The universe strikes back?

Miten ihmeessä on mahdollista, että meillä lapset imevät itseensä minkä tahansa basillin juuri sillä sekunnilla, kun Aviomies on lähdössä työmatkalle. ”Kun lentolaukku kolahtaa, vatsa ripulille lorahtaa” -tunnelmissa mennään taas. Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta. Ykkönen tippui tajuttomaksi sängystä alle vuoden vanhana. Herra oli Lontoossa. Molemmat sairastuivat johonkin superflunssaan ja lopulta keuhkokuumeeseen, kun herra maisteli Michelin-herkkuja kongressin päätteeksi Berliinissä. Jossakin se onnistui olemaan myös silloin, kun viimeksi paskottiin. Tilanteille on yhteistä lisäksi se, että isovanhemmat eli ainoat apujoukkomme, ja nekin lähes 200 km:n päässä, ovat olleet juuri tällöin niin sanotusti estyneitä. Tosin keuhkokuume-episodin aikaan pakkasin kaksi yötä valvottuani ipanat autoon ja ajelin koomassa keskeyttämään anopin merkkipäiväviikonlopun vastaanotot.  

Tällä kertaa Kakkonen ennakoi tulevaa nappaamalla pöpöt matkaan heti ensimmäisenä päiväkotiin tutustumispäivänä viikko sitten. Viikonloppuna käytiin sellaista lievempää ripulirallia kahden pienen potilaan voimin ja syyllistettiin isiä tulevasta matkasta. Mutta antakaas, kun Aviomiehen todellinen lähdön aika koitti, pistivät molemmat silmään isomman vaihteen. Toki sairastuin myös itse. On ihan jees oksentaa kuumeisena, tasapainoilla kahden kaulariippuvaisen räjähdysherkän aikapommin kanssa ja miettiä, että ensi viikolla tästä sitten reippaana töihin yhtään ilman varsinaista päiväkodin harjoituspäivää. Kivasti tosiaan sujuu ja universumin lastensuojelujumalat tässä vaan jyrähtelevät meidän ratkaisulle laittaa 14 kuukautinen puolustuskyvytön lapsi hoitoon. Sanoisin **ttu ja ***tana ja ***kele, jos edes tässä kehtaisin.

Hajuhommista on vielä avauduttava sillä, että tänään ripulointisaaga saavutti ehdottoman huippunsa. Tämä muuten pääsee top kolmoseen kaikista omista "lapsi sairastaa" -tarinoistani sen tajuttomuuden lisäksi. Kolmas on muuten se, kun Ykkösen korva puhkesi lääkärin syliin ja märkä lävähti kirjaimellisesti reisille. Mutta siis, Kakkonen heräsi paskalammikosta kesken päiväunien. Sitä itseään valui läpi jokaisesta bodyn rakosesta laveammin kuin Talvivaaran kipsisakka-altaasta, läpi petarin ja patjan ja herraa kannettaessa mukavana vanana yläkerrasta alakertaan asti.  En ymmärrä, millä tämän huushollin saa desifioitua hajuttomaksi. Pommilla? Pesukonekin todennäköisesti laukeaa kohta ylikuumenemiseen.

Olen aikaa sitten lopettanut miettimisen, kuinka paljon ja mitä ruokaa tai juomaa näihin pitäisi upottaa. Murehdin tätä vielä kovin edellisessä blogissani, edellisen tuplataudin iskiessä. Nyt molemmat joka tapauksessa hengittävät, jaksavat sekä huutaa että taistella sylipaikastaan ja edelleen tavaraa tulee ulos. Jos tässä nyt mennään pari päivää banaanilla ja suolakekseillä, niin so not. Äitikin unohtaa mukavasti omat urahaaveensa, kun jo postilaatikolle pääsy on ylivoimainen tehtävä. Että tuskin sitten uralla eteenkään päin tässä  jatkuvien pattitilanteiden suossa, jossa kotona tullaan viettämään useahkoja sairauspäiviä lähitulevaisuudessa.

Jotain positiivistakin voi vallitsevista olosuhteista hakea. Puolikuntoiset ipanat simahtavat helposti. Äidillä on illalla laatuaikaa luututa. Aviomiehellä lienee myös niin huono omatunto ajoituksestaan (taas), että tuliaisiksi on luvassa ehtaa samppanjaa. Toivottavasti paljon.