Otetaanpa aiheeseen kaksi lähestymiskulmaa.
A) Olen pitänyt itseäni rotuun ja ihmisen väriin liittyvissä asioissa varsin liberaalina, ja filosofiani voi kiteyttää ajatukseen: kaikki me olemme ihmisiä.
B) Lapsilla on ylivertainen kyky laittaa vanhempien periaatteet koetukselle. Tarkoituksella tai tarkoittamatta.
Yhdistelmänä edelliset toteamukset ovat taas uusi haastava kasvatuspähkinä purtavaksi.
Kävi nimittäin näin. Olimme paikallisen kaupungin suuren suuressa ja suositussa leikkipuistossa. Kakkonen oli Aviomiehen kanssa keinumassa ja minä Ykkösen kanssa vähän syrjemmällä. Keinujien viereen tuli tummapintainen, lähi-itäisen oloinen perhe. Kaikilla oli komeat mustat kähärät hiukset, kaunis tumma iho, värikkäät vaatteet, voimakaspiirteiset kasvot ja ympärillä sellainen vahva (mausteinen) tuoksu. Yleensä sosiaalinen höpöttäjä Kakkonen katsoi erityisesti tummaa, kyömynenäistä perheen päätä mielensäpahoittaja-ilmeellään ja kyyristyi kasaan keinussa todeten kirkkaan loukkaantuneella äänellä:
”Isi pelottava hirviö, mennään pois!”
Reaktio oli voimistumaan päin, joten keinusta piti lähteä. Juuri niin, että vieruskaverit kyllä ymmärsivät miksi. Yritimme alkaa aiheesta yhdessä sanalle. Että on erilaisia ja erivärisiä ihmisiä, koska ihmiset asuvat eri maissa. Mutta kaikki ihmiset tekevät samoja asioita ja käyvät leikkipuistoissa. Ei kelvannut.
”Hirviö. Mene pois! ”
Totta kai vajaa kaksivuotias on suorasanainen totuudentorvi, joka kommentoi näkemäänsä puhtaasti visuaalisen kokemuksen perusteella. Olihan se perhe erinäköinen kuin haalean kalvakat vanhempansa, sukunsa ja suuri osa naapureistakin. Lapsi kommentoi viattoman spontaanisti totutusta poikkeavaa ulkonäköä. Kuten Ykkönen sitä, että aika monella naisella tosiaan on isommat tissit kuin äidillä.
Mutta miten ja milloin selittää lapselle, mitä erilaisuus tarkoittaa? Miten määritellä koko jonkinlaisen erilaisuuden kirjo ”erivärisyydestä” fyysiseen tai käytöksessä heijastuvaan erilaisuuteen? Olen tästäkin asiasta naivisti ajatellut, että meidän vanhempien tapa suhtautua neutraalisti (toivottavasti) kaikenlaiseen erilaisuuteen merkitsee lapselle sitä, että asia on ok eikä erilaisuudesta tule asia. Tai paremminkin niin, että erilaisuus ei edes ole erilaisuutta, jos siitä ei sitä tee.
Mutta eihän se taaskaan mene niin. Tietenkin muun ympäristön reaktiot ja suhtautuminen vaikuttavat. Sanattomat reaktiot vaikuttaavat. Ja pahus kun ne pienetkin lapset muodostavat itse mielipiteitä. Jollakin logiikalla pieni mieli arvottaa jonkun hyväksi ja pahaksi, oudoksi ja pelottavaksi.
Kun se olisikin niin, että pelottava muuttuu normaaliksi ja hyväksyttäväksi jos äiti ja isi sanoo niin. Ei taida mennä niin. Täytyy oikeasti miettiä miten ja milloin opetellaan ja opetetaan ymmärtämään erilaisuutta. Kuvittelin, että aika ei olisi lähimaillaan, että pienet lapset ovat avoimen hyväksyviä. Metsään menin taas. Maalaisjärki, harkitut mielipiteet ja kasvatuskirjat esiin.
Pohdin itse aivan samoja asioita pari päivää sitten. Olimme uimassa ja viereemme ui isä ja poika,komeita, isoja ja tummia kuin pimein yö - valkoiset silmät ja hampaat vain vilkkuivat. Tähän tietenkin varsin kovaan ääneen sekä Tyttö että Poika kommentoimaan " äiti miksi tuo mies ja poika ovat noin mustia, ovatko ne NOIN ruskettuneita" ja sitä rataa. Pelkoa ei ollut tässä kohtaa, mutta suurta ihmetystä ja äitin selitystä erilaisista ihmisistä ja väreistä.
VastaaPoistaKoin jo tuon haastavana selittää, vaikka itsellä tosiaan aivan neutraali suhtautuminen. Pitänee olla tyytyväinen ettei ihmettelyyn liittynyt negatiivisia tunteita tai odotuksia, mutta tarkkana pitää olla selitysten kanssa ettei niistä tulee leimaavia ja rotuja yleistäviä.
Auts ja niinpä. Lasten reaktiot on niin aitoja, hyvässä ja pahassa.
PoistaTotta on myös se, että sitä luulee olevansa neutraali ja selittävänsä asiat siten. Mutta niistä tulee tosiaan silti helposti jotenkin yleistäviä tai sellaisia, että lapsi päättelee että tässä on kuitenkin joku juttu..
Kääk. Täällä Stadissa on paljon värikästä porukkaa, noiden tarharyhmässäkin tulee olemaan ja metrossa ja kadulla ja puistossa jne. Siitä huolimatta mun esikoinen suhtautuu jotenkin arastellen tummempi-ihoisiin. Sen kerho-ohjaajana oli syksyllä nuori mustalaismies, todella mainio tyyppi, rento ja hauska. Esikoinen ei vaan kertakaikkiaan lakannut pelkäämästä sitä ja edelleen kun nähdään esim puistossa, esikoinen menee mun jalkojen taakse piiloon. Tokihan me kaikki sen ydinperheessä ollaan vaaleita, mutta silti oudon vahva reaktio.
VastaaPoistaViime keväänä esikoinen leikki kirppiksellä somalipojan kanssa. Sitten kun meidän piti lähteä, se sanoi "hei hei ruskea poika, sinä et saa tulla minun kanssa kerhoon". ÄÄÄÄÄÄH :D. Olen kyllä selittänyt ettei ihmisten ihonväriä saa kommentoida mutta mietin toisaalta sitä, syyllistynkö eräänlaiseen käänteisrasismiin olemalla pontevasti kieltämässä lapsen ilmiselviä havaintoja. Jotenkin asia pitäisi kai esittää silleen, että ihmisiä on eri värisiä ja puhutaan siitä vaikka kotona...
Siellä suuressa cityssä on kyllä varmasti luonnostaan monikulttuurisempaa. Mietin itseasiassa just kirjoittaessani, että mites me näin umpiossa ollaankaan. Kyllähän täälläkin on vaikka minkä taustaista asukasta. Tarhassa tosin on vain yksi Kiina-taustainen ja kun hän puhuu sujuvaa suomeea, ei lapsi ehkä asiaa noteeraakaan.
PoistaTOi käänteisrasismi on paha. Sitä tosiaan luulee olevansa niin suvaitsevainen ja neutraali selityksissään, mutta ansoja piilee. Liika selittäminen on myös asian tapetille nostamista.
Meillä kävi sikäli kiva tuuri, että esikoisen ryhmiksessä oli aiemmin yksi tummaihoinen poika, josta tuli hänelle tärkeä leikkikaveri. Ihonväriin ei kiinnitetty autoleikeissä mitään huomiota, eikä ole kiinnitetty sen jälkeenkään. Saapa nähdä miten tuo kuopus sitten reagoi, kun tilanne tulee eteen. Toivottavasti edes vähän pehmeämmin kuin teillä - voisin kuvitella, että saattoi vanhemmalla tuossa vähän korvat punottaa :-/
VastaaPoistaLuulen, että tuo on paras tapa oppia erilaisuutta. Erivärisyys tai mikä tahansa on luonteva osa sitä lapsen omaa mitä tahansa ryhmää. Kun tilanteet tulevat yllättäen, niissä piilee se erilaisuuden huomaamisen ja korostamisen vaara.
PoistaMä toivon, että ainakaan kaikki siitä perheestä ei osannut vielä hyvin suomea..
Mietin samoja kuin Lupiini. Se, että ympärillä on erilaisia ihmisiä, olipa kyse ihonväristä tai vaikkapa kehitysvammoista, tekee erilaisuudesta normaalimman. Silti jos jokin asia on minoriteetissa, lapsikin huomaa sen ja nostaa kysymyksiä (myös meissä aikuisissa, jopa pelkoa ynnä muuta), mikä lienee aivan ymmärrettävää ja kysymyksiin tulisi vastata. Se on hyvä haaste myös omalle erilaisuuden ymmärrykselle.
VastaaPoistaLuin juuri lasten kuvakirjan Meidän ja muiden perheet (Hoffman ja Asquit) ja voisin suositella sitä kaikille, jotka haluavat opettaa lastaan hyväksymään erilaisia perheitä. Pitääpä lukea kirja taas meilläkin uudestaan. Ehkäpä ihonväristä, kehitysvammoista ja muista valtavirrasta poikkeavasta voisi lapsen kanssa puhua jonkun kirjan kautta luonnollisesti?
Se on varmasti just näin. Mutta minkäs teet, kun sitä erilaisuutta ei luonnostaan tässä meidän lähiössä tai normmiarjessa ole. Kyllähän tämä kaupunki on kuitenkin pullollaan. Tässäkin ehkä lasten erilaisuus korostuu. Ykkönen ei ole koskaan ollut milläänsäkään esim. äitini asuinpaikan puistossa, jossa erivärisyyttä riittää. KAkkonen on ilmeisesti jotenkin siinä iässä, että huomaa ja reagoi asioihin.
PoistaToi kuvakirja onkin taas mainio vinkki, kiitos! Lukeminen on niin hyvä tapa "kasvattaa".
Moi Rouva! Pitkästä aikaa täällä kommentoimassa. Lomalla on niin kiire!
VastaaPoistaMutta tämä aihe on sellainen, jota olen miettinyt ja todennut, että täytyy pikaisesti suitsia oma suu. Minähän olen teoriassa toki hyvin suvaitsevainen, mutta käytännössä huomaan välillä heittäväni kommentteja, jotka pieni saattaa käsittää väärin. Esim kommentoida alakerran kiinalaisperheen ruuanlaiton hajuja rappukäytävässä. :/
Vielä en ole näistä saanut"kärsiä", sillä lapsen puhe ei vielä ole kovin monipuolista, mutta we'll be there... Kiitos ajatusten herättämisestä!
No moi moi!
PoistaTuokin on hyvä pointti. Niin sitä luulee olevansa suvaitsevainen ja neutraali - silloin kun asiat otetaan todella puheeksi. Mutta tiedostamatta niitä kommentteja voikin sitten viljellä ihan tahattomasti.
Jos kyse on mainitusta ruoanlaiton hajusta rappukäytävässä, niin eiköhän siitä ole lupa olla pitämättä, riippumatta siitä onko ruoanlaittaja kiinalainen vai savolainen.
PoistaMenee vähän överiksi pitää suvaitsemattomana sitä että näistä käryistä ei joku pidä.
Kyse ei kai ollut kommentoinnin pitämisestä suvaitsemattomana vaan siitä, että emme voi tietää kuinka pienistä asioista lapsi (tai kuka vaan) tulkitsee vanhempien suhtautumista erilaisiin asioihin.
PoistaTerve epäluulo vierasta ja mahdollisesti vaarallista kohtaan on normaali reaktio ja ilman sitä olisivat jo ihmisten esi-isät kuolleet sukupuuttoon.
VastaaPoistaNiin varmasti, mutta kyse lieneekin siitä, miten epäluuloon reagoi ja miten lasta ohjaa tästä eteenpäin.
PoistaMiksi pitäisi puuttua normaaliin käytökseen ja kouluttaa lastaan johonkin luonnonvastaiseen toimintamalliin ?
PoistaÖh, ehkä keskustelun tällä tasolla voi lopettaa. Mutta vaikka siksi, että luonnonvastaisuus ei ole automaattisesti oikeaa ja hyväksyttyä käytöstä. Ihan ilman erilaisuuttakin me opettelemme aikamoisen kasan yhteiskunnan sääntöjä ja käytöstapoja luonnonvastaisesti.
PoistaIlman opastusta pieni lapsi omii lelut, läpsii muita,ei osaa luonnostaan vastavuoroisuutta tai pyytää anteeksi.
Olen anonyymin kanssa samaa mieltä.
VastaaPoistaJa vastaan sullekin samoin. Epäluulo on ok, mutta kyse onkin siitä, miten siitä opastetaan eteenpäin.
PoistaAsiasta kolmanteen. Hyvin noissa "suvaitsevaisissa kulttuurisissa" perheissä pienet pojatkin oppivat, että tyttöjä voi kohdella melko huonosti. Sama pätee sitten aikuisena ja naiset saavat tuta mitä on olla hellan ja myrkin välissä - mieluiten burkha päällä. Meidän blondi (5v) on joutunut jo monen tummahipiäisen pojan "kouluttamaksi". Eipä ole tarvis kaveerata. Parempi vaan olla niin kaukana kuin mahdollista, niin ei tarvitse sen enempää blogeissa asiaa ihmetellä ja ehkä omaa epäonnistumista selitellä.
VastaaPoistaTuo on varmaan totta. Mutta minä en yritäkään tässä ratkoa muiden kulttuurien ongelmia vaan sitä, miten OMA lapsi suhtautuu muihin. Se, että ympärillä on kulttuureja erilaisine tapoineen ei pitäisi johtaa siihen, että lapset karttavat toisiaan sen kulttuurin vuoksi.
PoistaOpettavatkohan Suomessa asuvat ulkomaalaiset jälkikasvunsa suvaitsevaisiksi?
VastaaPoistaMuslimivanhemmat opettavat lapsensa vihaamaan ja halveksimaan vääräuskoisia.
PoistaTästä on varmasti monta tulkintaa. MInua kiinnostaa kuitenkin tässä aiheessa se, miten opetan lapselleni erilaisuutta. Vaikka sitä, että toisen näköisillä ihmisillä on erilaisia tapoja.
PoistaErilaisuutta ymmärtääkseen ei tarvitse hyväksyä kaikkia tapoja.
Niin ja opettavat Suomessa asuvat ulkomaalaiset lapsilleen suvaitsevaisuutta tai ei, minä voin silti valita miten opetan lapseni hyväksymään erilaisuutta.
PoistaMiten kummassa tuo anonyymijengi löysi tähän keskusteluun? Tutkimattomat ovat hommafoorumilaisten tiet...
VastaaPoistaVakkarilukija-Anna
Älä muuta sano! Tarjosin herkullisen maaperän tällä aiheella :)
PoistaMun on pakko jatkaa. Jos tamperelaisena tulkitsin oikein, asun tuon kuvailemasi puiston liepeillä 3-vuotiaan poikani ja Karibialta kotoisin olevan mieheni kanssa. Olemme puistossa usein, ja siellä varmasti käy etnisesti monimuotoisempaa väkeä kuin niillä kulmilla, jossa olen ajatellut teidän asuvan (kuulostan stalkkerilta...).
PoistaMuutaman kerran jotkut vähän isommat lapset ovat kysyneet, olenko itse synnyttänyt poikani, joka on luonnollisestikin tummempi kuin minä. Silloin vastaan, että mieheni on tummaihoinen, minä vaalea ja lapsemme siltä väliltä, eikä siinä sen ihmeellisempää ole. Mutta tuollaisten anonyymiajattelijoiden pelossa huomaan välillä vaativani lapseltani ikätasoaan parempaa käytöstä, ettei kukaan vain ajattelisi, että tuossa tuo huonostikasvatettu moku räyhää. Se on hemmetin epäreilua lasta kohtaan, koska kyllä ne pellavapäätkin heittävät hiekkaa, omivat leluja ja tappelevat nyrkein, mitta kukaan tule kenenkään blogiin kommentoimaan, että siinä koulutetaan etnisesti erilaisia lapsia.
Oli mulla joku pointtikin. Erilaisuuteen tottuu, kun sille altistuu. Kyllä minunkin lapseni ujostelee tummaihoisia naisia, joita ei meidän tuttavapiiriin tässä maassa juuri kuulu. Ja on vuosi sitten samaisessa puistossa kutsunut mustahuntuista musliminaista möröksi, mikä onneksi vain nauratti kyseistä ihmistä. Ehkä tällaisissa tapauksissa aikuisten - siis niiden eri kansallisuuksia edustavien - välinen ystävällinen small talk olisi tarpeen, koska samassa veneessähän me pienten lasten vanhemmat ollaan.
Vakkarilukija-Anna
Heh, hyvin päätelty! Sun perheen "koostumus" antaakin hyvän perspektiivin tähän aiheeseen. Katsot oikeastaan molempien näkökulmasta, mikä varmasti "helpottaa" aiheeseen suhtautumista kun sitä on pakko pohtia molemmista näkökulmista.
PoistaKurjaa on se, että noiden anonyymiajattelijoiden vuoksi sinä (ja varmaan moni muu) kokee noin omasta lapsestaan ja ehkä tosiaan vaatii enemmän. Kun sen reagoijan pitäisi olla se anonyymiajattelijoiden kerho, joiden pitäisi arvioida käytöstään.
Mutta se on varmasti just noin, erilaisuuteen tottuu kun sille altistuu. Tuo episodi oli minulle osoitus juuri siitä, että emme olekaan altistuneet niin paljon kuin kuvittelin. Asiat ovat erilaisempia pojalleni kuin kuvittelin niiden olevan. Tämä oli siis hyvä herätyksen paikka.
Ehkä me törmätään puistossa! Jos olet stalkannut ketä me ollaan, tulehan nykäisemään hihasta. Tosin sut on nyt helpompi tunnistaa : )
Hehe, tietääkseni en ole teitä nähnyt puistossa, vaikka täytyy myöntää, että joskus olen siihen malliin tarkkaillut... Mut taitaa tosin nyt tunnistaa helpommin, paitsi vaalea olen vain muuhun perheeseeni verrattuna.
PoistaTampere on niin pieni. Ihan paras :)
Anna
Me käydään siellä lopulta aika harvoin, mikä on itseasiassa harmi. Mutta katsotaan, jos joskus törmätään :)
PoistaJa totta - Tampere on paras!
Tämä keskustelu on mulle kieltämättä nyt hieman ahdistavan puolella. Epäilen kuitenkin valtaosan anonyymeistä olevan yksi ja sama hommalainen, sen verran yhteneväistä on teksti.
VastaaPoistaTuosta itse tapauksesta - mä luulen, että olisin alkanut keskustella aiheesta lapsen kanssa siinä tilanteessa, vain saadakseni sille toiselle perheelle viestitettyä, että *minä* en ole tätä mieltä, enkä niin opeta lapsilleni. Eli voisi kai ajatella, että olisin hätäisesti pelastanut omia kasvojani, ja pohtinut oman lapsen reaktiota vasta seuraavaksi.
Onnekseni en ole ihan vastaavaan tilanteeseen joutunut. Ehkä parivuotias esikoinen pohdiskeli mustan äidin ja lapsen nähdessään, että "ne puhuu varmaan englantia". (Olimme autossa eli emme kuulleet mitä he puhuivat.) Silloin jututin lasta, että miksi hän niin ajattelee, ja että kyllä suomalaiset ja suomenkieliset voivat olla erinäköisiä. Ja muihin "onpa lihava täti" -tyyppisiin lausuntoihin olen vain koittanut ohjeistaa, että ei ole kohteliasta puhua muiden ihmisten ominaisuuksista julkisilla paikoilla...
Kyllä mä silti uskon, että oma suhtautuminen erilaisuuteen on avainasemassa, vaikka jotain tällaisia reaktioita saattaa lapselta toki tulla.
Ahdistavaa, kyllä. Ei kuitenkaan mitenkään yllättävää, että tämä aihe innostaa tätä anonyymi-keskustelua. Olisin toki voinut olla reagoimatta, mutta vähän oli provosoitava lisää..
PoistaNäin mekin ajateltiin tilanteessa, että keskustelulla ohjaamme ja puutumme lapsen käytökseen kun se kohdistui toiseen ihmiseen. Tosin eihän perhe (tai se isä) tätä edes kuullut tai lopulta itseensä yhdistänyt.
Sehän on totta, että ei ole väliä puhuuko lapsi lihavuudesta tai väristä, mutta toisista ihmisistä ei ole tosiaan kohteliasta puhua tietyllä tapaa. On ihan sama, mikä siellä on taustalla, kyse on lopulta oman lapsen käytöstavoista. Tosin kyllä se asiaa on hyvä läpikäydä se suhtautmisen suuntaamisessa. Luulisin.
Toisaalta on hyvä, että näitä tilanteita tulee. Se on tehokas muistutus itselle siitä, mitä lapsen mielessä pyörii ja mihin kaikkeen vanhempi joutuukaan lapsen ymmärryksen kasvaessa.
Kyllä tekin sitten viimeistään ymmärrätte kun vierasperäisen väestön osuus on Suomessa yhtä suuri kuin Ruotsissa mutta sitten on jo myöhäistä.
VastaaPoistaMitäköhän tässä nyt pitäisi ymmärtää? Ja vierasperäisiä me kaikki täällä lähtökohtaisesti olemme, varsinkin jos saamelaisilta kysytään. Ja jostain hekin tänne tulivat.
PoistaNo niin. En olisi saanut provosoitua tästä. Anteeksi.
Vakkarilukija-Anna
Heh, tää oli varmaan laskelmoitu koukku anonyymiltä :) Tartutaan! Sen voi ymmärtää varmaan monella tapaa. Näkökulma on varmasti myös se, että ei meillä ole edes vaihtoehtoja. On vain tapoja suhtautua eri tavoin.
PoistaNoin. Nyt minäkin taas innostuin :)
Voi apua! Huvittaa suuresti tuo tilanne, joskaan ei (TIETENKÄÄN) suvaitsevaisuuden kannalta. Meillä eletään myös vaihetta, jolloin saa usein... sanotaanko pehmennellä muksun sanomisia, hän kun ei paljoa pidättele. (esim anopin tarjoama kiisseli syljetään pois 'Hyi, pahaa!' lausunnon kera)
VastaaPoista