Elämäni ruuhkaisin vuosi

Piti kirjoittaa tasan viikko sitten, että tässä se nyt on paketissa elämäni ruuhkaisin vuosi. Silloin tasan vuosi sitten palasin Kakkosen hoitovapaalta töihin. Äidin vuoden ja kahden kuukauden ikäinen "Dinosaujus" aloitti hoitouransa ja meidän perheellä alkoi erilainen arki.  Sanan kaikissa merkityksissä.

Vuosi on mennyt suunnilleen näin:

Palasin töihin 13.11. Alle viikon päästä työpaikallani aloitettiin yt-neuvottelut, joiden irtisanomiset saattoivat kohdistua vain minuun. Sain irtisanomispaperin mukavasti joululahjaksi 21.12. Tästä alkoi ammattiliiton ja työnantajan välinen korvausvaatimus-vastine -ralli. Tämä päättyi tuloksettomana. Kiistan kohteena ollut määräaikainen jatkoi töissä ja minä sain lopulta liiton tuen ja oikeusturvakeskuksen päätöksen asianajokuluihin. Vuoden vatuloinnin jälkeen asian kimpussa jatkaa nappisilmäinen juristi, mutta perusasia ei ole matkan varrella muuttunut. Olen oppinut ihan helvetisti työlainsäädännöstä, juridiikasta noin yleensä ja ihmisistä.

Sain tammikuun alussa nykyisen paikkani. Aloitin helmikuun lopussa. Paikka vakinaistettiin lokakuun alusta. Olen jälleen oppinut paljon, mutta positiivista alkua on seurannut timoräty -tyyppinen painajainen, koska esimieheni on haasteellisin työurallani tapaamani henkilö. Olin viime viikolla työhaastattelussa. En kylläkään tiedä, mitä haluan.

Kakkonen sairastui kolmantena tarhapäivänään ripuliin, joka kesti 22 päivää. Vuoteen mahtui yhteensä kuusi korvatulehdusta joihin määrättii 9 antibioottikuuria. Titaanipätkien asennus syyskuussa tuntuu helpottaneen tilannetta. Kop kop, hän koputtaa puuta.

Kesäkuussa vietin Kakkosen kanssa kolme päivää sairaalassa bronkiittia taltuttaen.

Ykkösellä on ollut vain napakka noro ja juuri parhaillaan vesirokko. Kakkosella on ollut muistaakseni noron lisäksi kaksi muuta vatsatautia.

Itse onnistuin tukkimaan molemmat surullisenkuuluisat nikamavaltimoni toukokuussa. Lepäilin sairaalassa muutaman viikon, jonka jälkeen oli useamman viikon sairasloma, jolloin piti ottaa iisisti. Jatkoin lasten retuuttamista ja perheen sisäisenä projektipäällikkönä toimimista ilman muutosta. Jouduin lopettamaan urheilun ja sain tekosyyn velttoilullle.

Mies päätti tehdä normityön, päivystysten ja yksityisvastaanoton lisäksi lisätöitä. Tai sairaala velvoitti. No comments.

Olen ollut mukana vanhempainyhdistyksen toiminnassa ja järjestämässä noin viittä erilaista tapahtumaa vuoden aikana. Luulin pääseväni hallitusnakista eroon syyskuussa, mutta poistuin kokouksesta puheenjohtana. What the hell happened?

Lapin huuman seurauksena mieheni ja hänen perheensä päättivät ostaa eräästä tunturikylästä mökin vastoin minun tahtoani. Käsirahan maksamisen jälkeen mökki osoittautui pommiksi (mitä minä sanoin!). Menetimme osan käsirahasta epäselvien sopimuskuvioiden vuoksi. Minä en saanut kertaakaan sanoa ”mitäs minä sanoin”. Paitsi tässä.

Olen juhlinut parit häät ja osallistunut veneen ostoon sekä kalastanut paljon.

Ruuhkaa oli ruudullakin.

Suurin osa ystävistäni puhuu minulle edelleen, vaikka olen ollut em. syistä johtuen luokattoman huono yhteydenpitäjä tai olen jokaisella tapaamiskerralla oksentanut uuvuttavaa valitussoppaa käytännössä muistamatta kysyä ”mitä sulle kuuluu?”

En ole katsonut vuoden aikana yhtään kokonaista elokuvaa, kokonaista jaksoa lempisarjoista tai noin varttia pidempää pätkää telkkarista. Olen lukenut luokattoman vähän ja olen täysin vieroittunut paikallisesta sanomalehdestä. Jos joutuisin juuri mut sivistystenttiin, pärjäsin huonommin kuin keskimääräinen missi. Sen sijaan tiedän edelleen lähes tapettikuvion tarkkuudella, millaisia taloja tässä kaupungissa ja lähikunnissa on myynnissä.

Entisenä etuaikailijana olen nykyisin kroonisesti kaikkialta myöhässä. Tästä ja jälleen em. seikasta johtuen osaan pyytää nykyisin erittäin sujuvasti anteeksi käytöstäni – myöhästymistäni – huolimattomuuttani – unohtamistani.

Noin. Eihän se nyt niin paha ollutkaan!