Tästä se lähtee

Jossakin täällä blogiviidakossa olen neljä ja puoli vuotta terapioinut itseäni lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista ja onnistuneen omaisuuden tuhlauksen ja sitä seuranneiden raskauksien jälkeen ryppyotsaisesti lasten kitusista kasvukäyristä arjen ajoittaiseen ankeuteen. Nyt olen kurkkuani myöten täynnä puhtaasti vain lapsista ja äitiyden kokemuksesta kumpuavaa paasauskirjoittamista. Lapset ovat hengissä ja perhekin voi kohtuullisen hyvin, joten omat intressit alkavat olla välillä muualla kuin imetyksen ihanuudessa  tai eri ikäisten eri vaiheita käyvien ipanoiden oveluuden ihmettelyssä. Tarpeen on heittää kuuseen myös edellisten blogieni traumalähtöinen lähestymistapa ja suhtautua tähän elämäntilanteeseen avoimin mielin ja niin, ettei sanomisia tarvitse välttämättä kätkeä edes anonyymiyden suojiin.

Kuvittelen harhaisesti, että minulla olisi jotakin sanottavaa muistakin asioista. Todennäköisesti näin ei tosiaankaan ole. Ajattelen kuitenkin, että tässä upouudessa blogissa voin kirjoittaa hieman vapaammin hengittäen ihan mistä vaan, vaikka se olisi samat kasvatuskriisit, presidentinvaalit tai ripsivärin valinta.  Hyvä lähtökohta olisi, jos en suhtautuisi itseeni ja perheeseeni niin vakavasti.  

Esittäydyn nyt itsellenikin ikään kuin uutena ihmisenä. Mikä minua kiinnostaa, mitä minä ajattelen vai ajattelenko enää yhtään mitään. Onhan tässä elämä pyöräyttänyt monta asiaa päälaelleen viimeisen noin neljän vuoden aikana. Aikaisemmin olin kohtuullisen työkeskeinen, harrastava, aikaansa seuraava itsensäkehittäjä ja maailmalla matkaava nautiskelija. Nykyisin olen pääosin monta hommaa aloittava ja kaikki kesken jättävä littatukkapää, joka ei vaan ole lapsia kouluikään asti kotona hoitova downsiftaaja, kotoileva saippuan näprääjä tai edes sisustava kiintymyssuhdeteoreetikko. Joita kaikkia haluaisin ainakin salaa olla ihan vähän.

Haluaisin nimittäin olla tiedostava ja ajassa kiinni oleva hot mama, (k)uran ja perheen, itsensä ja lähes koko universumin tilasta huolehtimisen saumattomasti yhdistävä supernainen, joka vähäiselläkin vapaa-ajallaan värkkää mitä vaan perheensä ja yhteisönsä hyväksi, on kiinni ajassa, huolehtii ystävyyssuhteista ja kummilapsista ja kehittää hauistaan ja osaamistaan työelämän haasteita varten. Näinkään ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Mikä sinänsä ei itseäni yllätä.

Tässä blogissa tulen käytännössä olemaan kärttyisemmän puoleinen ämmä, joka ei aina tiedä, miten edes nämä palaset pysyvät kasassa, mutta silti pitäisi olla jotain projektia tässä sivussa. Lisäksi tulen rypemään itsesäälissä (täytin myös juuri 40 enkä aina tunnista aamuisin peilistä toljottavia kasvoja omakseni) ja ihmettelemään, miten oikeasti ihmiset selviävät yhtälöstä lapset, mies, työ (joskus sitä tosiaan kutsuttiin uraksi), oma-aika, ystävät ja mitä niitä nyt oli. Samalla yritän luoda hieman koti ja keittiö -reviiriä laajempaa katselukulmaa omaan ympäristööni ja elämään yleensä.