Uusi arki vol. 1

Olen saattanut itseni hyvin kiireiseksi uuden työn myötä. Teen ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen täyttä työpäivää ja työmatkoineen se tuntuu päivän pitenemisenä ja yhteisen ajan lyhenemisenä. Kuinka loogista. Koska illat tuntuvat lyhyiltä, olen jättänyt tietokoneen tai kännykän tuijottelun huomattavasti vähemmälle. Enkä töissäkään ole ehtinyt tehdä mitään surffailuun viittaavaa. Virkistävää sekin. Ja samalla turhauttavaa, koska muut blogit notkuvat herkullisia kommentoinnin aiheita ulkoilusta boheemeihin rytmeihin ja hedelmien tarpeellisuudesta leluvalintoihin.

Uusi arjen rytmi on mainio siksi, että se on tasapainottanut työnjakoa Aviomiehen kanssa. Mies pääsee päivystyksiä lukuun ottamatta aikaisemmin töistä, joten hänen vastuullaan on käytännössä täysin lastan päivähoidosta haku. Voin kertoa, että viikon jakso kahden päivän riekkumisen jäljiltä ylivilkkaan lapsen pukemista uloslähdön kaaoksessa on saanut miehen nöyräksi. Toistaiseksi lasten hoitopäivä on pidentynyt vain noin puolella tunnilla, mikä on huojentavaa. Vaikka pidentymistä ei ole paljon, minulla on jotenkin enemmän ikävä lapsia..

Työ, siitä en osaa sanoa vielä juuri mitään. Sitä on paljon, se on sisällöllisesti erittäin vaativaa ja paikka on täynnä kaiken maailman järjestelmiä ja turvallisuuskoodeja, joiden opetteluun minulta tulee kulumaan noin kymmenen vuotta. Uuvuttavaa on ollut vaihtaa työkieli myös täysin englantiin, kun opeteltavana on kokonaan uuden alan terminologia. Jota on paljon ja joka menee suomeksikin täysin yli käsityskykyni. Mutta mikä parasta, mitäpä muuta ex-kotiäiti arvostaisi työssä kuin julmetun hyvää ruokalaa, jossa on fressi ja monipuolinen salaattipöytä ja muutenkin ihan oikean ravintolan verran vaihtoehtoja. Myös aamupala ja tuoreet croissantit ovat tulleet tutuiksi. Pitänee aloittaa se pyöräily paikalle mahdollisimman pian, muuten on havaittavissa varmaa luontaisetusidonnaista painon nousua.

Ai niin, se toisen paikan haastattelu oli juuri niin mielenkiintoinen kuin arvelinkin. Onneksi homma olisi alkuun mutkikkaasti määräaikainen, joten ehkä niin epävarmaan junaan olisi valmis edes hyppäämään. Enkä tietysti nyt enää pääsisi irtikään (ainakaan moraalisesti) kun olen jo toisessa aloittanut. Mutta mukava oli tämäkin työitsetunnon kannalta kokea.

Kun tällä listamaisella raportointitavalla jatkan, totean, että myös lakimies on ollut ahkerana. Korvausvaatimus on lähdössä entiselle työnantajalle ensi viikolla. Yritin kysellä sen sisältöä, mutta vielä hän ei suostunut paljastamaan, koska ”kokonaiskuvan muodostaminen on vielä hieman kesken”. Arvioitavana on irtisanomisen lisäksi syrjimisnäkökulma. Kyllä täällä jo taskulaskin sen verran surraa päässä, että mietin mitä ihmettä voi olla korvaus viiden vuoden työsuhteen laittomasta irtisanomisesta tilanteessa, jossa irtisanottu on palannut juuri hoitovapaalta töihin. Vaikkakaan paluusuoja ei juridisesti ole enää viikon päästä paluusta voimassa, mutta onhan jutussa kaikkinensa melkoista laskelmoinnin makua. Googlaus tuotti vastaukseksi kaikkea väliltä pari tuhatta euroa  kahden vuoden palkka (joka koskee käytännössä vain luottamusmiehen erottamista laittomasti). Nyt kun oma tilanne on joka tapauksessa kunnossa, mahdollinen rahallinen korvaus olisi toki kiva, mutta oleellisinta itselleni on saada päätös jossain muodossa siitä, että tilanne todella oli laiton. Tämä toteutunee työnantajan suostumisella suoraan korvausvaatimukseen tai oikeuden päätöksellä. Minulle on jo nyt ihan sama, miten pitkän kaavan mukaan homma etenee. Elämme jännittäviä aikoja.

Vielä jännittävämpää on se, että kukaan (Aviomiestä lukuunottamatta, mutta sitä ei lasketa) ei ole sairastanut tasan kuukauteen. Todennäköisesti nurkan takana muhii joku influenssa+jälkitaudit tyyppinen pommi.