14.5.2013

Pääasiaa

Äitienpäivä tuntui äitienpäivältä sairaalassakin. Ykkönen toi itsepoimittuja valkovuokkoja ja molemmat ipanat olivat askarrelleet liikuttavat kortit. Ykkönen oli tekaissut myös tiskirätin, jossa luki haparoivasti Äi-tii.

Ajattelin naivisti kirjoittaa, että paras äitienpäivälahja ei tullut lapsilta, se tuli jostain korkeammalta -olen elossa. Alustava diagnoosi tilanteessani on nikamavaltimon dissekaatiosta johtuva tukos, eräänlainen suonen repeämä. Suonessa on kerroksia ja ne ovat minulla irronneet toisistaan ja tihkuttavat verta muodostaen tukoksen. Vaurioitunut kohta on haasteellisessa kohdassa. Jos tilanne  etenee, aika vähän on tehtävissä. On vaan otettava droppia, laimennettava verta ja toivottava, että hoito tehoaa. Ettei mikään enää lähde suonen sisällä liikkeelle. Jos se etenee kallonpohjavaltimon alueelle, tilanne on musta. Kallonpohjavaltimon tukoksista hoitamattomina  jopa 80 % johtaa kuolemaan. Noin, siinä se on sanottuna.

Tällä diagnoosilla olen onnistunut voittamaan lottovoittotyyppisissä sairausarpajaisissa. Tila on harvinainen, mutta toisaalta tyypillinen aivoverenkiertohäiriö "nuoremmissa ikäluokissa". Tilanne vaatii syntyäkseen yleensä jonkinlaisen ärsykkeen;  onnettomuuden, retkahduksen tai niskan alueen manipulaatiohoidon. Minä kävin viikko sitten hieronnassa. Se on voinut aiheuttaa tilanteen tai sitten ei. Syntytavalla ei ole niin merkitystä kun tässä joka tapauksessa ollaan. Suurin osa dissekaatioista todetaan kun oireet ovat rajummat ja vaikuttavat jo toimintaan, näköön, puhekykyyn, tajuntaan jne. Minulla todellakin kävi tuuri, olin ajoissa mankumassa hoitoa. Aviomiehestä ja ennen kaikkea Aviomiehen oikealla alalla työskentelevistä ystävistä on ollut korvaamatonta hyötyä. Olen päätynyt
tutkimuksiin ennen kuin itse olisin omatoimisesti hakeutunut tutkimuksiin.

Täällä meitä makaa kuumassa ja aurinkoisessa huoneessa kaksi nuorta naista ja yksi vähän
varttuneempi. Näissä karkeloissa minäkin kuulun kategoriaan nuori. Kaksi kertaa päivässä opettelemme pistämään vatsamakkaraan hepariinia. Makaaminen on niin hanurista.

Tuntuu, etten kuulu tänne. Täällä on kovin erilainen tunnelma kun synnytysvuodeosastolla, joka on ainoa aikaisempi kokemukseni sairaaloista yöpaikkana. Vaikka sielläkin oli kovin kivuliasta ja uupunutta porukkaa, syy kipuun oli iloinen asia. Täällä sen sijaan haiseekin sairaalle. Pelkään, että haju tarttuu. 

Nyt pelottaa oikeastaan enemmän kuin tullessa. Olen lukenut liikaa ja osaan jo tulkita henkilökunnan epämääräisiä selityksiä. Kukaan ei osaa vastata kysymykseen, voiko tilanne vielä edetä sinne pahemman puolelle. Kukaan ei osaa sanoa, koska koko verenkiertoni vamma-alueella on poikkeava. Että koko homma ei olisikaan tukos vaan vaskuliitti, verisuonten tulehdustila. Tarvittaisiin tohtori House. Juuri nyt tilanne on hyvä, kotiinpääsyä odottava, vaikka moni asia on auki.

En silti taida vieläkään täysin ymmärtää, kuinka läheltä piti tilanne on ollut. Pelkään kuitenkin jokaista kivun vihlaisua ja asennon kääntöä. Että jos jotain lähtee liikkeelle. Pelkään nostaa lapsia syliin.

Lapsetkin pelkäävät, Ykkönen ainakin. Äidin pieni silkkitukka ymmärtää jo niin paljon. Hämmentyy täällä huoneessa. Hämmentyy äidin sairaalapyjamasta, kanyylista kyynärtaipeessa ja tästä tunnelmasta. Katsomaan tullessaan neiti käpertyy tähän sängylle viereen, ei puhu mutta puristaa lujaa ja haluaa katsoa yhdessä pikkutelkkaria. Kakkonen komentaa "Äiti kotiin heti", mutta marssii reippaasti ulos ja huutaa "Moikka" eikä ole moksiskaan kun äiti ei seuraa. Päiväkotiakin on informoitu, jos lapset vaikka reagoivat siellä.

Olen kymmenennessä kerroksessa. Täältä näkee oikeastaan kotiin asti. Se on hyvä.

Lohdutukseksi Mutsien kympin kariutumisesta luin Miika Nousiaisen Maaninkavaaran yhdeltä istumalta. "Hulluja nuo juoksijat, ihan hyvä ettei tartte" lohduttelen itseäni.

Kyllä tää tästä. Pakko. Lapset tarvitsevat äidin. Aviomies motkottavan vaimon. Minä oman arkeni.

"Temppiä äiti, temppiä" huutelee aina Kakkonen kun korotan ääntäni kotona. Nyt tulee temppi tarpeeseen.

On muuten aikaa blogata. Ja lukea. Useampi kevätviikko tähän putkeen.


35 kommenttia:

  1. Mua alkoi niin surettaa sun puolesta, sun ja pienen silkkitukkasi ja sen reippasti moikkaavaan pikkuisen puolesta myös. Voi teitä. Mutta tähän asti on ollut hieno tuuri ja vaadin maailmankaikkeudelta teille samaa jatkossakin.

    Valtavasti voimia ja kärsivällisyyttä makoiluun! Olet ajatuksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää vähän voimmeitä, mutta lapset on kyllä aika ihmeellisiä. Nyt ne on ihan kotiutuneita tänne meikäläisen punkkaan. Kärsivällisyysharjoituksia tämä mutsi vielä vähän tarvitsee.

      Poista
  2. Huh huh, edelleen. Nousi pala kurkkuun lopussa - pieni, reipas lapsi (liian) ison asian äärellä..

    Lähetän lämpimiä ajatuksia, ja temppiä! Parane hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja se on just noin, pieni ison asian äärellä. Ne tajuaa ja aistii niin paljon.

      Poista
  3. Huh, tämä on jotenkin niin surullinen asia kaikin puolin, luen tätä nyt töissä vissiin kolmannen kerran pala kurkussa. Olet jatkuvasti perheinesi ajatuksissa vaikka juuri vasta tavattiin. Tsemppiä ja parempia uutisia odotellessa!

    VastaaPoista
  4. Temppiä siis sata miljoonaa biljoonaa kiloa. <3

    VastaaPoista
  5. Meitä on täällä aika liuta, joiden ajatukset käyvät päivittäin siellä petisi vieressä. Se ei ehkä suoraan auta, mutta toivottavasti tuo pilkahduksen iloa sinne kymmenenteen kerrokseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kuulee auttaa. Mä ymmärrän nyt aika hyvin, miksi vanhemmat perustelee niitä 875 g tai Laran tarina FB-sivuja. Kannustuksella on väliä ja toisaalta kirjoittaminen auttaa tässäkin.

      Poista
  6. Voi hurjuus! Juuri tuo, että on hirveästi aikaa vain odottaa ja miettiä ja ajatella sitä, mitä olisi voinut tapahtua. Tätä lukiessa tuli väistämättä vedet silmiin. Lapsi lusikoi vieressä lohisoppaa ja lusikka pysähtyi kesken matkan, kun huomasi äidin oudon reaktion. Kyllä nuo pienetkin hoksaa, kun jotain on pielessä. Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, on liikaa aikaa miettiä ja googlata. Mikä on kyllä tarpeenkin, koska lääkäreillä ei ole aikaa vastata jokaiseen ziljoonasta kysymyksestä. Ja kyllä ne pienet tosiaan hoksaa!

      Poista
  7. Mykistyin ja toivotan paranemista.

    VastaaPoista
  8. Voi apua. Tuntemattomat paranemisterveiset täältä. Onneksi tosiaan olet päässyt ajoissa hoitoon ja olet parhaissa käsissä. Toivon että saat pian hyviä uutisia ja saat niiden kautta mielenrauhaa. Jatkuvasti veitsenterällä eläminen, henkisestikin, on tosi rasittavaa. Ihan kuin tietäisin miltä sinusta tuntuu, vaikka en tiedäkään, en ole sairastanut vakavasti koskaan vaan vain seurannut vierestä.

    Oikein, oikein paljon temppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, kaikkeen sopeutuu. Näköjään. Vielä ollaan vähän epätietoisuuden tilassa ja se on oikeastaan tylsintä.

      Poista
  9. Kuinkahan moni olisi vastaavassa tilanteessa edes päässyt julkisen puolen kautta heti neurologille, jos olisikin mennyt valittamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun menee julkiseen päivystykseen, kaikki tutkitaan lopulta. Sieltä samalta luukulta minäkin aloitin, vaikka esitietoja oli jo olemassa.

      Poista
  10. Taas tsemppi-toivotusten kanssa taalla!

    VastaaPoista
  11. Huh, hurjia uutisia. Jaksamista sinne sairaalapedin äärelle! Muista levätä!

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, siellä todella näyttöä olevan kuva mun vanhasta blogista, onneksi vain yksi.
      Miten osasit yhdistää henkilön ja kuvan ja minut? Vai oletko kenties utse asialla?

      Poista
    2. Jos olisin itse asialla, niin miksi bustaisin itseni? :D ajattelin ihan vain ystävällisyyttäni kertoa, kun sattui silmään. ja googlestahan nuo sinun blogissa olevat kuvat löytyvät, joten alkuperän sai helposti selville, anteeksi häiriö.

      Poista
    3. Asia oli niin yllättävä ja uusi, että mieleen tuli kaikki vaihtoehdot miten tämnöinen yhteys syntyy. Varsinkin kun kirjoitit anonyymina ja tuo kuvien levittäjähän täytyy olla sulle tuttu kun kävit hänen sivuillaan.Tämmöisen asian edessä on nopeasti vainoharhainen.

      Kiitos kuitenkin tiedosta, selvittelen asiaa eteenpäin.

      Poista
    4. Miksi kuvien levittäjä olisi minulle tuttu? Tuon tytön kuvat, mitkä kyseinen henkilö on ottanut ja väittänyt omikseen on kylläkin tuttuni, joten sitä kautta törmäsin profiiliin ja aloin tutkimaan asiaa enemmän. Anonyyminä oleminen taas johtuu aivan vain siitä, että en omista google-tiliä, heh. :-D

      Poista
  13. Hurjia kuulumisia... Kovasti voimia! Olet nyt parhaissa mahdollisissa käsissä, joten sikäli tilanne on valoisa! Kun tilanne asettuu ja paranet, niin tuollaisesta pysäytyskeikasta voi tulla ihan uusia oivalluksia koko (pitkää :-)) loppuelämää varten. Lämpimiä ajatuksia xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tästä tulee niitä kuuluisia oivalluksia : )

      Poista
  14. Minäkin eksyin tänne (aktiivisen vastausaaltosi kautta :) ) ja toivon kovasti sinulle paranemista. Ihan henkeä ahdisti lukea tämä :(. Iso halaus, vaikka olenkin ihan tuntematon ohikulkija.

    VastaaPoista
  15. Kiitos! Kyllä tässä tuntemattomienkin halauksille on käyttöä : ) ja sinuun olenkin kanssa törmännyt monen muun kommenttiboxissa.

    VastaaPoista