12.7.2013

Lähiö rules vai kuinka?


Olen joutunut seuraavassakin asiassa tunnustamaan, että maailma muuttuu.

Ennen lapsia asuimme paikallisessa keskustassa, tämän kaupungin ehkä kauneimmassa talossa. Sellaisessa jugend-henkisessä vanhassa ja arvokkaassa kivitalossa, jonka porraskäytävä oli kaikuva, maalattu ja lavea, hississä saattoi istua mahonkipenkeillä ja huonekorkeus hipoi taivaita, tai no ainakin lähes neljää metriä. Meillä oli sata avaraa neliötä erkkerillä, mutta huoneita oli vain kaksi, hissiin ei mahtunut rattaita, parveketta ei ollut ja pyllyn pesu vessassa olisi vaatinut jo taituruutta. Päätimme muuttaa lähiöön.

Vaihtoehtona olisi toki ollut käytännöllisempi koti keskustassa. Mutta kun elämäntapa oli muuttumassa muutenkin lopullisesti, muuttukoon sitten kunnolla, ajattelimme. Päädyimme uutuuttaan hohtavaan lähiöön, jonka olemassaolosta kummallakaan ei ollut edes tietoa. Uusia matalia kerros- rivi- ja paritaloja keskellä peltoa, kolmen kilometrin päässä keskustasta. Tarhaa ja markettia siinä näköetäisyydellä. Puistoja joka kulmassa ja omassa taloyhtiössä yli 30 lasta. Olihan muutos.

 Alkuun hirvitti. En osannut pistää meitä moodiin rivitaloperhe. Tai virallisesti erillistaloperhe. En osannut kuvitella itseäni kuopsuttamaan pihaa, leikkaamaan edes nurmea. Hiekkalaatikkoelämä tuntui suuremmalta muutokselta lähiössä kuin keskustan urbaanissa puistossa.

Nyt en tietenkään vaihtaisi asumismuotoa muuhun (vaikka täysin epärealistisesti haaveilen omakotitalosta lähellä keskustaa) enkä ymmärrä, miten kaikki eivät kansoita lähiöitä lasten syntyessä. Tai ilman lapsia.

Meillä lähiöplussat kulminoituvat yhteen (tai kahteen) asiaan: tämä on ihan halvatun helppoa ja käytännöllistä.

Otetaanpa esimerkkejä:

- Kodinhoitohuone omalla ulko-ovella = vaunuajan taivas, kura-aikojen must.
- Ipanat voi periaatteessa päästää ovesta vain ulos, kohta niitä voi vehdata ikkunasta samalla kun surffaa netissä vääntää ruokaa.
- Päiväuni-ikäisen voi nukuttaa parvekkeella, katoksessa, pihassa tai lenkkipolulla.
- Vaikka lähiössäkin pitää pukea samat kuravaatteet ja kestää rimpuilu, ei urakan jälkeen tarvitse varsinaisesti lähteä enää mihinkään. 
- Piha on täynnä eri-ikäistä väkeä, pääosin isossa taloyhtiössä löytyy joka ikäpolvelle omanikäistä tai samanhenkistä seuraa.
 - Leikkipuistoja on sadan metrin säteellä kolme, kun sektoria laajennetaan vaikka kilometriin on tulos jo noin 10. Ja juu, tiedän että kaupungissa on paljon puistoja ja paikkoja hengailtavaksi.
- Juoksu, pyöräily, liukumäki, lumileikit, uima-altailut, piiloset, luistelu, hiihto, pulkkamäki etc. ovat välittömästi oven ulkopuolella.
- Grillaus ja terassilla hengailu.
- Puutarha-aktiviteetit ja minimääräinen viljely- tai kasvatus.
- Mainitsinko jo, että ipanat voi vaan päästää ovesta ulos juoksemaan ja purkamaan energiaa. Vielä kun oman pihan ympärillä olisi sähköaita, järjestelty olisi taivas.
- Uhrautumalla ulos keskustan sykkeestä saa myös usein hankittua samaan rahaa lisää tilaa. Meillä 100 epäkäytännöllistä (mutta ah niin kaunista) neliötä vaihtui 140 äärikäytännölliseen, nykytekniikalla varustettuun neliöön parinkymmenen tuhannen välirahalla. Järkevää eli hyvin epätyypillinen siirto meikäläiselle.
- Lähiön uinuvilla kaduilla syntyy illuusio ympäristön turvallisuudesta. 


Pienikin piha on monitoimiareena.

Toki keksin liudan syitä, miksi lähiöityminen ei ymmärrettävästi innosta kaikkia. Usein tarvitaan auto. Piha ei ole kaikkien juttu. Sijainti ei natsaa. Pientaloasuminen on liian yhteisöllistä, naapuri on tässä enemmän liki kuin helposti kasvottomassa kerrostalossa. Joutuu hommiin. Keskustassa on fiilistä. Lähiö on tylsä mesta. Kerrostalokin on käytännöllisyyttä.

Rahaa en varsinaisesti hyväksy perusteeksi puolesta tai vastaan. Yleensä kaupungin keskusta on kalliimpaa aluetta. Enkä tarkoita lähiöitymisellä automaattisesti suurempaa asuntoa. Samalla rahalla voi asua erilaisissa paikoissa.

Nämä lähiöasumisen riemut ovat erityisesti mielessä nyt kesällä, kun ilmoja on pidellyt ja tyypit ovat ruoka-aikoja ja yöunia lukuun ottamatta käytännössä kaiken ajan ulkona. Meillä näin ei olisi keskustassa. Toistan itseäni - ulkoilua varten ei tarvitse lähteä minnekään. Ovi auki ja hus. Järjettömän helppoa. Koska helppouden tavoittelu on näköjään meikäläisen vanhemmuuden kulmakivi, ihmekös tämä että innostaa.

Lisäksi vielä joskus koittaa kesä, jolloin oma ulkoaikani ei mene vahtimiseen ja karkaavan Kakkosen perässä ravaamiseen. Silloin pääsen kunnolla nyt jo innostusta herättäviin pihahommiin. Nyt nurmikko leikataan silloin kun muistetaan ja kaikki on vähän sinne päin - repsottavaa. Jänikset söivät viimeisenkin omanapuun rangan ja voikukka rehottaa joka välissä. Myyriäkin on terassin alus pullollaan.
Huolimatta ajan ja taitojen puutteesta olen onnistunut kasvattamaan penkillisen kukkia.


Tehdään tästä nyt kunnon vastakkainasettelu. Minua kun oikeasti kiinnostaa lapsellisten keskustaperheiden järjestelyt. Onko tämä lähiöhelppouden harha vain omassa päässäni. Ajatteletteko ikinä, että toisenlaisessa ympäristössä olisi jotenkin – jotakin? Helpompaa? Onko lapsen kanssa keskustassa asuminen tapa vai statement? Miksi lähiö ei innosta? Huom. Tarkoitan lähiöllä myös kerrostaloasumista lähiössä. En sentään oleta, että kaikki pitäisi sulloa rivitaloon tai vastaavaan.

Me muuten teemme säännöllisesti ajeluretkiä sen entisen keskustatalon nurkille. Haaveilemme, että kun naketit lennähtävät kotoa, saamme eläköitymiskodin vanhasta tutusta kaunottaresta. City-mummola mahdollisille lapsen lapsille :)

26 kommenttia:

  1. Meillä on kaikki tuo paitsi kodinhoitohuone - ja asumme keskustan postinumerossa... Arvaatko ettei tee mieli muuttaa? Mutta se kodinhoitohuone tarvitaan, ja pari lisämakkaria, joten lähiö lienee väistämättä edessä.

    Etäisyydet ja autoilu mua siinä ajatuksessa eniten kalvaa. Lähiössä kasvaneena tunnen toki myös ne hyvät puolet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan, kompromissejä näissä asuntoasioissa joutunee aina tekemään. Ilman sitä lottovoittoa.

      Kun asuu kompaktin kokoisessa kaupungissa, etäisyydet ei ole ongelma. Paitsi siinä asiassa, että bussilla joutuu käydä moneen paikkaan vaihtamassa keskustassa sen sijaan, että pääsisi oikealle linjalle suoraan keskustassa. Siinä punnitaan autoilu-lähiö-julkinen-työmatkaan käytetty aika akseli.

      Poista
  2. Voi miten ihana takapiha teillä!!!
    Me asutaan myös nyt lähiössä ja on ihan toimiva konsepti meillekin tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on kompakti piha. Isompikin olisi ihana, mutta siinä kannattaa taas katsoa peiliin.. Siis mitä osaa,ehtii ja jaksaa.

      Lähiöt on ihan kivoja : )

      Poista
  3. Mä olin jo tulossa ilmoittamaan, että me ei kerrostaloasukkeina asuta lähiössä. Mutta asunnon formaattiko ei vaikutakaan? Me missataan iso osa luettelemistasi lähiön eduista, sillä meidän pihalle ei voi vapaasti päästää lapsia - sellaisiakin kerrostaloja lienee, että voisi.

    Olennaisinta taitaa olla kuitenkin, että toin keskustan mukanani. En kirjaimellisesti, mutta sillä tavalla, ettemme me minusta missään lähiössä asu, vaan ihan siinä kaiken keskellä :D

    Vähän noista piha-asioista nousi kateuden viherrys poskille, sen myönnän ... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis pääpointti omissa mietteissäni lienee ollut se, että lähiö on joku muu kuin keskusta. Keskeisintä on siis sijainti. Kyllähän lähiöissä on tosiaan kunnon kerrostalobunkkereitakin. Mutta toisaalta kerrostalossa ei toteudu nämä "päästä ipana ovesta" asiat ihan sellaisinaan.

      Miten mä oon ymmärtänyt, että tehän asutte tosi kivalla alueella, siis ei keskustamaisella? Että se oman pihapalstan puuttuminen lienee ainoa ero. Kun niitä erojahan tässä tietysti kalastin..

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Näin helsinkiläisnäkökulmasta kolme kilsaa keskustasta on edelleen kantakaupunkia, mutta helsinkiläisnäkökulma on tietty aina omansa... Me asutaan monessa mielessä lapsiperheelle optimaalisella alueella kantakaupungissa ja optimaalisessa kodissa, mutta silti arvon aina silloin tällöin muuttoa, etenkin jos haluamme lasten koulutaipaleen johonkin spessumeininkeihin suuntautuvan (kai käytännössä montessori, dissaan steinerkouluja monesta syystä) tai haluamme lähemmäs meidän siirtolamökkiä.

    Vielä kaksi vuotta sitten ajatus lähiöstä oli ihan laukaus ohimoon -matskua mutta nyt olen alkanut lämmetä Itä-Helsingin fiftarilähiöille jossain määrin. Ajattelen kans vähän silleen, että aika aikansa kutakin. Pikkulapsiperheellä on ihan erilaiset tarpeet kuin koululaisperheellä. Kerrostaloasujaa musta ei silti saa pois hohtimillakaan, lempiasumismuoto, ja käytännön pakkokin, keskituloinen ei löydä Helsingistä omakotitaloa. Ja meillä on se mökki, joka tyydyttää täysin mun pihanruopsutus - puutaloidylli-fantasiat.

    Edit: poistin mun edellisen kommentin koska siinä oli vähän urpo kohta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä pikana katsoin vain, että sama vastaus tuplana.. Toi koulunäkökulma on kans aika perusteltu. Onhan sekin helpompaa kun on lyhyt reitti koulun penkille.

      Onko muuten Pakila, itä-sellainen, lähiöksi jo tulkittava? Mun mielestä on ja ystävien asuessa siellä (muuttivat lasten synnyttyä Töölöstä, yllätys.) se tuntui tosi symppikseltä. Juurikin viisikymmentälukulaiselta. Uutuus kun ei tosiaan ole se itseisarvo, tunnelma, miljöö ja toimivuus taas ovat.

      Taisin jotenkin dissata tarkoittamattani kerrostaloasumista, mikä ei ollut tarkoitus kun pääajatus oli kauemmaksi muuttamisen kustannusvaikutus eli lisätila ja ympäristö. Mutta toisaalta on kyllä mielenkiintoista miettiä, että miksi jäädä kerrostaloon, jos "joutuu"pois sieltä keskusta-alueelta.

      Poista
  6. Mulla on omakotitalosta lapsuuden trauma: mikään ei toimi, kukaan ei ole puhelinsoitolla tulossa korjaamaan. Yhtälö aina töissä oleva tee-se-itse isä ja rempallaan oleva vanha talo ei ehkä ollut se optimaalisin. Itse en puolestani ole mikään nikkaroitsija.

    Mä siis arvostan asumismuodossa talonmiestä tai huoltoyhtiötä, joka päivystää 24/7.
    On mulla muitakin syitä: en halua meidän perheeseen toista autoa, joten haluan asua hyvien julkisten liikenneyhteyksien (mun mittapuulla spåra) varrella. Asutaan siis Helsingissä 3 km keskustasta.

    Ja sitten vielä: pelkään erakoituvani, jos en asu ns. ihmisten ilmoilla. Okei, jos lähellä on noinkin paljon lapsiperheitä kun kuvasit, tuskin siitä erakoitumisesta välitöntä vaaraa on, mutta mä pelkään, että jos mulla olisi oma piha (jonka helppoutta toki kadehdin), niin mä en ikinä poistuisi kotoa. Tyrkkäisin vaan lapset pihalle ja roikkuisin itse netissä ja siinä olis mun aikuiskontaktit.

    Kaiken tämän sanomisen jälkeen myönnettäköön, että rivitaloelämä on alkanut kakkosen lähestyvän syntymän edessä näyttää aina vain houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Mä en kaipaa lisää neliöitä tai huoneita, mutta se oman pihan helppous kahden kanssa - se houkuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saara, minä asun tuossa traumassa juuri tällä hetkellä! Mies hyväksyy vain omakotitaloasumisen, mutta me molemmat olemme koko ajan töissä, emme tunne hyviä remonttimiehiä, ja koko ajan olisi vaikka vain pienenkin rempan tarve. Kun nyt olemme esim. asuneet pari kuukautta ilman minkäänlaista valaisinta yläkertaan menevissä rapuissa (kun lamppu meni rikki ja siinä on näköjään jotain muutakin häikkää kuin sen lamppu), olen monta kertaa haikaillut kerrostalon huoltomiehen perään! Pelkään koko ajan että joku paikka menee rikki, kun se tietää loputonta miettimistä siitä kuka tulisi korjaamaan ja milloin...

      Poista
    2. Saara, unohdin tosiaan nämä asunto-osakeyhtiöt edut kattaa toki huoltohommat. Eli aika paljon omakotitalon hyviä puolia ilman vaivaa. Ja tämä on juurikin se asia, joka estää meitä todella haaveilemasta omakotitalosta.

      Toisaalta on tässä rivari-paritalomoodissa huonotkin puolensa, täysin erakoitumisennvadtaiset. Naapuri on aina siinä aidan takana, huonokin. Ipanat pitävät taas kotimaan naapurinkin pihaa.. Meillä on onneksi käymyt hurjan hyvä tuuri naapureiden suhteen, mutta viereisessä taloyhtiössä yksi perhe muuttimpois mun. Kommunikaatio muihin ei vain toiminut. Eikä meidänkään yhtiössä kaikki

      Poista
    3. Ääh, mihin se karkasi. Rivitalossa, paritalossa tai muten meillä, erillistalossa on paljon hyvää. Omakotitalomaista, mutta ilman omaa vastuuta isoista käytännön asioista. Tosin onhan taloyhtiöissäkin eroja.

      Poista
    4. Anonyymi, onhan tilanne. On aika paljon helpompaa jos molemmat jakavat saman käsiksen asumismuodosta. Juuri kuvaamasi kaltainen tilanne estää. Inua oikeasti haaveilemata omakotitalosta (en jaksa rutista rahata..). En voisi vaatia toista muuttamaan omakotitaloon oman idealistisen ajatukseni perässä. Mies taas tunnustaa realistiset asiat minua helpommin. Minä näen vain kauniita pintoja ja leikattuja nurmikenttiä ilman pettävää lämmitysjärjestelmää tai rapautuvaa maalipintaa..

      Poista
    5. Juu, siksi mä puhuinkin omakotitalotraumasta, kun tiedän, että rivareissa, paritaloissa ja erillistaloissa on yhtiöt. Sellainen (yhtiö) olisi pakko olla, jos joskus annan tälle oma piha -mielihalulleni periksi. Ja lapsuuden kodista on jäänyt sekin mieleen, ettei se järjettömän iso pihakaan pelkkää herkkua ollut. Ei rikkaruohoja kitkemään joutuville lapsille, ei loputtomia puutarhatöitä tekevälle äidille (vaikka mun äiti saattaisi olla tästä eri mieltä). Eli sellainen pikkiriikkinen sähköaidattu rivaripiha vois olla mulle just hyvä.

      Me ollaan miehen kanssa aika yksituumaisia siinä, että kovin pieneen taloyhtiöön meistä ei olisi. Ei siis kahden osakkaan paritaloon esimerkiksi, koska siinä se epäsopivan naapurin riski on vaan liian suuri. Nykyisessä taloyhtiössä on noin 100 osakasta, tuntuu aika sopivalta meille - kukaan yksittäinen tyyppi ei pääse muodostumaan kovin pahaksi riivinraudaksi, vaikka kuinka yrittäisi.

      Poista
    6. Toi taloyhtiön koko on hyvä ja relevantto pointti. Ei liian pieni, mutta ei toisaalta liian suurikaan. Suuruudesta tulee helposti myös merkillisiä soraääniä, jotka on kuitenkin virallisissa yhteyksissä huomioitava. Taitaa olla tuurista kiinni koko homma.

      Enkä missään nmessä tarkoita itsekään tarkoita, että asunto oy:ssä olisi jotenkin helppoa ja mutkatonta. Meidänkin yhtiössä on toraa jos toista. Mutta meillä on hyvät tyypit ympärillä, hallitus hoitaa hiton hyvin koko yhtiötä ja ne riitapukarit ei ole lähinaapureita eikä tukkanuottasilla meidän kanssa : )

      Poista
  7. Musta tuntuu välillä, että rivaripihassakin on liikaa haastetta. MOT: http://vihrealintu.blogspot.fi/2013/07/oman-elamansa-aku-ankka.html ;)

    Tää meidän rivari on kyllä sillai pölhö, että tässä on kaksi pihaa huollettavana, ja kumpikaan ei ole lasten ulkoiluun oikein otollinen. Takapiha on pieni ja varjoinen ja katolta puuttuu lumiesteet. Etupihalla on betoniportaat ja laidaton betonimuuri, niin siellä ei kauhean rennosti pysty hengailemaan ihan pienten (tai onnettomuusalttiiden isompien!) lasten kanssa. Talvisin aina haaveilen kerrostaloasumisesta, mutta pienen ikäni pientaloalueella asuneena niin tuskin oikeasti tottuisin. Joku rivari helpommalla pihalla ja kodinhoitohuoneella olisi tosi hyvä. Ollaan vaan sellaisessa positiivisessa halvan korkomarginaalin loukussa, että nyt kun marginaalit on nousseet, niin tuskin me tästä muutetaan ikinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis meilläkin on idealismista ja eteläpihasta huolimatta hommat ihan rempallaan. Ajattelen tosiaan, että sitten joskus.. Ehdin tehdä rauhassa pihahommia ja saada tämän minipläntin näyttämään siltä, miltä haluaisin. Niin kuin koko kodin.

      Poista
  8. Me asutaan keskustassa ja vaikka kummassakin asumismuodossa on toki puolensa niin etenkin pikkulapsivaiheessa näen keskusta-asumisen ihan huippuna. Yksi iso(in?) plussa itselleni on se, että saa itse valita tekemisensä ja seuransa. Kaiken maailman kerhoja ja muita aktiviteettejä on joka päivälle (eikä vain se yksi seurakunnan kerho viikossa, kuten esim. kotipaikkakunnallani), niihin saa mennä silloin kun itse haluaa eikä silloin kun kalenteri käskee. Puistoja on paljon ja niissä käy niin paljon porukkaa ettei tarvitse hengata väkisin naapurin kanssa vaan saa valita seurakseen ja kavereikseen ne kivat tyypit. Teillä on ilmiselvästi käynyt hyvä tuuri naapurien suhteen, mutta tosi paljon kuulee myös valituksia siitä kuinka siellä taloyhtiön hiekkiksellä pitää pyöriä vain niiden samojen, tylsien tyyppien kanssa kun muita ei ole ja sietää niitä naapurin muksuja omalla pihallaan vaikka tahtoisi olla vaan rauhassa. Tuo näennäisyksityisyys on myös yksi joka vähän tökkii, siis se että maksetaan siitä että saadaan se oma pieni piha ja oma rauha, mutta sitten siellä pihalla ei kuitenkaan saa olla rauhassa ja yksikseen kun naapurit on niin iholla.

    Toki on paljon puolia, jotka myös puoltavat pois keskustasta muutoa. Pyykkihuollon hankaluus kiristää oikeasti hermoja, samaten monien "normaalien" harrastusmahdollisuuksien hankaluus (hiihto, uiminen, pyöräily on kaikki sellaisia, jotka vaatii vähän säätöä keskustassa asuessa). Ja lasten tullessa kouluikään alkaa varmasti kaipaamaan enemmän tuota mahdollisuutta antaa heidän mennä vapaammin ympäriinsä. Eli ans kattoo, ehkä meidänkin tie vie jossain vaiheessa sinne lähiöön. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älyttömän hyvät pointit, allekirjoitan ämä plussat ehdottomasti. Jos meillä olisi ollut rahtuakaan käytännöllisempi asunto, siellä me pesisimme. Poismuuttaminen ei itsessään ollut se pointti vaan se asunto. Tarvitsimme kipeästi myös työhuonetta.

      En kyllä koe, että lähiöityminem tässä kaupungissa estäisi osallistumasta. Kerhoja ja tapaamispaikkoja oli, sanotaanko kolmen kilometrin säteellä, varmaan joka päivälle. Toki kaikkialle ei olisi päässyt suoraan bussilla, mutta kävellen tai autolla. Enemän kyse on siitä, että ylipäänsä viitsii lähteä, siis minulla. Enkä hirveästi viitsinyt kummankaan vauva-aikana.. Mutta sekin on taatusti totta, että valikoiman monipuolisuus mahdollistaa sen, että myös äideissä on omia hengenheimolaisia.

      Molemmissa on puolensa : )

      Poista
  9. Sain tuplat helmikuussa ja uusi kotimme on hankittu edelleen kaupungin ydinkeskustasta. (Missä olen asunut tähänkin asti) - ilmeisesti samassa kaupungissa Ruuhkarouvan kanssa : ))

    Aika näyttää toimiiko valittu yhtälö, sillä uusi asunto on vielä remonttivaiheessa. Olen kuitenkin miettinyt kaikki remppamuutokset toiminnnallisesta näkökulmasta, kotiin laitetaan mm. erillinen kodinhoitotila.

    Keskustassa meidät pitää edelleen se, että viihdyn täällä niin hitsin hyvin. Kärryttelen päivittäin kaupungin puistoissa ja läheisen harjun rantamaisemissa, lounastan hyvällä säällä vaihdellen kaupungin kahdella torilla yms. Ja vauva-vapaina hetkinä polkaisen pyörällä kauppaan ja kahvilaan.

    Kuka mistäkin tykkää, minä nautin ihan hirveästi kun saan olla "keskellä tapahtumia ja kahviloita". Siis edelleen tuoreena äitinä. Ja huom. en ole edes kovin nuori äiti...
    Pääsen 5 minuutissa lähes kaikkien tarpeellisten palvelujen ääreen, lähiössä lähteminen olisi huomattavasti haastavampaa. Lastenlääkärissäkin on jo käyty useamman kerran kärryillä 15 minuuttia kotiovelta. Nautin myös keskustan suomasta anonyymiteetistä, lienee oman luonteeni perusheikkous, etten kaipaa laisinkaan naapurustoseurustelua, ajatus pikemminkin hiukan ahistaa ; )

    Toki myönnän, että jotakin tällä valinnalla myös menetän, lapsethan saavat lähiönaapureista helposti kavereita, eikä se pikkupikkupihakaan kesäsisin pöllömpi olisi.

    Jokainen tavallaan, kerroin oman esimerkkini, että näinkin voi kokea : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon saman kuon edellisessäkin vastauksessa. Kuulostaa hyvältä ja keskustasta poislähtö ei ollut meillekään se ehdoton vaatimus. Käytännöllisempi asuminen oli.

      Ja hei, remontti kaksosten kanssa! Kuulostaa projektilta isolla P:llä, huh ja wau!

      Muuten tiivistit ehdottomasti keskustan plussat, noinhan se on, jos jaksaa liikkua ih,isten ilmoilla. Huomaan nyt tätäkin lukiessani, että olen varmaan ollut erityisesti Ykkösen kanssa vähän eristyksissä. Meille riitti muskari, naapurit ja omat ystävät about samassa tilanteessa. Lisäksi tein tylsästi Ykkösen vauva-aikana niin hitosti oman miniyrityksen töitä, että lähiölinnottautuminen ei edes ahdistanut.

      Toisaalta ehkä se on myös niin, etten niin paljon liikkunut, koska lähiöstä lähteminen tosiaan on hankalampaa, vaikka matka lopulta olisi vain vartti.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos! Riittävän kaukaa kuvattu niin ei voikukka-armeijat ja muut rehotukset näy..

      Poista
  11. Ihanalta näyttävä piha ja hyviä pointteja. Me asutaan seitsemän kilometrin päässä Hesan keskustasta. Haluttaisiin toisen lapsen tullessa yksi huone lisää nykyiseltä asuinalueelta. Nykyiseltä siksi, että kulkuyhteydet ja palvelut loistavat ja lapsella on upea yksityinen pph. Mutta. Yksi lisähuone meidän asuinalueellamme tarkoittaa +150 000€ lainaa, joka ei suuremmin houkuttele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raha on erittäin relevantti pointti tässä asiassa. ME kun tehtiin se ratkaisu niin että ydinkeskustan suhteessa kalliista talosta muutettiin tänne pellon keskelle, neliöhinta tipahtu. Samalla sai enemmän. Mutta raha tulee vastaan toki täälläkin, jos tästä enää isompaa haaveillemme ja lisälaina ei todellakaan houkuttele.

      Mutta tuo "huoneen" lisähinta on kyllä ihan posketon!

      Poista