Aika kaukana takanapäin ovat ne ajat, jolloin meikäläisen nimi keikkui kuntosalin kuukausitilastojen kärjessä. Tai milloin jaksoin juosta ähisemättä 10 km. Paradoksi liikuntaan liittyen on se, että uudessa työpaikassa saa täyden satsin liikuntaseteleitä vuodessa. Yli 400 €:lla pystyy harrastamaan jo paljon ohjatusti tai muuten vai maksullisesti. Jos ehtisi. Pääsisinhän minä toki täältä vaikka joka ilta lenkille tai uimahalliin räpiköimään, mutta nyt kun yhteinen aika tuntuu iltaisin niin lyhyeltä, että olen tosi huono lähtemään. Tai vaihtamaan lastenhoitovuoroa lennossa miehen kanssa. Priorisointi näin vahvasti muuhun kuin itsestä huolehtimiseen kostautuu myös rapautuvana kuntona ja sitä kautta kaiken maailman kremppoina. Uhkaava keski-ikähän niitä ei muuten lisää..
Mutta eipä hätää. Olen kehittänyt uuden tavan kuntoilla. Tämä on nyt aika säälittävää ja hyvin lähiömäistä, mutta.. Juoksen muutaman kerran viikossa Kitymarkettiin hoitamaan ruokaostokset ja juoksen ruokareppu selässä kotiin. Tai vaihtoehtoisesti juoksen kauppaan ja kävelen takaisin reppu ja kauppakassit lisäpainoina molemmissa käsissä. Markettiin ei ole matkaa kuin kilometri, joten menomatkaan yhdistän muutaman mutkan. Olen fiksoitunut tähän uudentyyppiseen groceryruniin niin, että sain siirrettyä aiheen ihan välineurheilun asteelle. Etten liukastele lasten viilipurkit selässä, tarvitsin tietenkin uudet talvijuoksukengät, kunnon Icebugit. Tämän lisäksi hommasimme kotiin kahvakuulat. Ei muuta kuin kalsarit jalassa yhteistreeniä olkkarin lattialla Uutisvuodon aikaan. Jo on romantiikka huipussaan. Tai itseasiassa tämä on vähän kuin entisajan samikset tuulipuvut.
Ykkönen hoitaa itsensä huoltamisen tällä hetkellä olemalla koukussa porkkanaraasteeseen ja omenaan. Viikonloppuna meni kolme omenaa per päivä. Porkkanoita olen raastanut liukuhihnalta. En valita. Liikuntapuoli Ykkösellä hoituu tanssimalla Anniina balleriinan perässä aamusta iltaan. Mä en muista milloin olisin nähnyt tuon lapsen kävelevän. Kaikki siirtymät hoituu piruetteina tai "Avapeskeinä". Terveisiä vain Liinalle aiheen erinomaisesta avauksesta, mutta mitenkään en ole häntä tietoisesti tuohon suuntaan ohjannut, ihan itse neiti on ohjelmat Ylen lapsista valinnut : )
Kakkonen ja Aviomies keskittyvät myös enemmän ravinnollisiin seikkoihin. Kakkonen on koukussa Fitness-myslipatukoihin. Jos tässä herää kysymys, miten se on niihin totuttautunut, niin voin todeta, että vajaa puolitoistavuotias osaa siirtää tuolin äidin ruokakaapille salamannopeasti, kiivetä ja napata jotakin sopivalla korkeudella olevaa. Saavutetuista eduista ei luovuta vaan "patittaa" kiljutaan kaapin ovella aamusta iltaan. Syököön.
Aviomies syö pääravintonaan Fazerin Lontoon rae -suklaata. Eikä tietenkään liho. Kettu sentään.
Voi ei, mua ei olisi saanut muistuttaa Lontoon rae suklaasta! ;) Terkuin eräs sohvaperuna
VastaaPoistaSe on monelle koukuttava juttu. Söin sitä Kakkosen alkuraskauden aikaan paljon ja sääntö "kun kerran oksentaa jotain, sitä ei tee mieli" pätee..
PoistaPakko kysyä, tyhmänä, mutta miksi et hyödyntäisi kuntokeskusten lapsiparkkia? Salilla maks. tunti ja sinä aikana ipanat saavat "riehua" parkissa. Tai miksi et menisi jonain päivänä suoraan töistä salille?
VastaaPoistaYmmärrän kyllä, että töiden jälkeen haluaisi viettää kaiken aikansa lasten kanssa, mutta kerta viikossa (tai kaksi kertaakin), ei tee pahaa kenellekään. Ja voihan se isäkin viettää illan viikossa lasten kanssa.
Erittäin hyvä kysymys!
PoistaToki voin viedä lapset parkkiin ja varsinkin Ykkönen hinkuu riemusta kun pääsee minne vaan retkelle. Mutta kun tässä onkin nyt meikäläisen Akilleen kantapää. Kun työ on nyt täysipäiväistä ja illat tuntuvat lyhyiltä ja pimeiltä, olen huono lähtemään. Käyn selkeästi jotakin painia itseni kanssa siitä, että en osaa enkä halua olla erossa lapsista tai miehestä tämän enempää kun yhteistä aikaa on vähän. Tämä on juuri se asia, jota en kuvitellut koskaan sanovani! Risti seinään vaan. Etten muka voisi tai ehtisi harrastaa. Käytännössä minulla on myös muutama ”luottamustoimi” jotka vievät useita iltoja kuukaudessa. Miehellä taas on niitä pirun päivystyksiä. Tähän jos vielä otettaisiin molemmille useita kertoja viikossa omia harrastusmenoja, emme me olisi ikinä kaikki yhdessä.
Me olemme sopineet, että molemmilla on mahdollisuus harrastaa kaksi kertaa per viikko. Toinen kerta on molemmilla aina viikonloppuna. Mutta kun arki-iltaan tosiaan otetaan ulkoilut (joo meillä ulkoillaan töiden jälkeen..), ruokahommat, kaupassakäynnit, yhteiset saunaillat huomaan sun muut, huomaan usein että hiihtolenkki jäikin. Tai jos haluamme käydä porukalla uimassa tai syömässä tai kyläilemässä. Aikaa ei vain juuri nyt ole tämän enempää. Tästä syystä siis hyöty&huvi juuri nyt yhdessä.
Kun päivä pitenee ja Kakkonenkin vähän kasvaa, tiedän suhtautuvani tähän taas eri tavoin. Olen jossakin siirtymävaiheessa täysipäiväisen työn ja muun ajankäytön hahmottamisen kanssa. Luulisin. Tai sitten olen vaan jämähtänyt : )
Briljantti tuo kauppajuoksu!
VastaaPoistaMinähän yritin ottaa työmatkajuoksua ohjelmaan, mutta jostain syystä koko konsepti loukkasi sydänjuuria myöten aviomiestäni. En tiedä miksi - miksi kellekäänä toisen työmatkajuoksu olisi niin vastenmielinen ajatus. En toisaalta todellakaan jaksa ottaa asiasta selvää.
Syksyllä juoksin sitten iltaisin, kun lapsi jo nukkui. Tarkoitan tällä, että syyskuun puoliväliin asti, jonka jälkeen olen ollut terveenä vain satunnaisesti.
Älä muuta sano! Tosin työmatkajuoksu on harkinnassa kun lumet vähän sulaa. Tosin vain toiseen suuntaan eli töistä kotiin, kun en jaksa raahata sitä tuunausarsenaalia ja suihkukamoja mukana. Sanoo hän, joka on juuri todennut juoksevansa kurkut ja maidot repussa..
PoistaKeväällä ja valoisalla on ihana juosta iltaisin juurikin kun lapset nukkuu..
Touché. Täällä puhuu sohvaperuna, joka viimeksi jaksoi harrastaa liikuntaa esikoisen raskauden ekalla puoliskolla. Vauvan synnyttyä tein kyllä vaunulenkkejä mutta usein matkan varrelle osui Alepa ja isot herkkuostokset. Nyt on niin monta hyvää tekosyytä olla liikkumatta että oikein marinoidun täällä omissa läskiliemissäni. En liioittele, painoindeksi valitettavasti alkaa kolmosella... Onneksi vain juuri ja juuri hipoen. Mutta liikaa silti.
VastaaPoistaAjankäytön puolesta minulla on mahdollisuus liikkua ja paljon onkin. Seuraava tavoite on aloittaa pitkät vaunulenkit vauvan kanssa, se on minulle oikeasti hyvin mieluisaa liikuntaa. Ehkä siitä sitten laajennan repertuaaria jumppaan tai uimahalliin. Juokseminen ei koskaan ole ollut mun juttu. Povekkaana se tuntuu huonolle vaikka olisi kuinka hyvät urheiluliivit, ja aloittaminen on huonokuntoisena tosi tympeää. Kävellen siis.
Tuntemattomat terveiset Aviomiehelle, sillä on hyvä suklaamaku :)
Tunnistan samat sudenkuopat.. Itseasiassa tässä tilanteessa olenkin nyt siksi, että vaunulenkit ovat jääneet (kukaan ei pysy enää missään rattaaksi kutsuttavassa) vauva-aikojen jälkeen ja omaa aikaa ei enää ole samoin kuin kotona ollessa. Vielä puoli vuotta sitten pystyin, tai siis olisin pystynyt, lähtemään urheilemaan vaikka joka ilta, koska olin kuitenkin yhden ja isoksi osaksi myös kahden kanssa päivät kotona. Silloin ei ollut lapsia ikävä..
PoistaLiikunta on tietysti pop muodossa kuin muodossa, mutta eihän sitä aikaa olisi tässä elämänvaiheessa ededs pitsin nypläykseen omalla ajalla.
Mulla ei todellakaan ole ongelmaa rintojen suuruudesta (huoh). Kuppikoko on pienempi kuin ennen lapsia (toinen huoh)..
Mun urheilu-ura alkoi uudestaan kuukausi sitten sen jälkeen kun tajusin, että mies treenaa ensimmäistä kertaa yhdessäoloaikanamme enemmän kuin minä. Mies käy salilla aikaisin aamulla ennen töihin menoa. Minä en moiseen pysty, en ole aamuihminen. Olen samasta syystä kuin sinä jäänyt kotiin iltaisin - yhteinen aika on ollut tärkeämpää. Nyt riitti. Käyn salilla sen 2-3 krt viikossa ja yhteistä aikaa vaan on vähemmän. Lapsiahan mä näen ihan riittävästi, eli miestä vaan tulee nähtyä nyt vähemmän. Onneksi tuohon lähelle tuli uusi sali. Spinningtunneille voi 6kk vuodesta polkaista viidessä minuutissa ja kotiin voi tulla suoraan hikisenä tunnilta suoraan. Näin talviaikana sentään käyn suihkussa salilla :)
VastaaPoistaLapset ovat niin pienen hetken pieniä että harrastaa ehdit kyllä sitten kun seurasi "ei enään kelpaa" Älä ota asiasta siis paineita.
VastaaPoistaT: ex-liikunnanohjaaja (joka ei ole lasten jälkeen ohjannut tahi käynyt jumpilla vuoteen)
Just noin mä ajattelen, mutta se vaatii totuttelua. Tähän mennessä tilanne on ollut ihan toinen. Kun olen ollut lasten kanssa kotona pääosin, on sieltä ollut helppo lähteä hyvällä omalla tunnolla iltaisin minne vaan.
PoistaJa hei, sulla varmaan on ollut totuttelemista liikkumattomuuteen (tai ainakin sen vähenemiseen) ihan eri tavalla. Tai toivottavasti ei :)
Mutta ehtiihän sitä. Ja kohtaa on niin valoisaa, että voi juosta vaikka puolilta öin..