MIhin tämä kaksi vuotta hujahti?

Kaksi vuotta ja tasan yksi vuorokausi sitten punnersin yli neljä ja puolikiloista äijää maailmaan. En olisi muuten punnertanut, jos olisin tiennyt mitä kokoluokkaa on luvassa. Olisin todennäköisesti vaatinut paniikkisektiota.

Joka tapauksessa olin siirtynyt reilussa puolessatoista vuodessa lapsettomasta kipuilijasta kahden lapsen äidiksi. Siihenkin oli totuttelemista, vaikka tilanne oli kuinka toivottu. Toisen lapsen syntymä aikaansai jatkuvan kaaoksen arkeen, joten Kakkosen ristinä on ollut ihan vaan normiväsymyksestä pihalla oleva mutsi, ehkä isäkin, ja vähän sinne päin tehdyt hommat ihan kaikissa yhteyksissä. Silti ukkelista on tullut ihan elinkelpoinen yksilö.

Leppoisa easygoing -jättiläisvauva on kokenut metamorfoosin kaksivuotiaaksi tarmopesäksi, joka pomppii, kiipeä, komentaa, puree ja lyö, inhoaa hammaspesua, rakastaa nestemäistä Panadolia (sitä on tarvittu valitettavan paljon), viskoo ruokaa ja tarinoi päivät läpeensä pikkuvanhoja juttuja kirjakielellä ja yrittää huijata itselleen ”domistia” ruuaksi mitä pätevimmillä perusteilla. Hän osaa sanoa ärrän paremmin kuin neljää vuotta lähentelevä siskonsa ja joutuu kolttostensa vuoksi hokemaan ”anteeski” päivän mittaan kymmeniä kertoja.

Hän ei syö edelleenkään kuin rajoittunutta määrää ruoka-aineksia, mutta saattaa vetäistä aamupalalla kolme lautasellista puuroa. Onneksi ei ole muuten se keliakia, joka on sekin testattu.

Hauskinta planeetalla on oma isosisko, jota Kakkonen palvoo. Yhdessä niillä on ihan omat juttunsa, painit, rähinät, kotileikit ja hipat. Yhteenhitsautuneita kuin mitkä. Siskonsa kenkäkoon Kakkonen otti kiinni juuri kaksivuotispäivilleen. Nyt menee molemmille 26 ja herra voi huoletta lainailla siskonsa balettitossuja.

Olen havahtunut tässä viime viikkoina siihen, että herra ei näköjään käytä enää tuttia. Isänsä oli kerännyt ne jo viime viikolla kaappiin piiloon. Niitä ei jätetty sorsanpoikasille eikä muillekaan. Se vaan jäi. Itse en ole laittanut tikkuakaan ristiin moisen luopumisen eteen. Ykkösellä tutista vierottaminen oli melkoinen projekti, mutta onneksi Kakkosen kohdalla joku näyttää sentään olevan edelleen easy.

Kakkonen kulkee pääosin päivänsä ilman vaippaa ja selviää. Päiväkodissa paremmin, koska näköjään siellä on aikaa ainakin pottahommien tehokkaaseen opetteluun. Kotona olemme vähän laiskempia.

On se aika ihana, riskaava halipallo, vaikka meneillään on jokseenkin rasittava vaihe.

Miten musta tuli näin ihana?

 Ai niin ja se liikuttavin juttu. Nukkuminen. Pieni mies on vaatinut jo jonkun aikaa valtavan leluarsenaalin sänkyynsä. Herra on nukkunut noin parinkymmenen pikkuauton ja pyöräilykypärän kanssa ja se on ihan oolrait. Uusin tärkeä juttu on pussilakanan aukot. Kakkonen rauhoittuu parhaiten, kun käden saa tunkea sinne pieneen koloon, josta peitosta otetaan kiinni laitettaessa pussilakanan sisään. Jos Kakkonen herää öisin, syy on pääsääntöisesti se, että kolo on hukassa ja onhan se nyt haasteellista löytää unessa.

Kaksivuotispäiväkseen epeli kehitti syksyn ensimmäisen korvatulehduksen.

Mutta hei oikeasti, me olemme selvinneet kahden pienen lapsen kanssa yli kaksi vuotta ilman terapiaa tai parisuhteen rakoilua. Se on jo kilistelyn paikka. Eikös nyt kuulu virallisesti jo helpottaa tämä pienlapsimeno?

 --
Lyhyt päivitys myös Jennijeen osuvasti nimeämään mökki-gateen. Meillä on nyt mökki yhdessä mieheni veljen perheen ja miehen vanhempien kanssa. Kipuilemaani vaihtoehtoa katastrofaalisempi versio, joka vaatii kymmenien tuhansien remontin ja jota kukaan ei ole nähnyt! En ole ihan varma kuka sen remontin suunnittelee ja tekee kun kaikki asianosaiset ovat lähes tuhannen kilometrin päässä kohteesta.

Omistussuhteiden osalta oma kantani on vielä avoin. Annanko homman olla mieheni perheen projektin vai lähdenkö mukaan myös rahallisesti. Tällä hetkellä houkuttaa edelleen pysytellä ulkopuolella, koska remonttisuunnitelma näyttää jo siltä, että homma on pelkkää kompromissia. Päällimmäinen fiilis on, että ei tämä ihan sellaiseksi tule kuin itse haluaisin. 

Yritän kuitenkin kelpo vaimon tavoin ajatella asiaa niin, että lopputulema on varmasti kiva ja meidänkin perhe tulee viettämään siellä monia ikimuistoisia hetkiä. Paikka, sijainti ja harrastusmahdollisuudet ovat kyllä hyvät. Ykkönenkin kaipaili jo eilen ison tytön laskettelusuksiaan. Äiti kaipaa sitä kivaa pientä vaate-sisustuskauppaa.

Taidan buukata itselleni ensimmäisen varauksen pömpeliin ensi kesäksi, eikös Pyhällä svengata joku jazz-happening siellä hienossa kurussa..