Punkki perkele, tai mikä liet

Ammattivalittaja, perhepotemisen maisteri täällä iltaa. Voin suosiolla unohtaa kaikki idylliset perhe-elämän kuvailut ja keskittyä näihin potemisiin. Kun valitetaan niin valitetaan sitten koko blogin täydeltä.

Nimittäin Kakkoselle ilmestyi mummin ja vaarin rantakaislikkoisen mökkiretkipäivän jälkeen ensin paukama ja sen hälkeen vuorokaudessa tällainen puremakohdan (unidentified bug) ympärille kehittynyt renkula. Googlaamalla punkin purema lapsella (tai kenellä vaan) saa aika identtisiä kuvia.

Who bite me?

Minä en nyt kerta kaikkiaan ala, jos tuota nakettia on purenut joku borrelioosisoosia kantava verenhimoinen punkinretale. Viime kuukausien tapahtumat huomioiden näen välittömästi piruja seinillä jos joku aivastaa, joten kyseessä on myös liioittelun mahdollisuus.

Päivän grillikekkereillä Aviomiehen kollegakavereista 100 % kehotti aloittamaan antibiootin varmuuden vuoksi. En kaipaa tähän kahden korvakuurin perään yhtään ylimääräistä bioottia, mutta minkäs teet. Otammeko riskin, että tyyppi alkaa oireilla jotenkin epämääräisen neurologisesti parin vuoden päästä ja toteamme sitten jälkiviisaat että "olis pitänyt sittenkin uskoa", vai ruuttaammeko kesähemmolle vielä yhden kuurin entisten perään? Toisaalta eihän siitä mitään haittaakaan olisi. Se voisi hoitaa myös niitä korvia, jotka edelleen kahden kuurikierroksen jälkeen ovat sameat ja tyyppi öisin itkuinen. Tämä äiti haluaa takaisin ne yöunet, joita jo edellisessä postauksessa mainitsi.

 

Lasten terveyteen liittyvissä asioissa kurjinta on yrittää taiteilla ylihuolehtimisen ja -reagoimisen sekä huolettomuuden välillä. Ylijotakin johtaa helposti turhaan lääkärissä ramppaamiseen ja lääkitsemiseen ja huolettomuussa puolestaan voi johtaa huomaamatta tai tarkoittamatta vakaviinkin tilanteisiin. Eikä tässä tosiaan aina auta se kotitohtori.



Yksitoista hyvän mielen apinaa, eikun asiaa

Sain haasteen tohtoristason naiselta,Täti-ihmiseltä, joten haasteeseen pitää suhtautua ansaitulla huolellisuudella ja vakavuudella. Haaste itsessään on mitä mukavin – listata 11 hyvän mielen asiaa. Kesällä, valon ja lämmön päivinä, näitä voisi listata tajunnanvirtana vaikka sata. Jos sama haaste tulisi pimeänä marraskuun aamuna, pitäisi hieman tarkemmin miettiä, innostaako yhtään mikään. Meikäläisellä innostukset toimivat niin, vähän kuin aurinkoenergialla.

1. Polkupyörätyömatkailu. Asumme juuri sopivan logistisen viiden kilometrin fillarimatkan päässä työpaikaltani. Menomatka on järkyttävää ylämäkeä (tie kulkee laskettelurinteen vierestä), mutta kotiin pääsee sutjakkaasti. Homma on samalla hyötyliikuntaa – sitä ainoaa liikuntaa nykyisin.

2. Pyöräily ipanoiden kanssa. Kesän koko perheen yhteinen hitti on lähiseutupyöräily ipanat omissa istuimissaan. Naketit nauttivat, takaa kuuluu jatkuva papatus ja varsinkin Kakkonen on revetä liitoksistaan päästessään liikkumaan niin lähellä autoja.

3. Työ. Kaikista viimeisen puolen vuoden myllerryksistä, irtisanomisesta ja ei niin putkeen menneestä aloituksesta huolimatta viihdyn täällä todella hyvin. Työ on haastavaa itsenäistä ja vastuullista. Työkaverit ovat älykkäitä ja mukavia (kuten tietysti minäkin). Johdolla onkova yritys työntekijöiden suhteen. Homma on niin sanotusti nyt balanssissa juuri tähän elämäntilanteeseen.Katsotaan silti, mitä myllertävä, rahtusen paikkaansa hakeva mieli saa vielä aikaiseksi.

4. Hyvä vointi. Toukokuun pääpysähdyksen jälkeen voin syvällä rintaäänellä todeta, että arvostan terveyttä ja päänsäryttömiä päiviä. Meikäläisellä on käynyt the tuuri ja normaalilta tuntuva vointi tuntuu järjettömän hyvältä.

5. Puheliripuli-ipanat. En voi lakata ihmettelemästä tuota porinan määrää. Pöhelöjä omia sanoja, ylitsepursuavia sanallisia tunteenilmauksia, alle kaksivuotiaan taukoamatonta papatusta tutuille ja tuntemattomille, yli kolmevuotiaan omia satuja ja laulun sanoja. Kaikkeen muuhun lapsissa voi välillä hermostua, mutta niiden juttuihin näköjään ei. Paitsi siihen ”äiti on tyhmä” tokaisuun.

6. Uudet perunat. Vaikka meillä syödään perunaa ympäri vuoden kulutus huomioiden aika vähän, uusia perunoita kuluu törkeästi. Ihan vaan keitettyinä voipottuina. Siikliä sen olla pitää.

7. Golf. Älkää kuulkaa pyöritelkö silmiänne tälle porvarilliselle harrastukselle. Se on pirun vaikeaa ja yllätyksellistä, peruskuntoa kasvattavaa viiden tunnin ulkoilua yleensä kauniissa maisemissa ja hyvässä seurassa. Pienistä onnistumisista ja hyvistä lyönneistä kilpailuhenkinen aina iloa.

8. Uni. Ihmisen parasta aikaa. Kakkonenkin on alkanut nukkua keskeytyksettömiä öitä (koputan puuta) ja Ykkönen nukkuu varsinkin päiväunettomina päivinä hiiskahtamatta vähintään 10 tuntia putkeen. Meillä on toivoa!

9. Kesägettogetherit. Kesällä on enemmän aikaa tavata ihmisiä, jopa reissata sellaisten luo. Tai toivoa, että kaikki sukulaiset, kaukoystävät ja kissankumminkaimat reissaavat meidän luo. Aikaisemmin me olimme aina se ympäri Suomen matkustava yksikkö. Nyt kahden mini-meen kanssa on oikeus vaatia visiittejä meidän grillihuudeille. Että tervetuloa vaan! Toisaalta myös kaasuvarvasta kutittaa ja maiseman vaihdos tekisi hyvää. Eikä näiden kanssa nyt ole enää niin kamala matkustaakaan.

10. Mökkeily. Ipanoiden läträusriemu, omat tyynien iltojen uisteluhetket lonkero-eväillä (mä oon niin juntti!), ohikulkevien laivojen kiikarointi, linnunpönttöjen laskeminen ja pesimisen seuranta, nukkuminen vintillä sateen ropistessa peltikattoon, anopin ehtymättömät sisustuslehtikokoelmat ja maalla maailman parhaalta maistuva ruoka.

11. Elämä. Se on just nyt tosi hyvää. Sniff.

Kyllä kuulkaa jokaisen pitää tarttu tämmöiseen hyvän mielen haasteeseen! Tulen kyll nakittamaankin pian. Ensin pitää joutua lomalle, joka alkaa kolmen ja puolen tunnin kuluttua. Uuuh!

Juhannus on meilläkin herttainen

Edellisen postauksen huolenaiheeni ovat osoittautuneet toistaiseksi turhaksi. Lämpötila on liki kymmenen astetta viileämpi kuin luvattiin - kukaan ei kaipaa järveen. Tuulee niin paljon, että järvi näyttää aikuisestakin pelottavalta - kukaan ei mene uimaan. Tuulee niin paljon, että hyttyset eivät pysty lentämään - ketään ei pistä.

Laukku on kuitenkin täynnä Freetä, kiitos useamman aktiivisen kommentoijan. Töhnä sinänsä tuntuu, tai paremminkin tuoksuu, toimivalta eli ei miltään.

Tämän juhannuksen selkeästi suurin hitti toistaiseksi on ollut vanha kunnon perinteinen kupoliteltta. Se kasattiin eilen nurmikolle ja serkkutrio viettää siellä sopuisasti aikaa syöden eväitä ja odottaen, että joku tulee yllättäen pelottelemaan seinää rapistamalla. Teltta taipuu myös moneksi. Se on toistaiseksi ollut koulu, kuuraketti ja taikameri. Mielenkiintoista sinänsä, että olomuodon muutoksista huolimatta asumuksessa pitää viettää aikaa alasti. Siellä kaksi vanhinta vetää nytkin päiväuniaan ilkimullikoina.

Juhannus on ollut Kakkoselle merkittävän miehisyysriitin hetki - tyyppi on oppinut puskapissalle eli kuseksimaan seisoviltaan. Femmoja on heitelty palkkioksi ja äijä on pakahtua ylpeydestä. Meillä on salainen laiskanpulskea haave opettaa ukkeli vaipattomaksi kesän aikaan.  Kakkosella tuntuu olevan juuri nyt herkkyyskausi aiheeseen. Hurjan paljon aikaisemmin kuin siskollaan. Jos luonnossa kuseskelu auttaa asiaan, merkkailkoon reviiriään rauhassa. Tai kulkekoon vaipoissa eskariin asti. Kaikki käy.

Sen sijaan ei oikein käy, että Kakkonen on näin keskellä kesää matkalla putkitukseen. Sairaalakeikkaa seurasi korvatulehdus, joka ei näköjään parantunutkaan. Toissa päivänä korvat olivat uudelleen täynnä räkää ja lääkäri totesi tärykalvon liikkeen huonontuneen ja käytävien olevan luonnostaan ahtaat. Jos hankalia tulehduksia tulee kesällä on syksystä tulossa todennäköisesti vieläkin kenkumpi tautikauden koittaessa vaikka ikää alkaa olla jo kaksi vuotta. Pitäisiköhän uskoa? Joka
tapauksessa putkitus on vuorossa, jos uusi antibiootti ei tehoa ja tärykalvo on jähmeä. Tulehduksia on kuitenkin ollut nyt neljä puoleen vuoteen. Enpä ollut tajunnutkaan, että onhan tässäm tosiaan näitäkin taas sairastettu. Ehkä joku ihmeparantuminen voi vielä tapahtua, mutta vähän löysässä hirressä roikkumiseltahan tämä tuntuu. Putkitus ei ole kuitenkaan juuri nyt ja äijässä on virtaa, joten keskitytäänpä oleelliseen. Kello on yli puolen päivän eli äiti voi ottaa taas maistiaiset. Luvassa on Mutsien kympin kuoharisponssin toinen helmi, Peret Fusterin rose cava. Ihan itse maailmalta tilattuna. Skål ja nam.

Varustautuminen kesään käy työstä

Ipanoilla alkaa se järjestelyjä vaatinut kesäloma torstaina. Ykkönen laskee aamuja tohtori-torstaihin ja suunnittelee elävänsä järvessä ja jäätelöllä. Kakkonen painelee tarhaan aamuisin psyykkaamalla itseään sydäntäriipivästi ”Ei mitään hätää Kakko, ei mitään hätää”. Loma tullee pienille raatajille tarpeeseen. Lomaa vietetään aika pitkälle alkuun mummon ja vaarin kanssa mökillä, sen jälkeen äidin, mummon ja vaarin kanssa mökillä ja lopulta isän, mummon ja vaarin kanssa mökillä. Se yksi viikko siellä välissä tehdään jotain muuta..

Naketit valmiina kesään.

Mökkeily on ihana, mutta siellä piilee muutamia haasteita, jotka vaativat varustautumista.

A) Mökillä on rantaviivaa noin 250 pitkää ja houkuttelevaa metriä. Oman tontin ulkopuolella vettä on tarjolla sitäkin enemmän.
 B) Mökillä on rantaviivaa vieläkin houkuttelevampi laituri.
 C) Mökillä on helvetisti itikoita, kiitos viereisen kuusimetsän ja järven täydellisen kombinaation.
D) Mökillä alkuun vahtia pitävät mummu ja vaari, joille ei valitettavasti ole vielä kirkastunut, minkälaisia kuulapäitä näistä kahdesta kuoriutuu luonnon helmassa.

Kohdat A ja B olen ajatellut hoitaa aamusta iltaan käytettävillä kelluttavilla uimapuvuilla. Parempi olla lämmin. Kylmällä ilmalla erityisesti Kakkosta koskee pelastusliivien käyttöpakko. Tämä kuulostaa taatusti hätävarjelun liioittelulta, mutta ennemmin näin, kuin jatkuva paniikki siitä, ettei erityisesti vedestä viehättynyt ja sen vaaroja ymmärtämätön Kakkonen luiskahda umpisukkeluksiin. Koska tulen itse viettämään useita öitä kaupungissa lasten ollessa maalla, on oman mielenrauhani vuoksi oltava joku "turvajärjestelmä".

Edellisen kohdan liioittelu johtaa myös kohtaan D) eli hieman leväperäisesti vahtimiseen suhtautuviin isovanhempiin. Asia on tietenkin arka. Miten korostaa isovanhemmille, että näitä nanosekunnissa läänin eri kulmiin ehtiviä ipanoita on vahdittava veden läheisyydessä herkeämättä. Ei auta lähteä viemään roskuria kompostille ja jättää Kakkosta rannalle, kun se leikkii siinä niin rauhassa. Isovanhemmat eivät ole tarkoituksellisesti huolettomia, he eivät vain kerta kaikkiaan hahmota, mitä vaaroja mökillä on tämän ikäiselle. Sanon näin viime viikonlopun kokemuksella, jolloin riensin väliin useampaan ”läheltä piti” tilanteeseen, kun vene tai muu rannalta uitettava seikkaili käden ulottumattomiin ja Kakkonen oli hetkessä kurottelemassa karkuria laiturilta. Viime kesänä Kakkonen makasi tyytyväisenä viltillä ja napsi muurahaisia, mutta nyt tahti on todellakin toinen. Vaikka mökillä on ihan mahtavaa, Ykkösen ja Kakkosen vahtiminen on siellä ihan eri luokan homma kuin kotioloissa.

Olen näköjään löytänyt oman ylihuolehtivaisen puoleni.

Kohta C) on vielä ratkaisematta. Molemmat ipanat ovat vaiheessa, jossa paras vaatetus on nakupelleasu. Siihen kun yhdistetään juokseminen ja vaalea iho, on kyseessä verenhimoisten inisijöiden unelmacoctail. Varsinkin Kakkonen näyttää kelpaavaan imijöille mainiosti.

Kaikkien kieltojen uhallakin aion voidella molemmat päästä varpaisiin jollakin ötökkäsuojalla. Moni niistä ei sovi lapsille ja vielä useampi haisee ihan karsealta. Suurin osa niistä ei myöskään toimi. Lisäksi aion pakkosyöttää molemmille Xyrteciä parina ensimmäisenä päivänä, ettei kutina niin vaivaisi. iltoja ja ulkonasyöntiä varten aion varustautua vähintään kahdellasadalla hyttyssavulla, ne sentään toimivat jotenkin.

Onko kenelläkään jotakin oikeasti toimivaa kostia, jolla näin pieniä ipanoita voi suojata pistoilta? Verkkohattuviritykset (tai hatut muutenkaan tällä hetkellä) eivät toimi. Kokemukseni mukaan myös vaatetus on laiha lohtu. Jostain ne pirulaiset löytävät aina paljasta pintaa.

Muuten kesään varautuminen ja erityisesti ruokien miettiminen ei ole ongelma. Ykkönen syö tällä hetkellä kiitollisena vaikka pieniä kiviä ja Kakkosen repertuaari kattaa nugetit, kalapuikot, lihapullat ja graham-lihapiirakat. Eikä mitään muuta. Piste. Olen heittänyt niin paljon parsaa, kotimaista perunaa, dinosaurus-kurkkuja ja omatekemiä keitto-laatikko-kastike -vaihtoehtoja roskikseen, että eläköön sitten einesruualla. Se ainakin säilyy, vaikka kauppareissuja ei mökiltä niin tiuhaan tekisikään.

Vaikka tämä homma lähti etenemään näin haasteiden näkökulmasta, on alkava kesäloma ja mökkimoodiin siirtyminen vuoden odotetuin juttu. Olen niin onnellinen, että ainakin tässä vaiheessa molemmat odottavat ihan täpinöissään linnunpönttöjen laskemista, mummon ehtymätöntä jäätelöpakastinta, seikkailuja lähikallioille, jatkuvaa plutaamista puhallettavassa uima-altaassa (ja siellä järvessä), hämyistä ja vähän pelottavaa mökkisaunaa, mökkinaapureiden karkkilahjuksia ja kirjaimellista ulkona syömistä. Mökillä on myös yksi ylivoimainen juttu – molemmat nukkuvat jatkuvan ulkomelskaamisen jälkeen kuin tukit. Sitä odottaa äiti. Halleluja.

Kesät ja miten niistä selvitään

Alan pikku hiljaa ymmärtämään, että yhtälö työelämä ja lapset on haastavinta kesälomien aikaan. Meillä alkaa neljäs lapsellinen kesä. Ensimmäisen olin äitiyslomalla, toisen osittain kesälomalla ja sitten jälleen äitiyslomalla. Viime kesänä olin hoitovapaalla. Nyt edessä on ensimmäistä kertaa kesä, jolloin säädämme koordinaatteja lasten päiväkodin kuuden viikon kesätauon ajaksi. Meillä on Aviomiehen kanssa lomaa yhteensä seitsemän viikkoa. Kuulostaa tilanteelta no problemos. Vaan ei ihan ole.

Kumpikaan meistä ei voi aloittaa lomaansa silloin, kun lasten päiväkoti menee kiinni. Me saamme järjestettyä asian nyt niin, että päiväkodin suljettua ovensa juhannuksena, ipanat pakataan autoon ja viedään isovanhempien riemuksi mökille. Mökille on matkaa tasan sata, joten me ajelemme sinne todennäköisesti lähes joka ilta. Ensimmäisen viikon jälkeen minä lomailen lasten kanssa kaksi viikkoa. Sitten koko sakki lomailee ruhtinaallisen viikon yhdessä ja lopuksi Aviomies viettää lasten kanssa laatuaikaa kolme viikkoa. Homma saatiin ratkaistua. Tänä kesänä. Vaan eipä ole koko perheen yhteisessä ajassa hurramista.

Näen kuitenkin jo painajaisia tulevista kesistä. Lomailemmeko me lasten teini-ikään asti eri aikaan? Kouluaikana loma on vielä pidempi.Tervemenoa parisuhde. Vai oliko se nimenomaan parempi, ettei yhteistä lomaa olekaan? Eikö parisuhteet rutise liitoksissaan juuri kesäomien aikaan? Kun lomaan liittyy muka niitä odotuksia ja sitten ne ei täytykään ja mitensenytmeni.

Isovanhempien varaan laskeminen loppuu lähivuosiin. He vaan vanhenevat ja kaksi tämän ikäistä on aikamoinen rasti hoidettavaksi useita päiviä putkeen päälle seitsemänkymppisille. Tämän asian yhteydessä tukiverkoston tärkeys korostuu entisestään. Olemme olleet onnekkaita, kun olemme saaneet apua tässä pikkuipanavuosina, mutta lapsenhoidollisia haasteita on taatusti vielä edessä.

Toki kaupunki järjestää kesällä päivystyspäivähoitoa jokaisen tarhapiirin (mikä se virallinen nimi nyt onkaan) alueella. Joka kolmas vuosi se on tällä alueella meidän oma päiväkotimme. Sen on pakko olla ensi kesä. Me ajattelimme, että näin pienten, erityisesti Kakkosen, ei pitäisi /kannattaisi viikoksi tai kahdeksi siirtyä tuntemattomaan paikkaan, opettelemaan taas uusia hoitajia ja tapoja. Siitä tämä säätö jo tänä kesänä. Kun ikää tule, tämmöisilläkään asioilla ei ole niin paljon merkitystä. Tosin oli ikä mikä tahansa, sitä riittävän pitkää kesälomaa tarvitsevat kaikki.

Minut lykättiin muuten ala-aste aikaan jonnekin kunnan kesäleirille. Järjestetäänkö sellaisia vielä?

Ensi kesänä minulla on täysi kesäloma tämän kesän kolmen viikon tilalla. Lisäviikkokin tekee näissä järjestelyissä ihmeitä. Jotenkin toimiva voisi olla systeemi, jossa molemmat viettävät kaksi viikkoa lasten kanssa yksin ja väliin saadaan kaksi viikkoa yhteistä lomaa. Niin saataisiin ainakin tarhan sulkuviikot lusittua. Ongelma on kuitenkin jatkossakin se, saammeko pitää lomamme juuri oikeaan aikaan, halukkaita on molempien työpaikoissa juuri samoille viikoille. Itse haaveilen vielä kesistä, jolloin voisin normiloman perään pitää viikon palkatonta. Näin saisimme sitä yhteistä aikaa hinattua vähän ylöspäin.

Oli miten oli, onhan tämä kesän ja tulevien kesien järjestelty aikamoinen stressitekijä. Jos niitä tukihoitojoukkoja ei ole, ratkaisu on aina kompromissi jonkun perheenjäsenen loman pituuden, ajankohdan tai köhöm, perheen yhteisöllisyyden suhteen.

Ystäväni palkkasi juuri eppuluokkalaiselle ja eskarilaiselle hoitajan puoleksitoista kuukaudeksi. Näin oli vaan pakko tehdä, koska kesälomaa ei voi aina ajoittaa, miten haluaa ja ei se loma ikinä koululaisten loman mittainen ole. Melko kallista sanoisin ja monelle mahdotonta. Kiristelisin itse hampaita, mutta ymmärrän hyvin, että me voimme olla lasten kouluikän kynnyksellä saman ratkaisun edessä.

Miten ihmeessä te muut ratkaisette tämän yhtälön? Lomat aina peräkkäin ja byebye parisuhde?

Äiti vähän relaa

Suunnitelmissani on huomenissa niinkin hohdokas asia kuin kesäkänni. Katson sen ansainneeni tämän joulukuusta alkaneen työsuhde-sairastamis-lisääsairastamis -kriiseilyn jälkeen. Olen kyllä yrittänyt aikaisemminkin viettää sosiaalisia hetkiäm, ottaa omaa aikaa ja hukuttaa suruni kuplajuomaan hieman hillitymmin, mutta nyt on eri ääni kellossa. 

Aion nollata kovalevyn kuplivalla kesäillalla, kevyillä puheenaiheilla ja kukkumalla ystävän kanssa ainakin, niin, hmm. yli kymmeneen. Siis tavoilla, jotka eivät oikeasti nollaa ja jonka suunnitelmallisesta toteuttamisesta seuraa yleensä vain krapula ja väljähtäneen illan fiilis. Suunnitellusti on harvoin hauskaa. Mutta ei se haittaa. Aion laittaa uudet korkkarit jalkaan ja tarkistaa, löytyykö laukkujen pohjalta yhtään kuivahtamatonta huulikiillettä. Parempi olla myös mekkokeli. Lisäksi aion syödä syntisen hyvää ja liian suolaista ruokaa sekä juoruta niin paljon kuin sielu sietää. Tässä viimeisessä kohdassa on vähän haastetta, koska olen ollut viimeisen kuukauden sairaalassa tai kotona neljän seinän sisällä ja kummassakaan ei hirveästi ole tapahtunut enkä ole noteerannut pätkääkään, mitä maailmalla on tapahtunut. Prahassa kuulemma tulvii, Istanbulissa mellakoidaan ja huomenna menee joku naapurissa naimisiin.

Haasteen tähän uhoamiseen aiheuttaa se, etten oikein saisi olla humalassa, mutta ehkä sentään hiprakassa. Näin puolikriittisesti sairaana ei pitäisi kuulemma hilllua kunnossa, jossa voi loukkaantua. Ylenmääräinen nesteiden nauttiminen voi taas vaikuttaa verenohennuslääkitykseen. Tarvittaessa voin toki laittaa päähän kypärän.

No, totuushan on se, että puhun suulla suuremmalla. Oikeasti istun paikallisen gastropubin pöydässä ystäväni kanssa siveästi keskustellen ja olen kuolemanväsyneenä nukkumassa klo 22. Villiä. Pelkkä ajatus mahdollisuudesta antaa kuitenkin voimaa.

Onneksi tulevalle kesälle on luvassa myös muutamia pieniä omia reissupyrähdyksiä ystävien kanssa, yksi hotelliöinen kahdenkeskinen ensimmäisen hääpäivän vietto, ystävien useampipäiväiset häät ja mahdollisesti jopa muuta. Pääsisiköhän niillä vähän kauemmas omasta arjesta että sitä osaisi taas arvostaa. Tulee nimittäin tätä säätämistä tällä hetkellä korvista, varsinkin kun sekä Ykkösen että Kakkosen mielestä äiti on aika usein sekä ”tyhmä ” että ”tymmä”. Viesti tulee molempien suulla harvinaisen hyvin perille.

Luvassa on aikuismainen ote rentoutumiseen. Skål!

Saako täältä perhealennusta?

Viikon kuva-arvoitus. Missä Kakkonen luuraa?

Virtaa on, vaikka henki ei kulje. Petollinen yhdistelmä. 

Kas, sehän on sairaala. Eikä kuvassa ole edes äidin peti. Kakkonen päätti yhden hellepäivän nenän valuttelun jälkeen hinkua keuhkoputkensa tukkoon ja tukossa ne ovat pysyneet. Ei auttanut Mehiläinen, lasten poli eikä toistaiseksi osastojumikaan. Meidän perhe alkaa olla aika tuttu näky tässä sairaalassa. Jokohan saisimme pikku hiljaa oman nimetyn huoneen? Joka kolmas yö veloituksetta -tyyppinen ratkaisukin alkaisi olla poikaa. Äkkiseltään kalkuloituna nämä touko- ja kesäkuun sairaalavuorokaudet alkavat hipoa neljää sataa euroa. Kyllä sillä pitäisi joku liinavaatekomero omaan käyttöön jo irrota.

Surkuhupaisaa, säälittävää tai katastrofaalista on se, että tämä viimeisin tilanne syntyi ekana töihin paluupäivänäni. Ei paljon hampaita naurattanut tänä toisena ilmoittaa, että täällä ollaan taas Taysissa. Pomo kyseli, että mikähän ja kukahan tällä kertaa, kun ei hän pysy enää oikein kärryillä.

Aloitin uuden työn helmikuun alussa. Helmi- toukokuussa olin kahdesta kolmeen päivää poissa lasten sairastelujen vuoksi. Toukokuussa rapsahti tuo oma sairausloma 21 päivää ja nyt olen poissa taas toista päivää. Huomenna jo kolmatta, kun ensi yön saamme vielä nelosella lusia. Voisin ihan itse lyödä vetoa, että se samainen pomo miettii tällä hetkellä kuumeisesti, kannattaako tuon tyypin työsopimusta vakinaistaa kesän jälkeen. Pitänee ehkä tsekata vähän mol:lia tulevina kuukausina varmuuden vuoksi.

Ai niin, ja ettei tässä lasten sairastelussa nyt rikottaisi perinteitä, Aviomies on tietenkin muilla mailla vierahilla. Eilen yritin vahvasti vihjata, että jos meinaat, että meitä tienaavia aikuisia on syksyllä kaksi, kannattaisi uusi lentolippu hankkia tälle päivälle. Ei tajunnut vihjettä. Kele.

Näillä mennään. Positiivista on sentään se, että oma diagnoosini on tässä viimeisen reilun viikon aikana tarkentunut. Se todellakin on molemmin puoleinen nikamavaltimoiden dissekaatio (tukos, ahtauma tai jotekin sinne päin). Tuore sellainen. Joten kyllä se taisi olla se rivakanpuoleinen hieronta. Kolme kuukautta todella rauhassa (ei tarvitse juosta koko kesänä, golf-lupaa taidan vielä tingata), sitten taas katsotaan, onko suonet auenneet vai lopullisesti tukossa. Mutta eipä tässä nyt ole taas ehtinyt juurikaan omaa oloa miettiä..