15.8.2013

Mikä tuota junioria vaivaa?

Huolimatta seuraavasta melko paatoksellisesta vuodatuksesta totean, että on meillä ihanat lapset ja äiti rakastaa niitä hyvin hyvin paljon. Mutta kun se ämpäri menee vaan välillä yli ja ei se arki ollutkaan niin auvoista.

Voi meidän Kakkonen. Kaikkien likakammoisten suoraanhuutajien kuningas, läpsivä ja tuhmaava EI-mies on nykyisin melkoinen haaste ihmiseksi.

a) Loppuloman vatsatauti kutisti ruokavalion neljään kelpaavaan asiaan. Niihin halvatun grahamlihiksiin, viiliksiin, näkkäriin ja puuroon. No, ehkä kanelisokeri voidaan tässä katastrofissa jo laskea ruoaksi. Tämän äidin sydän ei kerta kaikkiaan kestä sitä showta, jota ruokakurin opettelu vaatisi. Siis sitä, jossa lapselle annetaan se yksi yhteinen ruoka eteen, ja jos hän ei sitä syö niin kiitos ja hei. Kun lapsen vatsanahasta ei saa kiinni ja rasvaprosentti on melkein miinuksella, tämä äiti lappaa lopulta kelpaava eteen. Who rules in the table, kysyn vaan ja nostan kädet pystyyn antautumisen merkiksi.

Luulen aina, että nämä ruokailukriisit ovat ohi, mutta aina näköjään löytyy uusi vaihde ruokailujen hankaloittamiseksi. Päiväkodissa tuo kääpiömies ei suostu edes lounaspöytään, ja jos päikyn tädit ovat antaneet periksi, niin tilanne on jo tosi huono.

b) Minne on kadonnut se autuaallisena muuminsa kanssa omaan sänkyyn köllähtävä epeli, jota ei ole tarvinnut nukuttaa ensimmäiseen vuoteen ja 10 kuukauteen. Ja mistä tuli se sydäntä raastavasti ja kuuluvasti kädestä pitäjää vaativa poika, joka ei myöskään nukahda ellei autotallillinen metallia ole samassa sängyssä siistissä rivissä.

c) Miten se päiväkoti on edelleenkin (tai uudelleen) niin paha, että huuto alkaa jo kotona ja tyyppi makaa äksänä marttyyrina lattialla eikä suostu edes hoitajien lohdutettaviksi. Iltapäivällä sydämistyminen päivän hylkäämisestä on niin suurta, että huuto alkaa taas äidin tullessa paikalle. Eilen en saanut riehujalle puolen tunnin yrittämisen jälkeen vaatteita päälle, joten kannoin huutavan norpan ilman kenkiä ja takkia kaatosateessa kotiin. Isosisko vähän ihmetteli, mikä pikkuveljeä vaivaa. Päivät kuulemma menevät kuitenkin ihan kivasti ja Kakkonen on reipas. Kivat teille.

d) Kategoria kootut sekalaiset. Miksi pitää yrittää rikkoa kaikki? Miksi potta on nyt paha, kun se on ollut ystävä koko kesän? Mihin sitä tuttia vielä tarvitaan? Miksi edes jäätelö ei ole hyvää? Miksi se maha pullottaa aina ruokailun jälkeen turvonneena pallona, pitääkö taas huolestua? Miten niin et yritä pukea itse? Miksi ei saa pestä tukkaa? Miksi pitää aina vaatia ne hankalimmat tennarit jalkaan? 


Lopputulema: Tyyppi täyttää kaksi vuotta. Sillähän on uhma eikun tahto.

Kyl tää tästä? 

Seuraavaksi lupaan postata kaikesta kivasta kuten siitä matkasta ja vakinaistamisesta ja haasteellisemmasta työnkuvasta ja balettitunnista.

14 kommenttia:

  1. Sanonpa vaan, että ihailen ihmisiä (kuten sinä), jotka ruuhkavuosissa kaiken puristuksessa jaksavat ja jatkavat :)

    Ehkäpä joskus ite pystyn. En kuitenkaan kovin kirkasotsaisesti.

    Jaksamista paljon sinulle ja Kakkoselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuh, kiva että sanot noin vaikka vuodatin (toivottavasti edes vähän sarkastisesti) tätä ketutusta.
      Kyllä tähän kaikki pystyy, ihminen on sopetutuvainen. Enemmän tässä oli harmitusta siitä, että äitiys ei tuo lisää hermoja ja kaikkia konsteja eri tilanteisiin ei ole valmiina.

      Samoin sinne!

      Poista
  2. Tuosta turvonneesta vatsasta tuli vaan mieleen, että kannattaisiko tutkia keliakiavasta-aineet ja ehkä kilpirauhasarvot ym. Ja ehkä muutakin, mitä lastenlääkäri arvelee tarpeelliseksi.
    Muuten kyseessä voisi olla uhmaikä ja päiväkodin aloitus ja ehkäpä pieninkin reagoi (viiveellä) äidin sairastamiseen jne.
    Näin neljän jo vähän isomman lapsen äitinä olen miettinyt seuraavaa. Luulisin, että useimmat äidit toivovat, että oma lapsi on se iloinen, helppo, sosiaalinen, urheilullinen, älykäs, kiinnostuva, nopeasti oppiva ym ym. Kai sellaisiakin on jossakin. Mutta se oma lapsi voi ollakin hiljainen, syrjään vetäytyvä, ei innostu vaikka viet mihin harrastuksiin, viis veisaa urheilusta ymym, eikä ollenkaan helppo. Niin ja äidin pitää hyväksyä lapsi sellaisenaan. Lapsen päiväkotiin tottuminen voi viedä neljä kertaa pitemmän ajan kuin muilta. Lapset on yllättävän herkkiä ja särkyviäkin. Näin jälkeenpäin olen ajatellut, etten ymmärtänyt tätä, kun varsinkin kaksi ensimmäistä lasta olivat pieniä. Kolmevuotias vaikutti niin isolta ja reippaalta.
    Vanhempana olo on yllättävän vaikeaa. Sinun lapsesi vaikuttavat kyllä selvityjätyypeiltä. tsemppiä jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keliakiahommat on meilläkin käynyt jo mielessä. Se on kyllä surkeaa, jos sellainen lopulta löytyisi. Katsotaan, tehdäänkö apteekin pikatesti ja mietitään sitten mitä tehdään.

      Muuten kyseessä on juurikin mainitsemasi asiat. Kaiken tuon harmittelun päälle meillä on iloinen, reipas ja fiksu kaksivuotias, jonka vaiheet hyväksyn siinä kuin isosiskonsakin. Enkä tai emmekä odota tietynlaista käytöstä. Äidin kuppi vaan menee välilä nurin kun niitä normaaliin reagointiin kuuluvia hankalia asioita on kerralla päällekäin. Mutta kyllä tässä saa tosiaan olla tuntosarvet herkkinä oman käytöksen suhteen, että osaisi jotenkin sopeuttaa sen lapsen temperamentin ja persoonan mukaan.

      Kaikki lapset on minusta selviytyjätyyppejä, juuri niillä omilla keinoillaan :) Mutta kiitos!

      Poista
  3. Niin tuttua! Meilläkin ilmenee noita kaikkia! Ruokavalikointia ja satunnaista temppuilua nukkumaan menon kanssa ja milloin minkäkin romukuorman lastaamista sänkyyn ennen kuin sinne voi nukahtaa. Ja päiväkotiin huudon kanssa, vaikka siellä on kuinka kivaa. Ja nuo sekalaisetkin... Mistä tosiaan tulee se tuhoamisvimma? Plääh! (Mutta kyllä minäkin sitä rakastan ihan hirveästi, tietty!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa : ) Mutta ei lohduttavaa on peiliin katsominen näissä tilanteissa. VAikka pidän itseäni ja meitä aika johdonmukaisina ja järkevinä kasvattajina, juuri näissä tilanteissa en vaan aina jaksa, on helpompi antaa periksi ja siitähän saa sitten maksaa..

      Poista
  4. Kakkonen myös ns. huono syöjä, mutta tarhassa yllätys yllätys syö aina kaikki mukisematta. Olen ajatellut että jonkin sortin huomion hakua/uhmaa. Kiristys,lahjonta ja uhkailu. Siinä meidän keinot ja kyllä ruoka on otettu nenän alta pois monta kertaa ja ilmoitettu että seuraava kattaus on klo:5 ja välipalaa ei tule. Yllättäin klo:5 ruoka uppoaa kuin häkä.

    Älä anna periksi vaan nyt niskasta kiinni ja kovat piippuun. Olen seurannut erään perheen lasta jolle on annettu vauvasta asti periksi ja annettu "välipalaksi" jotain pähkinää, leiväntynkää tms. joka välissä. En ihmettele yhtään että lapsi ei syö kun napostelee kaikki väliajat jotain. Tuloksena kohta 7 vuotias joka vastaa kooltaan 4 vuotiasta (104cm ja 12kg). Vanhemmat 170 ja 180 cm eli eivät mitään pieniä. Asuvat ulkomailla, joten eivät ole vauva-ajan jälkeen kuuluneet neuvolamme piiriin. Ei sairauksia taustalla,joten uskon vakaasti että ns. aliravitsemus on pysäyttänyt kasvun tyystin.

    ivf-mama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, huh sentään sitä pientä seitsemänvuotiasta.

      Just noinhan se pitäisi mennä. Mutta meillä onkin itsepäinen Kakkonen, joka pystyy olemaan syömättä sekä tarhassa että kotona useita aterioita. Ei tuo tyyppi syö viideltä vaikka olisi jäänyt lounas ja välipalakin väliin.. Jotta siinä rakoilee tällä hetkellä äidin kantti. Mutta välipaloihin ja naposteluun emme ole sentään sortuneet. Ongelma on enemmän se, että ruoka-aikaan syötävä ruoka on sitä yhtä ja samaa eikä tästä meinata päästä eteenpäin. Mutta lupaan tsempata!

      Niin ja onneksi ukkeli on laihuudestaa (ihan kuin isänsä pienenä) pitkä honkkeli, joten jostain se imee energiaa kasvuun. Äidin hermoista ehkä..

      Poista
  5. Tuo kaikki kuulostaa niiiin tutulta, meillä mentiin kutakuinkin samaan malliin vajaa pari vuotta sitten. No, edelleen sänky on usein täynnä pikkuautoja iltaisin ja päiväkotiin lähteminen etenkin nyt kahden kuukauden kesäloman jälkeen on ihan p...stä aamuisin - vaikka kaikki onkin sitten ollut tosi tosi kivaa, kun illalla päiväntouhuista kyselee. Itse lohdutan ja tsemppaan itseäni aina heikkoina hetkinä, että nämä on "vain" niitä ah niin ihania lapsen kehitysvaiheita, jotka kestää jonkin aikaa ja päättyvät aikanaan - ja sitten alkaa taas uusi vaihe, tietysti! ;)

    Komppaan kyllä ivf-mamaa tuon ruokailun suhteen, että tiukka linja vaan käyttöön. Samaan tapaan olen itsekin poistanut temppuilevan ja syömättömän tenavan lounas/päivällispöydästä, kieltäytynyt antamasta ylimääräisiä välipaloja (vaikka melkoinen rimpula onkin) ja tarjonnut ruokaa seuraavan kerran vasta oikeana ruoka-aikana, jolloin onkin sitten toisinaan syöty hyvällä ruokahalulla - toisinaan ei... Meillä on viime aikoina hiertänyt tenavan kanssa lähinnä aamupalan/puuron syönti. Ensin puuro ja ulkoileen ei lähdetä ennen kuin aamupala on syöty - ota tai jätä! Useampana aamuna ehti puurolautanen odottaa pöydässä tunninkin ja ulkoilut uhkasi jäädä kokonaan tekemättä ennen kuin tenava luovutti ja alkoi syömään - kylmä "jankkipuuro" oli kuulemma hyvää! ;)

    Uhkaus, kiristys, lahjonta, hyvät ja pitkät hermot, jaksamista, ymmärrystä, rakkautta ja tsemppiä - noilla keinoilla kai noista vaiheista selviää - jos selviää... Niitä kaikkia toivon sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tuttua on. Tai ei ihanaa, mutta lohduttavaa aina. Ne on just niitä vaiheita ja vaikka ne kuinka tietää ja ennakoi ja kerää kärsivällisyyttä niin silti.. Argh.

      Tiukkaa linjaa on nyt noudatettu. Osittain hyvällä menestyksellä, osittain järjettömällä itkulla, mutta kuitenkin paremmin kuin taas aikoihin. En ole antanut (emme kumpikaan ole..) vaihtoehtoja vaan tyyppi ollut sitten syömättä ainakin sen yhden ruuan tai syönyt murinansa jälkeen. Ei tuo kyllä edelleenkään kompensoi syömällä seuraavalla jotenkin enemmän tai helpommin :)

      Hyvät oli neuvot, tuttuja konsteja : ) Kiitos voimista ja sinne myös!

      Poista
  6. Ihana "minuus kasvaa"-vaihe :) Ei ihan aina jaksa ylpeänä katsoa vierestä, kun lapsi siinä nyt kasvattaa itselleen elämänä eväitä ja ottaa taas henkisiä askelia kohti itsenäistymistä...

    Ja tossa syömisessä kyllä kuuntelisin vaistoja, ei se allergian mahdollisuus mikään mahdottomuus ole. Ei muakaan kiinnostaisi syödä, jos sen jälkeen tulisi tosi huono olo tms.

    Mut hei, tsemppiä! Ja joku kehtasi mullekin päin naamaa väittää, että vanhemmuus kasvattaa itsehillintää ja hermoja. Ei kasvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just sellainen vaihe. Tunnistettava, tärkeä, mutta uuuh niin rasittava välillä. Kun ei äitikään ole todellakaan aina se kärsivällinen superkasvattaja..

      En edes jaksa avautua, miten tulimme kaikki neljä tänään kaukaisemmasta puistosta pois kun Kakkonen ei suostunut pyörän turvaistuimeen. Sanottakoon, että hommassa meni mieheltä peukalosta nivelsiteet..
      Vatsaa pitää ehdottomasti seurata. Todennäköisesti tosiaan hommaamme sen keliakian pikatestin apteekista, koska jos joku sitä vatsaa vaivaa, se on viljat.

      Vanhemmuus kasvattaa vain silmäpusseja ja ryppyjen määrää - noin fyysisesti :) Onneksi ei ole paljon hermoja joita menettä :)

      Poista
    2. Kannattaa hommata apteekista pikatesti, jos keliakiaa epäilee yhtään. Testi maksaa 20 euroa ja sen tekeminen ei ole kovin vaikeaa. Meillä testi paljasti 1,5-vuotiaan pullottavavatsaisen pojan keliakian. Meillä kyllä vatsa pömpötti ihan koko ajan ja oli tosi kovan tuntuinen pallo. Nyt ollaan saatu keliakiadiagnoosi ja syödään gluteenitonta ruokaa ja kyllä meillä maha pömpöttää yhä joka ruokailukerran jälkeen. Mut nykyään pömpötys laskee ruokailujen välissä ja vatsa on paljon pehmeämpi.
      Ja täytyy sanoa, että ei se keliakiadiagnoosin saaminen nyt niin surkeaa ole :) Gluteenitonta ruokaa on nykyään hyvin tarjolla ja koko ajan tulee uusia vaihtoehtoja.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä. Itseasiassa teimme juuri näin ja onneksi ainakin tässä vaiheessa testi näytti negatiivista. Pömpöttely liittynee enemmän pienen miehen rakenteeseen, masu on ulkoneva pallo ruokailulla tai ilman :)

      Keliakin kanssa oppii varmasti elämään helpostikin. Oma tuskasteluni liittyi lähinnä kokonaisuuteen, tämäkinkö vielä nyt tähän.. 

      Poista