10.2.2013

Uusi arki vol. 1

Olen saattanut itseni hyvin kiireiseksi uuden työn myötä. Teen ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen täyttä työpäivää ja työmatkoineen se tuntuu päivän pitenemisenä ja yhteisen ajan lyhenemisenä. Kuinka loogista. Koska illat tuntuvat lyhyiltä, olen jättänyt tietokoneen tai kännykän tuijottelun huomattavasti vähemmälle. Enkä töissäkään ole ehtinyt tehdä mitään surffailuun viittaavaa. Virkistävää sekin. Ja samalla turhauttavaa, koska muut blogit notkuvat herkullisia kommentoinnin aiheita ulkoilusta boheemeihin rytmeihin ja hedelmien tarpeellisuudesta leluvalintoihin.
Uusi arjen rytmi on mainio siksi, että se on tasapainottanut työnjakoa Aviomiehen kanssa. Mies pääsee päivystyksiä lukuun ottamatta aikaisemmin töistä, joten hänen vastuullaan on käytännössä täysin lastan päivähoidosta haku. Voin kertoa, että viikon jakso kahden päivän riekkumisen jäljiltä ylivilkkaan lapsen pukemista uloslähdön kaaoksessa on saanut miehen nöyräksi. Toistaiseksi lasten hoitopäivä on pidentynyt vain noin puolella tunnilla, mikä on huojentavaa. Vaikka pidentymistä ei ole paljon, minulla on jotenkin enemmän ikävä lapsia..
Työ, siitä en osaa sanoa vielä juuri mitään. Sitä on paljon, se on sisällöllisesti erittäin vaativaa ja paikka on täynnä kaiken maailman järjestelmiä ja turvallisuuskoodeja, joiden opetteluun minulta tulee kulumaan noin kymmenen vuotta. Uuvuttavaa on ollut vaihtaa työkieli myös täysin englantiin, kun opeteltavana on kokonaan uuden alan terminologia. Jota on paljon ja joka menee suomeksikin täysin yli käsityskykyni. Mutta mikä parasta, mitäpä muuta ex-kotiäiti arvostaisi työssä kuin julmetun hyvää ruokalaa, jossa on fressi ja monipuolinen salaattipöytä ja muutenkin ihan oikean ravintolan verran vaihtoehtoja. Myös aamupala ja tuoreet croissantit ovat tulleet tutuiksi. Pitänee aloittaa se pyöräily paikalle mahdollisimman pian, muuten on havaittavissa varmaa luontaisetusidonnaista painon nousua.
Ai niin, se toisen paikan haastattelu oli juuri niin mielenkiintoinen kuin arvelinkin. Onneksi homma olisi alkuun mutkikkaasti määräaikainen, joten ehkä niin epävarmaan junaan olisi valmis edes hyppäämään. Enkä tietysti nyt enää pääsisi irtikään (ainakaan moraalisesti) kun olen jo toisessa aloittanut. Mutta mukava oli tämäkin työitsetunnon kannalta kokea.
Kun tällä listamaisella raportointitavalla jatkan, totean, että myös lakimies on ollut ahkerana. Korvausvaatimus on lähdössä entiselle työnantajalle ensi viikolla. Yritin kysellä sen sisältöä, mutta vielä hän ei suostunut paljastamaan, koska ”kokonaiskuvan muodostaminen on vielä hieman kesken”. Arvioitavana on irtisanomisen lisäksi syrjimisnäkökulma. Kyllä täällä jo taskulaskin sen verran surraa päässä, että mietin mitä ihmettä voi olla korvaus viiden vuoden työsuhteen laittomasta irtisanomisesta tilanteessa, jossa irtisanottu on palannut juuri hoitovapaalta töihin. Vaikkakaan paluusuoja ei juridisesti ole enää viikon päästä paluusta voimassa, mutta onhan jutussa kaikkinensa melkoista laskelmoinnin makua. Googlaus tuotti vastaukseksi kaikkea väliltä pari tuhatta euroa  kahden vuoden palkka (joka koskee käytännössä vain luottamusmiehen erottamista laittomasti). Nyt kun oma tilanne on joka tapauksessa kunnossa, mahdollinen rahallinen korvaus olisi toki kiva, mutta oleellisinta itselleni on saada päätös jossain muodossa siitä, että tilanne todella oli laiton. Tämä toteutunee työnantajan suostumisella suoraan korvausvaatimukseen tai oikeuden päätöksellä. Minulle on jo nyt ihan sama, miten pitkän kaavan mukaan homma etenee. Elämme jännittäviä aikoja.

Vielä jännittävämpää on se, että kukaan (Aviomiestä lukuunottamatta, mutta sitä ei lasketa) ei ole sairastanut tasan kuukauteen. Todennäköisesti nurkan takana muhii joku influenssa+jälkitaudit tyyppinen pommi.

9 kommenttia:

  1. Tsemppiä uuteen työhön! Kyllä ne asiat siitä suttaantuvat, vaikka aluksi voi tietysti tuntua siltä, että voi pyhä epätoivo.

    Tähän lasten pukemiseen päiväkodissa on pakko tunnustaa, että yritän itse ajoittaa lapsen noudon omilla viikoillani (meillä vuorotellaan) strategisesti niin, että hoitohenkilökunta on saanut sakin ulos. Noloa. Mutta totta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itseasiassa kaaoksesta huolimatta ei ollenkaan, että epätoivo. Positiivisella tavalla haastavaa, mutta samalla uuvuttavaa. Olen päässyt viime vuoden aivojen käytön osalta huomattavasti helpommalla.

    Toi on hyvä pointti. Viisitoista minuuttia lisää ja lapset olisi valmiita paketteja. Se niin lapsuuden pilaaminen päiväkodilla ei ehkä ole kuitenkaan juuri niistä minuuteista kiinni. Mutta hys, ensin mies saa vähän aikaa totutella ja hikoilla tässsä uudessa roolissaan..

    VastaaPoista
  3. Hahaa, meillä myös strategiana on hakea nappula vasta kun lapset ovat pihalla. Ei sillä, yleensä aiemmin ei edes ehdittäisikään. Ja melkein raivohullu lapsi siellä on vastassa, jollei ole saanut ulkona rauhassa tuulettaa leikkikavereiden kanssa. Ja tsemiä uuteen työhön! Toivottavasti viihdyt!

    VastaaPoista
  4. Olisin halunnut heti aamulla syöksyä kommentoimaan, kun tässä heräsi niin paljon ajatuksia, mutta nyt vasta kone eka kertaa auki tänään. ;)

    Ensinnäkin tuohon pk-hakuasiaan piti kommentoida ihan samaa kuin edelliset eli minäkin suosittelisin odottamaan hakemisessa, että lapset ovat jo pihalla. Meidän pk:ssa pienet lähtevät ulos n. puoli neljältä (myöhemmin jos on kylmempää), joten vaikka viime viikolla olin itse pari päivää saikulla, hain lapsen (törkeästi?) vasta vaille neljä, jotta ehti ulos ja vähän siellä leikkiäkin ennen kotiin lähtöä. En usko, että tämä häntä rasittaa pahemmin. Toinen vaihtoehto olisi hakea jo kolmelta eli välipalan jälkeen ja ennen kuin muita aletaan pukea ulos. Mutta ehän mää sairaana viittiny. ;)

    Minäkin olen huomannut, että nykyisin vastuu lapsesta jakautuu miehen kanssa selvästi tasaisemmin kuin kotona ollessani. Toki luonnollistahan tämä on, mutta jotenkin myös tosi tervetullutta. Ja mies on ottanut myös aktiivisemman roolin ja kyselee innoissaan pk:n tädeiltä pojan kuulumisia. Tietysti pieni epäsuhta on vielä siinä mielessä, että olen perjantait pojan kanssa kotona. Tulen silloin pyörittäneeksi useamman koneellisen pyykkiä ja tehneeksi viikonlopun ostokset eli vastuu kodista ei kyllä jakaudu tasaisesti. Mutta tämä järjestely helpottaa silti meitä kaikkia.

    Kiva kuulla uudesta työstäsi! Mietin tässä juuri, miten olen lopulta päässyt vähällä palatessani vanhaan työpaikkaan ja vähän liiankin tuttuun työtehtävään. Hyvänä puolena tässä on se, ettei paljon ressaa, vaikka ekat työviikot ovatkin olleet katkonaisia. Voin kuvitella, että tilanne olisi aika toinen, jos olisin aloittanut uudessa haastavassa työpaikassa. Tsemppiä!

    Toivon todella, että saat kiskottua vähän pätäkkää sieltä riistolafkasta. ;) Olet sen ansainnut!

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, piti vielä lisätä, että olet näemmä lisännyt profiilikuvan. Kaunis!

      Poista
  5. Ha. Loistavaa.

    Meillä aina mies valittaa että kun hän joutuu hakemaan lapset ja tekemään ruuan ja kuinka rasittavaa se onkaan. No sai maistaa omaa läakettään kun olin 10pvän matkalla ja kokeili sekä viemistä että hakemista. Totesi tämän jälkeen että se aamu vieminen vasta rasittavaa onkin (kun pitää pakata kaikki vehkeet ja rensselit ja muitaa ottaa kaikki extra pelit ja vehkeet jos on retkiä tms.) ja sitten tapella ne vaatteet aamulla päälle ja siihen ulkokamat (talvella) ja sitten kun vielä pitää olla kellolleen 8.00 tarhalla jos meinaa saada aamupalaa.

    Tsemiä korvauksiin. Toivottavasti tulee ISO pino seteleitä ;)

    ivf-mama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, katsotaan kuin ämmän käy.

      Toi aamu on vielä tosiaan ihan eri juttu. Voi kuinka vaihtaisinkin osat vielä tän suhteen. Mullekin on tosin tulossa työreissuja pidemmän kaavan mukaan, joten saan kapulan tältä osin heitetyä. Meidän tapauksessa joudun tosin tekemään ruuat valmiiksi tai sitten menee pelkkä "äitien tekemä ruoka". Liikaa ei voi katsos kerralla vaatia..

      Poista
  6. Hei hienoa että uusi duuni on alkanut hyvin! Hämmennys kuuluu asiaan ja menee ohi. Ja tilalle saa tunteen että minusta on vielä johonkin muuhunkin kuin äidin hommiin. Ei sillä etteikö sitä noin niin kuin järjesn tasolla tietäisi koko ajan, ja etteikö äidin hommat olis vähintään yhtä hienot kuin virka-/uranaisen, mutta se tunne kun huomaa että aivot toimii edelleen. Hienoa.

    Meillä on onneksi oikein osallistuva isä. Tällä hetkellä viemiset ja hakemiset onkin pääosin isin vastuulla koska hän haluaa kulkea autolla, joita meillä on vain yksi kappale. Toki näin mummolakonseptilla kun hoidetaan, niin ei ole pakkoaikatauluja jne. mutta silti tuo roudaaminen on rasittavaa. Mies kyllä oli tuossa taannoin yhden päivän kotona lapsen kanssa ja joutui viemään lapsen puistoon, tekemään itse ruuan ja ripustamaan pyykit. Oli kuulemma ollut aika rankka päivä ;-) Tough!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tämä on ihan positiivista hämmennystä. On kiva olla innostunut, vaikkakin se vaatisi aivoilta vähän käynnistymistä.

      Meilläkin on oikeasti osallistuva isä.Kaikessa kotona tapahtuvassa lasten hoitamisessa :) Mutta tähän mennessä aikataulutus on vaan ollut meillä niin toisenlainen, mikä on kallistanut vaakakupin meikäläisen suuntaan.

      Jotenkin se aina niin liikuttavaa, kun nämä herrat tajuaa, millainen työ tämä koko kompleksi nimeltä lapset ja koti on. Ja kuinka vähän me naiset siitä lopulta oikeasti rutisemme.

      Poista