1.9.2013

Minusta tulee isona

Minusta tulee isona täsmällisempi henkilö joka ei lupaa liikoja.

Siinä se on ainekirjoituksen tulos tiivistettynä. Kun olen juhlinut rakkaan ystävän häitä ja kuohuvan lisäksi humaltunut miljööstä, kesän viimeisistä kuulaista illoista ja parhaasta mahdollisesta seurasta kaksi vuorokautta ympäriinsä, ei deadline pysynyt hanskassa. Hanskassa ei pysy tällä hetkellä juuri mikään muukaan.



Mukana! Myöhässä, mutta mukana.
Olin kuitenkin miettinyt asiaa etukäteen. Luonnollisesti otsikko viittasi pohtimaan aihetta ammatillisen identiteetin näkökulmasta. Muistelin, että ensimmäiset vastaukset Ystäväni-kirjoissa olivat lentoemäntä, eläinlääkäri ja mikätahansa lääkäri. Aika nopeasti ymmärsin, että lentoemäntähommat eivät sovi lentopelkoisille ja sillipurkki kymmenen kilometrin korkeudessa ei ole viihtyisin mahdollinen työympäristö. Lääkärihommat hylkäsin lähinnä pääsykokeisiin vaadittujen aineiden perusteella. Fysiikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Melko lyhytnäköistä toimintaa.

Joskus alkuaikuisuuden kynnyksellä maailman ollessa täynnä mahdollisuuksia romantisoin itseni Karin Blixen -tyyppiseksi itsenäiseksi Minun Afrikkani -seikkailijattareksi kesyttämään leijonia ja leijonamiehiä jonnekin eksoottiseen maailmaan (tosin ilman sitä kuppaan kuolemisen osuutta). Tämä mielikuva rakentui pääosin sen totuuden pohjalle, että seikkailumaailmassa kaikki vastaantulevat miehet olisivat Robert Redford -muotilla kloonattuja maailmanparantajia.

Realiteetit elämän alkuvuosista asti ovat sanelleet ammattiin suuntautumistani sikäli, etten ole missään asiassa erityisen lahjakas. En ole sillä tavalla lahjakas, että olisin voinut rakentaa jonkun erityisominaisuuden tai taidon pohjalle ammatin. Harvalle maksetaan analysoinnista ja jaarittelusta.

 Olen kuitenkin aina ihaillut ja ihan avoimesti kadehtinut ihmisiä, joilla on jokin todellinen taito, kuten musiikki, piirtämiseen tai taiteisiin liittyvät asiat eri muodoissaan, urheilu tai mikä tahansa muu taitolaji. Olen aina kuvitellut, että silloin sen elämänpolun valinta on helppoa. Intohimo ja rakas harrastus ohjaavat ammatinvalintaa. Omasta erityisosaamisesta saa ammatin kuten Teemu Selänne tai Mozart.

Koska erityistaitoja ei ollut, minun piti valita ala joka on riittävän yleispätevä ja josta voi luikerrella monenlaisiin määrittelemättömiin tehtäviin. Ymmärtämättä silloin kakskyt’ ja risat ikäisenä mistään mitään kahlasin kaksi tutkintoa läpi ja minusta tuli liiketalouden ja humanismihörhöilyn ristisiitos joka edelleen etsii sitä todellista itseään, ihan juuri niin kuin nelikymppisen kehityksen kyydistä pudonneen pienten lasten äidin kuuluukin.

Koska en kykene tällä hetkellä määrittelemään, mikä minusta ammatillisesti tulee isona, vastaan retoriseen kysymykseen aiheella, johon skumppahuuruissani havahduin.

Viikonlopun juhlahumussa viihtyi monta sukupolvea noin puolivuotiaista yli yhdeksänkymppisiin. Jotenkin siellä perhe- ja ystävätunnelmoinnin keskellä ajattelin kliseisesti monta kertaa, että nämä ovat niitä asioita, jotka ovat oikeasti tärkeitä luki käyntikortissa mitä tahansa. Tärkeää on se, että morsian pitää huolta yhdeksänkymppisestä isoäidistään, jolla on 14 neuletakkia, joita hän kaikkia käyttää. Tärkeää on kaksivuotias siskonpoika frakissaan tai omalla liikutuksellaan koko juhlaväen herkistänyt sulhasen äiti. Tärkeää on perhe tai perheeksi laskettavat ihmiset yhdessä nauttien.

Ensimmäistä kertaa havahduin miettimään perhettämme jatkumona. Ketjuna, joka ei toivottavasti pääty Ykköseen ja Kakkoseen ja jossa on mukana uusia sukupolvia. Tähän asti en ole osannut kuvitella tämän perheen matkaa ja muutosta noin viikkoa pidemmälle. Nyt minä kuitenkin toivon, että joskus kymmenien vuosien päästä voin ostaa itselleni kauniin puuterinvärisen hatun ja juhlia tekonivelet kirskuen lapsenlapseni häitä.

Minusta tulee isona isoäiti. Tekisi mieleni laittaa tähän sana toivottavasti, mutta enpäs laita.

Minusta tulee isona isoäiti.

17 kommenttia:

  1. Mulle tää jatkumo aukeni uudella tavalla silloin kun sain kaksoset - mun isoäidillä siis oli kaksoset, ja mä rupesin miettimään sen näkökulmaa, miltä tuntuu, kun lapsenlapsen elämässä tapahtuu jotain samaa melkein 60 vuotta myöhemmin. Ja millainen silta siitä rakentuu, jos jonain päivänä mun lapsenlapseni saakin kaksoset. Se tuntuu niin valtavan kaukaiselta ajatukselta, ja mitä kaikkea siihen väliin ehtiikään, ja millainenn maailma silloin oikein on.

    Mutta kyllä, minustakin tulee isona isoäiti, ja toivottavasti pääsen onnittelemaan lapsenlastani kaksosraskaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin tähän aiheeseen vielä extrabonus, aika hauskaa. Mutta hyvähän se on tähänkin asiaan havahtua tavalla tai toisella.

      Poista
  2. Oi, ihana. Tulipa hyvä mieli. Saanko vielä vaihtaa? Voisin vaihtaa omat suunnitelmani sun ensimmäiseen ja viimeiseen lauseeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Saat vaihtaa, tosin sulla oli aika hyvä setti myös :)

      Poista
  3. Mä en uskaltanut... Vaikka en taikauskoinen ole vähimmässäkään määrin, en silti uskalla tuollaista sanoa ääneen. Mutta ihanaltahan se kuulosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tuhosinko nyt mahdollisuudet?! Onhan se totta, että kaikkea ei ääneen ehkä pitäisi lausua. Nyt on kuitenkin riski otettu. Palataan asiaan ehkä 30 vuoden päästä :)

      Poista
  4. Ennen omia lapsia minä aina vitsailin, että haluan suoraan isoäidiksi- sokerit pullasta! Nyt sanon näin ällösti, että ihan sama, onneksi saan ja uskallan nauttia sokereista pullankin kera ihan omien mukeloiden kanssa :). Mutta toki unelmoin olevani mummo, edes vara- sellainen joskus jollekin.
    Mutta joo tuo jatkuvuus on tärkeä asia, ikään kuin elossa olon tarkoitus. Minuus jatkuu sukupolvissa. Tämän jutun huomasin tass uudella näkökannalta itse, kun esikoinen oli eka mummutettava ja isomummutettava jne. niin jännästi se nosti erilaisia lähes kriisejä näissä isovanhemmissa itsessään, ikään kuin hyvin tärkeä osa palapeliä olisi löytynyt. Vaikea selittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIinpä. Tämä jatkumo on oikeasti iso asia, sen kaikille osapuolille. Minä vaan osaan olla välillä niin laput silmillä tyyppinen, etten tajua maailmaa nenääni pidemmälle. Hyvä että havahduin ja kiva on kuulla, että muilla on samansuuntaisia mietteitä. Ja että ne omat lapset todella tuovat sen jatkumon mahdollisuuden. Voi kun he ajattelisivat vaan parinkymmenen vuoden päästä samoin..

      Poista
  5. Hieno havahtuminen. Aika monelle työikäiselle ihmiselle tää kysymys saa aikaan tuskailua siitä, onko tämä elämänura nyt sittenkään se, jota haluaisin seurailla, pitäisikö vielä muuttaa suuntaa vai onko tarpeeksi hyvä näin. Niin mullekin. Mun (toivottavasti joskus maailmaan ilmaantuville) lapsenlapsille tai muille mun jälkeen tuleville ihmisille on kuitenkin ihan yks hailee, missä konttorissa olen raporttejani näpytellyt ja millä tittelillä missäkin firmassa palkkaa nauttinut. Miten niistä vaan tulee sellaisia kaikenkattavia kysymyksiä tässä ja nyt?

    Kysymykseen voisi siis vastata, että isona minusta tulee sellainen vanha mummo, josta monilla on hauskoja juttuja, kommelluksia ja skandaaleja kerrottavana, ja joka on läheistensä elämässä mukana muutenkin kuin satunnaisilla puhelinsoitoilla.

    Ihanaa, avartavaa, kiitos.

    Venni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on just niin, lapset tai lapsenlapset ei juurikaan piittaa, missä se mutsi on päivänsä kuluttanut. Mä lisään mun mummouteen nuo samat jutut :) Onneksi niitä kommelluksia kyllä riittää...

      Poista
  6. Tykkään sun suunnitelmasta. Ehkä mäkin, toivottavasti.

    VastaaPoista
  7. Uh, ma en edes uskalla alkaa miettimaan mita musta tulee isona. En just nyt (tai muutamaan vuoteen) ole pystynyt mihinkaan kovin syvalliseen pohdintaan enka pysty edes miettimaan tata aihetta tyon kautta. Toisaalta ehka pitais lakaa pistaa ajatuksia paperille, jos siita tulis hullua hurskaammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarttekaan! Mä pöllö lähdin mukaan haasteeseen :) Täälläkin todellinen syvällinen pohtiminen on aika kaukana näistä jorinoista.. Toisaalta kirjoittaminen tosiaan jäsentää ajatuksia.

      Poista