Omituisten otusten kerho

Leopardikuningatar haastoi minut paljastamaan salattuja totuuksia eli outoja tapojani. Asiaan voi suhtautua kahdella tapaa. A) Kaikista omituisista tavoistani on tullut niin normaaleja ja vakiintuneita, etten pidä niitä enää outoina. Mitä ihmeen outoja tapoja? Tai B) Minulla on niin paljon outoja tapoja, etten tiedä mistä aloittaa ja mitä kehtaan kertoa ilman että paljastun täysin kieroutuneeksi. Valitsen vaihtoehdon C), jossa vähättelen että onhan näitä pikkuhassutuksia nyt itse kullakin.. 

Puhelinnumeromania. En osaa olla tarkistamatta Finderista kaikkia tuntemattomia numeroita, joihin en ole vastannut. Jos numerolla ei löydy tietoa, menevät pasmani täysin sekaisin. Soittaja olisi saattanut ilmoittaa lottovoitosta, uudesta työpaikasta tai esittäytyä tuntemattomaksi sukulaiseksi (isäni puolelta näin voisi todella tapahtua). En hyväksy vaihtoehtoja, jossa soittaja on todennäköisesti lehtitilausten kaupittelija tai väärä numero.

Lottovoittohaaveilu. Vedän tähän omituisuuteen mukaan myös Aviomiehen. Käymme säännöllisin väliajoin (pääosin pitkillä ja tylsillä automatkoilla kun lapset vetävät sikunaa) omaa haaveilukeskustelua ”mitä tekisimme, jos voittaisimme Lotossa oikeasti ison summan”. Lista ja haaveet eivät ole juurikaan muuttuneet viimeisinä vuosina eikä se sisällä mitään tylsää ökyilyä. Mitä nyt ehkä muutaman designer-laukun. Aviomiestä risoo suunnattomasti se, että mielestäni hyvä pitäisi laittaa tässä tapauksessa kiertämään. Olen ehdoton siinä, että lottovoitosta pitäisi pistää iso osa (tarkoitan ainakin puolet ja mielellään kaikkien) hyväntekeväisyyteen tai perustaa säätiö, joka jakaa rahaa hyvän kehittämiseen, esim. tutkimukseen ja innovatiiviseen yrittäjyyteen.

Sävy sävyyn. Mietin mihin outouteen saisin liitettyä myös lapset. Vastaus on vaatteiden sävysävyilyyn. Olen auttamattoman fakkiintunut siinä, että kaiken pitää natsata yhteen enkä kestä kirkuvia kuvio- tai värisekamelskoja. Ne ovat oikeasti älyttömän kivoja, raikkaita ja toimivia muilla, mutta jos omilla lapsilla ei ole sukat ja paidat tai paidat ja housut jonkin värin tai kuvion värin mukaisesti toisiinsa sopivat, menee maailmanjärjestykseni sekaisin. Suurin syy tähän kuviovärimelskakammoon lienee kuitenkin se, että en osaa yhdistellä sopivan huolettomasti, vaan meikäläisen käsissä kivasti yhdisteltävistä asioista tulee Kaaos. Tästä syystä laitan lapsille joka ilta tarhakamppeet valmiiksi, koska en kestä sinne päin yhdistelmiä, joita syntyy aamukiireessä tai kun Aviomies valitsee.. Odotan myös kauhulla aikaa (joka on jo osittain koittanut) kun Ykkönen haluaa itse sommitella vaatteensa. Näin se neitsyt-luonne vaikuttaa, vaikka muuten olen kaikkea muuta kuin pedantti pilkunviilaaja. Omassa pukeutumisessa tämä omituisuus näkyy siinä, että kenkien ja vyön (mielellään myös laukun) pitää natsata ( no, nykyään ei kyllä saletisti natsaa) enkä kestä kovin kirjavia vaatteita. Vaaleanpunainen on villeintä mitä meikäläisen vaatekaapista löytyy. Tai ainakin sitten kirjavuuden keskeltä pitää löytyä jokin pääväri, joka natsaa sitten housuihin tai johonkin isoon pintaan. Olen siis outouden lisäksi auttamattoman tylsä.

Tylsää täydellisyyttä ja "match made in heaven".
Kiitos Pinterest, joka suoltaa näitä valmiita täydellisiä yhdistelmiä ihailtavaksi.

PepsiMax. Kun en keksi mitään muuta ruokaan liittyvää outoutta, totean tähänkin yhteyteen PepsiMax, jota juon nykyisin myös aamupalalla.. Perustelen tätä kofeiinin piristävällä vaikutuksella. Moni vetäisee helposti vaikkapa kuusi kuppia kahvia päivässä ja sitä pidetään ihan normaalina. Minä en juo kahvia, mutta tarvitsen tässä siedettävää krapulaa muistuttavassa kroonistuneessa univelassa tolpilla pysyäkseni jotakin sallittua piristettä, joten otan sen kuplivan aspartaamipommin muodossa. Hampaatkin kiittää, mutta pysyy vielä onneksi suussa.

Suihkun pituus. Jos minulla on aikaa, pystyn hyvin lillumaan lämpimässä suihkussa puoli tuntia.  Suihkussa ehtii hyvin suunnittelemaan päivän kauppalistat ja yleensä vesi huuhtoo mennessään myös latteimmat ajatukset viemäriin. Ennen lähiöitymistä meillä oli amme, jossa saatoin triplata ajan helposti kirjan ja punaviinilasin kanssa, ja vaihtaa yhden session aikana viilenneen veden useampaan kertaan.Ykkönen näyttää perineen äitinsä vedessä viihtymisen geenit, sillä tyyppi voi istua vannassa vaahtokylvyssä tekemässä kakkuja helpostikin sen tunnin. Sen jälkeen omat ryppyiset sormet ja varpaat ovat parasta hupia.

Näitä (ja muutamaa muuta) poikkeusta lukuun ottamatta olen ihan kiva ja täyspäinen yhteiskunnan jäsen. Onneksi näitä ei muuten kysytty Aviomieheltä, tai vielä pahempaa, kavereilta.

Ai niin, onhan mulla vielä yksi hyvä. Korvatulpat vaikka kotona yksin nukkuessa. Niitä ei käytetä alkuunkaan aina vaientamaan ulkopuolista hälyä, vaan vaimentamaan pään sisäinen kuhina. Koska kaikkein ärsyttävintä on se, että omat ajatukset (positiiviset suunnitelmakin) alkavat häiritä nukahtamista. Jostakin syystä korvatulpat auttavat minulla tähän, vaientavat kirjaimellisesti pään sisäiset ääneni.. Pitäisiköhän tästä ihan itsekin huolestua.

Haluan ehdottomasti kuulla vastaavia tunnustuksia muiltakin, joiden virtuaalitavat luulin jo tuntevani. Nakitan kunhan kerkeän, mutta uudet urheat urheilututtavuuteni Kuplasta ja Vihreästä linnusta voisivat aloittaa :)