Anteeksi vaan Nykäsen Matti, en ole enää samaa mieltä ansiokkaasta filosofisesta totuudestasi "elämä on ihmisen parasta aikaa". Kyllä se on nimittäin loma.
Olen majaillut nyt kolme vuorokautta Pyhätunturin kupeessa mökissä, jonka katossa korkealla tuikkii sinänsä korni tähtitaivasta mukaileva valoshow, syönyt liian paljon pussipataruokaa ja suklaata, hiihtänyt jo useita kymmeniä kilometrejä, hiihdättänyt Kakkosta rinkassa, Ykköstä omilla suksilla ja rinteessä, tavannut yhtä iloisia lomailevia ystäviä ja vetänyt saunalenkkejä appiukon kanssa, nukkunut yöllä, nukkunut päivällä ja kieltäytynyt vastaamasta puhelimeen. Ennen kaikkea olen unohtanut kaiken arkisen jo nyt. Ei paina ex-työsuhdepainajainen, ei uuden duunin paineet, ei lasten ruokailut eikä mikään muukaan arjen tai äitiyden suorittaminen. Koska sellaiseen olen tainnut sortua ihan liiaksi viime aikoina.
Ja lapset. Jestas että ne nauttii. Jos haluaa tarjota noin vuoden ja viiden vuoden ikähaarukkaan mahtuvalle mukulalle elämyksen, suosittelen matkustamaan yöjunalla. Hytti, yläsänky, aamupuuro (tai aamupalajäätelö) ravintolavaunussa, kiitävien maisemien tiirailu junan ikkunasta pillimehu tiukasti pienessä kädessä. Tai loputtomat junan käytävät ja vessa, jonka ovi toimii sähköisesti liukumalla kun painaa nappia. Jo pelkästä junamatkasta syttynyttä silmien paloa voisin tuijotella parin edestakaisen matkan verran. Tai itseasiassa kai ne silmät tuikkivat aina, pienistä asioista, mutta en vaan huomaa. On muka jotain muuta, kuten pyykkiä tai kauppalistaa.
Lappi tietysti muutenkin on pelkkää elämystä ipanoille. Laavu ja paistetut makkarat, ikuisuuden jatkuvat pulkkamäet, lasten taikamatto-hissi, porot, karkkipäivä joka päivä ja serkkuriemu. Ne nukkuu, riekkuu, syö eikä ole kenenkään kurkussa. Eikä vähiten siksi, että mutsi relaa. Loma ja poikkeaminen rutiineista taitaa tehdä kaikille enemmän hyvää kuin uskoinkaan.
Jos jäätäis tänne. Aviomies voisi tutkia jänkhämiesten kihtiä ja minä voisin... Hmmm. No, kai sitä jotain keksisi tämän ympärivuorokautisen hitsaudutaan yhteen -harrastamisen lisäksi. Voisikohan perheenäidin tyytyväisenä pitämiseen saada jotain EU-tukea?
Kuulostaa täydelliseltä! En ole ikinä käynyt Lapissa talvella, kesällä tuntureilla kulkemassa vain, mutta viime aikoina mieleen on hiipinyt outo ajatus: jos menisi Lappiin ja opettelisi taas hiihtämään ihan perusmurtsikkaa. Sun lomakuvauksesi sai ajatukseni taas kasvamaan hitusen.
VastaaPoistaPakko kommentoida tuota junamatka-asiaa: mä huomasin junamatkojen magian toimivan jo, kun Lohikäärmelapsi oli alle puolivuotias. Junissa on mummoikäisiä naisia, jotka rakastavat pieniä ihmisiä, jotka rakastavat sitä, että heitä rakastetaan. Ihan täydellinen kombo! Kun matkustaa riittävän pieni lapsi sylissä, junasta löytyy aina juttuseuraa sekä lapselle että vanhemmalle, eikä pikkuiikka muista yhtään kitistä, venkuloida ja repiä äitiä hiuksista.
Täällä ja muuallakin Lapissa on oikeasti aika täydellistä. Me olemme käyneet Lapissa vuosittain Ykkösen ekasta vuodesta alkaen. Perusmurtsikkakin on todella jees. Rauha, valo ja maisemat. Silloin suksi kulkee ihan itsekseen. Ja ainakin meidän ipanat on tähän kolmeen vuoteen asti nauttinut menosta rinkassa tai ahkiossa. Tää on vaan jotenkin niin suomalaista.
PoistaJotenkin itselle on aina ylätys, kuinka pienet asiat on todella isoja asioita. Kuten se juna päivällä tai yöllä.
Mutta tänne ihmeessä, suosittelen!
Oih, kuulostaa niin ihanalle. Toivottavasti meidän ensi viikon matka menisi noin hyvin tuon yhden nakkiaisen kanssa :)
VastaaPoistaOn on! Toivottavasti teidän matka menee hyvin, minne sitten suntaattekin. Ehkä me vanhemmat stressaamme etukäteen niin paljon turhaan, ipanat nauttii aina. Hyvää lomaa!
PoistaAivan ihana loma teillä! Me suunnistetaan kohta Etelään, mutta täytyy sanoa, että pohjoisen lomastakin pitäisi kovasti.
VastaaPoistaHaastoin muuten sinut:
http://leopardikuningatar.blogspot.fi/2013/03/normaali-ja-jarkeva.html
Kiitos, niin on! Mutta niin on taatusti teilläkin, etelä ( mikä sitten onkin) on aina ihana. Paljasta pliis muuten joskus vähän enemmän. Onko kyse vaikka Italian etelästä vai vielä etelämmästä. Mulla on vankkoja mielikuvia, mutta..
PoistaKiitos haasteesta, heti aloinkin kiettimään, mukä mun normaalista on muiden outoa..
Asiasta kukkaruukkuun, olitkos lasten kanssa äsken Sokoksen kaffilassa?:) Tuli vaan siinä mieleen jälkeen päin, että oisitteko olleet te. (Huom! En ole mikään sarjamurhaajakyylä, joten ei kannata säikähtää;) t. Tänään lapsensa Sokokselle iltapalalle vienyt väsähtäneen näköinen mamma, jonka lapsi kaiilotti suureen ääneen kakkahätää kahvilan käytävällä
VastaaPoistaVoi ei me oltu, kun olen edelleen täällä näreessä Lapissa. Mua mahdottomasti kiinnostaa, minkälaista sakkia olet luullut minuksi/meiksi. En yhtään epäile ketään pahaksi stalkeriksi, olisi itseasiassa tosi kiva tutustua johonkin, joka luulee minut/meidät tunnistavansa : )
PoistaToivottavssti hätä tuli hoidettua : )