18.6.2013

Varustautuminen kesään käy työstä

Ipanoilla alkaa se järjestelyjä vaatinut kesäloma torstaina. Ykkönen laskee aamuja tohtori-torstaihin ja suunnittelee elävänsä järvessä ja jäätelöllä. Kakkonen painelee tarhaan aamuisin psyykkaamalla itseään sydäntäriipivästi ”Ei mitään hätää Kakko, ei mitään hätää”. Loma tullee pienille raatajille tarpeeseen. Lomaa vietetään aika pitkälle alkuun mummon ja vaarin kanssa mökillä, sen jälkeen äidin, mummon ja vaarin kanssa mökillä ja lopulta isän, mummon ja vaarin kanssa mökillä. Se yksi viikko siellä välissä tehdään jotain muuta..

Naketit valmiina kesään.
Mökkeily on ihana, mutta siellä piilee muutamia haasteita, jotka vaativat varustautumista.

A) Mökillä on rantaviivaa noin 250 pitkää ja houkuttelevaa metriä. Oman tontin ulkopuolella vettä on tarjolla sitäkin enemmän.
 B) Mökillä on rantaviivaa vieläkin houkuttelevampi laituri.
 C) Mökillä on helvetisti itikoita, kiitos viereisen kuusimetsän ja järven täydellisen kombinaation.
D) Mökillä alkuun vahtia pitävät mummu ja vaari, joille ei valitettavasti ole vielä kirkastunut, minkälaisia kuulapäitä näistä kahdesta kuoriutuu luonnon helmassa.

Kohdat A ja B olen ajatellut hoitaa aamusta iltaan käytettävillä kelluttavilla uimapuvuilla. Parempi olla lämmin. Kylmällä ilmalla erityisesti Kakkosta koskee pelastusliivien käyttöpakko. Tämä kuulostaa taatusti hätävarjelun liioittelulta, mutta ennemmin näin, kuin jatkuva paniikki siitä, ettei erityisesti vedestä viehättynyt ja sen vaaroja ymmärtämätön Kakkonen luiskahda umpisukkeluksiin. Koska tulen itse viettämään useita öitä kaupungissa lasten ollessa maalla, on oman mielenrauhani vuoksi oltava joku "turvajärjestelmä".

Edellisen kohdan liioittelu johtaa myös kohtaan D) eli hieman leväperäisesti vahtimiseen suhtautuviin isovanhempiin. Asia on tietenkin arka. Miten korostaa isovanhemmille, että näitä nanosekunnissa läänin eri kulmiin ehtiviä ipanoita on vahdittava veden läheisyydessä herkeämättä. Ei auta lähteä viemään roskuria kompostille ja jättää Kakkosta rannalle, kun se leikkii siinä niin rauhassa. Isovanhemmat eivät ole tarkoituksellisesti huolettomia, he eivät vain kerta kaikkiaan hahmota, mitä vaaroja mökillä on tämän ikäiselle. Sanon näin viime viikonlopun kokemuksella, jolloin riensin väliin useampaan ”läheltä piti” tilanteeseen, kun vene tai muu rannalta uitettava seikkaili käden ulottumattomiin ja Kakkonen oli hetkessä kurottelemassa karkuria laiturilta. Viime kesänä Kakkonen makasi tyytyväisenä viltillä ja napsi muurahaisia, mutta nyt tahti on todellakin toinen. Vaikka mökillä on ihan mahtavaa, Ykkösen ja Kakkosen vahtiminen on siellä ihan eri luokan homma kuin kotioloissa.

Olen näköjään löytänyt oman ylihuolehtivaisen puoleni.

Kohta C) on vielä ratkaisematta. Molemmat ipanat ovat vaiheessa, jossa paras vaatetus on nakupelleasu. Siihen kun yhdistetään juokseminen ja vaalea iho, on kyseessä verenhimoisten inisijöiden unelmacoctail. Varsinkin Kakkonen näyttää kelpaavaan imijöille mainiosti.

Kaikkien kieltojen uhallakin aion voidella molemmat päästä varpaisiin jollakin ötökkäsuojalla. Moni niistä ei sovi lapsille ja vielä useampi haisee ihan karsealta. Suurin osa niistä ei myöskään toimi. Lisäksi aion pakkosyöttää molemmille Xyrteciä parina ensimmäisenä päivänä, ettei kutina niin vaivaisi. iltoja ja ulkonasyöntiä varten aion varustautua vähintään kahdellasadalla hyttyssavulla, ne sentään toimivat jotenkin.

Onko kenelläkään jotakin oikeasti toimivaa kostia, jolla näin pieniä ipanoita voi suojata pistoilta? Verkkohattuviritykset (tai hatut muutenkaan tällä hetkellä) eivät toimi. Kokemukseni mukaan myös vaatetus on laiha lohtu. Jostain ne pirulaiset löytävät aina paljasta pintaa.

Muuten kesään varautuminen ja erityisesti ruokien miettiminen ei ole ongelma. Ykkönen syö tällä hetkellä kiitollisena vaikka pieniä kiviä ja Kakkosen repertuaari kattaa nugetit, kalapuikot, lihapullat ja graham-lihapiirakat. Eikä mitään muuta. Piste. Olen heittänyt niin paljon parsaa, kotimaista perunaa, dinosaurus-kurkkuja ja omatekemiä keitto-laatikko-kastike -vaihtoehtoja roskikseen, että eläköön sitten einesruualla. Se ainakin säilyy, vaikka kauppareissuja ei mökiltä niin tiuhaan tekisikään.

Vaikka tämä homma lähti etenemään näin haasteiden näkökulmasta, on alkava kesäloma ja mökkimoodiin siirtyminen vuoden odotetuin juttu. Olen niin onnellinen, että ainakin tässä vaiheessa molemmat odottavat ihan täpinöissään linnunpönttöjen laskemista, mummon ehtymätöntä jäätelöpakastinta, seikkailuja lähikallioille, jatkuvaa plutaamista puhallettavassa uima-altaassa (ja siellä järvessä), hämyistä ja vähän pelottavaa mökkisaunaa, mökkinaapureiden karkkilahjuksia ja kirjaimellista ulkona syömistä. Mökillä on myös yksi ylivoimainen juttu – molemmat nukkuvat jatkuvan ulkomelskaamisen jälkeen kuin tukit. Sitä odottaa äiti. Halleluja.

15 kommenttia:

  1. Meidän lasten toinen mummola on Länsi-Lapissa eli hyttyshelvetissä, ja viime kesänä selvittiin Free-hyttysvoiteen ansiosta suhteellisen tuskattomasti pari viikkoa mummolassa. Ei se täydellistä suojaa anna, mutta on sallittua lapsille ja sentään suhteellisen hyvää tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sä olit eka joka vainnoi Freen nimeen ja niitä on tullut lisää. Se menee ehdottomasti hankintalistalle. Itseasiassa luulisin, että juurikin tätä meilläkin on ollut (musta-keltainen puteli??).

      Poista
    2. Se kelta-musta purkki on Autan, meillä ei ainakaan aikuisiin oo auttanut, mutta se Offin Free on sen sijaan antanut sen vapauden. ;) Ja se löytyy siitä valkoisesta purkista jossa on sininen korkki. Ja isolla teksti FREE: :)

      Poista
    3. Ja tosiaan sitä on meillä päin ainakin jopa ihan tossa paikallisessa K-kaupassa. Mutta kuinka kaikki myrkyt viedään hyllyistä nyt ennen jussia, niin...

      Poista
  2. Me on käytetty sitruunasuihketta pienille lapsille, pitäis löytyä luontaistuotekaupoista. Se maksaa maltaita mun mielestä ainakin, mutta paremmin se toimii kuin ei mikään. Yöllä ollaan suojattu lasten sängyt sellasella "prinsessaverholla" eli sääskiverkolla, joka roikkuu katosta. Nyt näin kaupassa jotain ihme rannekkeita, mutta en perehtynyt asiaan enempää. Kuulosti huijaukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testattu ainakin joku versio, ei ehkä luomu, eikä toiminut. Meillä on mökillä sellaiset huoneet, että sinne ei oikein noita verhovirityksiä saa. Ja eikö teillä lapset revi niitä alas? Siis roiku niissä :)

      Poista
  3. Hitsi ne itikat! Mielenkiinnolla odotan itsekin miten paljon mökkijärvi kiinnostaa tänä vuonna, tosin sellainen pelastus on vielä että toinen mukeloista kulkee nelipelillä.
    Mutta voi hitsi ne itikat.
    Ja kyykäärmeet!
    Mutta onhan se kiva päästä luonnonhelmaan. Ja on se sitten kiva taas olla kotonakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, käärmeet on vielä extrabonus. Onneksi meidän mökillä ei niitä majaile. KUn olin KAkkosen kanssa sairaalassa toissa viikolla, samassa huoneessa oli 2,5 vee tyttö, jota oli purrut kyy. Onneksi ilmeisen lievästi.

      Poista
  4. Toi Free-suihke toimii oikeasti. Testasin viime kesänä. Hyttyset siis rakastaa mua. Sitruunasuihkettakin olen kokeillut, mutta se toimi kyllä jonain ihan muuna kuin karkotteena :D oli varsinainen hyttyamagneetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotaan! Moni kommentoi just tota. Mulla sitruunasuihkeesta sama kokemus. Plus että se haisee ihan kissanpissalle..

      Poista
  5. Rovaniemen korkeudelta ääni Freelle, toimii tarpeeksi hyvin ja plussaa hajuttomuudesta :)

    -L-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sä olit jo kolmas! MEnee ehdottamasti hankintalistalle. Kunhan vaan jostain löydän.

      Poista
  6. Uuh mikä kauhuskenaario. Tiedän tunteen sillä meillä vähän samaa vikaa isovanhempien kanssa. Äitini vahtii kuin haukka, mutta jos äiti ei ole saatavilla hoitajaksi niin isääni en voi jättää lasten kanssa kahden muuta kuin meidän kotiin neljän seinän sisälle -täydellä ulosmenokiellolla varustettuna.

    En uskaltaisi-uuh...tsemppiä!

    ivf-mama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, nyt sä pelottelit mut ihan paniikkiin! Mietin itseasiassa jopa MLL:n hoitajan palkkaamista kotiin ensi viikoksi, mutta siitähän olisi mummo ja vaari loukkaantuneet, koska luvataan vielä hienoa keliäkin. Se on nyt pelastusliivipakko. Molemmilla..

      Poista
  7. Meillä peruuntui juuri viikonloppu mökillä isovanhempien hellässä huomassa. Kun heillä ei ole rutiinia ja kauhukuvat nousivat mieleen... Juuri sitä rataa ollt välillä, että huomaamatta vastaa soineeseen puhelimeen ja jo siinä sekunnilla on juniori ties missä.. Laiturit ja veneet vetävät puoleensa.

    VastaaPoista