Hei, me äänestetään

Minä olen sen sortin yhteiskunnallinen osallistuja, jonka mukaan politiikka on juuri politikoinnin vuoksi itse asian unohtavaa tai tärkeät ratkaisut keskinkertaistavaa patsastelua. Omassa äänestyskäyttäytymisessäni cooleinta on ollut äänestäminen presidentinvaaleissa, joissa sentään puhutaan todella suurista linjoista ja joissa syntyy ilmiöitä. Alan pikku hiljaa tässä kypsässä iässä ja muiden kuin itseni hyvinvoinnista vastuussa olevana hahmottamaan, että aika paljon enemmän merkitystä omalle elämälle on niillä naamoilla, jotka istuvat paikallisessa kaupunginvaltuustossa. Olen alkanut suhtautua politiikkaan ja tähän lähipolitiikkaan kovin uusin silmin, kun omassa perheessä ja lähipiirissä alkaa olla sellaisia tarpeita, joihin kaupungin toiminta oikeasti vaikuttaa. Että ei se Sauli nyt vaan kerta kaikkiaan päätä, joutuuko jompikumpi lapsista päivähoitoon kaupungin toiselle laidalle tai kulkeeko palvelubussi vanhenevan äitini kotitalon kulmilta. Natollakin on aika vähän merkitystä siinä vaiheessa, jos tarhataapero alkaa voida huonosti kun päiväkodin täti vaihtuu monta kertaa kuukaudessa.

Ilmeisesti moni muu on yhtä pihalla eri vaalien merkityksestä, koska näissä lähivaaleissahan äänestysprosentti on tunnetusti alhaisin.

 

Kun nyt sitten oikeasti haluaisin juuri näissä kunnallisvaaleissa äänestää sellaista henkilöä, joka on lähellä omaa elämäntilannetta ja omaa jossain määrin samoja arvoja, on ehdokkaan löytäminen vaikeaa. Kuntavaaleissa ei ehdokkaiden budjetit päätä huimaa, mikä tietysti näkyy näkyvyydessä. En todellakaan lähde vaalikojuille sanalle kahden eri suuntiin 97 %:sti pyrkivän tenavan kanssa eikä itse kopioitu ja postilaatikkoon rytätty lista iskulauseista juurikaan kerro ehdokkaasta. Tunnen monta pyrkivää tutun tuttua, joita en kuvittelekaan äänestäväni. Vaaliväittelyitä ei ole eivätkä nämä ehdokkaat kiertele kollektiivisesti esittäytymässä lähiöissä. En ole myöskään varsinaisesti sitoutunut mihinkään puolueeseen, jotta joukko kaventuisi. Tai no, ehkä niitä mahdollisia puolueita on kaksi tai kolme.

 

Onneksi on vaalikone. Tai sitten ei. Näennäisen rehellinen vastaaminen tuottaa jostain käsittämättömästä syystä yleensä hyvin huvittavia vaihtoehtoja. On melkoinen järkytys saada ranking-kolmoseen yhden asian (eli omansa) asialla oleva sorrettu Piraattipuoluelainen tai melkein kuka vaan Persu. Tämän jälkeen pitää tietysti käydä muuttamassa omia vastauksia niin, että listalle pääsee edes niiden puolueiden edustajia, joita voisi kuvitella äänestävänsä.

Edellinen oli oma kauhuskenaarioni ja tapahtui onneksi miehelleni. Todellisuudessa sain elämäni ensimmäisen kerran vaalikoneessa tuloksen 100 %. ”Match made in heaven” toteutui niin nuoren partasuisen lippalakkivihreän kanssa, että häntä äänestämällä olisin periaatteessa Puuma. En löytänyt tyypistä etsimällä mitään tietoa, hän oli jättänyt kaikki perusteensa vaalikoneeseen kirjoittamatta eikä linkkejä minkäänlaisiin kotisivuihin löytynyt. Että siinä meni ne treffit. Tosin tädin on kyllä todettava, etten olisi niin juron näköistä miestä äänestänyt muutenkaan. Onneksi kolmoseksi kiilasi nainen, jonka olin jo ilmoituksista noteerannut ammattinsa ja taustansa puolesta ”sopivaksi”. Ehkä vaalikoneissa sittenkin on järkeä.

 

Jonkun verran enemmän pureksittavaa valinnan kanssa on tosiaan miehelläni, jonka lista vastausten perusteella oli kaikkiaan mielenkiintoinen. Ensimmäiset kymmenen henkilöä olivat pääosin sieltä Persuista ja marginaalipuolueista, joita hän ei missään tapauksessa äänestäisi. Niin kuin ei kukaan muukaan. Vastausten yhteen osumisen prosentit olivat korkeimmillaan miehelläni noin 50 %:n luokkaa, joten herää kysymys, mitä ihmettä mieheni ajattelee näistä vaalien peruskysymyksistä kuten kunnan palveluista, liikenteestä, kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksista tai kaupunkisuunnittelusta. Pitäisiköhän huolestua? Koska yhteistyö meni koneen kanssa vähän puihin, mieheni totesi äänestävänsä nuoruutensa periaatteella: valitaan listasta parhaimman näköinen muija. Ei kai se voi mennä enempää pieleen kuin muullakaan valintatavalla?