18.1.2014

Viikon katseluvinkit

Moni onkin jo varmasti törmännyt tähän tiuhasti SoMe-jaettuun Selma Vilhusen lyhytfilmien sarjan Oscar-ehdokkaaseen. Teemana on kaikkivoipainen äiti.. Nimitys on tietysti hieno juttu sellaisenaankin, mutta entäs sitten itse filmi. No, kyllähän se tässä stereotypisen ruuhkavuosi-käsitteen mukaisessa puristuksessa osui ja upposi. Olipahan muuten todennäköisesti ensimmäinen lyhytfilmi, jonka mieskin kiinnostuneena katsoi. Valitettavasti hän myös allekirjoitti teoksen autenttisen tunnelman.

On mielenkiintoista nähdä, miten filmi pärjää niissä karkeloissa. En nimittäin jaksa uskoa amerikkalaisten kykyyn tunnustaa aihepiirin realistisuutta saati kykyä lisäksi nauraa itselleen tässä asiassa. Olen erittäin mielelläni väärässä.

Selma Vilhunen: "Pitääkö mun kaikki hoitaa"

http://areena.yle.fi/tv/2087948

Yritän kuitenkin sitkeästi väittää, että vaikka toimin valitettavan usein filmin sankarittaren tapaan, en  korosta (varsinkaan myönnä korostavani) rooliani marttyyrimaisella hokemisella. Itsehän olen ”vankilani” rakentanut, joten tyydyn kohtalooni mukisematta. Miestä kun ei voi valitettavasti syyttää, koska hän osallistuu tekemisen tasolla tasapuolisesti lasten ja kodin hoitoon. Itse minä olen pyytämättä ominut turhan tiukasti perheen projektipäällikön roolin.

Sanonakaa nyt sekin, että josssain on perhe, jossa nainen ei hoida "automaattisesti" lasten tarhakamoja, ole selvillä jokaisesta puuttuvasta tumpusta, arvioi uusien vaatteiden tarvetta ja toteuta hankintaa, hoida lähipiirin synttäri-/joulu-/häälahjoja, ennakoi partureita, hammaslääkäreitä tai harrastuksia tai tee muuten jatkuvaa alitajuntaista 24/7 organisatoorista työnjohtoa. Olen niin mielelläni tässäkin asiassa väärässä.

Toinen linkkivinkki on Kakkosen suosikkipätkä. Ukkeli on löytänyt YouTubesta pellehyppääjät ja jumaloi näitä kaikin tavoin. Yllättävän moni tämän alan harrastajista on suomalainen. Menee ehkä samaan hulluuden kategoriaan kuin eukonkanto. Vuoden vaihteessa Jerobeam Salakytästä (The grand guru) ja kumppaneista tuli yllättäen tuore dokumentti ja tätä luukutetaan meillä nyt useita kertoja päivässä. Suosittelen, koska uimahypyt ovat tosi nastaa hupia ipanoille ja suomalainen Osmo Meskanen on vienyt jo käsittämättömät 46 vuotta suomalaista ”osaamista” myös maailmalle. Näkyvissä Areenassa vielä 14 päivää.

"Pellehypyn suurlähettiläät"

http://areena.yle.fi/tv/1444797

11 kommenttia:

  1. Mä en oo vielä katsonut tota lyhäriä mutta pakkohan se on, kun oikein ÄIDIT on tehneet elokuvan, huhhuijakkaa. Enkä ole toistaiseksi tavannut perhettä, jossa isä tietäisi missä on neuvolakortti, osallistuisi synttäreiden järjestelyyn omatoimisesti, muistaisi päiväkotikavereiden nimiä (tai henkilökuntaa, paitsi ehkä omahoitajan ja sen tosi näpsäkän näköisen harjoittelijan...) tms. Mutta toisaalta meillä tää toimii näin, koska voin sitten vedota tähän työnjakoon kun pitäisi korjata polkupyöriä, pestä roskiskaappia tai tehdä jotain muuta "miehekästä". Ah, epätasa-arvo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se olikin tosivaan vielä ihan oikeiden ÄITEN tekemä.. Meilläkin homma toimii just näin, missään tapauksessa on halua olla meidän tai muiden "samassa veneessä" olevien osalta syyllistävä. Tässä asiassa perinteiset roolit on yllättävän tiukassa ja usein ihan niin, että naiset itse itselleen haalivat asioita. Tarkastelen ilmiötä puhtaasti huvittuneena.. Ja onneksi miehille tosiaan lankeaa noita likaisia töitä, joita en ainakaan itse edes ajattelisi hoitavani vaan kuvittelen, että ne vaan hoituu..

      Poista
  2. Meidän naapurissa todellakin asuu perhe, jossa isä huolehtii kaikesta. Suunnittelee ruokalistat, ostaa ruoat, tekee ne, osaa reseptit ulkoa, huolehtii siisteydestä ja järjestyksetä, kysyy tytön kavereiden vanhemmilta synttärilahjatoiveet, sopii tapaamisajat jne. :D Mutta harvinaistahan se on ja vaatii aika erikoislaatuisen miehen. Muiden mielestä se voi olla joko hyvä tai huono juttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, oikeasti! Poikkeus vahvista säännön jne. Hyvä kysymys onkin sitten tuo, että mitä sitä itse oikeasti tai ympäristö ajattelisi tilanteessa, jossa mies todellakin hoitaisi juuri nuo kaikki. Heti tulee mieleen alkaa pohtia, että miksi sitten näin.

      Ruokapuoli tosin on monessa perheessä tasa-arvoisemmassa jamassa kuin meillä..

      Poista
    2. Meidän perheen työnjako ei paljastu eikä ole paljastunut kellekään, joten ei ympäristökään ajattele siitä mitään. Ainoa mikä näkyy kaikille on se että mies on kotona, mutta niin on puolet oman alani kurssin opiskelijoiden miehistä --> ei outoa. Ei kukaan ikkunasta katso mitä meillä tapahtuu. Ja neuvolassakin eivät mitenkään näe koko kuvaa, tai tiedä että lasten vaatteet ovat miehen ostamia. Eikä kukaan livenä tiedä että mies on ostanut lähes kaikki minunkin vaatteeni ja huomauttaa minulle esim. vaatteiden kulahtamisesta. Arjessa tämä on sangen huomaamatonta. Itse huomasin työnjakomme vasta kun äitiysblogit tästä kirjoittivat + beautiful body -haasteesta.


      -Nuppu

      Poista
  3. Minä olen tuollainen äiti ja mies tuollainen isä. Melkein haluaisin ilmoittautua omalla nimellä mutta yksityisyys on tärkeää.

    Tähän on luultavasti tultu sen vuoksi että olen melko epäsosiaalinen. Kaveripiiri ei ole muokannnut minua käsilaukkuihmiseksi, koska kavereita ei ole ollut kovin montaa nuoren elämäni aikana. Olen tehnyt paljon ilman niitä paineita. Lapsuudenkodin työnjako on perinteinen, mutta ei yhtään marttyyrimaisesti. Minun ei tarvinut tehdä kotitöitä, opiskelin koko ajan. Siskoni on samanlainen.

    On joskus aika yksinäistä olla tällainen. Se on ainut huono puoli.

    -Nuppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lisäänpä vielä että olen oikeastikin sitä mieltä että tällainen erilainen kokemus on myös huono juttu, koska siihen ei samaistuta --> ei voi yhdessä päivitellä omaa roolia ja maailmaa. Kun tähän yhdistää täydellisen tyytyväisyyden omaan kehoon ja ulkonäköön (vau-tyyppiset ajatukset peilin edessä), yhteisiä puheenaiheita on vähemmän kun muut laihduttaa ja häpeilee. Olen kuitenkin blogeista löytänyt pohdiskelevia tyyppejä, joita on kiva seurata ja joissakin asioissa on onneksi paljon jaettavaa.

      -Nuppu

      Poista
    2. Sehän on ihan mahtavaa, että noin todellakin on, jos roolit ovat siis teillä molemmille ok. Voin tosin hyvin kuvitella, että tietyllä tapaa roolien jonkinlainen poikkeavuus eristää siitä muka-normimenosta, jota puistoissa, kerhoissa ja muissa pienlapsiperheiden kohtaamispaikoissa harrastetaan.

      Myös oma taustani on "normiperheestä" ja rooleista poikkeava, mutta silti olen itseni itseaiheutetusti tähän rakoon ajanut. Itseasiassa eihän tässäkään roolituksessa mitään vikaa ole, sitä on vain hyvä välillä tarkastella riittävän ironisten linssien läpi..

      Poista
    3. Mitä kirjoitat tuosta toisesta asiasta, tyytyväisyydestä itsessäsi johonkin, niin ymmärrän toisaalta tuonkin. Laihduttaminen, rahasta rutiseminen, työpaiksta valittaminen, miehen saamattomuudesta tai juuri omasta raatamisesta, vaikeasta anopista tai vaikka traumaattisesta synnytyksestä on ok tilittää ja aina löytyy tsemppaajia. Mutta omaan tilanteeseen tyytyväisyys asiassa kuin asiassa ei ole välttämättä kovin hyväksyttävää, se koetaan jotenkin kehuskeluksi vaikka se ei sitä olisi. Eri asia on tietysti omien läheisten ystävien kanssa, joiden kanssa voi olla positiivisistakin asioista aito. Ja tämä kaikki hieman kärjistettynä, koska ihan näin mustavalkoista tämä ei minusta sentään ole.

      Poista
  4. Kiitos linkistä, tämä täytyy tsekata. Pohdin melkein päivittäin, miksi olen tämän perheen toimitusjohtaja, tuotantopäällikkö, suunnitteluvastaava jne. vaikka meillä mieskin tekee paljon. Kotoa perityt roolit vai meidän luonteet? Ja jotenkin hävettää edes tunnustaa, mutta tällainen 50-lukulainen asetelma, jossa mies tienaa ja äiti hoitaa kotona lapsia, on kuitenkin välillä ihan jees. Ja sorrun myös ajattelemaan, että koska mies maksaa lainat ja ison osan laskuista, minun _velvollisuuteni_ on ottaa vastuu kodista. Ihan itse olen tästä ajatuksesta vastuussa, mies ei minua ole siihen ajanut, vaan kyselee että haluanko jo mennä töihin jne. En tiedä pitäisikö tässä sääliä itseään vai olla tyytyväinen siitä että edes tunnistaa nämä kierot ajatuskulut. Ja siis jossain toisessa perheessä voi asiat olla toisin ja se on minulle ihan sama, omaa elämääni tässä vaan pohdiskelen. Kun en kuitenkaan osaa olla tässä arjessa lakkaamattoman kiitollinen siitä, että saan nähdä lasten kasvavan kanssani. Lähinnä vaan odotan sitä hetkeä kun ne illalla hiljenevät. Ja tästäkin poden huonoa omaatuntoa. Ehkä oikeasti tarttisin vähän terapiaa? :)

    VastaaPoista
  5. Meillä mies suunnittelee ruokia ja huolehtii lapsen partureista - ja todellakin tietää tarhakavereiden ja -tätien nimet. Suurin syy siihen on varmasti vuosi hoitovapaalla. Ennen sitä lapsen hoito ja ruokakaappien sisältö olikin pitkälti minun johdossani, joten se vuosi oli todella tärkeä perheemme dynamiikalle. Ei voi muuta kuin suositella - siihen kyllä kannataa vähän satsatakin. Onhan aika luonnollistakin, että ne roolit jämähtävät siihen äidin hoitovapaan tilanteeseen, mikäli rooleja ei vaihdeta riittäväksi ajaksi. Ollaan nyttemmin shoppailtu yhdessä haalareitakin verkkokaupoista.

    VastaaPoista