27.2.2014

Kesän hoitojärjestelyt - hoh hoijaa

Tampereen kaupunki julkisti viime viikolla periaatteet kesän lastenhoidosta ja sulkuajoista. Homman voi tiivistää siihen, että sulkuajat pitenevät merkittävästi (meidän alueellamme päiväkoti on kiinni seitsemän viikkoa) ja päivähoito koko yli 200 000 asukaan kaupungissa keskitetään sulkuajan ajaksi kahdeksaan päiväkotiin. Näihin pitää hakea erikseen huhtikuun aikana. Mitenkään ei määritelty, miten toimitaan tilanteessa, että kaikki Tampereen lapset haluavat heinäkuussa päiväkotiin x.

Sulkuajan varapäiväkodissa ei voi kuitenkaan olla koko kesän hoitoaikaa vaan sulkuajan alku- ja loppupäässä pitää siirtyä oman alueen osan kesästä auki olevaan päivystyspäiväkotiin. Käytännössä tämä tarkoittaa osalle lapsista jopa kolmea päiväkotia kesän aikana (oma, sulkuajan, oman alueen päivystys). Myös meille.

Kaupunki perustelee tilannetta aikaisempien kesien kokemuksilla, jolloin 30-50 % kesähoitoon ilmoitetuista lapsista jätti paikan osittain käyttämättä. Osa hoitopaikoista on auki turhaan, hoitajat joutuvat venyttämään omia loma-aikojaan eivätkä saa omia lomatoiveitaan läpi.

Sinänsä ymmärrettäviä perusteita, jos luku on todellinen ja vuosittain kasvava. Käyttämättä jätettyjen kesäpaikkojen määrän pitäisi nykytilanteen mukaan kasvaa vuosittain, koska sulkuajat ovat pidentyneet vuosi vuodelta. Nimittäin kaksi vuotta sitten sulkuajaksi riitti viisi viikkoa, viime kesänä kuusi. Aikaisempina kesinä omalla alueella on ollut koko kesän avoinna päivystyspäiväkoti.

Paikallinen valtamedia, Aamulehti, nosti asian esiin kun vinkkipuhelin pamahti kuumaksi. Jutusta tuli pintapuolinen ja asetelma oli perinteinen. Vanhemmat räksyttivät, kaupunki perusteli faktoilla. Syvemmälle aiheeseen ja perusteisiin hoidon todellisesta tarpeesta ei päästy.

Muuallakin mättää ja osittain perheiden toiminnan johdosta, sillä Espoossa jymähti pommi kun yli 600 lasta jätti varatun hoitopaikan käyttämättä.

Minä oletan, että toive jokaisessa perheessä on lapsien ja vanhempien mahdollisimman pitkä yhteinen kesäloma. Näin on ainakin meillä. Jätän tämän pohdinnan perustelujen ulkopuolelle ne melkoisen marginaaliset tapaukset, joissa lapset pidetään hoidossa ja vanhemmat joivat sitä Margaritaa Mallorcalla.

Kaikille ei ole kuitenkaan työ- tai taloudellisen tilanteen perusteella mahdollista sumplia kesään 7-8 viikon vapaata pätkää.Vanhempien on pidettävä lomat eri aikaan peräkkäin, jos oman loman ajankohtaan ylipäänsä on mahdollista vaikuttaa. Lomarahoja on vaihdettava vapaisiin.. On kitistävä palkatonta. On ylityöllistettävä isovanhemmat – jos heitä on saatavilla tai lähettyvillä. Usein on ainakin luovuttava koko perheen yhteisestä lomasta.

En tiedä, mikä tällä hetkellä voisi sapettaa enemmän kuin se, että ne perheet jotka ilmeisesti todellakin käyttävät hoitosysteemiä väärin, hankaloittavat kohtuuttomasti niiden perheiden asemaa, joilla hoidon tarve on todellinen eikä mahdollisuuksia muihin järjestelyihin ole.

Vaikka olen sitä mieltä, että systeemin pitää olla olemassa perheitä varten, eikä perheiden pidä alistua systeemin jyräämäksi, on kuitenkin perusteltua toimia reilusti puolin ja toisin. Onhan sekin nyt kestämätän lähtökohta, että palveluja vaaditaan mielivaltaisesti, mutta niitä ei käytetä sen yhteisen sopimuksen mukaisesti, joka vaatimuksen perusteella syntyy. Silloin lopulta kärsijöiksi jäävät vaatijat itse.

Oli kaupungin perusteet mitkä tahansa, seitsemän viikon loma-ajan järjestäminen tai sen yhdistäminen mahdollisiin maksuttomiin kuukausiin (vaatii kahdeksan viikon poissaoloa tiettyinä ennelta määrättyinä aikoina) on todellinen haaste monessa perheessä.

Meillä tilanne on se, että lapset toki saavat meidän toukokuulta alkavan reissun aikana tosi pitkän kesäloman, mutta palaamme molemmat töihin tyypillisen loma-ajan eli juuri sulkuajan aikaan. Joudumme ensin viemään lapset paikkaan x ja tämän jälkeen omaan päivystyspäiväkotiin vielä viikoksi. Tässä yhtälössä on jo huomioitu lasten lykkääminen mökille isovanhemmille maksimaaliseksi ajaksi heidän jaksamistaan ajatellen.

Meillä järjesteltäviä viikkoja on vain muutama, mutta ne ajoittuvat niin, että joudumme kuskaamaan lapsia useampaan päiväkotiin. Pitenevä kuskausmatka tarkoittaa automaattisesti lapsille pitenevää hoitopäivää – tai jatkuvasti työpäivän alku- ja loppupäästä lintsaavaa vanhempaa. Sekä tietenkin totuttelua kahteen kertaan uuteen paikkaan, uusiin lapsiin ja uusiin hoitajiin.

Ei mahdotonta, mutta todella tylsää. Saavutetuista eduista ja edellisen vuosien kohtuullisemmista järjestelyistä on vaikea luopua.

Päiväkodit tuntuvat tässä ihan väliinputoajilta. He toimivat kaupungin/kuntien ohjeistuksen mukaan ja käsittääkseni mahdollisuudet vaikuttaa oman päiväkodin aukioloihin ja rooliin kesällä ovat rajalliset. Enkä ainakaan minä tähän suuntaan halua edes huudella. Jokainen hoitaja on lomansa ansainnut ja he joutuvat joka tapauksessa kesän työajoissa kaupungin pelinappuloiksi. Lisäksi he itse vanhempina käyvät saman oman perheensä kesähoidon järjestämiseen liittyvän kamppailun.

Huolimatta siitä, että ilmeisesti tarkkakaan selvitys perheen hoidon tarpeesta ei ennusta todellista toteutumaa, toivoisin omalta kaupungiltani selkeämpiä perusteita miksi näin massiivisiin muutoksiin ja supistuksiin päädyttiin, jos aikaisempina vuosina on riittänyt toisenlaiset vaihtoehdot.

Samalla toivon, että kukaan äiskä tai iskä ei enää jätä käyttämättä paikkaa, johon ilmoittautuu tai ainakin peruuttaa varaamansa paikan heti kun etukäteen arvioitu tilanne muuttuu. Kiitos.

On itseasiassa aika surullista, että kesä, jonka pitäisi olla kaikille loman ja yhdessäolon aikaa on arjen järjestelyjen osalta vuoden stresasavin jakso. Rahasta ja yhteisestä ajansta on tingittävä, työnantajan näkökulmasta pienlapsiperheellisten vaatimukset ovat hankalia ja päivähoidosta saa maksaa mahdollisesti sellaisinakin kuukausina, vaikkei hoitoa käytä. Ainakin täällä se on ihastuttavasti mahdollista.

Nyt mie romahan.

18.2.2014

Maailma matkaa radallaan, mutta mutsia ärsyttää

Ykkönen puhuu sanaväännöksillä ja heittää vitsejä ja tilannehuumoria. ”Apua, turvaan. Täällä on kaasuvuoto. Eikun sehän onkin mun pylly joka vuotaa.” Lisäksi se laulaa pikkuveljensä kanssa Robinia aamulla ekaks, illalla vikaks. Muuten meneillään on terveysintoilukausi yksi. Syötäväksi kelpaa pääosin porkkana, paprika ja omena, koska ne on terveellisiä. Oliskohan mennyt äidin kasvisten tuputtaminen jo överiksi?

Kakkonen on katsonut pellehyppyjä nyt kaksi kuukautta aamulla ekaks, illalla vikaks. Kotiin tullessa herralle pitää piirtää pellenaama ja talo on rakennettu täyteen erilaisia hyppytorneja Duplo- ja Playmobil-ukkeleille. Jouluaatosta lähtien tuo samainen yksilö on vetänyt päivittäin riisipuuroa.

Molemmat nukkuvat 75 % yöstä meidän välissä eikä kukaan todennäköisesti halua muuttaa järjestelyä. Onneksi ollaan Aviomiehen kanssa sitä sorttia, että aviolliset ilot ja velvoitteet on hoidettu aina aika lailla muualla kuin sängyssä.. (Maybe too much information..)

Kakkonen on ottanut Ykkösen pituuskasvussa ja jalan koossa käytännössä kiinni, joten nykyään meillä on kaksoset - ainakin ventovieraiden mielestä. Vuoden ja seitsemän kuukauden ikäeron huomaa viimeistään siitä, että toinen on älykkökeskusteluja (ihanko todella maapallo kiertää aurinkoa? Kuolevatko kaikki? Ketut ja koiratkin? Mitä sitten tapahtuu? Miksi leipä pitää paistaa?) harrastava diplomaatti ja toinen egoisti raivopää. Voishan tuo asetelma olla tosin saman ikäisilläkin..

Jos muilla tässä perheessä menee ikäkaudelleen tyypillisesti (Aviomiehellä menee aina, se on niin tyytyväinen ja tasainen, että heikompaa ihan ärsyttää) ja tyytyväisesti, niin äiti on vähän pihalla – taas.

Enkä olisi yhtään pihalla, jos tyytyisin vain kaikkeen siihen, joka on tosi hyvin. Siviilissä rullaa ja sen pitäisi riittää, mutta kun ei.

Se on se työ, joka tympii. Tai ei edes työ, koska se on koulutusta vastaavaa, haastavaa ja ihan kivaa. Mutta jos nelikymppisenä edelleen on idealisti organisaatioiden toiminnan tai esimiehen ominaisuuksien suhteen ja esimies ei nyt olekaan "ihan" ideaali, on aika helposti metsikössä. Siellä ollaan. Olen päätynyt yt-prosessin jälkeisen työpaikanvaihdon jälkeen tilanteeseen, jossa on erityisosaamisen rooli on paitsiossa ja kommunikaatiokin piiputtaa. Olen käynyt työpsykologinkin kanssa aiheesta keskusteltavissa ja hänenkin viestinsä oli selvä - seuraa omia toiveitasi ja tavoitteitasi, kaikki asiat eivät ole muutettavissa.  Allekirjoitan täysin.

Kiitos ja hei. On etsittävä jotakin muuta.

Kun on idealisti ja haluaa tehdä hyviä hommia hyvässä organisaatiossa, voi käydä niin, että päätyy ojasta allikkoon. Ehkä se allikko on kuitenkin eri asia kuin menetetyt yöunet, jatkuva ahdistus, osaamisen suuntaaminen jatkuvaan turhanpäiväiseen varmisteluun ja loputon päivittäisten epäreiluuksien purkaminen ja kaataminen Aviomiehen syliin.

Jos on lisäksi nelikymppinen pienten lasten äiti ja lähdössä hyvästä työstä vain vuoden työsuhteen jälkeen, voi olla vaikea perustella, miksi. Voi lisäksi olla tässä vaiheessa vuotta vähän vaikea perustella omaa valintaa, jos aikoo samalla vaatia vähintään kuuden viikon kesälomaa perheen irtiottoa varten työsuhteen alkajaisiksi.

Välillä on vaikea perustella myös itselle sitä, miksi sitä on halunnut niin nopeasti lasten jälkeen takaisin työelämään, jos tulos on tämä.

Jos joku nyt kuitenkin haluaa palkata lyhyillä yöunilla toimeen tulevan nykyisin hyvinkin joustavan ja sarkastisen viestintäammattilaisen (jep, blogin suhteen suutarin lapsilla ei tosiaan ole kenkiä), joka on hyvä järjestämään bileitä ja leipomaan herkkuja työkavereille, saa ottaa yhteyttä. Palkkaa vaadin paljon ja säännöllisesti, samoin sen kuuden (mielellään seitsemän) viikon kesäloman.