Se vyöryy nyt hyökyaallon lailla –
a beautiful body haaste.
Olen pyöritellyt aihetta mielessäni ja pohtinut, miten siihen itse suhtaudun.
Alkuperäinen
A beautiful body -project löytyy muuten täältä. Suosittelen tutustumaan ilman haastettakin. Valokuva on puhutteleva keino kertoa tarinoita. Tietenkin minä itkin kun katsoin ja luin leukemiaan kuolleen nuoren naisen tarinaa. Sekä ihan siitä, että joku vaivautuu olemaan kaikkien asialla - kauniilla tavalla.
Näkökulmia haasteeseen on jälleen niin monia. Tärkeää on tietysti oman rohkeuden ja kauniiden kuvien voimaannuttava vaikutus. Kuvista ja heittäytymisestä on selkeästi syntynyt jo paljon hyvää osallistujille. Samaan aikaan on kuitenkin jokaisen kohdallaan pohdittava
Liinan osuvasti (jälleen) kommentoimaa yksityisyyden ja julkisen rajaa. Missä menee kenenkin mukavuusalueen rajat ja mitä kuvien julkaiseminen oikeasti tarkoittaa. Tähän ei liene oikeaa vastausta.
Sitten on toki vielä niitäkin, jotka suhtautuvat aiheeseen ”Taasko puhutaan ulkonäöstä, ettekö te naiset nyt vaan hyväksy vartaloanne, antakaa olla.”
Autuaita ovat ne, jotka ovat vapaita ulkonäköön liittyvistä asioista. Moni (kuten minä) en ole, ja syyllistäminen ulkonäköön liittyvien asioiden pohtimisesta on taas yksi loistava ansa, jonka naiset toisilleen virittävät. On aina hyväksyttävää puhua henkisestä kasvusta, kehittymisestä ja synnytysvammoista, mutta ei ulkonäköön liittyvistä asioista sellaisenaan.
Minä kuitenkin väitän, että tämä maallinen temppeli nimeltä vartalo on niin iso osa ihmisen identiteettiä, että on ihan normaalia pohtia sen muuttumista ja omaa muuttuvaa suhdetta vartaloon.
Ruumiinkuvan merkityksen kieltäminen on aika tekopyhää. On kuitenkin eri asia miettiä ulkonäköä joidenkin standardien tai ylimitoitettujen vaatimusten mukaan kuin pohtia sitä osana normaalia kasvua, itsensä hyväksymistä ja naiseutta. Nih.
Itse ajattelen nykyisin aihetta oman vartalon, ruumiin tai kropan muutokseen ja toimivuuteen liittyvänä asiana enkä (no ehkä vähän) jonkinlaisen naisihanteen ja mallimittojen perään haikailuna. Siksi koen asian vatuloimisen tärkeänä.
Mutta se haaste.
En aio laittaa itsestäni ja vartalostani paljastavaa kuvaa nettiin, vaikka sanallisesti kommentoin hyvinkin alastomia ja ihon alle meneviä asioita. Suhtaudun asiaan juuri kuten Liina kirjoitti. Vartaloni on visuaalisesti hyvin yksityistä, sanoilla kertominen on itselleni mukavuusalueella pysyttelemistä.
Olen aikaisemmassa lapsettomuus- ja raskausblogissani laittanut niitä tyypillisiä raskausviikkokuvia esille (nyt äkkiä stalkkaamaan, mistä ne löytyy) . Silloinkin esillä oli vatsani enemmän objektina eikä siksi, että olisin halunnut esitellä itseäni. Ymmärrän nyt, että en kuvannut itseäni raskaana olevana naisena vaan todellakin kohteena, jossa oli hämmentävä uloke nimeltä kasvava vatsa.
Haasteena haasteessa (samoin kuin muissa näissä ihmiset-lataa-kuviaan-nettiin-arvioitaviksi -tempauksissa) on lisäksi kuvan julkaisemisen motiivi. Jos kuvan ottaminen ja julkaiseminen oikeasti auttavat naisia näkemään itsensä positiivisessa valossa, voimaannuttamaan ja murtamaan jotakin rajoja kauneudesta itsessään tai yleisesti, se on enemmän kuin oikein. Jos kuvan julkaisemisen motiivi on taas saada palautetta ja hyväksyntää muilta (mitä se voi tiedostamattakin olla), ollaan hommassa väärillä raiteilla.
No,haaste sai kuitenkin aikaan sen, että kuvasin itseäni. Aihe pysäytti. Itsensä kuvaaminen on järjettömän hankalaa, joten kuvatkin olivat kamalia (en minä vaan kuvat). Mutta oli hyvä katsoa kuvia, nähdä itsensä muuten kuin vilahduksena peilissä. Kuvassa näkee itsensä kokonaisuutena ja kuvaa voi katsoa kuin toisen silmin.
Minä olen niitä, jotka olen jatkuvassa pohdinnan (ja myös hyväksynnän) tilassa sekä iän että raskauksien tuomien muutosten vuoksi. Sekä syömishäiriöhistorian. Hyväksyn realiteetit enkä haikaile pyykkilautaa tai nuoruuden painolukuja. Kauneuden käsitekin on muuttunut. Näen itsessäni
paljon asioita, joihin en aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Silmät ovat kiinnostavammat kuin vatsa. Pitkillä sormilla on hyvä koskettaa. Paksua tukkaa on lapsen helppo läheisyydenkaipuussaan kieputtaa.
On kuitenkin vaikea välillä hyväksyä, että jotakin on muuttunut pysyvästi, tai että en pysty tekemään samoja asioita kuin ennen ja se näkyy. Tai että entisen aktiivisen liikkumisen ja tekemisen synnyttämän lihakset vaan katoavat ja painovoima todellakin vaikuttaa. Ketuttavaa on lisäksi se, että olen joutunut uusimaan pikku hiljaa noin 75 % työvaatteistani, koska ne eivät vaan kerta kaikkiaan istu tai mahdu vaikka paino on entinen. Jotakin toistaiseksi pysyvää on tapahtunut.
Samalla näen, että eivät ne raskaudet näitä kaikkia muutoksia ole tuoneet. Osansa on iällä, suuri osa muuttuneilla liikuntatottumuksilla. Minun ratkaisuni oli mennä töihin lasten ollessa pieniä, joten ison osan työajan ulkopuolisesta ajasta vietän todella tiiviisti lasten kanssa. Aikaa ei juuri nyt ole satunnaisten lenkkien jälkeen muuhun. Sen hyväksyn ja se on tietoinen valinta, mutta se myös näkyy. Mitä en sitten tietenkään hyväksy.
Ennen kaikkea tärkeää tässä ohikiitävässä havahtumisessa oli se, että aloin ajattelemaan vartaloa työvälineenä. Tästä ”temppelistä” on pidettävä huolta, että jaksan olla vielä pitkään äiti lapsille, mielellään myös terve vaimo tuolle Aviomiehelle. Ottamissani kuvissa näkyy eniten se, että pistän aika monen muun asian oman hyvinvoinnin edelle enkä tietoisesta valinnasta huolimatta ihan aina tiedä, mikä siitä on hyväksi ja mikä laiminlyöntiä.
Miksi ihmeessä näiden muutosten pohtiminen olisi jotenkin pinnallista tai tylsää? Elämänmuutokset ja vanheneminen näkyvät sekä ajattelussa että ruumiissa. Ken asian kieltää hyväksyy itsensä ehkä vähiten?
Mutta kyllä minä itseni tämmöisenä mukavan höttöisenä talipallonakin hyväksyn. Olen tosi ok ja onneksi moottorikin sentään vielä pelaa kilometreistä ja peltivaurioista huolimatta.
Kiitos muuten mahtavalle Aviomiehelle (jälleen), joka näkee vaimonsa selkeämmin positiivisessa valossa kuin vaimo itse. Minulla on mies, jonka mielestä olen kaunis ja kaikin puolin ihana. Ykkösenkin mielestä äiti on usein tosi kaunis. Snif. En vain meinaa uskoa sitä.
Kaikki tempaukset, jotka herättävät tavalla tai toisella, ovat oikealla asialla. Pisteet Mami Go Go:n synnyttämälle keskustelulle.