Tilannekatsaus

Noro has left the building. Se on kyllä viikon merkittävin uutinen. Kakkosen kakomiset olivat selkeää alkusoittoa, sillä virus ihastutti meitä kaikkia, taistelun aikana visiiteeranneita isovanhempia ja muita meitä alle 100 metrin päähän uskaltautuneita. Homman voi tiivistää seuraavasti:

-         Minä sairastuin seuraavaksi. Tunti hyvin menneen haastattelun päättymisen jälkeen! Työvoitto sekin. Toivoin kuolemaa ja sain kokea ensi kertaa elämässäni sen riemun kun istuin pytyllä ja oksensin ämpäriin samaan aikaan. Yritin siitä huolimatta olla reipas, paistaa Ykkösen synttärikakun, väkertää marenkeja ja juustotankoja. Ei niitä kyllä syöty, kun Kakkonen sairasti oman synttäripäivänsä ja varsinaiset kemut tietenkin peruttiin. Järjestimme kuitenkin aamupalan hengen mukaisesti ja mustikkakeittoa tarjoiltiin halukkaille prinsessamukeista ja lähikaupan kakusta puhallettiin kynttilät. Prinsessailmapalloja oli paljon ja se riitti Ykköselle tunnelman takaajaksi.

-          Mies sairastui vuorokausi minusta.  Hän ei kokenut molempien päiden laukeamisen yhtäaikaisia riemuja, mutta oli tietenkin helvetin paljon sairaampi. Sairasta miestä ei kestä kukaan.

-          Ykkönen sairasti siinä meidän aikuisten välissä. Piti prinsessamekkoa päällä ja oksensi. Ekan kerran lattialle, sen jälkeen siististi mukana kuljettamaansa ämpäriin. Joka kerta ulos pyrkivä aines saatin kerättyä ämpäriin tai pönttöön, joten meidän ei tarvinnut tehdä edes sooda-temppuja! Ykkönen myös pyysi jossakin etomisen vaiheessa ruokaa, ravitsevia ja monipuolisia mama-nuudeleita. Syötyään kunnon satsin, neiti laattasi pötköt saman tien pöydälle, ja ennen kuin ehdin siivota tätä sotkua hän pyysi lisää. Outo tapaus.

Täälläkin, kuten monessa muussa lapsiperhehuushollissa, alkaa tulla sairastamisen määrä ulos korvista. Lupaan ja vannon, että mikäli joltain ei katkea kinttu tai tule vähintään aivokalvontulehdus, en jorise sairastamisesta. Vaikka se on niin hanurista ja vaikka se täräyttää aina kaiken suunnitellun kivan ja normaalin arjen ihan raiteiltaan. Mutta en kirjoita, en.

Sen sijaan kirjoitan jotakin tästä omituisesta välitilaelämänvaiheesta. Olen irtisanottuna, mutta vailla työvelvoitetta. Saan siis täyttä palkkaa kotona lorvehtimisesta vielä helmikuun loppuun. Ihan jees. Näen jo nyt, millaisia haasteita on edessä henkisesti, jos töitä ei löydy siihen mennessä. Niistä haasteita ja tästä prosessita täytyy kirjoittaa kyllä laajemminkin. Niin iso asia se on. Kotona olemisessa on edelleen tietenkin paljon hyvää ja mahdollisuudet opiskeluun sun muuhun projektiluonteiseen puuhasteluun ovat rajattomat. Samalla kuitenkin tilanne nakertaa itsetuntoa ja työidentiteettiä. Miksi minä? Saanko minä oikeasti töitä? Miten minä kehtaan edes tunnustaa olevani työtön? Ihan uusia juttuja pohdittavaksi. Olenkin miettinyt, että mikäli tilanne jatkuu, marssin jonkun sortin työpsykologin vastaanotolle purkamaan tilannetta. Olen tämmöinen toimenpidekeskeinen ihminen, märehdin ja murehdin asioita, mutta samalla etsin ratkaisuja. Jos en osaa itse asioita ratkaista tai tarvitsen sparrausta, niin sitten etsin sellaista.

Mutta ei tässä vielä hätää. Perjantain kakkoshaastattelu meni oikein hyvin. Mahdollinen tuleva pomo ehdotti vielä tarkentavia treffejä tälle viikolle siten, että tapaisin heiltä myös muutamia muita avainhenkilöitä. Sehän lupaa aina hyvää, mutta tietenkään tuolta ei ole nyt kuulunut mitään ja maalaan jo piruja seinälle. Työnhaku on muuten melko tehokasta kärsivällisyysharjoitusta impulsiiviselle individualistille.  Joka tapauksessa tämä kyseinen työpaikka olisi mielenkiintoisessa kovassa kasvuvaiheessa olevassa yrityksessä, jossa saisin linjata koko oman osaamisalueeni hommat alusta alkaen. Palkka tippuisi alkuvaiheessa roimastikin, koska tehtävä ei ole määritelty ihan kokemukseni mukaisesti ”senioriksi”. Mutta mitäs niistä titteleistä ja euroista, jos kuitenkin hommat ovat mielenkiintoisia ja porukassa on hyvä ja innostunut henki.

Irtisanomishommat ovat edelleen liiton juristin pöydällä. Asian etenemisessä tai tilanteen tulkinnassa ei käsittääkseni ole tapahtunut muutoksia. Juristin tarkoituksena on lähettää lisäselvityspyyntö ja sen perusteella korvausvaatimus tai suoraan korvausvaatimus työnantajalle ennen irtisanomisajan loppua. Omassa päässä tässä asiassa on kuitenkin tapahtunut paljon kun aikaa on kulunut tämänkin verran ja asiaan saa vähän etäisyyttä. Tunteet eivät tietenkään ole samoin pinnassa eikä asia edes harmita. Välillä jopa mietin, olenko dramatisoinut asiaa liikaa ja entäs jos noin vain saakin tehdä. Että vakituisia ihmisiä voi näin kiertämällä korvata määräaikaisilla, halvemmmilla ja ”kiltimmillä”.  Faktat eivät ole kuitenkaan muuttuneet, määräaikaisen sijaisen palkkaamisessa on toimittu muutamassa asiassa väärin. Pelkään kuitenkin, että työnantaja keksii jostakin käsittämättömän perusteet niille asioille, joissa on toimittu väärin, ja sitä kautta toiminta onkin oikeutettua. Vihani liennyttämiseksi en korvauksia kaipaa, mutta toivon todella pientäkin korvausta siinä tapauksessa, että asiassa on oikeasti toimittu väärin. Vielä tärkeämpää jonkinlainen juridinen päätös on itsetunnon kannalta. Haluan puolueettoman tahon päätöksen nimenomaan sille, että ihmistä eli minua ei voi vain noin laittaa nurkkaan ja korvata toisella. Se kun käy itsetunnon päälle, että näin ei olisi oikeasti taloudellisin perustein ollut pakko tehdä vaan taustalla oleva asia liittyy nimenomaan henkilöön eli minuun.  Siltä asia näyttää kaikkien faktojen, erityisesti niiden talaoudellisten näkökulmasta. Saas nähdä.

Jäitä poltellessa , sanotaan. Siltä tämä tammikuu todellakin on tuntunut.

Ykkönen muuten eilen löysi kaappini kätköistä tamponin. Hän retuutti paketin (todennäköisesti suklaapatukaksi luullen) luokseni, pyysi avaaman ja kyseli.

- Mikä tämä naru on? Miksei tätä voi syödä? Mitä tällä tehdään?

Olin tietysti puolisanaton yllätyshyökkäyksestä ja yritin sivuuttaa aihetta toteamalla pötkön olevan aikuisten tyttöjen asioita. Ei riittänyt. Lopulta totesin

-  Se on isojen tyttöjen laastari.

What! Et sitten parempaa keksinyt. No en, mutta läpi meni. Neiti painui hommiinsa ja aihe saatiin käsiteltyä loppuun.