin, miten he keskustelussa vähättelevät hyvin perustelemiani kysymyksiä tai kommentteja. Miten he siirtävät minulle kuuluvia asioita ilmoittamatta muille. Miten he aikuiset ihmiset (sekä esimieheni että hänen esimiehensä eli yrityksemme toimitusjohtaja) jättävät tervehtimättä.

Koko tämä kohtelu ja yt-neuvotteluksi naamioitu tilanne on farssi, joka faktisella tasolla naurattaa. Samalla se kuitenkin tunnetasolla tuntuu juuri siltä, mitä se on. Syrjinnältä. Blokkaukselta. He eivät halua leikkiä minun kanssani ja se tuntuu ihan samalta kuin penskana, kun jäi ilman paria tai joku totesi ”ettei me nyt leikitä sun kaa”. Huolimatta siitä, että ymmärrän, mitkä voimat taustalla vaikuttavat, mieleni tekee jatkuvasti kysyä, miksi minä. Ehkä se vaikuttaa jopa itsetuntoon. Hetkittäin pohdin, olenko alkuunkaan sellainen tyyppi ja työntekijä, joka luulen olevani.

Minä olen aika vahva ihminen, eikä tämä hetkittäisiä kuohahduksia lukuun ottamatta hetkauta minua suuntaan eikä töiseen. Saan päinvastoin voimaa ”neuvotteluun” siitä, että hommat ovat näin läpinäkyvästi persiillään. Mieli on toki tehnyt luovuttaa ja todeta että ihan sama. Periaatteesta aion kuitenkin taistella loppuun asti ja kaatua saappaat jalassa, vaikka tulos ei alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeaisikaan. Ymmärrän nyt kuitenkin erittäin hyvin sen, että suurin osa ei osaa, uskalla tai jaksa puolustaa itseään ja paviaanimaiset työnantajat tai muut kiusaajat saavat mennä sieltä mistä aita on matalin ja kääriä voitot. Se jos mikä vituttaa.

Tässä tilanteessa on oikeasti hyvää se, että minun on nyt mahdollisuus pohtia ihan luvan kanssa, mitä haluan isona tehdä. Mitä haluan ihan todella. Freelanceriksi? Yrittäjäksi? Samoihin töihin muualle? Millaiseen organisaatioon (niin kuin sen voisi valita)? Täydennyskouluttautumaan? Jatko-opiskelijaksi? Täysin uudelle uralle? Kotiäidiksi (vitsivitsivitsi)? Maailma on pullollaan mahtavia tarinoita ihmisten suurista ratkaisuista, heittäytymisistä ja uusien suuntien etsimisestä. Ymmärrän, että minulle tarjotaan tässä kylkiäisenä mahdollisuutta johonkin samanlaiseen, mutta mitä ihmettä se voisi olla. Visio on vielä hieman hukassa. Aviomies tuskin innostuu sapattivuodesta jollakin palmusaarella. Eikä siitä saa juuri rahaakaan.

14 kommenttia:

  1. Onpas nyt oikeasti ihan perkeleellisen käsittämätöntä.

    Ja sellaista, että toivon, että saat jotain muuta ja kiinnostavampaa työtä asap, koska vaikka lopulta kävisikin niin, ettet tuolta joudu irtisanotuksi, työmotivaatio ja hyvä fiilis on varmaan ns. kortilla. Ainakin itselläni olisi.

    Olen myös melkoisen vaikuttunut siitä, ettei tuollainen vaikuta itsetuntoosi suuremmin. Itse olisin varmaan palasina, mutta älä sinä nyt rupea palasiksi menemään vaan pidä kiinni itsestäsi ja itsetunnostasi. Vika on niissä mulkuissa, jotka noin toimivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet juuri ansainnut vuoden nopeimman kommentoijan palkinnon. Mikä se on, en vielä tiedä.

      Mutta onhan tämä käsittämätöntä ja samalla niin läpinäkyvää. Siksi on toisaalta helppo puolustaa itseään. Ei tarvitse miettiä, mitä hommaan liittyy kun se paistaa kilometrien päähän.

      Ja hei, on helppo huudella, mutta on täällä aika monet itkutkin itketty.Yritän vain muistaa, että tän täytyy johtaa johonkin hyvään.

      Poista
  2. Olen ihan täysin järkyttynyt tuosta syrjinnästä!! Siis niin törkeää, enkä todellakaan voi käsittää! Ja miksi SINÄ?! Vaikutat niin fiksulta ja filmaattiselta tyypiltä. Miten osaatkin olla tuossa tilanteessa noin tyynen järkevän oloinen...

    Vuosi palmun alla ei kuulosta huonolta. Sellaisesta minäkin unelmoin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos järkytyksestä ja tsempistä:) Kyllä minut on tosiaan yllättänyt se, että juuri näin fiksuna ja filmaattisena voi tämmöiseen tilanteeseen joutua. Suorasanainen koulutettu nainen miesvaltaisessa ei kovin koulutetussa ympäristössä on ehkä uhka. Saatan sukupuolistaa hommaa liikaakin, mutta kun se nyt vaan haisee.

    ja kuten jo Liinalle totesin, on täällä itketty ja raivottukin.

    Saat myös muuten tuon samaisen nopean kommentoijan palkinnon :)

    VastaaPoista
  4. Kamala tilanne - onneksi jaksat tosiaan taistella! Moni ei taida jaksaa, mikä tekee syrjinnästä helpompaa. (Vaikka ei siitä voi toki ketään syyttääkään jos ei ole resursseja itseään puolustaa.) Enkä voi sanoa, että tietäisin miltä tuntuu kun "syrjivät rakenteet" alkavat konkretisoitua omalla kohdalla - todella ikävää, että tuollaista tosiaan tapahtuu. Aika ikäväsävyisen väännön kävin etten menettänyt väitöskirjarahoitusta hoitovapaan takia, mutta se on nyt pientä tähän verrattuna... Mutta kai sekin osaltaan todistaa, ettei lapsensaaminen ole naisen uran tai "uran" kannalta ihan ongelmatonta nykypäivänkään Suomessa.

    Eli voimia taistoon!

    Ja loppuun ihan banaali kommentti, että mahtavaa kun olen löytänyt sun blogin! Minä tykkään kun kiukutellaan asia-asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on - kiitos. Edelleenkään en tiedä, mihin Mein Kampf johtaa, mutta analyyttinen luonne ei osaa toimia muuten kuin purkamalla homman palasiksi ja toteamalla, että homma ei ole pätevällä pohjalla.

      Väikkärirahoitus kuulostaa saman asian kääntöpuolelta. Tosin varmaan sellaiselta, jossa mennään lopulta selkeästi säännösten ja pykälien mukaan. Tämä kun perustuu enemmän tässä vaiheessa mitävaankehtaammeväittää tyyppiseen argumentointiin, on aiheen käsittely kuin liukkaaseen saippuaan tarraamista. Mutta totta, lapsi voi vaikuttaa (k)uraan todella yllättävillä tavoilla Suomessakin.

      Kiitos samoin! Kiukuttelun minä kyllä osaan! Mutta sis on ollut ilo tutustua sun viiltävän terävään ajatteluun.

      Poista
  5. Jes, vie homma loppuun asti vaan - koska mitä menetettävää sulla on!? Vääryydestä värisevä sielu saa aina vähän paijausta, kun laiminlyöntejä tai varsinaisia kusetusyrityksiä oiotaan ihan virallisen kaavan kautta. Joka tapauksessa pisteet siitä, että jaksat, rankkaa on varmasti.

    Mä suhtaudun yt:ihin jotenkin penseesti, niitä tulee, niitä menee, ja joskus ne osuu kohdalle (on osunutkin). Mutta on pikkusen eri asia tulla irtisanotuksi muiden mukana, kun osasto lakkautetaan, sen sijaan, että on ainoo, jota koitetaan tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten pistää pihalle, vaikka kaikille on itsestään selvää, ettei perhevapaalta palaavalle vaan ole viitsitty järkätä hommaa (kun sijainen hoitaa ne alkuperäiset duunit ihan hyvin ja ehkä jopa halvemmalla). Siihen kun lisää kipakan luonteen, niin varmasti tuntuu vielä enemmän siltä, että kyse on siitä pikkuskidien hiekkalaatikkomeiningistä. Mikä nyt ikinä se todellinen syy sitten onkaan, se tuskin liittyy siihen, että olisit hoitanut hommasi huonosti.

    Loistavaa, että näytät esimiehille, jotka kuvittelevat voivansa sooloilla, miten homma olis pitänyt hoitaa. Vaikka nyt vituttaa, niin tiedätkin varmaan, että toi luonteenpiirre on kuitenkin suuri etu niissä tulevissa hommissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jotenkin ihanan rehellisen raadollisesta tiivistyksestä. Noinhan se just on. Ja tosiaan, olen viemässä homman loppuun asti, koska nimenomaan mitään menetettävää ei ole.

      Yt:t sinänsä on ihan ymmärrettäviä - oikeista syistä. Sen takia tässä onkin niin helppo rähistä, kun homma on niin läpinäkyvä ja yritetty vain naamioida yt-muotoon. Olen minäkin ihan oikeissa yt-hommissa ollut ja eihän siinä ole nokan koputtamista, jos firmalla menee oikeasti persiilleen ja ne tekee kohtuullisia muutoksia myös henkilöstöön.

      Katsotaan kuin käy!

      Poista
  6. Tsemppiä taistoon!

    Itse miesvaltaisella alalla yllätyin töihin palattuani (8kk poissaolon, äitiys- ja vanhempainvapaata, jälkeen) että työhuoneeni oli annettu toiseen käyttöön ja mua koitettiin laittaa johonkin yhteishuoneeseen (mun työtehtävissä oma työhuone ja työrauha on luksus ja saavutettu etu, josta ei hevillä luovuta). Pisti sapettamaan niin, että ärisin niin korkeille tahoille firmassa ja käytin perhevapaaltapaluu-korttia armotta (onni, että sattumalta johdosta löytyy yksi entinen fiksu esimies) että kummasti huoneeni järjestyi takaisin asap (ja mulle sanottiin siis ettei tämä ole mahdollista). Surullista tässä vaan on se, että kukaan lähisimiehestä ylemmäs ei ole kommentoinut tätä millään tavalla, asia vaan lakaistiin maton alle. Siinä kun on aika monessa tasa-arvokomiteassa ollut kertomassa miten työpaikka on "equal opportunities" sukupuolesta jne riippumatta, niin kyllä käytäntö osoitti että eipä se nyt niin hienosti tunnu menevän. Saapas nähdä että millaiseen loukkoon lykkäävät mut hoitovapaan jälkeen...vai uskaltavatko. Pikkujuttuhan tää mun kohtelu on sun caseen verrattuna, mutta kyllä mun lapsenuskoni tässä aikalailla romuttui ja silmät on auki vaihtoehtoisten työpaikkojen suhteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi on yksi lisäesimerkki siitä, miten asioita helposti hoidetaan ja millaisiin paskarakoihin naiset helposti joutuu. Minusta oleellisinita ei ole edes vertailla sitä, kuka on kurjimmassa tilanteessa (vaikka niissä tietysti on aina eroja) vaan huomata se, kuinka moni nainen ylipäänsä joutuu taistelemaan paikastaan tavalla tai toisella töihin palattuaan.

      Sinänsä aika jännä, että olet ollut tuossakin tilanteessa, jos sun työhön nyt näyttää jotenkin kuuluvan nuo tasa-arvo jutut. "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä" -homma näyttää toteutuvan tässäkin.

      Poista
  7. Mä olen kokenut syrjintää myös työpaikalla, ei kylläkään ihan samasta syystä mutta kuitenkin sikäli asiatonta, että se johti työnantajan yksipuoliseen laittomaan työsuhteen purkuun jossa minua nöyryytettiin koko osaston edessä niin, että sain kerätä vain henkilökohtaiset tavarani ja piti lähteä samantien. Liiton lakimiehen kanssa asiaa setvittiin ja sain ihan hyvät korvaukset lopulta. Siihen firmaan en palannut mutta ehdin sain uuden työpaikan niin nopeasti, etten ehtinyt edes liiton rahoista saada päätöstä.

    Jälkeenpäin olen ollut onnellinen, että pääsin lähtemään. Senaikainen esimiehenikin on saanut lähteä ja uusi ura urkeni ihan eri suunnassa.

    Minäkin menetin työhuoneeni äitiysvapaalla, kuten edellinen Anonyymi. Meillä on niin ahtaat tilat, että se oli ihan normaalia. Jonkun aikaa jouduin odottamaan ja valittamaan ja sitten sain uuden huoneen - entistä paremman. Kyllä meilläkin miesvaltaisessa työyhteisössä sattuu kaikenlaista. Ehkä eniten on surettanut miesten munattomuus esimiehenä (ei siis voi yleistää, mutta omat kokemukset ovat huonot) jokaisessa pienessäkin konfliktitilanteessa.

    Tsemppiä ja voimia taistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oho. Onpas sullakin ollut tilanne. Onneksi se on tosin ratkennut kaikin puolin hyvin. Päätyikö sinun tapauksesi oikeuteen vai neuvotteliko liiton lakimies korvauksen suoraan? Vai tarjottiinko sinulle siis jotakin pakettia automaattisesti?

      Kun olen itse avautunut blogissa ja livenä tästä syrjimisestä/savustamisesta, on tullut esiin, kuinka paljon työntekijät, erityisesti naiset, kohtaavat laillisuuden rajamailla olevaa kohtelua. Ja sitä on mitä monenlaisinta. Yritetään irtisanoa muka hyvällä tukipaketilla (esim. normaali irtisanomisajan palkka) tai antamalla varoituksia siitä, että ei sähköpostin perusteella ole esimiehen toimistossa noin kolmessa minuutissa..

      Olen aina halunnut ajatella, että hyvä johtajuus ja esimiesominaisuudet eivät ole sukupuolisidonnaisia, mutta.. Kyllähän täälläkin päässä mallikkaana lapasena ja yt-vastsapuolena toimii mitään oikeasti sanomaton esiMIES. Mun kokemus miehistä johtajina on se, että asiat voivat toimia hyvin – silloin kun kaikki on hyvin. Kun hommat menevät reisille, herrat eivät osaa käsitellä niitä vaikeita asioita. Tai ainakin ottavat ne henkilökohtaisesti, milloin oikea asioista puhuminen onkin jo mennyt metsään.

      Poista
  8. Mitä tälle kuviolle kuuluu? Palasin just töihin ja kuulin, että yt:t on käynnissä. Kukaan ei sitten viitsinyt mulle kertoa. Mietin vaan, että onko se hyväkin juttu.

    Sattumalta vapautui yksi officemme parhaista ikkunapaikoista ja sain sen (meillä mitään omia huoneita ole), mutta se nyt ei paljon lohduta, jos leikkuri käy. Hommien loppuminen ei niinkään sapettaisi, vaan sen prosessin käynnistäminen, jota sä varmaankin juuri parhaillaan käyt (tsemiä!!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle kuviolle kuuluu odotustas. Homma on lakimiehen pöydällä odottamassa korvausvaatimuksen laadintaa. Ja sillä pöydällä näyttää olevan juuri nyt ruuhkaa. Olemme sopineet, että homma pitää viedä eteenpäin irtisanomiaikani puitteissa eli vielä on kuukausi aikaa. Kommentoin kyllä,kun aiheesta viisastun.

      YT:t on aina paska juttu. TOivottavasti ne teillä on oikeista syistä eikä se oli tämmöinen epämääräinen naamiointiyritys sille, että jostakin halutaan eroon. Jos kuulut liittoon niin kannattaa varmaan asioita tarkistaa matkan varrella ihan siksi, että niin pysyy itse paremmin kärryillä, mikä on oikein ja mitä voi yt:ujen nimissä tehdä. Tsemppiä!

      Poista