9.11.2012

Utopia nimeltä oma aika


Neljättä päivää ripulistudiota neljän seinän sisällä pitäessä sain eilen hysteerisen ”munelämäontässäparissaneliössäenkäsaaedestätätoimimaan” -kohtauksen, Aviomies passitti minut itkevänä pimeään lenkille.
Tuli niillä pimeillä poluilla mietittyä vähän perhearjessa jaksamista. Että miten sitä tosiaan jaksaa kotiäitinä tai pian kodin päälle töissä, kun tarvitsevuus kahdella näin pienellä lapsella on 24/7 ja edes omille ajatuksille tai minkään kotiaskareen rauhassa tekemiselle ei ole tilaa. Kovin usein. Että aika kortilla on tuo oma aika. Joka olisi rahtusen tärkeää ihan vaan lapsille täysipäisenä äitinä olemisen kannalta. Tällä vaateella ei ole nyt mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö haluaisi olla tässä tilanteessa, tässä perheessä ja juuri näiden lapsien kanssa.  Että jos joku tattipää nyt ajattelee, ”ei olis pitänyt tehdä lapsia, jos ei jaksa olla niiden kanssa kotona”, niin morjens vaan marttyyri. Siitä valinnasta ei ole nyt kyse, vaan MILLÄ KEINOIN äiti pitää huolta siitä, että nimenomaan jaksaa. Kai se voi tulla burnout mutsillekin ja se olisi huono homma se.

Oma aika on sellainen mystinen ilmiö, jonka tarpeellisuuden kaikki tunnustaa, mutta toteutuspuoli usein ontuu. Ainakin täällä, vaikka kuinka aiheesta jaksan kotona louskottaa. Syitä on monia. En viitsi häipyä aina ovesta kun Aviomies tulee sisään, on ihan kiva tehdä hommia yhdessä. Ja kun se toinenkin tarvitsi sitä omaa aikaa. Meillä ei myöskään ole tukiverkkoa tässä lähettyvillä, spontaani lähteminen vaikka lenkille ei aina onnistu ja suunniteltu lähtö saattaa kariutua yllätykseen. Oma aika on helposti sitä, että vaihdamme lennosta lapsia ovella. Tähän yhtälöön kun sovitetaan miehen työn luonne eli normityön lisäksi noin 8 päivystystä tai iltatyötä/kk myös viikonloppuisin ja minun tuleva työni, jossa on lyhyitä illan tai yliyön työmatkoja kuukausittain, ollaan tilanteessa, jossa iltoja tehdä jotain itse tai yhdessä ei vaan liikaa ole. Eikä aina jaksa, koska väsymisen ja sitä kautta viitsimättömyyden suo on tosi upottava. Olen myös äärettömän huono tekemään mitään omia juttuja kotona muiden ollessa siellä. Hakeudun kuitenkin aina nyhjäämään tuon kolmikon kanssa tai teen itseni tarpeelliseksi jossakin ruokarallissa. Outoa logiikkaa omassa päässä.

Kai minä tässä kapinoin sitäkin, että elämä on juuri nyt aika kapeaa, vaikka henkisesti janoaisin koko elämän skaalaa kylttyyristä järjettömään treenirykäisyyn.


Toinen osa tätä ”äiti lepää ja kerää voimia” -tilitystä on se, että tosi tärkeää on myös ne harvemmat hetket, jolloin voi karata kotoa yöksi ja oikeasti ottaa etäisyyttä ja rentoutua tavalla tai toisella. Olen näissä paljon parempi kuin arjen lyhyissä pyrähdyksissä. Ystävien kanssa on helppo suunnitella yhden yön golf-teatteri-shoppailu-hurvittelu -reissuja lähikaupunkiin tai lähimaahan ja tupata vuorokausi tai kaksi täyteen ohjelmaa. Huono puoli näissä on vaan se, että niiden jälkeen on entistä väsyneempi.

Joten, tämän valituksen myötä olen tullut seuraavaan tulokseen. Seuraavan kerran, kun minulla on omaa aikaa, oma vuorokausi tai jopa kaksi, en sinkoa suuna päänä retkelle ja PYRI pois kotoa, vaan PYSYN kotona ja häädän muut pois.

Tämä aika sisältäisi seuraavia keep it -simple menetelmällä valittuja asioita:
  • Rauhallinen runsas aamupala ja lehden luku
  • Vetelehtimistä kotona, valokuvien pläräystä ja teettämistä, joku katsomatta jäänyt lempparisarja (tai mikä vaan Jane Austen -aarteista) yöpaidassa
  • Suihku ja superrauhallinen itsensä kuntoon laittaminen
  • Lounas kaupungilla ja parin lempiputiikin koluaminen, ei sortumista laajempaan kierrokseen
  • Iltapäiväunet
  • Pitkä juoksulenkki    ja sauna-uinti -maraton paikallisella talviuimareiden saunalla
  • Kylmä kuohuviini ja jonkun valmiiksi tekemät sushit
  • Valinnan mukaan sohva tai sänky ja pino lukemattomia lehtiä tai joku kesken jääneistä kirjoista
  • Oma sänky ja 9 tunnin unet korvatulpat päässä (varmuudeksi) ja puhelin sammutettuna
  • Toinen rauhallinen aamupala ja lehden luku
Homma helpottunee, kun ipanat isonee.

Nyt olemme päätyneet ratkaisuun, jossa molemmilla on kaksi kertaa viikossa mahdollisuus tehdä jotain omaa. Lyhyen kaavan mukaan. Suositus liittyy omasta kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Ja voihan sen käyttää vaikka rautakaupassa luuhaamiseen, jos siltä tuntuu.

Mutta ettei homma olisi niin yksinkertainen, tarvitaan tietenkin myös yhteistä aikaa. Sitäkin olemme itseasiassa parempia järjestämään kuin omia pieniäkään pyrähdyksiä. Mehän olemme käyneet tänä syksynä jopa kaksi kertaa leffassa. Hyvä meidän tiimi, mutta kun aina ei jaksaisi edes tuota äijää..

4 kommenttia:

  1. kuulostaa aivan ihanalta suunnitelmalta, voisin adaptoida tuon heti. paitsi ehkä lenkin vaihtaisin spinningiin tai pilatekseen.

    mikähän siinä on, että sitä nk. omaa aikaa ei osaa ottaa, ellei sit oo joku meno. mikä taas yleensä tarkoittaa, että lepoa ei tuu yhtään normaalia enempää... pahimmassa tapauksessa sitä ei oo vaan väsynyt, vaan sekä krapulainen että väsynyt. :)

    oot ollu ajatuksissa, hyvä että et oo enää yksin sairastavien lasten kanssa siellä!

    ps. noi todista että et ole robotti -koodit on ihan hanurista, tai sit mä oon robotti, koska oon yrittänyt jo neljä kertaa ja aina menee väärin.

    VastaaPoista
  2. Juu, laitoin vähän näön vuoksi jotain kuntoilua mukaan. Tai itseasiassa en, mulla on sairaan ikävä hillitöntä rääkkiä, menisin vaikka painimaan jos vaan pääsisin.

    Se menee se oma-aikailu just noin. Lopulta ei tuu levättyä vaan väsymys ja ehkä nuo muutkin fyysiset rasitteet on matkassa. Mutta ehkä sitä oppii kun vanhaksi elää.

    Eilinen helpotus oli lyhytaikainen, tosin tarpeellinen. Nythän tuo sanonkomikä päivystää taas maanantaiaamuun asti. Ja neiti oksentaa. Että no win-win toistaiseksi.

    Lupaan paneutua koodeihin, en ollut muistanutkaan noita säätöjä, kun perustelin tätä.

    Adios täältäkin!

    VastaaPoista
  3. Hei Rouva, kiva blogi sulla ja hirveän samantapaisia ajatuksia pyörii itselläkin mielessä. TOsin lapsia vain yksi, mutta töihin paluu lähestyy (tammikuussa, toivon) ja sen myötä hieman mietityttää tämä elämänhallinta. Nuo suunnitelmat vapaapäivälle kuulostavat ah niin houkutteleville. Mutta täyttä utopiaa ainakin minulle.
    Tsemppiä ja hyvää isänpäivää teille! Jään kuulolle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos kiitos. Samantapaisia ajtuksia tosiaan, silläpä olen blogiasi seuraillut ja sen itselleni tänne linkittänyt.

      Tsemppiä töihin paluuseen orientoitumiseen. Meillä on nyt harrastettu ripulointia 10 päivää ja kaikki apujoukot on valjastettu talkoisiin. Että päiväkoti arjesta kahden kanssa ei ole vielä kokemusta, kun homma meni ihan uusiksi. Että toivottavasti pääset helpommalla :)

      Poista