13.2.2015

Tasapaino

Täällä taas, ihan ruuhkaksi asti. Pari kertaa vuodessa on ihan ok blogin päivitystahti..

Vietän harvinaista perjantai-iltaa, kotona ja yksin. Apinalauma on siirtynyt mummolaan ja minulla on - aikaa. Mietin tässä mangorapusalaatin äärellä lähinnä lähtisinkö lenkille vai avaisinko kello jo näin 18 kunniaksi valkoviinipullon. Teen molemmat. Mainitussa järjestyksessä. Mutta ensin pitää vähän kirjoittaa. Kun jo viikkoja, ehkä jopa pidempään mielessä on ollut asia, jonka olemassaolon olen ehtinyt pitkäksi aikaa unohtaa. Se on tasapaino.

Se ei ole mitään vihersmoothieen ja päälläseisontaan hurahtamisen yhteisvaikutuksesta syntynyttä Om-oloa vaan ihan yksinkertainen huomio siitä, että olen tällä hetkellä jär-jet-tö-män onnellinen ja tyytyväinen ihan kaikkeen.

Mikään ei ole muuttunut varsinaisesti. Tai no, aloitin uudessa työssä, palasin niin sanotusti juurilleni. Se tuntuu hyvältä ja saa siitä kyllä enemmän palkkaakin. Mutta se on sivuseikka. Parasta uudessa-vanhassa on luovuus, monipuolisuus ja vaihtelu. Päätin vaihdosta kolmessa päivässä mahdollisuuden aukeamisesta sopimuksen allekirjoitukseen. Saattoi jäädä joku kulma muutoksesta miettimättä..

Mutta kotona on samat kaksi lasta ja mies. Ne on vaan kaikki jotenkin ihania. Kolme ja puolivuotias ja viisivuotias on jo mainioita omatoimisia ihmisen alkuja, jotka ei ole enää niin hoidettavia. Vahdittavia ne on kyllä entistä enemmän. Mutta jotenkin tämä vaihe lasten kanssa on ihan selkeästi omaa parasta aikaani äitinä (so far). Pärjään, osaan keksiä luovimiskeinoja, jaksan neuvotella, olla pöhlöjä juttuja keksivä viihdytyskeskus ja ihan vaan seurustella. Nuo sähköjänikset syövät pääsääntöisesti itse, pukevat itse, käyvät vessassa itse, nukkuvat itse, kömpivät meidän sänkyyn itse. Kun monta perushoitotoimenpidettä sujuu, itseltä jää aikaa olla jotenkin enemmän läsnä eikä vain keskittyä siihen "hoitamiseen".

Ja onhan noiden verbaaliagregaattien jutut ihan päälliköitä.

"Jos minä kuolen, en minä mene taivaaseen. Minä menen Hop Lopiin." (sääli sinänsä)
"Miten niin Jumaloi loi kaikki? Eiks Jumala ole taivaassa? Silloinhan kaikilta ihmisiltä olis luut poikki jos ne vaan tippuis sieltä taivaasta." 

Ei tässä olemisessa tai tavoissa mikään ole muuttunut. Ihan samalla lailla on kiire kuin aikaisemmin. Eineksiä syödään välillä enemmän kuin kehtaan tunnustaa. Olen käytännöllisesti joka aamu myöhässä töistä. Kimpoilen miehen kanssa kotitöiden jakamisesta. Tein muuten excelin, johon listasin arjen perustyöt ja kuinka suuren osan prosentuaalisesti niistä itse hoidan. Vastavetona mies argumentoi, että miksi alan tekemään hommia aina itse enkä anna hänelle tilaa. Touche. (Anteeksi, edellisestä puuttuu se viittä yli tai viittä vaille merkki e:n päältä.). En ehdi liikkumaan tai pitämään huolta itsestäni niin paljon kuin haluaisin. Juoksin kuitenkin lokakuussa 33 kilometrin Pirkan hölkän, joten voin olla vuoteen tekemättä mitään. Nukun liian vähän, koska apinaipanat hyppii meidän sänkyyn harva se yö ja uni on edelleen pätkittäistä. Väsymyksen vuoksi vänkytän miehelle, mutta sepä onkin ihmeellisen kärsivällinen olento. Minkä vuoksi rakastan herraa entistä enemmän. Lähipiirissä on voimia vievää sairastamista. Olen kurkkuani myöten täynnä digiä ja somea ja digitalisaatiota ja tätä 24/7 tavoitettavuutta ja framilla olemista. (Viimeinen on aika paha statement meikäläisen ammatissa). Tulevat vaalit ja asetelmat ärsyttävät jo valmiiksi. Lasten kasvuun liittyy uusia haasteita. Viisivuotiaiden kelpaamis- ja ystäväasiat ovat jo aika raadollisia. Kolmevuotias leikkii vaan pyssyillä. Listaa riittäisi.

Mutta jotenkin. Ehkä hyväksyn itse paljon laajemmin asioita tai otan löysin rantein. En osaa huolestua asioista, joiden huolehtimiseen käytin vaikkapa vuosi sitten järjettömästi aikaa. Olen oppinut jostain määrittelemättömästä syystä olemaan hetkissä enemmän läsnä. Erityisesti olen oppinut olemaan läsnä lapsille ilman, että yritän tehdä koko ajan samalla jotain muuta. Se näkyy heissäkin.

En muista näin seesteistä (ja samalla hektistä) ajanjaksoa vuosiin, jos en vuosikymmeniin. On aika jees olla onnellinen ilman jatkuvaa "sitku" moodia. Tilanne on todennäköisesti huomenna jo toinen : )

14 kommenttia:

  1. No kuulostaa hyvältä! Ja oli kiva kuulla susta, pitkästä aikaa. Meidän tyypit on nyt 2 ja 4 ja huomaan orastavaa 'nyt on paras fiilis olla äiti' -meininkiä. Orastavaa vielä, koska jälkimmäisen uhma, mutta silti. Veikkaan, että mullakin fiilis vain paranee sitä mukaa, kun lapset kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, diva on ja kiva, että kiva kuulla! Tosta se helpottaa koko ajan - luulisin. Ennen kuin tulee joku uusi juttu, jota en vielä edes aavista...

      Poista
  2. Olipa kiva kuulla kuulumisia! Ja hah, itsekin mietin heti niinkuin Anu yllä, että melkein... Kaksveen uhma alkaa meillä helpottaa mutta nyt hra soon to be eskarilaisella on alullaan joku vaihe. Seesteisyyttä odotellessa, tosin taitaa olla pelkkä päiväuni näillä temperamenteilla!
    Onnea uuteen työhön!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla myös! Ei kai todellista seesteisyyttä olekaan, mutta mä jotenkin vertaan niihin 2 vee ja 0 vee selviytymisaikoihin :) Ja kiitos, työssä on aika kivaa, ainakin vielä :)

      Poista
  3. Jee, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Ja vielä näin kivoja kuulumisia. Ihanaa, että onni on löytynyt arjesta eikä goji-marjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuin myös! Pitäisikö lisätä ne gojit tähän arkionnen päälle ;)

      Poista
  4. <3 Kivoja kuulumisia. Some ja 24/7 -ketutus on tuttua myös täällä. Kannattaa muuten lukea se Finlandia-voittaja, He eivät tiedä mitä tekevät, someiluun(kin) liittyen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos kommentoinnista. JA kiitos lukuvinkistä, pitää ehdottomasti tarttua..

      Poista
  5. Kuulostaapa ihanalta. Arki on ihmisen parasta aikaa. Tiäkkö, mulla on ehkä vähän samoja fiiliksiä - keskityn tekemään niitä juttuja, joita haluan tehdä, en kauheasti murehdi siitä, mistä jään paitsi jos jätän jotain tekemättä.

    Kaikkineen, olipa kiva kuulla susta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Jotenkin mua huvittaa oma itseni, koska olenhan aina uskonut, että onni ja oleminen on parhaimmillaan just ihan vaan tätä, mutten ole osannut kuitenkaan elää sen mukaan. Tää chillailu on aika jees! Enkä ole yhtään yllättynyt, että sä osaat olla just noin! Mainiota.

      Poista
  6. Ihana, oot taas linjoilla. Just tajusin, etta melkein kaikki blogit joita seurasin ennen on lopettaneet tai sitten muuttuneet kaupallisiksi enka enaa jaksa lukea niita. Kivaa huomata, etta jotkut vanhat tutut on yha hengissa (osapuilleen yhta aktiivisina kuin mina itse). Ja mika heinointa, tasapaino on loytynyt. Jee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun kävit kurkkimassa. Juu, ei tästä duunia tehdä : ) Katsotaan, jos voimia olisi työasioiden myötä enemmän, voisin ihan vaikka aktivoitua! Ja kuinka ihanaa on koluta kaikkien kuulumisia läpi pikkuhiljaa..

      Poista
  7. Mahtavaa kuulla että olet linjoilla, elämä hymyilee ja asiat ovat mittasuhteissa. Tällaisia juttuja pitäisi julkaista jossain vauva- ja perhelehdissä. Että hei, arki on välillä kaaosta mutta ei haittaa, koska lapset on ihania ja itse olen taas aikuinen, jolla on Elämä.

    Ja niin samat mietteet tosta digistä ja somesta, vaikka ne ei mua ammatillisesti kosketakaan. Mietin joku aika sitten että miten mulla muka joskus oli aikaa lukea kirjoja ja uppoutua ajatuksiin, soitella ja piirrellä ja silleen. Koska silloin en ollut somessa eikä ollut kännykkää. Lapset vie joo oman osansa ajasta mutta kyllä se on nää facet ja blogit ja muut pirulaiset joihin kaikki aika valuu. Nyt on paaston aika, olis todella tarvetta kunnon digipaastolle ja käyttää kännykkää vain puheluihin. En varmaan menettäisi kovin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikö niitä muka seestyneempien juttuja just julkaista, kaikki ei ehkä ole kipuillut vaan ennen sitä seesteisyyttä kuin itse koen (oman pääni sisällä) kipuilleeni. Tai en edes kipuilleeni vaan pohtineeni näitä moninaisia rooleja.

      Noinhan se digi ja some just on. Samoan aikaan toisaalta ajattelen, että tämmöisessä ajassahan ne lapset nyt vaan kasvaa huolimatta siitä, kuinka monta minuuttia äidin sormet on FB:ssä vuorokaudessa. Osaiskohan sitä olla ilman.. :)

      Poista