Entä jos äiti sairastuu

Aika monessa perheessä arki menee kaaokseen, kun yksi tai useampi lapsi sairastuu. Se on kurjaa, väsyttävää ja siinä kärsii asianomaisten lisäksi työt ja hoitohommiin joutuva lähipiiri. Kaikista kurjinta on nähdä pienen ihmisen kipu ja hätä. En osaa kuvitellakaan, miltä tuntuisi, jos lapsi sairastuisi vakavasti.

Aika nopeasti kuitenkin huomaa, että homma eli kokonaisuus nimeltä perhe, joutuu todelliseen kaaokseen, kun perheessä sairastuu äiti. Terveisiä vaan Taysista, meillä on nyt palikat sekaisin.

Oli nimittäin se flunssa, joka ei meinannut jatkua, ja joka esti juoksemisen. Jo ennen flunssaa oli pääkipu, joka kesti ja kesti. Luulin niiden liittyvän toisiinsa. Kävin hierojallakin, jos tämä olisi saanut jumiutuneet niskat kuriin ja pääkivun hellittämään. Ei auttanut, kipu paheni. Juoksin kuitenkin tosi kovan lenkin, koska ajattelin senkin helpottavan lihasjumia ja pääkipua. Seitsemän kilometriä kympin vauhdilla, hyvä minä. Ei auttanut. Seuraavanä päivänä Aviomies kyllästyi pikkurouvan mutinaan ja patisti kilauttamaan kaverille, eli neurologi-ystävällemme. Seurasi passitus päivystykseen ja ilta tutkimuksia komean neurologin ja vielä komeamman kandin tahdittamina.

Kun Herra Päivystävä Neurologi lopulta palasi CTC-varjoainekuvauksen kanssa luokseni, tajusin hänen ilmeestään nanosekunnissa, että kävi niin sanotusti ohraset. Päänsäryn aiheuttaa toisen nikamavaltimon tukos. Päähän menevistä neljästä rööristä yksi on pois pelistä. Minä taas olen pelistä pois viikkoja ja senkin jälkeen hieman erilaisessa tempossa.

Kun sain tiedon, ensimmäinen ajatukseni oli, onko kaapissa ruokaa lapsille ja miten ne pärjää. Seuraavaksi olinkin jos soittamassa lisäapuja. Sitten panikoin, miten mies pärjää kun sillä on tietysti juuri nyt päivystys ja kaikki. Ja etten nyt voi juosta sitä kutkuttavaa kymppiä. Ehkä neljäntenä taisin miettiä, kuolenko minä.

En kuulemma kuole, mutta tilanne on vakava. Tuli se kuuluisa stoppi. Makaan sairaalan osastolla ja vessaankin pitää mennä pyörätuolissa. Päätä särkee ja siellä tikittää aikapommi. Tukoksen aiheuttama hyytymä voi lähteä liikkeelle ja aiheuttaa Ison Kohtauksen. Aikamoista.

Päällimmäisenä on edelleen huoli muista. Ykösestä Ja Kakkosesta. Miten ne äidin ipanat pipanat pärjää, miten äiti pärjää ilman niitä edes vuorokauden. On aika eri asia olla poissa kotoa ansaitulla omalla ajalla vaikka Kiinassa kuin sairaalassa, jossa ajattelen koko ajan niitä, jotka eivät ole tässä ja joiden kanssa haluaisin olla. Tulee vähän erilainen äitienpäiväkin.

Jo nyt on selvää, että meidän ympärillä on mahtava joukko ihmisiä, ystäviä, jotka auttavat. Vaikka toivottavasti toivun tästä kotikuntoon viikossa, jatkuu toipuminen pitkään viikkoja, jos ei kuukausiakin. Paranemisen lisäksi valtava ponnistus tulee olemaan arki, jossa en voi heiluttaa tahtipuikkoa entiseen malliin ihan hetkeen. Mitä minä surenkin sitä eniten, että taakka siirtyy Aviomiehelle, anopille ja appiukolle.

Tää tuntuu kyllä huonolta vitsiltä.