Täti työtaistelee

Blogissa on ollut hiljaista (tyyntä myrskyn edellä), kun olen hionut miekkaa ja perehtynyt työsuhde- ja yt-lainsäädäntöön. Olen myös nukkunut huonosti, kirjoittanut esimiehelle romaaniin verrattavia lisäselvityspyyntöpamfletteja (lakimiehen ohjeen mukaisesti), opetellut tuplalapsitarha-arkea ja panikoinut tästä kaikesta siinä sivussa. Kiitos rakas Aviomieheni maratonin mittaisista hermoistasi ja kyvystäsi rauhoittaa hysteerinen nainen.

Kupletin juoni tällä hetkellä on seuraava. Liiton lakimiehen ja juristiystävän mukaan yt-prosessiin ei ole perusteita ja kuten jo aavistelinkin, kohdistaminen yhteen henkilöön eli minuun on samoin täysin perusteetonta. Näillä perusteilla, joita nyt on ilmassa, mahdollinen irtisanominen olisi laiton. En nyt latele enempää näitä perusteita, ettei putiikki paljastu, mutta todettakoon nyt että  irtisanomisestani koituva taloudellinen hyöty on luokkaa 25 000 € ennen sen määräaikaisuuden päättymistä, jolle nyt paikkaa pedataan. Samaan aikaan ulkopuoliset markkinointikulut ovat yli 400 000 €/vuosi. Että tuo säästö palkassa olisi aika marginaalinen yrityksessä, jonka liikevaihto on yli 60 M€. Toki työnantajani vähintäänkin taitavat lakimiehet voivat yrittää yhtä jos toista, mutta minä ja omat avustajani olemme myös valmiina.

Olen tosiaan harjaantunut aika taitavaksi työsuhdeasiantuntijaksi tässä reilun viikon aikana. Siitäkään ei olo haittaa tulevien tehtävien kannalta. Ymmärrän taas vähän enemmän, miten nämä rattaa pyörivät kenenkin näkökulmasta.  Ensimmäistä kertaa myös ammattiliittoon kuulumisesta ja ilmaisista lakipalveluista on todella merkittävää apua. Minä kun en todellakaan mikään AY-aktivisti ole. Mutta kiitos vaan Akavan erityisalat.

Luulen, että moni lamaantuu, kun joutuu vastaavaan paikkaan. Minusta sen sijaan kuoriutuu räksyttävä terrieri, joka oli ensimmäiseen yt-neuvotteluun valmistautunut neljän sivun kysymys- ja  perustelulistalla. Esimieheni ei vastannut tai ei osannut vastata yhteenkään. Että hedelmällistä neuvottelua, kun yt-prosessin pitäisi nimenomaan olla neuvottelua ja vaihtoehtoisten ratkaisujen hakemista.

Reilu viikko on vielä aikaa kärvistellä ja sen jälkeen viikate käy. Tai ei käy. Mahdolliset vaihtoehdot ovat seuraavat:

-  Homma kaatuu perustelujen olemattomuuteen. Irtisanominen perutaan perusteettomana ja työt jatkuvat normaalisti. Tällä hetkellä se huonoin vaihtoehto. Tämän shown ja barrikadeille nousemisen jälkeen työskentelyilmapiiri johtoon päin ei olisi ehkä hedelmällisin. Oma motivaatio jatkamiselle on tietysti pahasti pakkasen puolella.

-  Saan ehdotuksen jostakin tukipaketista, joka on sinne päin. Minulle tarjotaan tietyn ajan palkkaa sillä ehdolla, että luovun takaisinottovelvoitteesta 9 kk:n päästä ja irtisanoudun itse. Jos tukipaketti ei ole riittävän ”iso” en sitä automaattisesti hyväksy ja sen suuruudesta jumpataan lakimiesten välityksellä.

-  Työantaja ei reagoi millään lailla lakimiehen kanssa tähän mennessä laatimiini kysymyksiin, ei vastaa mitään lopullisessa neuvottelussa ja irtisanoo minut normaalilla kahden kuukauden irtisanomisajan palkalla. Totean riitauttavani asian välittömästi ja jälleen lakimiehet keskustelevat. Jos liiton lakimies toteaa irtisanomisen olevan laiton, käydään keskusteluja korvauksista, jotka lasketaan 24 kk:n palkasta alaspäin. Sopii kiitos.

-  Edellinen kohta plus työnantajani ei taivu, jolloin asia jatkunee oikeudessa. Kuulostaa kuluttavalta ja pitkältä vaikka päätös lopulta lienee meikäläiselle suopea.

-  Ja sitten se dream come true versio: työnantaja taipuu suoraan tai lakimiesten välityksellä maksamaan 12 kk:n palkan kun irtisanoudun itse. Tämän päälle saan jommankumman nyt hakemistani paikoista, joissa toisessakin olen yli 150 hakijan joukosta 26 jatkoon valitun sakissa. Pakko on hieman boostata itsetuntoa toteamalla tämä, koska kyllä se itsetunto tosiaan tässä prosessissa väistämättä rapautuu.

 

Toteanpa myös, että juuri ammatillisen itsetunnon kannalta on tosi merkillistä olla tässä tilanteessa. Mikään ei varsinaisesti antanut merkkejä tulevasta. Minä olen yltiösosiaalinen kekkereissä viimeisenä pöydällä tanssija, kaikkia auttava yleisjärjestelijä, joustava ja nopea (vai kuvittelinko vain niin?) ja olen kehittänyt oman tehtäväni kaikkia prosesseja ja käytäntäntöjä, ja mitä niitä nyt onkaan, täällä oloni aikana. En ole kertaakaan saanut negatiivista palautetta saati sitten varoitusta. Olen tehnyt työni ihan hyvin. Vastapainoksi olen tässä miesvaltaisessa työyhteisössä koulutetuimpia henkilöitä, suorasanainen nainen enkä nöyristele. Lisäksi olen tietysti pyöräyttänyt putkeen ne kaksi lasta. Että niiden liibalaaba työtehtävien uudelleenjärjestelyjen ja kustannusvaikutus perusteiden lisäksi näidenkin asioiden kautta pitäisi yrittää ymmärtää, miksi juuri minä. Siinä on itsellä tosi paljon vielä prosessoimista ja sen hyväksymistä, että silmätikuksi voi vaan joutua. Kaikki ei vaan tykkääkään leikkiä näköjään  juuri minun kanssani.

Vaikka saisin vain normaalin irtisanomisajan palkan, ilmoittautuisin työttömäksi ja alkaisin saada  ansiosidonnaista päivärahaa viikon karenssin jälkeen, on sekin aika pirun paljon parempi raha kotona lasten kanssa olemisesta kuin kodinhoidon tuki. How strange is that?