Ai kenelle? Sille aikuiselle vastuuntuntoiselle isälle, joka kyllä osaa kaiken ja normaalisti silittää omat paitansakin, mutta jota ei huoleta onko jääkaappi täynnä ruokaa ja lapsilla tarvittavat tavarat tarhakasseissa ennen omaa työmatkaa. Koska olen mahdollistanut juuri tällaisen käytöksen ja roolit.
Mikä minua oikein vaivaa? Mikä meitä naisia oikein vaivaa? Veikkaan, että noin 90 % naisista toimii samoin ja helpottaa miehen rutiineja lähtiessään itse mille tahansa omalle ajalle joka kestää vähintään puoli päivää. Kertokaa pliis, jos olen väärässä. Että te vaan häivytte, vaikka jääkaappi ammoittaisi tyhjyyttään ja puhtaita vaatteita ei ole kenellekään valmiina. Ettekä muistuta unista tai rytmeistä tai hammaspesusta. Kertokaa hyvät hyssynkäiset myös se, jos miehet suorittavat vastaavia aputoimenpiteitä poistuessaan itse paikalta yli vuorokaudeksi. Olen tässä asiassa mielelläni väärässä ja otan opikseni.
 |
| Isin kanssa tehdään hauskimmat jutut. |
Ja sokerina pohjalla. Aviomies on alkanut käyttämään Kakkosta potalla ja viimeisen kahden päivän aikana sinne on tullut sekä pissaa ja kakkaa. Tänään kotilomani aikana tyyppi esitteli ylpeänä taitojaan ja tekit pottaan kolmet pissat. Aika hyvin vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäiseltä ja vielä ilman äidin apua tai lahjontaa. Motivaattoriksi ron riittänyt komeat käsiläpyt homman päälle.
Joten tuo kolmikko todellakin pärjää ja hoitaa arkea omalla tavallaan. Kuvittelin, että mieleni tekisi puuttua asiaan, mutta eipä tee. Eikä edes sureta se, että valtani on menetetty. Tahtipuikkoihin pääsen kyllä käsiksi halutessani. Mutta jospa se yksi oppi tästä härdellistä olisikin se, että arkivastuu tasapainottuisi. Ihan oikeasti.
--
Sairaskertomus update.
Olen akateemisen väittelyn keskipisteenä. Diagnoosi on vaihtunut lennossa, samoin hoitolinja. Nyt hoidetaan kahta perin harvinaista tilannetta ja pyritään sulkemaan jompi kumpi vaihtoehto pois. Ainoa kaikkien hyväksymä fakta on se, että molemmat nikamavaltimot ovat tukossa. Mutta siitä evät lääkärit pääse tämän tutkimusrumbankaan jälkeen yksimielisyyteen, aiheuttaako sen dissekaatio (se suonen repeämä) vai vaskuliitti, joku verisuonitulehduksen laji. Perjantaista lähtien minua on hoidettu myös vaskuliitin vuoksi, mikä tarkoittaa 1000 mg kortisonia suoneen per päivä. Norsukaan ei saa sitä määrä. Astmalääkkeenä käytetään annostusta noin 20 mg/vrk ja sekin on jo iso annos. Mutta kortisonista saa tunnetusti virtaa, joten voisin kuurata vaikka koko sairaalan. Jos taas dissekaatioepäilyn vuoksi saisin niin tehdä.
Huomenna on jälleen magneettikuvaus, jossa nähdään, onko lääkkeellä ollut vaikutusta. Sen jälkeen viisaat eri koulukuntien edustajat diskuteeraavat. Tuloksena on uusi diagnoosi tai sitten ei. Olen ihan House-kamaa.
Mihinkään ei kuitenkaan juuri nyt satu ja saan kotilomailla päivät. Onhan sekin jo jotain.
"Veikkaan, että noin 90 % naisista toimii samoin ja helpottaa miehen rutiineja lähtiessään itse mille tahansa omalle ajalle joka kestää vähintään puoli päivää."
VastaaPoistaMinä ilmoittaudun ja kuulun siihen vähemmistöön sitten. Myös siskoni (vaikka hänen miehensä on Etelä-Euroopasta).
Olen tehnyt yhden muistilistan ja se on lista tavaroista, jotka on oltava esikoisen kerhorepussa kun hän käy päiväkerhossa. Lista on ulko-ovessa. Siinä on kolme kohtaa - leipä, juoma ja viestivihko. Muita en ole tehnyt. Tähänkin listaan ajauduin siksi että olen itse ollut lapsena samassa kerhossa ja mies ei ole ollut ja tiesin mitä siellä pitäisi olla.
Miehen siivousjälki on parempaa kuin omani, ja meillä minä olen se, joka ei jaksa ja viitsi imuroida tai vaikka organisoida jääkaappia järkevästi. Saan jatkuvaa palautetta siitä, että en osta ruokatarpeiden joukossa oleellisia (esim. margariini unohtuu mutta strösseleitä ostan).
Minä en keksi muuta selitystä kuin sen, että meillä äiti ei kotona patistanut koskaan tekemään mitään. Sain keskittyä harrastuksiin ja kouluhommiin. En koe velvollisuutta iltaisin siivota, vaan saatan surffata netissä tai lukea kirjaa. Ainoan kerran siivosin tarkemmin kun lapsen kaveri tuli VANHEMPINEEN kylään ja tiedostin että meillä on sotkuista ja pölyistä - heidän takiaan tein parempaa jälkeä jotta lapsen kaveri tulisi toistekin. Silti lapsen veli onnistui löytämään leikkihuoneesta suuhunsa käytettyjä nenäliinoja.
Työelämässä olen ahkera ja kilpailunhaluinenkin. Olen myös tosi tarkka tietyistä asioista. Myös isäni malli kotilaiskuuteeni vaikuttaa: hän on siivonnut ja kokannutkin kotona, joskin päivätyön takia vähemmän kuin äiti.
Yksi asia mikä myös vaikuttanee on että siedän tosi hyvin kylmää, kuumaa, valoa ja melua. Jos paidallani on jogurttia, en välitä, edes töissä. Olen ns. sopeutuvainen. Tästä sitten seuraa, etten ole myöskään kovin tarkka omien lasten pukeutumisesta. Monesti sukulaiset kauhistelevat vähien vaatteiden määrää sekä minulla että lapsilla.
t. eräs anonyymi lukija Oulusta
No niin, juuri tätä toivoinkin. Teoriaani vääräksi. Hyvähyvä.mkysehän ei meilläkään todellakaan liitynsiihen, että tekisin hommat paremmin. Mies on siistimpi ja tarkempi, sillon kun hän hommiin ryhtyy. Väitän, että hän tekee minua paremmin kaiken muun kuin ruuanlaiton. Mutta lapsiin liittyvissä asioissa olen ominut organisointitontin itselleni. Iso osa tästä selittyy tieenkinnsillä, että olen ollut kotona vielä vuoden lopussa ja tottakai silloin tämä tontti olikin luontevasti omaani. Siitä irti päästäminen ja tasaapainoisemman roolituksen lapsien asioihin ottaminen onkin yllättävän haastavaa.
PoistaItseasiassa minäkin väittäisin olevani ihan samaan tapaan sopeutuvainen, moni asia ei häiritse. Toisaalta siksikin nämä huoltoasiat ovat kasautuneet minulle, koska en stressaa niiden hoitamisesta toisin kuin mieheni.
Olet Rouva niin oikeassa!
VastaaPoistaMietin tässä oikein, mistä tämä hössötys tulee. Keksin ainakin seuraavat vaihtoehdot:
1) Huono omatunto. Ajatus, että äidin ei pitäisi poistua perheensä luota (mikä on tietenkin aivan päätön!).
2) Yritys elää samaan aikaan kahdessa paikassa. Koska yleensä minä vastaan pyykkäyksestä ja lapsen vaatetuksesta, yritän tehdä sitä myös silloin, kun en ole paikalla. Aika höhlää. Miksei roolit voisi muuttua? Eihän ne muutu, jos toiselle ei anna edes mahdollisuutta.
3) Oman korvaamattomuuden pönkittäminen. Hanurista ja älytöntä! Tosin onnistuessaan mahdollistaa marttyyriäitinä esiintymisen.
4) Tai ehkä se todennäköisin: Yritys paikata eri osapuolien mahdollista ikävöintiä ja erossaolon kurjuutta näiden käytännöllisten järjestelyjen kautta. En tiedä tosin toimiiko sekään.
Uskon, että tämä helpottaa, kun aika kuluu ja omia poissaoloja kertyy. Tai ainakin toivon niin.
Ja huh tuota sairauskertomusta! Onneksi kuitenkin tutkivat ja poissulkevat kaikki vaihtoehdot. Saat siis olla päivisin kotona? Sehän on jo iso edistys. Parantumisia, edelleen!
Itse olit oikeassa ja siksi aiheeseen tartuinkin näin hutaisten. Ja taas vetäisit napakan analyysin siitä, miksi. Listassa oli monta tuttua turhaa tunnetta. Minä yritän ainakin tarkoittamattani vetää molempia rooleja yhtä aikaa ja elän töissäkin samalla kotitodellisuutta. Luulen että tämä ja erityisesti kohta 1 helpottavt lasten kasvun myötä. Meillä, kuten myös sulla, on niin pienet ipanat, että onhan juurikin nuo tunteet ihan ymmärrettäviä. Asiat sekä toimintojen että tunteen tasolla helpottuvat ja löytänevät paikkansa kun muksuilla alkaaa olla ikää muutamia vuosia lisää. Ei ole niin paljon hoidettavaa.
PoistaMitä sairauteen tulee, tämä on täysin absurdia. Pitää vielä kirjoittaa faktapostaus kaikesta, itsellekin muistoksi.
Näin se varmasti on. Ja mä kanssa elän töissä kotitodellisuutta (tuo oli hyvin sanottu!). Jopa siinä määrin, että työhön keskittyminen ja syventyminen kärsii. Huomaan selvän eron siihen entiseen työminääni, joka oli supersisällä kaikessa ja aina ajan hermolla ja tietoinen viimeisistä käänteistä ja pienistäkin nyansseista. Nyt tuntuu, että koko kevät on mennyt käynnistellessä (no okei, on tässä ollut aika paljon häiriötekijöitä...) ja edelleenkin laahaan ihan perässä kaikesta. Tämä on ollut rankka huomata ja saanut minut aika paljon kyseenalaistamaan omaa työmotivaatiotani ja asiantuntemustanikin. Ja miettimään, onko muilla perheellisillä sama olo vai miten he oikein hanskaavat tilanteen. Kaipa tämä ajan myötä helpottaa...
PoistaAurinkoa täältä pohjoisesta!
Meillä mies työmatkalle lähtiessään laittaa ruokaa valmiiksi (kolmen päivän tarpeiksi viimeksi ;)) ja käy ostamassa kaapit täyteen ruokaa. Siivoa ei, eikä pyykkää (kun se on mun hukit arjessakin), mutta tiskaa tiskit pois ja siistii keittiön tasot muutenkin. Normiaamuisinkin töihin lähtiessä ottaa pakkasesta tyttären (1v.) päivän lounaan ja välipalan tarpeeksi valmiiksi sulamaan ja huolehtii että hoitopöydältä löytyy tarpeeksi vaippoja tms. Ruokahuolto on siis miehen vastuulla pääosin, vaikka en itse kolmilapsisen vuorotyövanhempien perheen esikoisena todellakaan ole avuton keittiössä. Tyttären vaatetus taas on mun vastuulla ja kyllä teen sitä, että kun mies vie lapsen ulos, niin laitan ulkovaatteet valmiiksi kasaan (mutta toisaalta itsekin olen tässä vähän amatööri, kun ei ole vielä näppituntumaa, että mitä lapselle pitäisi ulos pukea näillä keleillä). Että meillä ehkä roolitukset vaihtelee kodin/lapsenhoidon osa-alueiden mukaan, mutta tunnistan kyllä itsessäni tuon tunteen että pitäisi tehdä miehellä lapsenhoitovuoro helpoksi...aijuu ja tuohon, että mies huolehtii tietyt jutut saattaa vaikuttaa se, että hänkin on ollut lapsen kanssa kotona kun itse olin töissä, eli on kokenut sen arjen myös.
VastaaPoistaNiin ja vakkarilukijalta paranemisen toivotukset! Toivottavasti lääkärit löytävät oikean diagnoosin. Hurjan kuuloinen tilanne.
PoistaTeillä on jo mun mittapuun mukaan tosi hyvin homma balanssissa. Varmaan vaikuttaa tosinpaljon se, että päävastuu hoidosta on ollut jossain vaiheessa miehellä. Toivon, että meilläkin kupit entisestään tasaantuvat kun mies hoitaa lapsia yksin kesälomalla lähes kolme viikkoa.
PoistaVielä kun saisin sen laittamaan enemmän ruokaa,olisin tyytyväinen. Tää on tosin tontti, jonka olen suvereenisti itse ominut, koska tykkään ruuanlaitosta. Paitsi nyt kun pitäisi keksiä järkevää terveellistä (tylsää) arkiruokaa kaikille..
Ja kiitos, täällä yritetään toipua!
Kolahti. Ma lahdin tanaan tunnin hierontaan ja ovelta huikkailin viela, etta joo just vaihdoin vaipan ja sosetta on jaakaapissa ja jso se kanisee, voi koittaa nukuttaa. Ja etta tuun ihan kohta takas. tama miehelle, joka vietti esikoisen kanssa lapsen elamassa ajanjakson 3 kk-1,5 v kotona paaasiallisena hoitajana. Etta eikohan se kylla tieda naa... Mutta silti en voinut olla sanomatta niita.
VastaaPoistaJust noin, juuri tuolla tavoin huomaamatta sitä linjaa asioita, vaikka toinen osaa. Sen tekee itse niin salakavalasti, tarkoittamattakinnusein, että,siitä tulee tapa ja tottakai siihen sitten kaikki tottuu. Mutta väitän, että puntit on tosiaan enemmän tasan niissä perheissä, joissa miehellä on ollut se päähoitovastuu jossain vaiheessa.
VastaaPoistaKyllä se meilläkin näin menee kuin kuvasit. Olen vähän osannut höllätä parin vikan vuoden aikana, kun mies oli työttömänä pitkään ja minä töissä. Hoiti esim. lasten harrastuksiin kuljetukset silloin aina. Mutta kyllä meillä esim ruokahuolto toimii suurin piirtein mun varassa, toki mies hakee sitten eineksiä ym. jotta pysyvät ruuassa poissaollessani,mutta kyllä tunnistan tuon ruaan tekemisen etukäteen toisen elämän helpottamiseksi.
VastaaPoistaEhkä meillä tämä on aikanaan jo yli kymmenen vuotta sitten luisunut tähän, koska mies teki pitkää päivää duunissa ja minä sitten hoitelin duunin ohessa perheen suurinpiirtein kokonaan. Koko ajan olen kyllä itsekin ollut kohtuu vaativassa duunissa, mutta ei se meillä asiaan vaikuttanut. Vasta 40 kymppiä ylitettyäni aloin kyseenalaistaa näitä asioita ja vain välillä jätin hommia tekemättä jos ei huvittanut ja jaksanut, kyllä ne sitten joskus tuli tehtyä vaikken kaikesta huolehtinutkaan etukäteen.
Täytyy kyllä sanoa, että on tää varmaan luonnekysymyskin, olen itse tyypiltäni ennakoiva organisoija ja mies taas ihan päinvastainen luonne. Minä pystyn muistamaan melkein viikon lasten ja omat menot ulkoa ilman kalenteria ja mies ei pysty edes yhtä päivää ilman listaa mitä , kuka, missä, milloin jne. Ja jos ei kirjoita ylös asioita kysyy monta kertaa saman päivän aikana samoja asioita...
Mä luulen kanssa, että kyseessä on oiva kombo luonnetta, asioihin ajautumista sen alun äiti-on-ensin-kotona -vaiheen jälkeen. Ja tottakaimtyöt ohjaa. Asiat vaan jää sille tolalle ja ne soljuu. Sitten jossain vaiheessa alkaa tympäisemään ja sitten "roolit" on jo niin vakiintuneet, että muuttaminen onkin työn takana.
PoistaTuo on muuten aika yleistä, että Äipät siloittelevat isien arkityötietä, ja aika ajoin löydän itsekin itseni samasta tilanteesta. Tänäänkin suihkuun mennessäni ajatuksissani huikkasin iltapalapöytään, että saatko nyt kaiken tehtyä, hoooo haloo, miksei saisi, ei ole mieheni kädetön. Mutta välillä kyllä ehkä miehetkin heittäytyvät tietämättömiksi ja kyselevät turhia jolloin itse on jo homman tehnyt :p. Mutta! Saman olen huomannut, että kyllä pärjää oma miehenikin ihan samalla lailla hommista ja monta tekee luovemmin ja tehokkaamminkin kuin minä. Jossakin luki että myös lapsille tekee tosi hyvää olla isin kanssa koska se on ikään kuin ensi kosketus siihen maailmaan, jossa kaikki tekee asioita vähän erilailla! Sen luettuani olin heti että no niin tietysti!
VastaaPoistaMukava kuulla että olet päässyt päiväkotilomailemaan niin ei tule kamala ikävä ja se sairaalassaolokin on varmasti aika tylsää. Ehdin jo viime kommenttini jälkeen miettiä millaisia dvdbokseja sinulle olisi hyvä lähettää sinne :D. Pidän kovasti tsemppiä että oikea hoito löytyy ja tilanne paranee. Voimia :))!
Vielä edelliseen vastaukseesi sanon, että minullakin jää usein kommenttibokseista vastaajia mieleen ja kun tarpeeksi usein näkee jonkun laukovan hauskoja ja/tai asiallisia on jo pakko käydä kurkkaamassa itse blogiakin (mikäli semmoinen on).
Oltaisko me vaan sitten monet luonnostamme niitä kanaemoja? Pidetään huolta laumasta, tarvisi tai ei.,en haluaisimyleistää, mutta kun homma tuntuu niin monessa paikassa olevan sama, oli se äiti millainen huithapeli tai uranainen tahansa. Koska kyllähän me kaikki tiedetään, että ne ihanat miehet oikeasti osaa. Mutta tottakai ne heittäytyvät tekemättömiksi ja osaamattomiksi jos mahdollisuus annetaan. Niin minäkin tekisin! Ja olen itseasiassa vähän opetellutkin, kun en saa tehdä nyt niin paljon.
PoistaNiin ja kotona on kivaa, kun vaan pääsisin kokonaan. Olen maannut nyt niinnpaljon, etten malta jämähtää edes telkkarin eteen. Huuhailennvaan ennemmin : ) mutta on tässä sen verran hissutteluaikaa jäljellä, että tulee taatusti kaikki tallennetut leffat ja dvd:tkin katsottua.
PoistaJa kivoihin tyyppeihin ja raikkaisiin perusteltuihin kommentteihin on aina hauska törmätä. Siitä se oma blogilista jamhyvien tyyppien kirjo laajenee kuin rikkaruohot. Mainio maailma : )
Kun meillä Mies lähtee reissuun vaikkapa viikonlopuksi poikain kanssa, niin jos puhutaan pyykeistä, hän kysyy, ovatko tietyt farkut tai t-paita puhtaana. Jos hän käy kaupassa, hän ostaa itselleen matkaeväät ja mulle tuo suklaapatukan, ettei sit tartte tuoda tuliaisia. Siinä kaikki.
VastaaPoistaAikaisemmin minäkin harrastin tuota bleuen osuvasti kuvaamaa silottelua, mutta nyt kun olen itse töissä ja mies kotona, olen kääntänyt kelkkani. Ei sillä, että tässä nyt olisi kovasti menoja ollut, mutta esim. tulevan viikonlopun Helsingin reissulle en aio todellakaan jääkaappia täyttää tai vaatteita etsiä. On vähän semmonen "maista omaa lääkettäsi" -mieli. Eka ajattelin, että onko tämä katkeruutta. Ehkä vähän, mutta enimmäkseen sitä, että kyllähän ne pärjää!
Nyt kun meidän osat vaihtui, olen ottanut tiukasti sen linjan, että en kommentoi miehen tekemiä vaatevalintoja. Joskus saatan ottaa kerhovaatteet ed. päivänä esiin 3 veelle, en aina. En myöskään ota kantaa ruokasuunnitteluun, syököön mitä syövät.
Mä toivon, että tämä miehen kokemus "vetovastuusta" näkyy viimeistään syksyllä, kun molemmat palaa töihin. Toivon siis tasaisempia kotityöpanoksia, vaikka tiedän, että niistä pitää käytännössä vääntää monta kertaa.
Paranemista!!!
Mun "teoria" on nyt vahvistunut sillä, että tuo miehen kotonaolo väistämättä tasoittaa kuppeja. Hyvä niin, luonnollista. Mä olen kanssa ehdottomasti sitä mieltä, että tehkööt ihan omalla tavallaan kun kerran hommiin ryhtyvät. Sen jälkeen kun on homman haltuun ottanut, niin mun halu kontrolloida loppuu. Se on vaan juuri se siloittelun vaihe ennen kun viestikapula konkreettisesti vaihtuu. Odotan kyllä niin kesäloma-aikaa, kun olen kolme viikkoa töissä,ja mies kotona. Mutta hitsi kun siitäkin olen jo miettinyt, että miten se hoitaa ruuat ja muut. Argh. Kun "vika" ei missään tapauksessa ole miehen vaan tämän oman vinksahtaneen asenteen.. Ja samoin meillä sitten syksyllä, sekä tämän toipilasajan ja lomien jälkeen nähdää, muuttuuko vastuunjako lipullisesti.,
Poista