Me juoksivat mutsit olemme juoksemisen ohella sitoutuneet näihin pienimuotoisiin kaupallisiin koukeroihin eli sponsoreihin ja heidän mainitsemiseensa. Siksi aion kirjoittaa nyt leivästä.
Kuulun itse kategoriaan ”leipä
Maistuis varmaan sullekin. |
Jonkinlaisena pohdintana esittäisin (saako sponsorituotteisiin liittää arviointia/kritiikkä blogissa, uups) kysymyksen leivän säilyvyydestä. Pågenin leivät säilyvät merkillisen pitkään. Niissä on aika paljon ainesosia, juuri sellaisia, joista ei nyt ihan tiedä, ovatko ne luonnon tuotoksia vai lisäaineita. Anteeksi puutteellinen perehtymiseni aiheeseen. Paradoksi tulee siitä, että leivän pitäisi olla minusta mahdollisimman yksinkertaista, vähistä raaka-aineista tehtyä ruokaa ilman turhia lisäaineita. Sellaista leipää kun pystyy lähileipomoiden tuotteet huomioiden tekemään. Kuitenkin lapsiperhearjessa on tosi kiva, että leipä säilyy oikeasti pehmeänä ja syöntikypsänä sen viikon, millaisia ovat taas Pågenin leivät. Onneksi on kaikenlaisia vaihtoehtoja. Mahtavaa on kuitenkin se, että pakkasessa on edelleen normaalia enemmän purtavaa, eikä lähi-Siwan ovea tarvitse rynkyttää klo 23 aamupalaleivän loppumisen pelossa.
Pinkki on pop. |
Olen löytänyt tuotteen joka ratkaisee tyttölapsen pidentyvien hiusten aiheuttamat ongelmat. Ainakin meillä tukan kampaus muistuttaa kidutustilannetta. Ykkönen osaa sen myös verbaalisesti sellaiseksi rinnastaa. Ja sitten ongelmaan löytyi ratkaisu - Tangle Teezer.
Tämä on taas varmaan ollut joku yleisessä äititiedossa ikiaikojen ollut ongelmanratkaisin, mutta meille”laitteen” erinomaisuus paljastui vasta nyt,kun saimme sellaisen Lontoon tuliaisina.
Kas näin se toimii. Otetaan yksi kappale tämmöisiä hevosen sukaa muistuttavia vempeleitä ja kammataan lapsen tukka ilman että hän huomaakaan. Ykkösestä on myös hauska olla äidin heppa. Tuli yhteinen leikki kaupan päälle. Kiitos teille hyvä tuotekehittäjä.
Meilläkin lapset rakastavat Oivalluksia, jotka meillä kulkevat nimellä "herkkuleipä". Aina vähän syyllisyyttä tuntien ostan niitä, koska valkoinen höttö, mutta todellakin kun tuota kuituprosenttia miettii, niin eipä ne itse asiassa ihan kauhean höttöä olekaan.
VastaaPoistaJa: ostin kaksi viikkoa sitten kuopuksen käsittämätöntä takkutukkaa varten Tangle Teezerin, ja olisin valmis myöntämään sen kehittelijälle jonkin kovan luokan palkinnon. Nobelin, vaikka. Meidän kaksivuotias sai peräti sellaisen uuden kukanmuotoisen TT:n, jonka mukana tulee "ruukku", johon voi sitten pistää pinnit sun muut säilöön. Nerokasta. Ja kallista, mutta elämä on.
Mä katselin kanssa nyt jälkikäteen sitä kukkasysteemiä. Näytti hauskalta, mutta sun kommentista vasta tajusin, että se "ruukku" on niille pinneille ja muille. Kätevää todellakin, koska niitä löytyy ihan joka nurkasta.. Täytyy laittaa jonnekin joulupukin toivelistalle :)
Poista