14.4.2013

Pitäisikö niiden harrastaa?

Kuulun lasten harrastusten suhteen siihen koulukuntaan, jonka mukaan pikkulasten (tässä käytetyssä määritelmässä alle kouluikäinen) ei tarvitse harrastaa. Perustelen tätä sekä perheen mukavuudenhalulla ja kaikkialla lainatun  Jari Sinkkosen  toteamuksella, jonka mukaan alle kouluikäinen ei niitä harrastuksia tosiaan tarvitse vaan perheen kiireetön yhdessäolo on se juttu. Mukavuudenhalu on tässä yhteydessä hieman harhaanjohtava termi, kun oikeasti tarkoitan sitä, että meillä ei työ- ja tarharallin jälkeen kyllä tarvita yhtään aikataulutettua menoa, joka vie aikaa pois jo nyt hetkittäin vähäiseltä yhdessäololta. Kuskata ei jaksa meistä kumpikaan, mutta on ne illat pirun lyhyitä lapsille normaalin kotiintulon jälkeen mihinkään lähteäkään. 


En laske harrastukseksi muskareita tai uinteja, jossa käydään jommankumman tai molemman vanhemman kanssa yhdessä. Ne ovat ehkä jotakin kategoriaan  ”yhteiset menot” kuuluvia ja minusta sitä normaalia yhteistä aikaa lasten kanssa. Tarkoitan harrastuksella säännöllistä asiaa, jonne lapsi kuskataan ja jonne hän jää hetkeksi touhuamaan jotakin yksin. Siis pianotuntia, temppukoulua, taidekerhoa tai urheilua missään muodossa. Meillä on tässä naapurustossa ja tuttavapiirissä ihmisiä, joiden 3-6 vuotiailla lapsilla saattaa olla jo useampi juttu viikossa ja niille jatkuville menoille olen tähän asti pyöritellyt asiaankuuluvasti silmiäni. 
No, nyt olen sitten mahdollisesti pyörtämässä tämänkin mielipiteeni. Nimittäin Ykkönen on niin innoissaan tanssimisesta, tarkemmin baletista, että mietin pitäisikö hänelle tarjota mahdollisuus kokeilla sitä ohjatusti, ns. oikeana harrastuksena. Jos lapsi kulkee tanssien joka paikkaan, järjestää päivittäin useita tanssitunteja meille muille, pitää esityksiä ja hallitsee terminologian ajabeskistä petiit zatööhön ja temipliehen paremmin kuin asiaa useita vuosia harrastanut äiti, kuvittelen että sille pitäisi antaa mahdollisuus kokeiluun. Mahdollisuudella tarkoitan jotakin tanssikoulun satubaletin tyyppistä tuntia ensi syksystä alkaen (eikö syksyisin aloiteta aina uudet harrastukset?). Jos neiti ei innostu aiheesta, kiinnostus lopahtaa tai aihe oikeana ohjattuna asiana pelottaa, homma saa tietenkin jäädä.

Hei me heilutaan vaan..

En silti osaa ratkaista aihetta periaatteelliselta kannalta. Tarjoanko lapselle enemmän mahdollisuutta iloon ja kokeiluun vai rasitanko häntä turhaan? Ykkönen on nimittäin myös sellainen tyypillinen tunnollinen tyttö, että hän menisi tunnille varmaan jo siitä syystä, että kuvittelee äidin olevan siitä iloinen. Eihän tässä nyt mitään prima ballerinoja olla kouluttamassa, joten  kokeilunahan tämä olisi otettava. Toivon vaan että homma tuntuisi leikiltä eikä Ykkönen traumatisoituisi jo kertalaakista siitä, ettei ehkä osaakaan tai uskalla.  Kun nimittäin on mielessä myös ne oman lapsuuden balettitunnit, jossa mm. seitsemänvuotiaana jouduin ottamaan useita kuukausia extratunteja ja harjoittelemaan itsenäisesti nilkan murtuman jälkeen, että sain oman ryhmäni kiinni, pysyin tempossa ja sain kintut taas yhtä tarkkaan ojennukseen..

10 kommenttia:

  1. Lapset, jopa sisarukset ovat erilaisia. Meillä esikoinen on aina harrastanut paljon, eniten aikaa vei joukkuevoimistelu ikävuosina 13-17. Kuopus taas ei ole koskaan halunnut harrastaa mitään aikatauluun sidottua.

    Minusta on ollut aika helppo erottaa milloin harrastus on vanhempien juttu ja lapsi itse ei olekaan niin innostunut (kuopuksen kanssa yritimme montaa juttua, mutta lopulta aina tajusimme, että hän itse ei aidosti halua sitä). Esikoinen taas on aina nauttinut tulla ja mennä ja sitoutua asioihin. Itse olin huolissani esim. kilpatanssista ja joukkuevoimistelusta, koska ne olivat niin kilpailuhenkisiä, mutta fiksu lapsemme osasi ottaa asiat niin, ettei hän stressannut.

    Meillä kouluikä sinänsä ei ole ollut raja saako harrastaa vai ei. Lapsetkin kypsyvät niin eri tahtiin. Se raja meillä on ollut, että lapsilla saa olla harrastuksia sen verran mitä vanhemmat jaksavat kuljettaa. Mikään joka ilta jotain- mentaliteetti on minulle henk. koht. täysi mahdottomuus. Myös vanhemmilla tulee olla aikaa olla vaan illalla kotona. Surullisia ovat jotkut tuttaviemme jutut, joissa esim. yksi lapsista harrastaa hyvin aikaa vievää juttua ja muut sisarukset jäävät paitsioon sen yhden jääkiekon tai kilpatanssin vuoksi. Henk. koht. en haluaisi lapsestani kilpaurhelijaa, vaikka niin moni vanhempi siitä unelmoi. En usko niiden suojelevan "pahoilta teiltä", minkä perusteen usein kuulee. Minusta vaikka aika perheen ja hyvien ystävien kanssa on tärkempää, varsinkin jos kyseessä on laji, jossa jo 10-vuotiaat treenaavat joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos perustellusta kommentista. Sulla on jo hyvä perspektiivi koko asiaan kun lapset on jo tuon ikäisiä. Mutta noinhan se varmasti menee, lapsen persoona vaikuttaa eniten. Silloin kun kyse on oikeasti "lapsentahtisesta" harrastamisesta eikä siitä vanhempien jutusta.

      Minä uskon, että myös meillä tulee jatkossa näkymään sisarusten erilaisuus. Ykkönen on suuna päänä hönkimässä joka paikkaan. Siksi hänelle uskallan edes ajatella testaamista. Kakkonen on sosiaalinen ja aktiivinen, mutta selkeästi alkuun tarkkailija ja siksi hitaammin asioihin lämpiävä. Ehkä hänelle ei tulisi edes mieleen vielä saman ikäisenä kuin siskonsa miettiä mitään testailuja.

      Tuo kilpailuhenkisyys ja siihen suhtautuminen on varmasti myös jatkossa mielenkiintoinen tekijä, varsinkin urheiluun liittyvissä harrastuksissa. Sitäkin kun Ykköseltä löytyy ja miten opettaa häntä kanavoimaan se juurikin niin, ettei se vaikutukset aiheuta pettymyksiä tai stressiä.

      Mutta tuli tästä minkä ikäisenä mitä tahansa niin järkevät rajat kaikella. Helpompi sanoa nyt kuin ehkä jatkossa toteuttaa..

      Poista
  2. Kannattaa panostaa siihen paikan valintaan: meidän esikoinen aloitti baletin syksyllä 4-v:nä ja siinä paikassa on musta sopivan satumainen meininki tuonikäisille. Kuitenkin myös "oikeaa" balettia. Ja ennen kaikkea, pieni ryhmä.

    Silti en tiedä jatkaako ensi vuonna. Nyt haluaisi jumpata, ja mun kultainen sääntö on että yksi harrastus per lapsi riittää tässä ikäluokassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin varmasti on, sillä silmällä olen paikkoja jo katsellut ja kuulostellut muiden mielipiteitä. Sulla oli hyvät pointit, riittävästi satua, riittävästi oikeaa lajia ja ryhmän pienuus.

      Mutta katsotaan, testata saa,jos tästä äidi ajatuksesta innostuu. Jos hommasta ei tule elinikäistä tietä niin sekin käy. Mutta yksi harrastus varmasti riittää aika pitkälle. Tosin välillä tuntuu tarinoita kuunnellessa, että lapset myös kilpailevat sillä, kenellä on eniten harrastuksia ja niihin liittyviä menoja. Sitten kouluikäisinä. Argh.

      Poista
  3. Mä olen sun kanssa yleisesti samoilla linjoilla harrastusten suhteen. Sekä lapsen että aikuisten takia. Plus että olen itse viettänyt melko aikatauluttamattoman lapsuuden, kävin vaan kuorossa ja yksityisillä soittotunneilla (siis kouluikäisenä, pienenä mulla ei käytännössä ollut mitään oikeaa harrastusta), mutta muuten oleskelin paljon kotona, luin, piirtelin ja koulun jälkeen olin kavereiden kanssa. Ja ihan hyvä musta tuli, ja musiikkia kuitenkin harrastin niin paljon että voin sanoa jotain harrastaneeni.

    Oman lapsen suhteen tää onkin jännä juttu. Kun jotenkin haluaisin sit kuitenkin "antaa valmiuksia" jatkoa varten. Mutta mikä on oikea ikä ja laji/soitin/kerho? Onko pojalle kitara hyvä soitin, kun se oletettavasti olisi sen verran katu-uskottava että kantaisi myös murrosiän yli, jos siis poika itse päättää kitaransoittoa harrastaa? Tämmöisten alle kouluikäisten kanssa vanhemmathan kuitenkin sen harrastuspäätöksen tekevät, joko lapsen pyynnöstä tai omien havaintojensa perusteella. Meidän isoveli on myös aika liikunnallista sorttia, laittaako se siis urheilemaan ja mitä? Yleisurheilukerho vai se iänikuinen lätkä/futis? Jälkimmäiset tarkoittavat loputonta roudaamista ja kuutioittain erittäin aromikkaita treenikamoja pitkin eteistä ja kylppäriä. Not my cup of tea.

    On tää nykyään vaikeeta... Itse kyllä olisin pienenä halunnut ratsastaa, käydä tanssitunnilla jne. mutta kotona oli raha sen verran tiukassa että koulun ja lähipiirin tarjoamat ilmaiset harrastukset saivat riittää. Ja hyvin meni elämä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin kanssa tosi pitkään kotona ja touhut oli sellaisia arkisia. Ei minusta silloin 80-luvulla panostettu harrastamiseen samaan tapaan kuin nyt. Oikeita virallisia harrastuksia oli taatusti vasta kouluikäisenä eikä silloinkaan ihan ekoilla luokilla. Tai no, taisin minä siellä baletissa aika pienenä aloittaa.

      Tuo onkin mielenkiintoinen näkökulma. Mlloin harrastus on vain harrastus ja milloin se on juurikin valmiuksien antamista tai vielä suoremmin lapsen vahvuuksien hyödyntämistä. Siis musikaalinen lapsi musiikin pariin, liikunnallisesti lahjakas urheilun suuntaan. Kun eiväthän ne lapset valitse aiheita osaamisen vaan kiinnostuksen mukaan. Joten valinta on juurikin sen vanhemman, joka sitten valitsee todennäköisesti lapsen valmiuksien mukaan.

      Me emme osaa varmastikaan ohjata lasta musiikin pariin, koska olemme itse täysin antimusikaalisia eikä kummallakaan ole siis mitään soitto- tai laulutaustaa. MItäs jos täällä pesiikin lahjakas tenori (volyymin perusteella kyllä joo) tai absoluuttisella sävelkorvalla varustettu pianovelho.

      Joten vaikeeta on. Tähänkin asiaan löytyisi sata ja yksi näkökulmaa. Mutta testata voi kai vaikka mitä, eihän ne kokeiluista rikki mene. Jossain vaiheessa alkaa varmaan tulla ihan pyyntöjäkin. Sitten onkin tilanne jo eri.

      Mitä sinne muuta kuuluu? Ilmeisesti hyvin pyyhkii kun tulokkaasta huolimatta ehdit vähän kirjoittelemaankin.

      Poista
  4. Meillä on juurikin tämä kelaus käynnissä kotona. Lapsi haluaisi aloittaa hip hop -tanssitunneilla. Pitää kai kaivaa MC Hammerit naftaliinista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sit vaan näytät reteesti esimerkkiä!

      Poista
  5. 4 v on mitä mainioin ikä aloittaa jumppa/baletti. Entisenä naisvoimistelijana suosittelen lähikaupunkinne naisvoimisteluseuraa. Siellähän taitaa olla iso sellainen. Tosin kausi on nyt jo lopuillaan eli heti alkusyksystä tyttö johonkin ryhmään. Tiesitkö että lapsen liikunnalliset taidot kehittyvät 6 vuotiaaksi asti ja sen jälkeen on enää hienosäätöä. Eli kaikki kieriminen pyöriminen yms. opitaan ennen 6v. (opiskelulaikoina tullut tämäkin puoli tankattua)

    t:ex-jummppatäti ivf-mama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli niin pro:n kuuloisia vinkkejä, että pitää laittaa korvan taakse :) Syksyyn me tässä tähtäämmekin, oli muoto mikä tahansa. Naisvoimistelu tai teline sellainen on käynyt myös mielessä. Mielestäni täällä on kyllä tosi montakin seuraa. PItääpä katsella sillä silmällä.

      Poista