27.5.2013

Minun kymppini

Eilen se sitten rykäistiin. Naisten ja Mutsien kymppi. Itse osallistuin karkeloihin ilman lenkkareita ja jälkihikeä. Oikeastaan vasta paikan päällä ymmärsin, kuinka paljon VI-TUT-TI kun en päässyt juoksemaan. Voin tietysti itselleni muistuttaa, että ihan kiva, että pääsin edes paikalle. 

Onneksi moni Mutsien kymppiin liittynyt asia liikutti ihan yhtä paljon kuin itse liikkuminen. Muiden into, porukka, laadukas kuohuviini, pienet reippaat kannustajat, ylenmääräinen Pågenin muffinssien ja vaahtokarkkien ahminen, blogituttujen tapaaminen (treffasin kaksi mainiota bloggaajaa ja mainiota tyyppiä EmmyAuroran ja JenniJeen, joista jälkimmäinen sopi hienosti myös täydentämään Mutsien Kympin sakkia). 

Ilmassa oli aitoa suuren urheilujuhlan tuntua (miinus Olli Lindholm) ja kaikki haasteeseen osallistuneet selvisivät enemmän kuin hienosti, osa alle tuntiin pinkoen! Kaikki olivat maalissa käsittämättömän hyvävoimaisen oloisia (lukuun ottamatta Katarinan nilkkaa) ja faktaa riitti vauhdista, sykkeistä ja suolakurkkujen roolista tankkauspisteillä. Satu haastettiin järjestämään juoksutapahtuma Islannissa, koska sellaista ei naisille tuntuvan valmiina löytyvän. Selkeästi juoksu ei niin monesta enää ihan kamalaa olekaan. Tai sitten se on vaan uusi paras syy vaatia omaa aikaa. 

Ensimmäinen nainen tuli maaliin noin 41 minuutin ajalla. Sähkölenkkarit, väittäisin.


Aviomies oli illalla liikuttava. Yleensä piiskurityyppinen kannustaja totesi tyynesti ”Sä olisit juossut ton helposti alle 55 minuuttiin”. Kiva, että joku uskoo meikäläiseen. Eikun, mitähän sillä on mielessä?

Lenkkareilla otan tulevat pari kuukautta iisiisti. Jos saan kesän aikana juosta, hieno homma. Jos pystyn juoksemaan ilman rasitusta seuraavaa pääkipua, vielä parempi. Jos saan asetettua itselleni syksyyn mennessä jonkun uuden tavoitteen jota kohti treenata, ihan parasta.

Ideana Mutsien kympin haaste teki sen mitä lupasi, vaikka lopputoteutukseni ontui pahasti. Palautti mieleen, mitä olin jo melkein unohtunut: Juokseminen on oikeasti tosi nastaa. 


Pitääpä vielä todeta, että tehokasta oli sponsorointi. Llagrima d'Or oli mainiota skumppaa ja sitä saa kotiovelle toimitettuna. Ensimmäinen tilaus kuplivaa ja vähän muutakin on tulossa juhannusmaisteluihin. Skål!


 

8 kommenttia:

  1. Täytyihän jonkun huolehtia yleisestä kuokkimisesta ja herkkujenne syömisestä :D

    VastaaPoista
  2. Mä arvaan, että fiilikset eivät olleet katossa, kun jouduit katsomaan muiden juoksua vierestä. Mutta onneksi sentään pääsit katsomaan.
    Minuakin houkutti tulla yleisön joukkoon kannustamaan, mutta olisin joutunut tulemaan pojan kanssa ja sää näytti jotenkin synkältä (vaikkei sitä lopulta oikeastaan ollutkaan), joten jäi sitten väliin. Olisi ollut kiva tutustua teihin muihin, mutta jospa jossain toisessa yhteydessä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itseasiassa fiilikset oli ihan katossa. Olin vain itsekin yllättynyt siitä, kuinka paljon harmittikin ihan juuri se juoksemattomuus. Kun en ollut sitä taas aikaisemmin tässä hötäkässä surkutellut yhtään.

      Vielä me ehditään treffata! Nyt jo useamman kivan tyypin tapaaminen on ollut ihan added bonus tässä koko hommassa.

      Poista
  3. Vaikutit niin tyyneltä, etten ollenkaan tajunnut ketutustasi. :(

    Oli oikeasti tosi ihanaa, että pääsit mukaan! Ja kiitos vielä työelämäjutustelusta, tosi helpottavaa huomata, että eri aloilla on samoja ongelmia.

    Ja kyllä sä vielä varmasti ehdit juoksemaan monet mukavat kisat. Ruvetaan vaikka sellaisiksi teräsmummoiksi, jotka vielä kuusikymppisenä pinkovat ohi nuoremmista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ketutti niin paljon tärkeämpää oli olla paikalla ja fiilistellä muuten ja teitä muita!
      Oli kyllä hyviä työelämäjuttuja. Täytyy vaikka järjestää blogitreffit teemalla "kettuuntuneet äidit" ja keskittyä ihan just noihin. On nimittäin aika hämmentävää, miten samanlaisia kokemuksia löytyy monelta.

      Ja juu, mä kyllä vetelen jonkun matkan nyt tai kuusikymppisenä tän jälkeen pelkällä sisulla :)

      Poista
  4. Oli tosi kiva tavata! Toivottavasti ensi vuonna on juoksulupa kunnossa, sitten mennään taas! :)

    VastaaPoista